Tapahtumapaikkana ylöjärveläinen lähiö ja siinä eräs kerrostalo.
Maahanmuuttajia runsaasti Somaliasta, Irakista jne.
Alkuperäinen suomalainen lihavahko tavallinen eläkeläinen kansanmies asukastoimikunnan aktiivina päähenkilönä.
Ilta-sanomissa tämä aktiivi leimattiin rasistiksi. Mielenkiintoni heräsi ja katsoin ohjelman.
Pihalla Suomessa 10 vuotta asunut työtön perheellinen somalimies jynssää punaista autoaan kertoen ettei työtä saa mistään Kova meno talossa päällä, melua ja elämää. Lapsia kuin vinkkilässä kissoja. Pari hyväkuntoista asuntoa saatu pilalle jossa home kukkii, rappuihin räitään, kakaroita sonnatetaan hiekkalaatikon viereen, natsat heitetään minne sattuu ja rappuun räitään, seinät töhritään, iltapäivät nukutaan ja klo 20 alkaa meno jatkuen yön läpeensä, Järjestystä yleisissä tiloissa noudateta kellareissa, pesutuvassa, pyörävajassa, ei missään.
Talotoimikunta keittää pihalla tykillä soppaa jotta tutustuttaisiin, ketään mamua ei tule, sama ed.vuonna, ensi vuonna tarjotaan sitten vain lämmintä kättä. Yhteistoiminta on turhaa. Mamut ovat omissa oloissaan.
Kellaritilassa kokous jossa koetetaan selittää Suomessa vuosikausia eläneille, miten pitää olla ettei asuntoa vahingoiteta ja aiheuteta häiriötä.
Kaikenhuippuna muistotilaisuus kuolleelle. Väkeä riitti juin persialaisella torilla.
Mikään ohje ei oikein mene perille. Omaa kulttuuriaan pitää saada noudattaa on se sitten talossa sopivaa tai ei.
Joku perustanut pitserian (sterttirahat), vanhempi eläkeläis-irakilaismies, juutalainen, somali ja suomalainen keskustelivat pihapöydän äärellä uskonnosta. Erimielisyys oli ilmeinen. Suomalainen osasi olla viisaasti vaiti.
Muuttokuorma lähtee Turkuun oletettavasti Varissuolle. Näin ne ghetot syntyvät...
Miksi tämä suomalainen leimattiin lehdessä rasistiksi? Onko heti rasisti jos antaa ohjeita miten pitää talossa asua? Saako maahanmuuttajaa neuvoa olematta maahanmuuttajan mielestä rasisti? Loukkaako neuvominen mamua?
Hän oli hyvinkin suvaitsevainen ja kohteliaan neuvovan ystävällinen maahanmuuttajia kohtaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tälläiset ohjelmat pitää ehdottomasti kieltää koska niissä paljastuu koko todellisuus! Täytyykin pistää samantein ylelle noottia, että sensuuria tiukemmaksi, niin tämän ohjelman kaltaisia vahinkoja ei enään tapahdu!!
Tuo somalimies olisi hyvinkin kykenevä menemään Pohjanmaan kurkkutarhoille antamaan vastiketta yhteiskunnallemme. On ollut jo yli 10 vuotta työttömänä. Mukavasti tuntuu työttömyydestä huolimatta taloudellisesti menevän. On jopa auto alla.....
Ohjelman suomalainen suhtautui hyvin asiallisesti maahanmuuttajiin. Ei ollut rasismin häivääkään. Neuvoa saa ja pitää jos eletään kuin siat pellossa eikä oteta muita kerrostaloyhteisössä huomioon.
Kukaan ei siedä häiritsevää elämää. Ei suomalainen, somali, irakilainen eikä juutalainen.
Luulisi kyllä, että 10ssä vuodessa jotain oppii. Eri asia on välittääkö opetella suvaitsemaan ja sopeutumaan.
Järkikin pitäisi sanoa, että Ylöjärven kerrostalossa ovat eri säännöt kuin Mogadishu Avenuella.
Tuosta uskontoväittelystä jo huomasi, että aihe on arka ja siitä syntyy helposti riitaa.Ymmärrystä toiseen uskontoon ei ollut. Suomalainen oli viisaasti vaitonainen ja antoi muukalaisten puhua.
Kuinkahan pientä "eläkettä" mahtaa maahanmuuttaja saada jos ei työeläkettä ole lainkaan kertynyt? Millä momentilla maksu hoituu?
Aika todentuntuista menoa. Pahemminkin voisi mennä. Toivottavasti minun asuintaloni pysyy kotimaisin asukkain.
Kuinkahan moinen euroissa mahtaa peruspäivärahalla Suomessa 20v koko ajan työttömänä olleen maahanmuuttajan vanhuuseläkkeen määrä?
Voin sanoa, että tavallisissa töissä suomalaisen työssä tienattu vanhuuseläke on alle tonnista alkaen alle kahteen tonniin kuussa bruttona. Ei siis paljoa.
Olemmeko me suomalaiset tässäkin asiassa se tasa-arvoton B-luokka?
hieno ohjelma! kaikki mahdolliset tv palkinnot tällä tv ohjelman tekijälle! lisää samanlaisia dokumenttiprojetki täysi 10! lisää samalasia taloyhtiön valjojia maahaanmuuttajille ja somaleille valvoja puhui asiaa.
Kukaan työssä oleva menestyvä henkilö ei tällä palstalla roiku joka päivä. Aika ei yksinkertaisesti riitä. Minulla aikaa on. Olen 65vee ja eläkkeellä joten hetken aikaani voin uhrata tännekin.
Mene sinä jussyffi nyt kohtapuoliin maksamaan sen työllistämäsi 200000 euroa vuodessa ansaitsevan kollegasi kuukkausipalkka.
Pössyffi on tyypillinen uushelsinkiläinen. Kaikki kehä IIIn ulkopuolella on sontasta aliarvioitavaa maaseutua.
"Pössyffi on tyypillinen uushelsinkiläinen", toteaa nimim. Pössyffi (eläkel.)...
Mitähän tällä on tekemistä käsiteltävänä olevan asian kanssa?
"Miksi tämä suomalainen leimattiin lehdessä rasistiksi?"
Mistä lehdestä on kyse? En katsonut tuota ohjelmaa.
Katselen tässä kyseistä ohjelmaa. Huomaa, ettei todellakaan maahanmuuttajilla hätää suomessa ole. Kantaväestöhän täällä köyhiä on. Järkyttävää menoa!! Siis ihan käsittämätöntä! Rasisti nimitys on kärsinyt inflaation.
Maahanmuuttajalla on paljon hätää Suomessa. Paitsi syrjintää, myös suoranaista väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan on paljon.
Tästä on Suomessa pitkät perinteet. Aikoinaan hakattiin karjalaisia, nyttemmin sitten amerikkalaisia ja saksalaisia.
Siis rasismihan on nykyään kielletty, ettei totuuden kertominen tuhoaisi länsimaisten ihmisten illuusiota monikulttuurisuudesta. Länsimaat tuhoutuvat joka tapauksessa, mutta meneepähän vähän aikaa kuvitelmissa, että hyvin menee, kun kaikki on pahojen rasistien syytä.
Olipas hauskasti sanottu. "Siis rasismihan on nykyään kielletty..."
Miten niin "siis". Siis-johdannainen on yleensä viittaus johonkin aikaisempaan väitteeseen josta tehdään antiteesiä tai synteesiä.
Jos rasismi on mielestäsi "kielletty", niin miten se ilmenee? Ihmisethän ajattelevat miten tahtovat, ja ajatuksia ei ole missään kielletty.
Kiellettyä sitten on esim. muiden kiihottaminen rasismiin. Tässä on vissi ero.
Rasismi on kuin henkilökohtaisen hygienian puute. Voi valita rasismin samoin kuin voi valita sen että ei koskaan peseydy. Muilla on sitten oikeus vetää tästä henkilöstä omat johtopäätöksensä.
"Rasismi on kuin henkilökohtaisen hygienian puute. Voi valita rasismin samoin kuin voi valita sen että ei koskaan peseydy. Muilla on sitten oikeus vetää tästä henkilöstä omat johtopäätöksensä."
Samaa voisi sanoa henkilöstä, joka jatkuvasti pilkkaa Helsingin ulkopuolella asuvia, eli käytännössä noin 4 miljoonaa Suomalaista.