https://www.avk.fi/sivut/detail.asp?id=199814&lang=fi
Vakuutusyhtiöitten toimesta myydään liikenteeseen vaarallisia pommeja joista
linkki ohessa. Nämä raadot olisi ehdottomasti purettava.
Paljon pahempiakin kolariautoja on jatkuvasti myynnissä.
Autoja korjataan nyrkkipajoissa ympäri Suomea, niiden työnlaatua ei
mikään instanssi valvo.
Merkkiliikkeisiin niitä kannata viedä korjattavaksi, joten ne ohjautuvat
korjattavaksi halpoihin paikkoihin, joissa ei kaikkia paikkoja autosta
edes korjata asiallisesti, ja korjaaminen maksetaan valtaosin pimeästi.
Autoja korjautetaan paljon myös yksityisesti ja kukaan en valvo
maksetaanko niiden myynnistä saaduista myyntivoitoista veroja, voitot saattavat
olla kalliimmissa autoissa tuhansista yli kymmeneen tuhanteen euroon.
Rehellinen ja veronsa maksava yrittäjä ei pärjää ostotarjouksissa
jobbareille, jotka tekevät jatkuvasti pimeää kauppaa näillä vakuutusyhtiöitten myymillä autoilla.
Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta ja veroja kiertävät jobbarit ovat
tällä hetkellä suurimpia ostaryhmiä. Autoja viedään suuria määriä myös
Viroon korjattavaksi ja tuodaan takaisin Suomeen myytäväksi.
Osat hankitaan myös Virosta. Suomeen ei siis mitään, paitsi pimeä myyntivoitto hämärämiesten taskuun.
Vakuutusyhtiöt pesevät kätensä, sillä auton myydään Autovahinkokeskus
Oy:n väittämäminä ja niiden tiloissa, mutta autojen kauppahinnat
maksetaan suoraan eri vakuutusyhtiöitten tileille. Yhtiöt myös omistavat
Autovahinkokeskukset, joita on Suomessa muutama.
Esim. Ruotsissa tällainen autonraatojen myynti liikenteeseen on laissa
kielletty ja samoin Saksassa, Ranskassa, Usassa ym. ym.
Kukaan ei tiedä montako kuolemankolaria on Suomessakin aiheutunut kun
joku tärkeä esim. ohjauksen osa on jäänyt vaihtamatta ja autoa on
korjattu heikosti, tai vikoja peitelty katsastuksissa. Kaikkia autoja
jotka myydään näillä Vahinkokeskuksista, ei tarvitse edes katsastaa.
Kyseessä on vakuutusyhtiöitten tapa säästää myymällä pahimmat vaurioautot kunnollisten korjaamoitten ulkopuolelle. Siitä seuraa, että autoja korjataan miten saattuu. Tämä on raadollista leikkimistä liikenneturvallisuuden kustannuksella. Jobbarit myös salaavat ostajilta pahatkin kolaronnit, eli pettävät ostajia.
Koska yksityisten välillä ei ole kuluttasuojaa, niin ainoa tapa saada korvauksia näistä petoksista on haastaa myyjä oikeuteen. Koska on kyse jobbareista, jotka eivät mitään maksa vaikka heidät korvauksiin tuomittaisiinkin, niin oikeuteen vieminenkään ei kannata.
Kaikelta edellä mainituilta ongelmilta vältyttäisiin, jos saataisiin aikaan vakuutusyhtiöille jokin juridinen kielto myydä kolariautoja yksityisille henkilöille, joilla ei ole laillista yritystä, joka on huolehtinut kaikista maksuistaan yhteiskunnalle.
Kaikkein parasta olisi kieltää vakuutusyhtiöiltä kaupanteko kolariautoilla kokonaan ja pakottaa yhtiöt korjauttamaan kolaroituja autoja vain viralllisissa merkkikorjaamoissa. Pahimmat, joista kuvakin pitäisi ehdottamasti purkaa, tai paaluttaa.
Vakuutusyhtiöt ovat muka epämääräisessä bisneksessä!
16
1394
Vastaukset
- Louer
Otsikossa oli virhe! Ovat siis mukana on oikein.
- automies
Ssemmonen pikkuvirhe tuossa, että kaikki autot, jotka on vaurioituneena poistettu liikenteestä, pitää katsastaa ennen kuin saa liikenteeseen. Muuten on kyllä hyvää tekstiä ja samaa mieltä olen monessakin asiassa. Pitäisi lopettaa koko kolariautojen myynti liikenteeseen. Loppuisi hämäräbisnekset kuin seinään ja olisi liikenteessä turvallisempia autoja.
- Louer
Tiedän kyllä, että rekisteristä kolarin takia poistetut autot on katsastettava, mutta kaikkia AVK:sta myytäviä autoja ei tarvitse katsastaa.
- virkamies on tyhmä
Autoista osa poistetaan Suomen rekisteristä ja tuodaan tuontiautona uudelleen Suomeen. Näin korjauksissa määrättyjä tarkistuksia ei tarvita ollenkaan.
- Uki 1
Tuohon en kyllä usko. Silloinhan joutuu maksamaan autoveron Suomeen.
- eipsä
Uki 1 kirjoitti:
Tuohon en kyllä usko. Silloinhan joutuu maksamaan autoveron Suomeen.
Ei joudu kun se on kerran maksettu.
- Kuikka Heitunen
Autovahinkokeskus on Suomen sisäsiittoisen talous- ja verojärjestelmän synnyttämä mätäpaise, jota ei ilman korkeaa autoveroa olisi olemassakaan.
Siis ainakaan muissa länsimaissa. - JobAriJob
Syyhän ei ole kolarikorjaajissa vaan katsastusmiehissä, jotka sallivat tuollaiset autot liikenteeseen.
"Vaurioituna" myytävästä autosta ei tarvitse esittää mitään todisteita tai pöytäkirjoja katsastuksessa, koska vaurio on senverran pieni = korjauksen jälkeen auto usein vastaa samanlaista ehjää tai jopa parempaa (mm. ruostesuojaus tehty paremmin).
"Valvottuna" myydessä on aina esitettävä todisteet siitä mistä on pyydetty; esim. airbag, korin suoruus jne jne.
On todellista huuhaa-puhetta väittää, että noita valvottavia kolarikorjauksia tehtäisiin jossain pimeissä autotalleissa. Se vaan on mahdotonta, autoa ei pysty oikomaan kotioloissa kukaan vaan siihen tarvitaan erikseen asiaan tarkoitetut hydrauliset "vetäjät".
Se, että alalla on harmaata kauppaa ei sille voi mitään. Syyllinen on yksinomaan suomen kova verotus. Jos verotus olisi pienempää, ei kannattaisi ottaa riskiä jäädä kiinni vaan verot maksaisi jokainen. Jobbarit eivät kolariautoja fiksaile, korkeintaan fiksaavat ruostevaurioita. Kolarikorjauksiin tarvitaan jo jonkinverran osaamista. - Louer
Vetolaite ei ole kummoinenkaan sijoitus, joten valvottuja korjauksia pystyy tekemään pikku pajoissa. Jonkinlaista ammattitaitoa se kuitenkin vaatii.
Harmaakaupan syy ei ole verotus, sillä kaikien on vaan maksettava veroja tässä maassa.
Luikurit ja huijarit eivät tietenkään maksaisi edes pienempiä veroja, mutta rehellisten yrittäjien on maksettava kaikki ne verot joita laki vaatii. Yhteisvarastolla pyörii jobbareita, joista muutama ei edes itse osta itselleen autoja, vaan ottavat natsan välistä ja varaavat oikean hintaisen auton jobbarille, joka korjauttaa autoja nimeomaan pikkupajoissa, sillä merkkikorjaamoissa ei korjaaminen ole kalleuden vuoksi edes mahdollista. - Hoh, hoijjaa.
800 euroa tuosta raadosta on järkyttävä hinta. Tarkastaja joka on Citikan hinnoitellut ja kuvitteleen sitä vielä liikenteeseen, pitäisi viedä hoitoon.
- paskanpuhuja
"Esim. Ruotsissa tällainen autonraatojen myynti liikenteeseen on laissa
kielletty ja samoin Saksassa, Ranskassa, Usassa ym. ym."
http://erepairables.com/salvage-auction/cars/jaguar/s-type/2003-jaguar-s-type-3496486 - Hoh!
Tiedätkö sinä tollo, että Usassa kymmeniä osavaltioita ja suurimassa osassa laki kieltää Suomessa sallitun myynnin.
- Myyvät meriautojakin
Autovahinkokeskus on toistaiseksi, kuten toimeksiantajansa vakuutusyhtiöt, ihan omilla säännöillään toimiva. Hinnoissa ei ole alvia, joten niiden pitäisi olla aikapaljon halvempia.
Eiköhän tuo romujen sepittäminen kohta lopu, suurlujuusteräksisten korien korjaamien ei helpolla onnistu. Siis niin, että lujuus säilyy.
Huomionarvoinen asia on myös, jos palo on sammutettu jauhesammuttimella, kosteuden ansiosta alkaa peltien ruostuminen ja sellaisesta romusta ei saa hyvää tekemälläkään.
Jos linttaan on tyhjennetty sammutin, kannattaisi sellainen varmaan paalata. AVK:han kyllä myy mereen uponneenkin romun kirkkain silmin, mutta kyllä siinä tulevalle omistajalle on harmeja tiedossa. - Cannattaako
Ja kun canväyläsähköissä osaa olla muutenkin hankalasti löydettäviä vikoja, voi voi sitä, joka kolaroidun ropposen vikoja joutuu tutkimaan. Liikkeeseenkään ei hinnan vuoksi voi viedä, menisi ehkä korjausprojekti miinukselle.
- Tämä on tiedetty
Ettei kolariautojen korjaus onnistu aina tai viitsitä tehdä kunnolla. Katsastusmiehen omatuntoa koetellaan linttoja rekisteröitäessä. Epävarma ritsa korjattu voi olla käyttäjälleenkn. Kolarissa tulleita korielektroniikavikoja ei aina ole korjattu, koska vakuutusyhtiö on ollut sitä mieltä, että vika on ollut jo aiemmin.
Toivottavasti siirrymme pian länsimaiden käytäntöön ja paalataan romut.
http://www.kauppalehti.fi/auto/uutiset/lunastettu ja korjattu auto on katsastajan painajainen/201410705839?ref=
- Anonyymi
kotkaten ja paskoja myydään kiertäkää kaukaa. vak yhtiöt myy ensin sitte katsastusmiehille sysätty kontrolli. mut eihän ne tiedä kuinka korjaus on tehty, kun kaikki on peitelty . joku saa paskaa ja harmia. esim ruotsissa nää paskakolari autot menee romuksi, mut suomes ilman valvontaa, ihmisille vaivaa ja harmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908416Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424738Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414391Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452615Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981478- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090