Mietin usein nuorempia ihmisiä. Ne ottavat mallia vanhemmista, ja kuitenkin unohtavat antaa arvoa niille, joilta ovat saaneet tärkeimmät oppinsa. Tiedän, jo muinaiset roomalaiset haukkuivat nuorempia sukupolvia kiittämättömyydestä. Mutta, kuitenkin, en voi olla ajattelematta "tuhlaajapojan tarinaa". Osaisiko joku selittä minulle tarinan opetuksen, joka selittäisi nuoremman polven kiittämättömyyden.
Tuhlaajapojan tarina
katselija
3117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monesti uskovan kodin lapsi kapinoi ja häpeää kodinsa hengellsitä perintöä ja varsinkin murrosiässä irtaudutaan rajusti kotipesästä. Sitten elämän myötä touus alkaa hahmottua ja alkaakin kaipuu takaisin lapsuuden kotiin ja turvaan.
Vertaus on usein alustuksena saarnoissa, joissa uskosta luopunut tai vieraantunut alkaakin janota uudeleen Isän luo ryvettyään ja juotuaan maailman haljenneista kallioista.
hihoo
Jokainen lapsi saa molempien vanhempiensa puolelta DNA:hansa heidän 'solumuistietonsa', joten hänellä on vanhempiinsa verrattuna laajemmat, monipuolisemmat mahdollisuudet siten myös laajempaan ymmärrykseen. Tämän vuoksi jokaisella ihmisellä on aina enemmän 'syntymäviisautta' verrattuna vanhempiinsa. Nuorilla on siis aina vanhempiinsa verrattuna paremmat edellytykset kehittymään ...ja kun näin pääsee tapahtumaan eli tieto ja tietoisuus kasvavat, monet vanhempien uskomukset ja asenteet alkavat tuntua nuoresta ahdistavilta, vääränlaisilta ja monesti täysin mahdottomilta hyväksyä enää oikeiksi. Kaikki se saattaa tosiaankin nuoren helposti kapinoimaan vanhempiensa näkemyksiä vastaan... Ja se on oikeastaan ihan hyvä eli se on merkki, että evoluutio, siis etenkin tiedon, siis mielen ja tietoisuuden evoluutio kasvaa jokaiselta sukupolvelta muuntaen siten yhteiskuntaamme pikkuhiljaa kohti parempaa, toiveittemme mukaista, onnellista elämää koko maapallolle. Muussa tapauksessahan eläisimme edelleen kivikaudessa!
Tuhlaajapojan vertaus kertoo mielestäni ennenkaikkea ihmisen henkisen puolen kasvusta: sielun matkasta materian kokemusten kautta valaistuneeksi hengeksi eli paluuta todelliseen olemiseen Henkenä (joka on alkuperäinen "olemuksemme") eli "Isän Kodissa", siis paluuta Ykseyteen Isän kanssa joka meitä jokaikistä on odottamassa Ehdottomassa rakkaudessaan "suuren kotiinpaluujuhlan kanssa".