Perintöosa

Raamattu puhuu aivan eri asioista, kun se puhuu seuraavista:

1) PERINTÖ
2) PALKINTO

PERINTÖ (kleronomia = jako-osa) tulee lapseuden tähden.
Jumalan lapsina me olemme perillisiä.
Tuon perinnön vakuutena/panttina/sinettinä
on Jumalan lapsissa asuva Pyhä Henki.

Jeesuksen saavuttaman voiton tähden,
me voimme vapaasti kääntyä pimeydestä valkeuteen
eli saatanan vallasta Jumalan tykö. Näin Jeesus sanoi Saulukselle.
Ja jatkoi lupauksella, että uskomalla Jeesukseen,
me saamme synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.

Kun luemme Ilmestyskirjasta Jeesuksen Sanat:
”Joka voittaa, on tämän perivä”,
niin tuossa on kysymys pelastumisesta.
Siis kysymyksessä on ilmaisu, joka perustuu heprean verbiin
jasa = pelastaa. Tuosta verbistä tulee sana Jeesus eli Pelastus.
Jeesuksessa oleva on tämän perivä.

Kysymys on siitä, että Kristus on voittanut maailman,
ja siksi mekin pelastumme Kristuksessa.
Kaikki, mitä meille luvataan sanonnalla ”Joka voittaa”,
perustuu Kristuksessa olevaan Pelastukseen.
Nämä kohdat Ilmestyskirjassa eivät siis
ollenkaan ole mitään palkintoluetteloista.

PALKINTO (brabeion) ei liity mitenkään noihin lupauksiin,
vaan palkinto ja kruunu/seppele ojennetaan
urheilukilpailun voittajalle erotuomarin (brabeus) toimesta.

Kaikki Jeesuksessa Kristuksessa olevat tulevat
kerran olemaan Kristuksen palkintotuomioistuimen (bema) edessä.
Ja toiset saavat palkinnon ja kruunun. Toiset ei.
Mutta kaikki he ovat pelastettuja, ei suorituksensa tähden,
vaan yksin armosta Jeesuksen Kristuksen tähden.
12311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kaikki Jeesuksessa Kristuksessa olevat tulevat
kerran olemaan Kristuksen palkintotuomioistuimen (bema) edessä.
Ja toiset saavat palkinnon ja kruunun. Toiset ei. "

Jaa, että taivaassa on kastijako ja uskovat jaetaan kahteen kastiin, hyviin ja huonoihin?

Äänestä
  • >>Jaa, että taivaassa on kastijako ja uskovat jaetaan kahteen kastiin, hyviin ja huonoihin?

    Äänestä

  • Jortikan Kimmo vaan kirjoitti:

    >>Jaa, että taivaassa on kastijako ja uskovat jaetaan kahteen kastiin, hyviin ja huonoihin?

    Niinpä.
    Kalamokselle ei näytä kuitenkaan riittävän se, että saa päättää itse taivaspaikastaan Jumalan sijasta, vaan lisäksi hän on taivaassa myös muiden sinne päässeiden yläpuolella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kuulolla10 kirjoitti:

    Niinpä.
    Kalamokselle ei näytä kuitenkaan riittävän se, että saa päättää itse taivaspaikastaan Jumalan sijasta, vaan lisäksi hän on taivaassa myös muiden sinne päässeiden yläpuolella.

    "Jo ennen maailman perustamista hän valitsi meidät
    Kristuksessa olemaan pyhiä ja nuhteettomia hänen edessään.
    Rakkaudessaan hän jo edeltä määräsi meidät yhteyteensä,
    omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta,
    oman hyvän tahtonsa mukaan, armonsa kirkkauden ylistykseksi.
    Tämän armon hän on lahjoittanut meille siinä Rakastetussa,
    jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta,
    rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.
    Tätä armoa hän on antanut meille runsain määrin
    ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä.
    Hän on ilmoittanut meille tahtonsa salaisuuden
    siitä armotaloudesta,
    jonka hän oli suunnitellut ja nähnyt hyväksi toteuttaa aikojen täyttyessä:
    hän oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken,
    mitä on taivaissa ja maan päällä.
    Kristuksessa me olemme myös saaneet perintöosan,
    niin kuin meistä oli ennalta määrätty hänen suunnitelmassaan, hänen, joka vaikuttaa kaiken oman tahtonsa ja päätöksensä mukaan,
    että me, jotka olemme jo ennalta panneet toivomme Kristukseen,
    eläisimme Jumalan kirkkauden ylistykseksi.
    Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan,
    pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen,
    pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki,
    joka on meidän perintömme vakuutena hänen omaisuutensa lunastamiseksi, hänen kirkkautensa ylistykseksi." (Ef 1:4-14)

    Tuo perintöosa on sama kaikille Jumalan lapsille.
    Kalamoksellekin, joka on vain yksi ruoko lukemattomien muiden joukossa.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Niinpä.
    Kalamokselle ei näytä kuitenkaan riittävän se, että saa päättää itse taivaspaikastaan Jumalan sijasta, vaan lisäksi hän on taivaassa myös muiden sinne päässeiden yläpuolella.

    Pe.ku tietokilpailu


    Miten Jeesus ja Johannes liittyvät yhteen? Kasteasiaa ei hyväksytä.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    Pe.ku tietokilpailu


    Miten Jeesus ja Johannes liittyvät yhteen? Kasteasiaa ei hyväksytä.

    Tuo oli paha pähkinä.

    Johannes ja Jeesus ei kumpikaan kertoneet ihmeteoista.

    Äänestä


  • kuulolla10 kirjoitti:

    Tuo oli paha pähkinä.

    Johannes ja Jeesus ei kumpikaan kertoneet ihmeteoista.

    Jeesus vastasi heille
    "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
    Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,
    spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,
    kuolleet herätetään ja köyhille julistetaan evankeliumia."

    Äänestä

  • pakis. kirjoitti:

    "paha pähkinä."

    he olivat serkuksia. Jeesuksen ja Johanneksen äidit olivat sisaruksia.

    "" ...n Jeesusta, ja Raamatun mukaan hän oli Jeesuksen serkku.""""


    http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Toiminnot:Haku?search=serkku&go=Hae

    Epäreilua, sehän oli kompa(:

    Tarkoitit Johannes Kastajaa ja minä toista Johannesta.

    Äänestä

Aloittaja
  • Aloittaja

    Tämä kommenttini osoite oli Jortikan Kimmo vaan.

    Äänestä

Aloittaja

Iloiten te silloin kiitätte Isää,
joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan osuuden siitä perinnöstä,
joka pyhillä on valkeudessa.
Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan (Kol 1:12-13)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalamos kirjoitti:

Raamattu puhuu aivan eri asioista, kun se puhuu seuraavista:

1) PERINTÖ
2) PALKINTO

PERINTÖ (kleronomia = jako-osa) tulee lapseuden tähden.
Jumalan lapsina me olemme perillisiä.
Tuon perinnön vakuutena/panttina/sinettinä
on Jumalan lapsissa asuva Pyhä Henki.

Jeesuksen saavuttaman voiton tähden,
me voimme vapaasti kääntyä pimeydestä valkeuteen
eli saatanan vallasta Jumalan tykö. Näin Jeesus sanoi Saulukselle.
Ja jatkoi lupauksella, että uskomalla Jeesukseen,
me saamme synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.

Kun luemme Ilmestyskirjasta Jeesuksen Sanat:
”Joka voittaa, on tämän perivä”,
niin tuossa on kysymys pelastumisesta.
Siis kysymyksessä on ilmaisu, joka perustuu heprean verbiin
jasa = pelastaa. Tuosta verbistä tulee sana Jeesus eli Pelastus.
Jeesuksessa oleva on tämän perivä.

Kysymys on siitä, että Kristus on voittanut maailman,
ja siksi mekin pelastumme Kristuksessa.
Kaikki, mitä meille luvataan sanonnalla ”Joka voittaa”,
perustuu Kristuksessa olevaan Pelastukseen.
Nämä kohdat Ilmestyskirjassa eivät siis
ollenkaan ole mitään palkintoluetteloista.

PALKINTO (brabeion) ei liity mitenkään noihin lupauksiin,
vaan palkinto ja kruunu/seppele ojennetaan
urheilukilpailun voittajalle erotuomarin (brabeus) toimesta.

Kaikki Jeesuksessa Kristuksessa olevat tulevat
kerran olemaan Kristuksen palkintotuomioistuimen (bema) edessä.
Ja toiset saavat palkinnon ja kruunun. Toiset ei.
Mutta kaikki he ovat pelastettuja, ei suorituksensa tähden,
vaan yksin armosta Jeesuksen Kristuksen tähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu