KKO:n päätöksestä suora kopio:
"9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa kielletty."
Molemmissa oikeuskäsittelyissä parkkifirmaa vastaan käytettiin väärää syyteharkintaa, eikä oikeuslaitos tarkastanut molempien osapuolten (parkkifirman ja maanomistajan/haltijan) välisen sopimusten laillisuutta/oikeuskelpoisuutta - parkkifirma ei oikeuskelpoinen. Samoin jutussa kuultiin vain kahta asianosaista, vaikka heitä oli kolme. Oikea syyte parkkifirmaa vastaan olisi ollut ihmisen vapauteen kohdistuvista rikos / ihmiskauppa, joka EU ja muissa maissa ehdottomasti kiellettyä.
A (maanomistajat/haltijat/ensimmäinen ensimmäinen vallassaan pitäjä) tekee B:stä (ihminen/uhri) C:n (parkkifirmat/toinen vallassaan pitäjä) kanssa käyttäytymisehtosopimuksia = ihmiskauppaa parhaimmillaan, jossa B (ihminen/uhri) maksaa korvausta toiselle vallassaan pitävälle C:lle (toinen vallassaan pitäjä), joka ottaa vastan korvaukset).
25 luku (21.4.1995/578) Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 § (9.7.2004/650) Ihmiskauppa
Joka
1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa,
2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,
3) maksamalla korvauksen toista vallassaan pitävälle henkilölle tai
4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen
1 luku Valtiojärjestyksen perusteet
1 § Valtiosääntö
Suomi on täysivaltainen tasavalta.
Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.
Miksi auttaminen maksaa auttajalle?
2
173
Vastaukset
- Näin se vaan on
Ihmisoikeudet kauppatavaraa parkkifirmoille
Parkkifirmat kotipihoillamme kerrostaloalueilla tekee ihmisten asumisvapaudesta normaaliin elämään liittyvistä jokapäiväisistä välttämättömistä tarpeista luvanvaraisia ja maksullisia kauppakohteita, joissa kysymys on törkeistä vapauteen kohdistuvista rikoksista ja ihmisarvoja loukkaavista vakavista perustuslain vastaisista isänmaallisista kysymyksistä.
Kauppaliikkeet tehkööt ihmiskauppasopimuksia parkkifirman kanssa niin paljon kuin tahtoo, sillä käytössämme on aina toinen vaihtoehto, joka ei vaaranna yksityisyytemme suojaa ja rajoita kontrolloimalla vapaata, itsenäistä elämäämme.
P.s. Vuokrakerrostaloalueilla on myös tässä asiassa epäselvää, onko kysymyksessä maanomistajien/haltijoiden ja parkkifirmojen välisistä sopimuksista, vai sittenkin isännöitsijöiden ja parkkifirmojen välisistä keskinäisistä sopimushankkeista?

P.s. Vuokrakerrostaloalueilla on myös tässä asiassa epäselvää, onko kysymyksessä maanomistajien/haltijoiden ja parkkifirmojen välisistä sopimuksista, vai sittenkin isännöitsijöiden ja parkkifirmojen välisistä keskinäisistä sopimushankkeista? - parkkipatehater
Artisiti maksaa. Valitettavasti....Ellei uskalla jättää maksamatta.
Pieni muilutus-sessio patelle tasavälein, niin oppii olemaan.
Ei tarvitse käyttää väkivaltaa, mutta tiukkasanainen puhuttelu aina nähtäessä lisää haluttomuutta hoitaa, tai ryhtyä ammattiin, joka on verrattavissa korpin nokkimiseen.
Me suomalaiset vaan ollaan niin koulutettu esivallan alaisuuteen, ettei kansalaistottelemattomuus kuulu piirteisiimme.
Tässähän ei sinällään pelätä esivaltaa, vaan roskajoukkoa joka tekee ihmisten kustannuksella laillistettua bisnestä.
Turpaan vaan ja onnea, kuten sanonta kuuluu.
ps. Boikotoikaa liikkeitä, joiden alueita yksityinen valvoo !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k492939Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471179
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78941