Kysymys lesbojuristille

Jyrä

Voisitko selittää meille maallikoille, miksi kovemmat tuomiot raiskauksista eivät auta tasa-arvoon pyrittäessä? Monesti feminismin yhdeksi esiin nostamaksi kysymykseksi nostetaan naisten mahdollisuus joutua raiskauksen uhriksi. Miksi ei sitten voisi koventaa rangaistuksia?

1

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lesbojuristi

      Raiskaustuomioiden koventamista pohdittaessa nostaisin esiin seuraavat kaksi ristiriitaista näkökulmaa:

      1. Kovilla rangaistuksilla on olematon pelotevaikutus. Vertaa tilannetta niihin maihin, joissa esim. murhasta tuomitaan kuolemanrangaistus: silti murhia tapahtuu jatkuvasti. Oikeudellisen sanktion tarkoituksena on ohjata rikollista sopeutumaan paremmin takaisin yhteiskunnan jäseneksi. Pitkät vankeusrangaistukset lähinnä vain entisestään vaikeuttavat tuomitun integroitumista takaisin siviiliin, jolloin kaveri on kohta taas uuden linnakeikan alussa.

      Yksinkertaistava rankaisupopulismi nousi viimeksi esille, kun KKO:n linjaa henkirikoksissa kritisoitiin ”yleisen oikeustajun” vastaisena. Uhrien omaisten suru on toki ymmärrettävää, mutta sivistyneessä länsimaisessa tuomioistuimissa ei sovituksen sijasta voida lähteä kostoperiaattesta. Rikosoikeudellinen rangaistus ei ole eikä pidäkään olla koston toteuttamisen väline.

      versus

      2. Kovien rangaistusten puuttuminen. Seksuaalirikoksia ei vieläkään oteta ”tosissaan”, vaikka esim. raiskaus on erittäin vakava toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus. Tuntuu välillä siltä, että tuomioistuimet jakavat kakkua lähinnä siitä, että syyllinen mokasi ja jäi kiinni. Olisivatkohan asiat aivan toisin, jos murskaava enemmistö raiskattavista olisikin miehiä, eikä kuten nykyään, kun tyypillinen sukupuolijakauma on, että yli 90 prosenttia tekijöistä on miehiä ja yli 90 prosenttia uhreista naisia. Yhteiskunnalliset asenteet ovat jotenkin kierosti sallivammat raiskauksen kohdalla, ja tämä näkyy sekä lainsäädännössä että sitä kautta tuomioissakin:

      2.1 Raiskaustuomioita lievennetään täysin kestämättömin perustein (raiskaajalla oli työpaikka, raiskaaja oli raiskatun tuttava, raiskatun lapsi oli vieressä katsomassa, raiskaaja oli humalassa, pyörätuolissa istunut raiskattava oli onnistunut huutamaan apua, raiskatulla oli minihame, rahallinen korvaus uhrille oli raiskaajalle jo riittävä rangaistus jne.). Terveisiä erityisesti Itä-Suomen hovioikeudelle ja firman miespuolisille tuomareille.

      2.2 Tuomioiden rangaistusasteikko asettuu usein lievimpään päähän. Kun uudessa seksuaalirikoslaissa törkeästä raiskauksesta voisi lusittavaa kertyä kymmeneksi vuodeksi, niin naurettavan usein rikollinen on päästetty ehdollisella, yhteiskuntapalveluksella, sakoilla tai minimaallisella linnatuomiolla. Maksimirangaistuksen lisääminen lakiin näyttää lähinnä kosmeettiselta.

      2.3 Raiskaustuomioiden kunnollisia perusteluja ei julkisteta, vaan yleisölle toimitetaan lähinnä lyhyt tuomiolauselma. Juttu yksityiskohtineen julistetaan salaiseksi neljäksikymmeneksi vuodeksi, jolloin muut tuomarit eivät millään voi tietää, miten rangaistus on määräytynyt. Tulos: tuomioita ei saada yhdenmukaisiksi, ja sanktiot sattumanvaraistuvat. Oikeusvaltion periaatteet eivät toteudu, kun tuomarit voivat operoida lähes mielivaltaisesti. Jälleen kiitokset Kuopioon Arposen hovioikeuden suunnalle.

      2.4 Seksuaalirikosten kriminalisoinnin kohdalla iso pyörä pyörii hitaasti. Vähättelevä ”pakottaminen sukupuoliyhteyteen”. ”Lievä raiskaus”? Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saattoi vielä vanhoina hyvinä aikoina seurata ainoastaan sakkorangaistus. Räikeä yksityiskohta on se, että sivistysvaltio Suomessa raiskaus avioliitossa on ollut rikos vasta 1990-luvun puolivälistä asti.

      Summa summarum, useiden vuosien vapausrangaistukset tuskin vähentäisivät raiskauksien määrää. Toisaalta, rangaistusten koventaminen voisi toimia signaalina siitä, että seksuaalirikokset otetaan vakavasti ja että niiden kohdalla yhteiskunnassa vallitsee nollatoleranssi. Nykyisen linjan tilalle kaivataan toisenlaisia ratkaisuja: yhtenä keinona näkisin sen, että laaja-alaista valistusta pitäisi suunnata paitsi miehille (nainen ei ole teidän omaisuuttanne, raiskaus on vakava rikos, tulkaa järkiinne) myös naisille (raiskaus ei ole koskaan oikeutettu, jokainen raiskaus on ilmoitettava poliisille).

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe