Valkoiset höyhenet

girl_88 kirjoitti:

VALKOISET HÖYHENET

Vanhat ullakon rappuset narisivat
epämiellyttävästi, mutta Emilia tuskin huomasi
sitä. Hän oli käynyt mummolassa hyvin monta
kertaa, joten hän tunsi jokaisen nurkan.
Mummolassa oli jännittävää tutkia paikkoja;
siellä kun niitä riitti. Ja mummihan oli jopa
luvannut antaa Emilialle mielenkiintoisia
tavaroita, jos hän löytäisi jotakin.
Yhtäkkiä jokin kilahti. Emilia havahtui
mietteistään ja katsoi ympärilleen. Hän oli
potkaissut vanhaa avainta, joka nyt lojui
kuluneen matka-arkun vieressä. Emilia kumartui
arkun viereen. Siinä oli lukko. Jännittyneenä hän
nosti avaimen käteensä. Olisiko se mahdollista...
Avain sopi kuin valettu lukkoon, joka napsahti
auki. Emilia kokeili arkun kantta, mutta se ei
auennut. Hän katsahti pettyneenä ulos ikkunasta
ja kokeili kantta uudestaan. Tällä kertaa se
aukeni naristen. Pölypilvi lehahti huoneessa
Emilian ihmetellessä arkun sisältöä. Höyheniä,
ruudullinen sateenvarjo ja kulunut nallekarhu.
Emilia mietti, mistä ihmeestä ne olivat peräisin.
Yhtäkkiä rappusista alkoi kuulua narinaa.
Emilia pomppasi ylös lattialta, mutta tulija
olikin vain hänen mumminsa. Hän toi tarjottimella
pikkuleipiä ja pullaa, ja tietysti myös pihalta
poimituista viinimarjoista valmistettua mehua.
Emilia piti paljon ystävällisestä mummistaan,
joka oli ollut hieman yksinäinen ukin kuoltua
muutama vuosi sitten.
Mummin katse harhaili huoneessa. Hän näytti
hieman säikähtäneen huomattuaan avonaisen matka-
arkun lattialla. Mutta pian säikähdys muuttui
salaperäiseksi hymyksi, jollaista Emilia ei ollut
ennen nähnyt mummin kasvoilla. Hetken oli
hiljaista. Mummi nosti arkusta muutaman höyhenen
ja puhalsi ne hiljaa ilmaan. Tämä näytti
Emiliasta hauskalta ja hän halusi myös kokeilla.
Mummi istui seinän vieressä nököttävälle
tuolille. Ilme hänen kasvoillaan oli muuttunut
surulliseksi. Enää hän ei hymyillyt. Emilia
mietti, mikä mummin mieltä painoi.
"Tuo oli ukin matka-arkku...",mummi vaikeni.
Emilia ei ollut tuntenut ukkia kovin hyvin,
vaikka hän oli sitä kovasta toivonutkin. Ukista
ei oltu puhuttu enää tämän kuoleman jälkeen.
Emilia ei edes kunnolla muistanut ukin luonnetta,
ulkonäköä tai tämän hauskoja tapoja. Silti Emilia
kaipasi kovasti ukkiaan.
Mummin ja ukin hääpäivä olisi ollut ensi
viikolla, sen Emilia tiesi. Hän katsoi mummia
syvälle silmiin ja toivoi tämän kertovan jotakin
ukista. Kuin vastaukseksi mummi kertoikin
muistoistaan.

Vesipisaroita alkoi tihuttaa taivaalta. Siiri
etsi olkalaukustaan sateensuojaa, mutta jostain
syystä sitä ei löytynyt. Nuori mies lähestyi
kädessään ruudullinen sateensuoja, jonka suojaa
hän tarjosi Siirille. Ei siinä turhia tohtinut
kieltäytyä, ja sadekin yltyi huimaa vauhtia.
Mies, joka tuttavallisesti esitteli itsensä
Henrikiksi, kyseli paljon Siirin elämästä.
Siiristä mies vaikutti mukavalta, ja hän vastaili
mielellään tämän esittämiin kysymyksiin.
Sade yltyi jo rankkasateeksi. Syrjässä
kulkevien ihmisten täytyi hakeutua suojaan
lähimpään taloon. Muita vaihtoehtoja ei ollut.
Tien reunassa häämötti salaperäisen näköinen
kartano, jota ympäröi tiheä pensasaita. Portin
pielessä roikkui "Myytävänä"-kyllti, mutta ehkä
taloon pääsisi kuitenkin suojaan.
Portti aukeni naristen. Sen saranat olivat
todella kuluneet. Piha näytti autiolta, aivan
kuin kukaan ei olisi käynyt siellä moneen
vuoteen. Talo kohosi pienellä rinteellä. Näky oli
todella synkkä, mutta toisaalta myös kiehtova.
Hetken he epäröivät, mutta astuivat lopulta
päättäväisesti eteenpäin.
Kuului kolme pitkää koputusta ja kului pitkä
hetki. Juuri kun Henrik oli aikeissa koputtaa
oveen uudestaan, se yllättäen avautui.
Teräväpiirteinen erakko seisoi kartanon ovella
ja pyrki selvästi väkinäiseen hymyyn. Siiri ja
Henrik eivät tienneet miksi. Asiaa kummemmin
ajattelematta he pyysivät erakon talosta suojaa
sekä mahdollista yösijaa. Siiri ei pitänyt erakon
hymystä. Se oli niin kylmä ja tunteeton.
Kartanossa oli monta kerrosta, joista ylimpään
erakko johdatti kulkijat. Se oli jonkinlainen
ullakko, jossa oli makuuhuone.
Siiri painoi oven kahvan alas ja kurkisti
huoneeseen. Hän huudahti hämmästyksestä. Huone
oli täynnä valkoisia höyheniä. Siiri loikkasi
huoneen keskelle, nosti käteensä muutaman
höyhenen ja puhalsi ne ilmaan. Hetken aikaa e
leijuivat huoneessa.
Henrik laski matka-arkkunsa sängynreunalle ja
etsi taskustaan siihen sopivaa avainta. Hän avasi
lukon ja nosti kannen auki.
Arkussa oli kaikenlaisia vaatteita ja
muhkurainen kangaspussi. Henrik nosti pussin
käteensä ja avasi sen. Hän otti pussista suloisen
nallekarhun ja ojensi sen Siirille muistoksi
itsestään.
Siiri oli kovin imarreltu ja kiitti lahjasta.
Hän ei edes huomannut, kun hän jo rutisti
Henrikiä ja sai tältä vastaukseksi rutistuksen.
Siiri olisi voinut jäädä loppuiäkseen Henrikin
syliin, mutta jokin kuitenkin keskeytti heidät.
Ukkonen jyrähti ja salama lehahti taivaalla.
Erakko astui sisään pieneen huoneeseen. Hänellä
oli mukanaan tarjotin, jolla hän toi vieralleen
kuumaa teetä ja voileipiä.
Erakolla oli myös uutisia. Hän kertoi tarinan
siitä, miten hän oli joutunut kartanoon. Nyt hän
kuitenkin kaipasi vaihtelua ja halusi asua
jossakin muualla.
Siiri oli innoissaan, vaikkei hän sitä toisille
näyttänytkään. Juuri tällaisessa talossa hän oli
aina halunnut asua. Jos Henrik muuttaisi myös
taloon, olisi ajatus vielä ihanampi. Henrik
ajatteli samalla tavalla Siiristä.
Erakko kertoi jättävänsä talon uusille
asukkaille maksutta, jos he pitäisivät talon
kunnossa ja hoitaisivat piha istutuksia.
Salama löi jonnekin lähelle ja jyrinä kuului
hyvin voimakkaana. Sade hakkasi kartanon kattoa.
Kartanon, jonka edellinen omistaja lähtisi aamun
valjetessa ja jättäisi onnellisen parin uuteen
kotiinsa.

Mummin silmäkulmasta valui kyynel. Emilia nousi
lattialta ja rutisti mummiaan kauan, kauan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä