Moikka! Olen 17 vuotias tyttö. En tiedä miten alottaisin tämän, mutta olen kuullut että alkoholismi sun muut voi periytyä. No, ihan lähisuvussani on alkoholisteja ja narkkareita (taino lähinnä ex-narkkareita mutta kuitenkin).
Pelkään että se olen minä joka ne perii, koska minulla on mennyt suhteellisen huonosti lähinnä sosiaalisessa elämässä, ja olen hieman alakuloinen ja tehnyt paljon vääriä valintoja. Siskoni ja veljenikin jo haukkuu minua syrjäytyneeksi, vaikka en mielestäni edes ole. Vanhempani nauroivat sille että he sanoivat minut syrjäytyneeksi. On minulla kyllä ystäviä, vaikkei kovin paljoa mutta on kuitenkin. En vaan tiedä, miksen enää kykene solmimaan ystävyyssuhteita kuten ennen. Kun avaan suuni tutustuakseni ihmisiin, en saa paljoakaan vastakaikua ja se lannistaa. Siskoni ja veljeni ovat taas sosiaalisia, aina jossain viettämässä aikaa ja hyviä koulussa. En jaksa edes käsittää miksi juuri minun asiat on miten on, vaikka en ole mielestäni paljoakaan heitä erilaisempi. Ehkä ne väärät valinnat on vaikuttanut niin paljon kaikkeen, koska ennen olinkin aika sosiaalinen ja iloinen. Olen ihan tavallisen näköinen, huolehdin hygieniasta: olen siis ainakin ulkopuolelta kuten kaikki muutkin tavalliset ihmiset. Olen seurustellut yms joten tuskin olen ihan vastenmielisenkään näköinen. Ja tuntuu etteivät siskoni ja veljeni edes kehtaa myöntää tuntevani minua, kun ei hyväksy edes kaveripyyntöäni facebookissa eivätkä puhu mitään koulussa, vaikka toisilleen puhuvat kyllä. Haluaisin olla heille hyvä, läheinen sisko, mutta he tekevät asiasta todella vaikeaa toteuttaa. Pelkäänpä, että muutaman vuoden päästä en enää edes tunne heitä tai ole missään yhteyksissä kun muutan kotoa. Siskoni on minua vuoden nuorempi ja veljeni vuoden vanhempi, joten se ei vaikuta kun he itsekin lähtevät kohtapuolin.
Olen yrittänyt välttää alkoholia sun muuta vaikka joskus mieli tekisi vetää pää ties millä niin täyteen ettette oo nähnytkään... Eräällä hyvällä ystävälläni on ystävä joka käyttää huumeita joskus, ja olen tästä syystä yrittänyt välttää ystäväni ystävää, koska pelkään kierteen alkavan tästä jos kerran repsahdan ja saan kaiken unohdettua hetkeksi. Sitä paitsi suvussani on myös skitsofreniaa joka tietääkseni saattaa sitten tulla myös jos käytän huumeita. Tuntuu vaan ettei mulla oo enää kohta mitään menetettävää, paitsi perhe jota kaikesta huolimatta rakastan. Kouluakaan en oikein jaksa enää ja se näkyy numeroissa. Ennen tavoitteeni oli korkealla ja halusin kirurgiksi - nyt toivon että pääsen koulun läpi, päädyinpä sitten melkeinpä mihin ammattiin tahansa.
Pahoin pelkään että sitten kun muutan omilleni, se tapahtuu: syrjäydyn ja olen vaan tekemättä mitään... Ja saan mahdollisesti ne huumeet ja alkoholinkin elämääni, kuten osa lähisuvustani. Onko se perimä todella niin voimakas tahto jos keittoon lisätään vielä mausteeksi myös omat kokemukseni? Kun eihän perimällekään oikein mahda mitään. Joskus huonompina päivinä tuntuu, että lähinnä haluaisinkin sellaisen loppuelämän, vaikka sen tajuttuani kauhistelenkin sitä että mitä mä nyt sellasta edes ajattelen.
Tuskin kukaan jaksoi lukea, mutta jos jaksoi niin toivon että ottaisitte kantaa:)
ps. pahoittelen kirjakieltä mutta se oli selkeämpää kirjoittaa ja koota ajatuksia.
Pelkään että se olen minä joka ne perii, koska minulla on mennyt suhteellisen huonosti lähinnä sosiaalisessa elämässä, ja olen hieman alakuloinen ja tehnyt paljon vääriä valintoja. Siskoni ja veljenikin jo haukkuu minua syrjäytyneeksi, vaikka en mielestäni edes ole. Vanhempani nauroivat sille että he sanoivat minut syrjäytyneeksi. On minulla kyllä ystäviä, vaikkei kovin paljoa mutta on kuitenkin. En vaan tiedä, miksen enää kykene solmimaan ystävyyssuhteita kuten ennen. Kun avaan suuni tutustuakseni ihmisiin, en saa paljoakaan vastakaikua ja se lannistaa. Siskoni ja veljeni ovat taas sosiaalisia, aina jossain viettämässä aikaa ja hyviä koulussa. En jaksa edes käsittää miksi juuri minun asiat on miten on, vaikka en ole mielestäni paljoakaan heitä erilaisempi. Ehkä ne väärät valinnat on vaikuttanut niin paljon kaikkeen, koska ennen olinkin aika sosiaalinen ja iloinen. Olen ihan tavallisen näköinen, huolehdin hygieniasta: olen siis ainakin ulkopuolelta kuten kaikki muutkin tavalliset ihmiset. Olen seurustellut yms joten tuskin olen ihan vastenmielisenkään näköinen. Ja tuntuu etteivät siskoni ja veljeni edes kehtaa myöntää tuntevani minua, kun ei hyväksy edes kaveripyyntöäni facebookissa eivätkä puhu mitään koulussa, vaikka toisilleen puhuvat kyllä. Haluaisin olla heille hyvä, läheinen sisko, mutta he tekevät asiasta todella vaikeaa toteuttaa. Pelkäänpä, että muutaman vuoden päästä en enää edes tunne heitä tai ole missään yhteyksissä kun muutan kotoa. Siskoni on minua vuoden nuorempi ja veljeni vuoden vanhempi, joten se ei vaikuta kun he itsekin lähtevät kohtapuolin.
Olen yrittänyt välttää alkoholia sun muuta vaikka joskus mieli tekisi vetää pää ties millä niin täyteen ettette oo nähnytkään... Eräällä hyvällä ystävälläni on ystävä joka käyttää huumeita joskus, ja olen tästä syystä yrittänyt välttää ystäväni ystävää, koska pelkään kierteen alkavan tästä jos kerran repsahdan ja saan kaiken unohdettua hetkeksi. Sitä paitsi suvussani on myös skitsofreniaa joka tietääkseni saattaa sitten tulla myös jos käytän huumeita. Tuntuu vaan ettei mulla oo enää kohta mitään menetettävää, paitsi perhe jota kaikesta huolimatta rakastan. Kouluakaan en oikein jaksa enää ja se näkyy numeroissa. Ennen tavoitteeni oli korkealla ja halusin kirurgiksi - nyt toivon että pääsen koulun läpi, päädyinpä sitten melkeinpä mihin ammattiin tahansa.
Pahoin pelkään että sitten kun muutan omilleni, se tapahtuu: syrjäydyn ja olen vaan tekemättä mitään... Ja saan mahdollisesti ne huumeet ja alkoholinkin elämääni, kuten osa lähisuvustani. Onko se perimä todella niin voimakas tahto jos keittoon lisätään vielä mausteeksi myös omat kokemukseni? Kun eihän perimällekään oikein mahda mitään. Joskus huonompina päivinä tuntuu, että lähinnä haluaisinkin sellaisen loppuelämän, vaikka sen tajuttuani kauhistelenkin sitä että mitä mä nyt sellasta edes ajattelen.
Tuskin kukaan jaksoi lukea, mutta jos jaksoi niin toivon että ottaisitte kantaa:)
ps. pahoittelen kirjakieltä mutta se oli selkeämpää kirjoittaa ja koota ajatuksia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tosi ikävä juttu. Tuntuu varmasti tosi pahalta että jopa noinkin vanhat sisarukset jättävät sinut pois jutuista. Käyttäytyykö jopa tekstin mukaan aikuinen veljesi näin? Et kerro millaisia vääriä valintoja olet tehnyt, mutta kieltämättä se lannistaa. Nimimerkillä kokemusta on. Mutta selvisin siitä ilman syrjäytymistä. Minä pystyin siihen, sinäkin pystyt. Tosin suvussani ei ole ollut mitään sellaista, että en ole mikään paras puhumaan kun tosiaan perimällä voi olla vaikutuksia ja onkin. Itse olen nykyään 27 vuotta ja elämä hymyilee. Tsemppiä! Muista että kolhut vahvistavat ihmistä - rajoitetuin määrin.
PS. Jaksoin lukea :)
Ihan hyvin kirjoitat ja ymmärrettävästi. Minun tapanani on kirjoittaa vähät virheistä ja tyylistä välittämättä. Ei sinusta tule alkoholistia tai narkkaria jos itse niin päätät ja varot tuota ansaa. Kyllä toisissa suvuissa riippuvuuteen kulkee herkemmin; oli se sitten geeneissä psyykkinen tai fyysinen alttius. Itselläni on huonot geenit erääseen ruoka-aineeseen ja pitää tietoiseti varoa riskiä sairastua. Teet todella viisaasti kun vältät noita aineita. Sinulla taitaa olla ongelmat sisarussuhteissa ja joskus juuri keskimmmäinen joutuu taiteilemaan nuoremman ja vanhemman välillä- Varmasti tuntuu pahalta kun noin läheiset nimittävät surjääntyjäksi ym, Olet ihan normaali ja fiksu nuori - niin itsekkin arvelet. Älä anna noiden typerien kommenttien nakertaa itseluottamustasi ja jää noiden sanojen vangiksi. Jospa he ovat kateellisia sinulle. Sinusta voi tulla hyvinkin kirurgi.
vitutus on toiminut mulla hyvin, halu näyttää että en ole mikään luuseri kuten muut.
aika rankkaa välillä mutta toimii hyvin.
Hei vaan !
Olet ihan fiksun tuntuinen nuori joten älä mieti perimän vaikutusta elämääsi.
Omat valinnat vaikuttavat ratkaisevasti. Pidä kiinni niistä muutamasta ystävästä ja vältä "huonoa seuraa". Kaveripiirin vaikutus on 17-vuotiaalle todella suuri.
On niin helppoa vajota samalle tasolle ja ottaa vaikutteita ihmisiltä joilta saa hyväksyntää ja vastakaikua.
Hyviä ystäviä ei tule hakemalla vaan ne syntyvät ajan kanssa.
Esim. yhteinen kiinnostuksen kohde voi olla alku ystävyydelle.
Jatka ihmeessä koulutusta vaativaan ammattiin koska sinulla on varmasti edellytyksiä sinne. Äläkä muuta kotoa omillesi ennen kuin tunnet selviytyväsi itsenäisesti . Molemmat vanhemmat ovat kuitenkin voimavara nykyaikana jolloin on paljon yksinhuoltajia huolineen.
Sisarusten kanssa välit paranevat kun ikää tulee lisää ja pidät kiinni niistä tavoitteistasi !!!
Iso kiitos vastauksista! Niistä tuli hyvä mieli kun olette niin kivoja. :) Olen siis tämä aloittaja.
Mutta yksi mutta; eipä taida tulla enää mitään kirurgi tms -uraa koska lopetin pitkän matematiikan (jota en voi siis vaihtaa enää takaisin) ja fysiikat ja muut asiaankuuluvat, koska en vaan jaksanut enää niihin kohdistuvaa suurta opiskelun määrää. Joten se siitä. Olen harkinnut myös lukion lopettamista mutta koitan vaan ravistella ne ajatukset päästä että elämä pysyis raiteilla, koska siitä lukion lopettamisesta ei tosiaan seurais mitään hyvää. Pitäisi vaan äkkiä yrittää keksiä joku ratkaisu, edes suuntaa antava koska mulla ei ole hajuakaan mitä teen enää... suorittamani lukion kurssimäärät näyttää erittäin pahalta (liian vähän) mutten vaan keksi mitään ratkaisua. En pääse kohta koko lukiosta pois jos en keksi.
Saattaa olla että tämä luovuttaminen matikan, fysiikan yms suhteen oli todella paha juttu kannaltani ja yksi suurimmista virheistäni, mutta ajattelin että jos en jaksa niitä edes lukiossa, niin saati sitten yliopistossa..?
Hei ja kiitos hyvin kirjoitetuista teksteistäsi.
Kiinnitin huomioni siihen, että kerrot koulun olevan vaikeaa, ja että tulevaisuus näyttää synkältä. Kun tähän yhdistyy vielä pysyvältä kuulostava mielialan muutos, näin maallikon silmin sinulla vaikuttaa olevan masennusoireita. Koulussasi on varmaankin joitakin terveyspalveluja, kuten terveydenhoitaja tai kuraattori, joilla voisi selvityttää, tarvitsetko tukea ja millaista se olisi.
Kirurgin uraa ei kannata jäädä murehtimaan, sillä muitakin kiinnostavia ammatteja varmasti löytyy. Paitsi juuri siinä tapauksessa, että tuntuu jatkuvasti siltä, ettei jaksa opiskella mitään. Tärkeää olisi puuttua mahdollisimman nopeasti oirehtimiseen, jottei se ehdi aiheuttaa paljon vahinkoa.
Sukulaistesi päihteiden käytön syistä on vaikea sanoa mitään, mutta yksi mahdollisuus on, ettei heillä ollut sinun ikäisenä mielenterveyspalveluita käytettävänään. Tai sitten niitä jätettiin käyttämättä esimerkiksi "hulluksi" leimautumisen pelossa - asenteethan saattoivat olla viime vuosisadalla hyvinkin tuomitsevia näissä asioissa. Suomessa on ollut ainakin meidän miesten keskuudessa sellaista kulttuuria, että yksin pitää pärjätä ja avun pyytäminen on häpeällistä. Silloin ongelmat voivat kasautua niin valtavaksi vuoreksi, että kun apua on lopulta pakko pyytää, se saattaa tulla liian myöhään.
Ole sinä viisaampi.
Kirurgin ammatti vaatii myös sorminäppäryyttä ja hyvää keskittymiskykyä: niin ainkin eräs aivokirurgi kertoi TV-haastatteluissa. Jos olet matemaattisesti lahjakas ja aineet kiinnostavat, niin eikö nykyään vaikka myöhemmin voi parantaa arvosanoja. Js haave tuntuu liian stressaavalta ja samoin yliopisto niin kannattaa asettaa tavoitteensa itselle realistisiksi. Pääasia että saa ja löytää itsellensä ammatin ja tehtävävän jossa jaksaa, viihtyy ja energiaa jää vielä ihmisuhteille ja harrastuksille.
Naiset harvemmin syrjäytyy, siitä pitää yhteiskunta huolen. Eikä naisen koskaan tarvitse jäädä yksin, mikä on syrjäytymisen päätekijä. Jos nyt et lukkiudu neljän seinän ikään loppuiäksesi, niin ihan normaalin elämän sinä tulet saamaan.
Miehelle taas riittää, että kieltäytyy alkoholista, ja syrjäytymisprosessi on valmis.
Älä suotta pelkää. Syrjäytyminen on ihan kiva juttu. Saat rahaa tekemättä mitään. Mikä sen mukavempaa :)
Ei sitä rahaa kyllä tulvana tuutista vyöry! Mutta elää kituuttaa sillä jotenkin: vuokra päältä ja sitten makaronia, kaurapuuroa, tarjousleipää - 30%, lenkkimakkaraa ....vaatteita kirpputoreilta ....
Kaikki syrjäytyneet ei oo alkoholisteja.
Minä oon yx esimerkki.
Kunhan et muuta itä-helsinkiin niin kaikki ok
Just joo. Koko perheeni on asunut itä stadissa aina eikä ketään oo ollu lähelläkää repsahtamista vaikka asiat on joskus ollu todella huonosti.
Joillakin sosiaaliset taidot ovat paremmat kuin toisilla. Se on asia johon et välttämättä pysty edes suoraan vaikuttamaan.
Sinä et tee mitään "huonolla siskolla ja huonolla veljellä". Ihan turhaan yrität väkisin heitä miellyttää jos he eivät halua olla väleissä kanssasi.
Sen takia en suosittele että väkisin roikut siskossasi ja veljessäsi kiinni. Hanki sellaisia kavereita ja ystäviä jotka sinua ymmärtävät. Unohda tuollaiset tyypit jotka eivät sinun kanssasi halua olla tekemisissä tai pidä sinusta (olivatpa he sukulaisia tai eivät).
Vanhempien väheksyminen on yksi pahimmista asioista. Se on vaarallista kenelle hyvänsä. Valtaosa nuorten ja lasten ongelmista johtuukin jollakin tasolla vanhemmista.
Syrjäytyminen tarkoittaa nykyisin pelkästään sitä ettet ole tuottava yhteiskunnalle taloudellisesti. Se on uusi haukkumanimi ihmisille. Ei kannata paljoa välittää siitä ajatteleeko joku sinut syrjäytyneeksi vai ei. Itse sinä päätät että mitä haluat tehdä asioille.
Jos sinulla on mahdollisuus niin kannattaa rohkeasti muuttaa vaikka toiselle puolelle Suomea omasta lähiympäristöstäsi. Jos sinulla on laaja kaveripiiri alueella tai hyviä ystäviä niin silloin ei kannata välttämättä muuttaa kovin kauas. Ei kannata silti roikkua näissä "lähisukulaisissa" joiden kanssa et ainakaan kirjoituksen perusteella ole "kovin hyvissä väleissä".
Koulut on hyvä yrittää käydä loppuun koska niiden käyminen myöhemmin on vaikeaa. Joitakin hommiakin kannattaa yrittää hakea jos on vain mahdollista koska ne yleensä auttavat saamaan hommia myös jatkossa.
Hyvä keino on yrittää välttää myös sellaista seuraa joka altistaisi sinut esim. huumeisiin. Jos joku ystäväsi käyttää huumeita niin parempi on yrittää hankkia uusia ystäviä. Vaara tuolloin koska on liian iso esim. huumeiden käyttöön ja sellaiseen kierteeseen.
Uusia tuttuja löydät varmasti montaa tietä.
Alkoholin käyttö kuuluu liiankin isona osana "nuorisokulttuuriin" ja usein vanhempienkin seurakulttuuriin. Tämän takia kannattaa opetella ainakin ns. vähäinen juominen eli et välttämättä vedä aina itseäsi känniin vaan pyrit ottamaan yksittäisiä siidereitä tms.
Hyvä keino on myös aktiivisesti yrittää saada esim. harrastuksia. Naisten sählyt, liikunnat, jumpat, ulkoretkeilyt yms. ideat ovat kokeilunarvoisia.
Oma elämäsi vaikuttaa enemmän kuin geenit tässä tilanteessa, mutta koska elämäsi ei mielestäsi ole ollut "hyvä", onhan tässä tietyt riskit. suosittelen kysymään repsahtaneilta sukulaisiltasi, että kuinka näin kävi ja varo niitä asioita mitä kuulet.
Ei sinun pidä uskoa moisiin tutkimuksiin. Viittaa kintaalla moiselle, niin kaikki on helpompaa, kun et usko siihen, että tulevaisuuttasi olisi ennaltamäärätty. Pidät vain pääsi, etkä ajaudu kyseenalaisiin porukoihin.
No tuollainen henkinenjulmuus on yleistä nuorten parissa.
Syrjäytyminen voi johtua myös siitä, että on luonteeltaan hieman sisäänpäinkääntynyt ja jos ja kun tästä syystä tulee väärinymmärretyksi, syrjäytyy.
Tässä ilhaduttava esimerkki eräästä entisestä syrjäytyneestä, ettei koskaan ole liian myöhäistä kohdata itseään ja toisia...
Ehkä olette kuulleet tästä tyypistä.
http://www.youtube.com/watch?v=vbIvmlFDcaM
anna siskolle ja veljellesi turpaan... on kyllä sydämettömiä ihmisiä!!
Kamalaa olla laitostumisen partaalla syrjäytymässä just kävi ilman kunnon syytä jo abmulanssikin kattoon mitä teen tyhjän kaupan pihalla kun mut nähtiin ikkunassa niin lähti pois...........
Aloittajalle sanoisin, että et varmaankaan ole kovin suuressa syrjäytymisvaarassa, koska itse tiedostat asian ja osaat varoa aineita. Sellaiset jotka vaan ajelehtii kavereiden mukana, paremminkin joutuvat syrjäytyneiksi. Sinulla on vielä ihan hyvät mahdollisuudet saada hyvä ammatti (kunhan vaan jaksat opiskella). Ei ole katastrofi vaikka et pääsisi heti opiskelemaan, välivuosi voi olla hyvä mahdollisuus miettiä mitä haluat ja etsiä vaihtoehtoja.
Osaat kirjoitaa fiksusti, löydät varmaankin netistä seuraa ja poikaystävänkin. Netissä on kaikenlaista viilettäjää, mutta siellä on myös tavallisia, fiksuja ihmisiä, jotka käyttävät aikaansa mieluummin itsesä kehittämiseen ja asioiden pohtimiseen kuin toisten haukkumiseen.
Täytyykö nykyisin pahoitella jos käyttää kirjakieltä? En ole tiennytkään. Kielen hallitseminen hyvin nimenomaan takaa sen että voi toimia ammateissa joissa tarvitaan täsmällistä ja virheetöntä suomen kieltä. Sitä eivät monet enää, valitettavasti, osaa käyttää.