Olen seurannut viime aikoina paljon vakuutuksien hintoja kun kaikessa pitää koittaa säästää.
Pop vakuutus on suhteellisen edullinen kaikessa perusvakuutuksissa (auto, traktori, vene, moottorikelkka)
MUTTA yksi erikoinen oli kun kilpailutin asuntovaununi siellä.
Sivuilla ei voinut sitä tehdä vaan piti ottaa yhteyttä myyntiin tai sähköpostilla.
Laitoin ainakin kolme asiaa sähköpostilla asiasta ja kukaan ei vastannut ikinä.
No sitten soitin ja pahoittelivat, että on ruuhkaa, mutta lupasi laittaa sähköpostilla tarjouksen.
Ei kuulunut niin laitoin oman sivun kautta viestin sinne ja vastaus tuli parissa päivässä.
Liikennevakuutus oli n.55€ asuntovaunulle.
Nykyisessä vakuutusyhtiössä se on n.20€.
Laitoin asiasta viestiä, että miksi se on noin kallis niin vastaus oli, että muut laittavat sen väärään vakuutusluokkaan ja he oikeaan.
Ehdotin, että ottaisin kaskon heiltä ja jättäisin liikennevakuutuksen vanhaan vakuutusyhtiöön. (kasko oli edullinen popvakuutuksella)
Tähän sain vastauksen, että ei onnistu vaan kummatkin pitää olla heillä.
Muille vakuutusyhtiöille se onnistuu kyllä. (kokemusta lähitapiola ja if)
Tästä tulee vaan mieleen, että mitä jos jotain oikeesti tapahtuu, onnistuuko korjaukset ja korvaukset vai pitääkö aina kaikesta tehdä valitus kuluttaja-asiamiehelle.
No se jää nähtäväksi kun jotain sattuu kun vakuutus on popvakuutuksessa.
Tämän viestin opetus on, että ainakaan matkailuvaunun vakuutusta ei kannata siirtää pop vakuutukselle kun on yli puolet kalliimpi kuin esim. lähitapiolassa.
Miten muilla paljonko maksatte vaunusta vakuutusmaksuja?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Missähän sullakin on muka liikenne ja kasko eri firmoissa, just kun tiedustelin niin ei mikään firma tollaseen ala kun tarjoivat kaskoja jopa -70% alennuksella kun ottaa liikennevakkarin!!! Tee pitempää päivää että on varaa maksaa vakuutuksia ja vedellä jotain halvatun karavaanareitten nakkikoppia kesä perässä!!!
Mulla on Rumatikki,uushankintahinta pieni.
Mersu vai rumatikki????
Niin siinä on ongelma! Haluaako istua Veho Lommilassa automaattikahvia juomassa vai istua asuntoautossa jossa on kylmä ja kova veto!