..."niin demoni Helvettiin vilahtaa"

"Rukousystävät, keräystulot (2007-2011) 1 187 945 euroa."

"Yhdistystä johtaa Pirkko Jalovaara, joka nousi julkisuuteen MOT-ohjelmassa esittämiensä demonisaarnojen myötä."

(IS 27.2. 2013)

Jos joku osaa kertoa karkotettujen demonien määrän (niitähän voi olla "leegio"), voi sen perusteella laskea hinnan / demoninkarkotus.
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jossain haastattelussa Jalovaara sanoi kohdanneensa "urallaan" vain muutaman "oikean" demonin. Jos muutama tarkoittaa vaikka kymmentä, niin yhdelle tulee hintaa yli satatonnia. Kallista lystiä tuo manaaminen.

Äänestä
  • Olisi kannattanut laittaa nuo manatut demonit vaikka pulloon.

    Silloin nämä samat demonit eivät ainakaan tulisi takaisin aiheuttamaan taas uusia manauskustannuksia.

    Tiesittekö muuten, että satuperinteeseen siirtynyt ajatus toiveita toteuttavasta "lampun hengestä", joka löytyy jo vaikkapa Muumi-piirretyistä, perustuu Koraanista juontuvaan kertomukseen?

    Sen mukaan kuningas Salomo sulki pahoja henkiä pulloihin ja öljylamppuihin ja heitätti ne mereen, josta niitä yhä aika ajoin tarrautuu kalastajien verkkoihin?

    Joku kalamies lienee taas availlut sellaisia Pirkko Jalovaaran riesaksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte Ateisti kirjoitti:

"Rukousystävät, keräystulot (2007-2011) 1 187 945 euroa."

"Yhdistystä johtaa Pirkko Jalovaara, joka nousi julkisuuteen MOT-ohjelmassa esittämiensä demonisaarnojen myötä."

(IS 27.2. 2013)

Jos joku osaa kertoa karkotettujen demonien määrän (niitähän voi olla "leegio"), voi sen perusteella laskea hinnan / demoninkarkotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu