Kirkosta eronneiden lukumäärä kasvoi tämän vuoden helmikuussa peräti 39 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Eroja oli tänä vuonna yli 600 enemmän kuin viime vuonna eli yhteensä 2 256 kappaletta. Kirkon demonisekoilut vaikuttivat paljon, mutta on syytä huomata, että erot olisivat lisääntyneet ilman tätä kohuakin. Viime vuoden helmikuun lukema 1 624 oli jo saavutettu ennen MOT-ohjelman alkamista. Kaiken lisäksi tämän vuoden helmikuussa oli yksi päivä vähemmän kuin viime vuoden helmikuussa.
Tämä vuosi on vasta kahden kuukauden jälkeen reilusti yli 700 eroa edellä viime vuotta. Kaikella todennäköisyydellä ero kasvaa myös maaliskuussa. Luvassa on muun muassa MOT:n jälkilöylyjä, eutanasia-, abortti- ja seksuaalivähemmistökeskustelua, uuden paavin valintaa sekä pääsiäishihhulointia.
Erot helmikuussa + 39 %
13
144
Vastaukset
- kirkko kaatuu
Jos verrataan tätä vuotta kolmeen edelliseen vuoteen, niin ennen demonikohuakin tämän vuoden eromäärä oli lähes 500 eronnutta enemmän kuin kolmen edellisen vuoden keskiarvo, eli noin 10% nousua. Demonikohu tuplasi potin, eli lähes tuhat eroa enemmän kuin viimevuosina keskimäärin, nousua siis 20%.
Tästäkin vuodesta on tulossa hyvä erovuosi, vaikka uskikset yrittää uskotella että eroamiset vähenee, kirkkoon liittyminen kasvaa, eikä kirkolla ole mitään hätää.
Kirkon asema yhteiskunnassa täytyy ottaa pian uuteen käsittelyyn. - homma etenee
hyvältä näyttää
- Kovia lukuja paukkuu
Viime vuoden maaliskuussa eroja kertyi 1 601. Tuohon lukemaan pääseminen vaatii keskimäärin noin 52 eroa päivässä 31 päivän ajan. Tänään ennuste on hyvän matkaa yli sadan, joten kuukausi saa suorastaan lentävän lähdön.
- 14 + 1
Sata eroa heti ensimmäisenä päivänä ja tänäänkin ennuste keulii samoissa lukemissa - hurjia lukemia maaliskuiselle viikonlopulle.
Milloinkohan kirkon pokka pettää ja joku piispa parkaisee, että älkää nyt erotko kirkosta, se tietää meille palkanalennusta!
- vauhti kiihtyy
Tammikuussa enemmän eroja kuin viimevuoden tammikuussa. Helmikuussa enemmän eroja kuin viimevuoden helmikuussa. Maaliskuussakin kirkosta eroaminen on alkanut viime vuoden maaliskuuta rivakammin. Tästä vuodesta on tulossa hyvä erovuosi. Viime vuonna kirkosta erosi yli 41 000 ihmistä. Kun tänä vuonna erotaan viime vuotta vilkkaammin, niin menisikö tänä vuonna 45 000 kirkosta eroamista rikki. Hyvältä joka tapauksessa näyttää, erittäin hyvältä.
- hyvin raksuttaa
1.3 100 eroa
2.3 116 eroa
ja tänäänkin kolkutellaan 100 eron paikkeilla.- 2 000 - 3 000 eroa?
Tällä keskiarvolla tulisi huikea yli 3 000:n eron kuukausi. Ei ihan taida tuo vauhti pysyä, mutta yli 2 000 eroa näyttää joka tapauksessa todennäköiseltä.
- 2 000 ylittynee
2 000 - 3 000 eroa? kirjoitti:
Tällä keskiarvolla tulisi huikea yli 3 000:n eron kuukausi. Ei ihan taida tuo vauhti pysyä, mutta yli 2 000 eroa näyttää joka tapauksessa todennäköiseltä.
2 000 eroon vaadittaisiin aika tasan 60 eroa päivässä loppukuun ajan. Näyttää suht todennäköiseltä tässä vaiheessa. Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen tämä vuosi lienee jo yli tuhat eroa edellä viime vuotta.
- 500+
2 000 ylittynee kirjoitti:
2 000 eroon vaadittaisiin aika tasan 60 eroa päivässä loppukuun ajan. Näyttää suht todennäköiseltä tässä vaiheessa. Kolmen ensimmäisen kuukauden jälkeen tämä vuosi lienee jo yli tuhat eroa edellä viime vuotta.
500 täynnä. Hyvin futaa.
- 13 - 12
Ja kun tähän yhdistetään tieto että homoillan taloudellinen vaikutus iski seurakuntiin vasta viime vuoden lopussa, ja monessa seurakunnassa ollaan nyt ihan oikeasti "viimeisen kopeekan äärellä", niin nämä kuitenkin kohhtuulliset eroluvut purevat paljon paremmin kuin aikaisemmin olisi ollut syytä olettaa.
Tästä on hyvä jatkaa;-)
(Suorastaan helvetin ärsyttävä tokaisu, mutta kun se nyt vaan sopii niin mukavan hyvin;-))- järjestelmä romahtaa
Aivan, löysät on nyt käytetty ja hätä on kädessä.
Omaa pääomaa kulutetaan käyttömenoihin, se on lopun alkua.
Kirkko tulee romahtamaan muutamassa vuodessa.
- jep jep
hmm... missä on nyt se viimevuotinen "erot ovat vähentyneet" hihkuja?
- Oli se täällä
Kyllä se täällä pari päivää sitten vilahti Hoitsu Hki -nimimerkillä, mutta lienee sittemmin mönkinyt jälleen kiven alle häpeämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780