Seikka minkä jokainen näkee omin silmin. Keskustan kansanedustaja Mikko Savola on pettynyt liikenneministeri Merja Kyllöseen (vas). – Kyllönen tunnustaa, että hallituksen päätökset tulevat heikentämään tiestön kuntoa enemmän kuin ennen, kansanedustaja kertoo.
Tiestömme rapistuvat vauhdilla !
Kyllönen herätys..
754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Teiden rapistuminen johtuu siitä, että Anu Vehviläisen (kesk.) nimittämä kepulainen liikenneministeriön kepulainen pomo Juhani Tervala vääristeli budjetit alle puoleen ja yritti pettää minnisterinsä. Tästä johtuen nyt joudutaan pärjäämään alle puolella rahalla ja kaiken syy on KEPULIMINISTERI edellisestä hallituksesta.
Kepu pettää oman ministerinsäkin.
ei ole ollut vuosiin hallituksessa
Kyllösen tilalle jokin tieinsinööri.
Turhaa Kyllönen tuolla aikaansa kuluttaa.
Takaisin Sotkamon apteekkin laboratorio apulaiseksi
kyllösella edes ajokorttia ?
Apteekki apulainen sanoi olleessa.
Ei ole odotettavissa mitään raflaavaa teitten parannuksen suhteen.
Näin mennään makoillen vaalikausi
Ja sinä olet oikein apteekkari!
ei teissä ole ollut reikiä, NYT ON !