Jos oletetaan, että vanha maa on totta niin se ei vielä merkitse, että
lajit ovat syntyneet evoluution avulla.
Aivan yhtä hyvin ne voivat olla luodut tai syntyneet jonkin kolmannen
prosessin avulla.
Raamatussa sanotaan, että MAA TUOTTI kunkin lajin lajinsa mukaan. Sen sijaan ihmisen Jumala loi maasta omin käsin. Maa tuotti on käsitteenä ehkä lähellä evoluutiota, mutta kun siihen lisätään: Kunkin lajin lajinsa mukaan on selvää, että laji ei kehity toisesta lajista, vaan suoraan maan tuottamana omaksi lajikseen.
Ihmisen arkeologiset jäljet historiassa ulottuvat tosiaankin vain noin 6000-9000 vuoden päähän menneisyyteen.
Vanhan maan lajit eivät evoluution tulos?
18
155
Vastaukset
- sirpa-kyllikki
Olet tomusta tehty - ja sen kyllä huomaa.
- alfa123om
Niin muissa uskonnoissa on eri käsitykset. Jopa sellainen käsitys, että jonkin lajin voi tehdä vedestä ja verestä. Koraanissa luetellaan useita kohtia mistä ihminen on luotu esim. alkiosta.
Raamattu on hyvin vanhakantainen kirja ja muilla uskonnoilla voi olla ajanmukaisemmat käsitykset asiasta.
Mutta kysmykseni koskee sitä: Voivatko kreationistit hyväksyä vanhan maan geologiset todisteet, vaikka hylkäisivät tietenkin evoluution?Onhan kreationisteja montaa sorttimenttia. Periaatteessa Darwinkin oli kreationisti kirjoittaessaan Lajien syntyä.
- tieteenharrastaja
Järkeilet virheen pohjalta:
"Ihmisen arkeologiset jäljet historiassa ulottuvat tosiaankin vain noin 6000-9000 vuoden päähän menneisyyteen."
Jäljet historiassa ovat kirjoituksia, ja tuon taidon juuret ovat suunnilleen siellä, missä sanot. Arkeologia ottaa huomioon myös ihmisten tekemät esineet, jolloin saat lisätä pari nollaa lukuihisi. Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa.
Sanonta "lajinsa mukaan" voi myös tarkoittaa, että elämän luomisen tulokset koostuvat toisistaan erillisistä lajeista, sulkematta pois niiden kehitystä toisistaan.- Kiitos Herralle
"Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa."
Olet täysin väärässä. Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Evo-oppiin uskominen vaatii loputonta suoranaista vääristelyä ja uskontoa. - siitä niin
Kiitos Herralle kirjoitti:
"Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa."
Olet täysin väärässä. Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Evo-oppiin uskominen vaatii loputonta suoranaista vääristelyä ja uskontoa.> Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. <
Kertoisitko miten olet päätynyt tähän tavattomaan kiinnostavaan tulokseen? - tieteenharrastaja
Kiitos Herralle kirjoitti:
"Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa."
Olet täysin väärässä. Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Evo-oppiin uskominen vaatii loputonta suoranaista vääristelyä ja uskontoa.Etelä-Ranskan luolamaalaukset ovat noin 30´000 vuotta vanhoja. Blombos-luolan viivoitettu kivi jopa 70´000 vuotta.
Ihmisen selvästi tekemiä kivityökaluja löytyy miljoonankin vuoden takaa.
Ei arkeologia mitäänn dynastioita tarvitse. Kiitos Herralle kirjoitti:
"Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa."
Olet täysin väärässä. Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Evo-oppiin uskominen vaatii loputonta suoranaista vääristelyä ja uskontoa.>Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Näin pahasti voi uskovainen naisihminen sekoilla, kun hänellä ei ole kykyä ymmärtää historiallisten lähteitten ja arkeologisen aineiston eroa.- blindwatchmaker
Kiitos Herralle kirjoitti:
"Tietoisuudesta (symbolisesta ajattelusta) kertoviakin arkeologisia löytöjä on yli 50´000 vuoden takaa."
Olet täysin väärässä. Kaikkein vanhimmat arkeologiset havainnot eivät mene kuin 6000 vuoden päähän. Egyptin dynastiatkaan eivät yllä kauemmaksi.
Evo-oppiin uskominen vaatii loputonta suoranaista vääristelyä ja uskontoa.Kretuhörhöutta pukkaa.
Tiedätkö sinä edes mitä arkeologia on?
http://en.wikipedia.org/wiki/Archaeology
Yli 6000 vanhoja arkeologisia kohteita tunnetaan vaikka kuinka paljon. Tässä vain pari esimerkkiä:
The world first temple: http://archive.archaeology.org/0811/abstracts/turkey.html
Neanderilaisten asuinpaikkoihin liittyvät arkeologiset kohteet: http://archaeology.about.com/od/hominidancestors/a/neander_3.htm - tosi on, tosi on
tieteenharrastaja kirjoitti:
Etelä-Ranskan luolamaalaukset ovat noin 30´000 vuotta vanhoja. Blombos-luolan viivoitettu kivi jopa 70´000 vuotta.
Ihmisen selvästi tekemiä kivityökaluja löytyy miljoonankin vuoden takaa.
Ei arkeologia mitäänn dynastioita tarvitse."Etelä-Ranskan luolamaalaukset ovat noin 30´000 vuotta vanhoja."
Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa.
Huomaat siis, että luolamaaluksista saamasi johtopäätökset ovat ristiriidassa kirjaimellisesti kaiken sen arkeologisen aineistomme kanssa, jota maassa on koskaan ollut.
Sorruit siis valehteluun humpuukiuskomuksiasi levittäessäsi. Mutta vielä on aikaa kääntyä ja tehdä parannus. Tunnusta valehdelleesi evo-uskosta, niin saat vielä anteeksi. - tieteenharrastaja
tosi on, tosi on kirjoitti:
"Etelä-Ranskan luolamaalaukset ovat noin 30´000 vuotta vanhoja."
Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa.
Huomaat siis, että luolamaaluksista saamasi johtopäätökset ovat ristiriidassa kirjaimellisesti kaiken sen arkeologisen aineistomme kanssa, jota maassa on koskaan ollut.
Sorruit siis valehteluun humpuukiuskomuksiasi levittäessäsi. Mutta vielä on aikaa kääntyä ja tehdä parannus. Tunnusta valehdelleesi evo-uskosta, niin saat vielä anteeksi.Arkeologia on eri tiede kuin historia:
"Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa."
Dynastiat ja sukuluettelot ovat historiaa, luolamaalaukset arkeologiaa. Sorruit itse - ja ilmeisen tahallasi - humpuukin levitykseen ja valehteluun.
Tämä siis sivullisen luettavaksi. Tuo oman nimimerkkinsä täydellinen vastakohta on jo kaukana järkipuheen ulottumattomissa. - Epäjumalienkieltäjä
tosi on, tosi on kirjoitti:
"Etelä-Ranskan luolamaalaukset ovat noin 30´000 vuotta vanhoja."
Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa.
Huomaat siis, että luolamaaluksista saamasi johtopäätökset ovat ristiriidassa kirjaimellisesti kaiken sen arkeologisen aineistomme kanssa, jota maassa on koskaan ollut.
Sorruit siis valehteluun humpuukiuskomuksiasi levittäessäsi. Mutta vielä on aikaa kääntyä ja tehdä parannus. Tunnusta valehdelleesi evo-uskosta, niin saat vielä anteeksi."Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa."
Mitä perustetta sinulla on kuvitella, että Raamatun sukuluettelot olisivat tarkkoja historiallisia lähteitä? Eikös Jeesuksellekin esitetä kaksi erilaisa sukuluetteloa? - tieteenharrastaja
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
"Luolamaalauksissa ei ole mainintoja dynastioista tai sukuluetteloista kuten Raamatussa ja Egyptin kronologioissa."
Mitä perustetta sinulla on kuvitella, että Raamatun sukuluettelot olisivat tarkkoja historiallisia lähteitä? Eikös Jeesuksellekin esitetä kaksi erilaisa sukuluetteloa?Historialliset tekstit ovat tietenkin historiaa, vaikka olisivat virheellisiäkin. Melko monet niistä ovatkin.
- Totuuden tulen viejä
"Jos oletetaan, että vanha maa on totta niin se ei vielä merkitse, että
lajit ovat syntyneet evoluution avulla."
Ei tietenkään tarkoita, vaikka vanha maa on aivan hyvin todisteita vailla kutenvaikka evoluutioteoriakin on.- tieteenharrastaja
Sinäkös sen totuuden tulen vorositkin:
"Ei tietenkään tarkoita, vaikka vanha maa on aivan hyvin todisteita vailla kutenvaikka evoluutioteoriakin on."
Sekä vanhalla maalla että evoluutioteorialla on tieteellisiä todisteita läjäpäin. Sinun väitteilläsi niistä ei ole. - Näin Cepä Ce on
Jätkä ulostaa pelkkää kretuhörhötuubaa. Urpolla ei oo yhtään todisteit.
"Jos oletetaan, että vanha maa on totta niin se ei vielä merkitse, että
lajit ovat syntyneet evoluution avulla."
Aivan. Evoluutiolle pitää olla omat todisteensa.
"Aivan yhtä hyvin ne voivat olla luodut tai syntyneet jonkin kolmannen
prosessin avulla."
Vaan kun eivät voi, evoluutiolle nimittäin on vuorikaupalla eri alojen todisteita, muille tavoille ei lainkaan.- Epäjumalienkieltäjä
"Jos oletetaan, että vanha maa on totta niin se ei vielä merkitse, että
lajit ovat syntyneet evoluution avulla."
Eipä tietenkään. Maapallon ikä ja geologia on vain yksi evoluutioteorian kanssa yhteensopivista tieteellisisä havainnoista.
"Aivan yhtä hyvin ne voivat olla luodut tai syntyneet jonkin kolmannen
prosessin avulla."
Teoriassa kyllä. Siksipä kreationistien into yrittää osoittaa evoluutioteoria vääräksi on heidän oman oppinsa kannalta täysin turhaa puuhaa, koska vaikka evoluutioteoria voitaisiin osoittaa vääräksi, niin se ei todistaisi kreationismin puolesta.
Tietenkin nykyinen tilanne, jossa evoluutioteorian tueksi on yhä enemmän ja enemmän todisteta, on kreationismin uskottavuuden kannalta kohtalokasta.
"Raamatussa sanotaan, että ..."
Ensin pitäisi löytää edes joku peruste sille, miksi juuri tämä yksi 2500 vuotta sitten koottu syntymyytti olisi jotenkin erityisasemassa erilaisten luomis- ja syntymyyttien keskuudessa?
"hmisen arkeologiset jäljet historiassa ulottuvat tosiaankin vain noin 6000-9000 vuoden päähän menneisyyteen."
Ei pidä paikkansa. Vanhimmat luolamaalaukset ovat 40.000 vuotta vanhoja, luuhun kaiverrettuja (kuu)kalentereita on löytynyt 32.000 vuoden takaa ja vanhimmat työkalut ovatkin sitten jo huomattavasti vanhempia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455200Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1261670Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151579Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511530- 141255
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22108081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171047Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771008Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60847