Automobiilit vievät hevoseltani kaiken tilan

Olen tässä pitkään pohtinut, että kun minä kuljen hevosellani kotiin ja töihin joka viikko, sekä kauppaan, niin kaikenmaailman automobilistit vievät kaiken liikkumatilan minulta. En pääse kaupan pihassa kiinnittämään hevosta seinään, enkä muutenkaan saa kauroja hevoselle annettua, kun kaupan seinässä ei ole hakasia, joihin kaurapussin voisin hevoselleni kiinnittää.
Lisäksi automobilistit ajelevat joka puolella ja kaasuttelevat ja siten koko ajan säikyttelevät hevostani. Tiedossani on myös, että he saastuttavat ilman automobiileillaan, kun taas minun hevoseltani pääsee silloin tällöin vain pieru.
Voitaisiinko automobiilit jo vihdoin kieltää ja palata takaisin hevosliikennöintiin, sillä kavionkopse on paljon parempaa kuunneltavaa kuin automobiilin ärjyvä moottori. Jos kaikki liikkuisivat hevosella kuten minä, saastutus vähenisi ja ilma raikastuisi. Vaihtakaa hyvät ihmiset nyt hevoseen. Perheet, hankkikaa vaunut ja kaksi hevosta, niin voitte kuljettaa lapsosianne. Kyllä hevonen on paras kulkuneuvo meille!
083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9840797 kirjoitti:

Olen tässä pitkään pohtinut, että kun minä kuljen hevosellani kotiin ja töihin joka viikko, sekä kauppaan, niin kaikenmaailman automobilistit vievät kaiken liikkumatilan minulta. En pääse kaupan pihassa kiinnittämään hevosta seinään, enkä muutenkaan saa kauroja hevoselle annettua, kun kaupan seinässä ei ole hakasia, joihin kaurapussin voisin hevoselleni kiinnittää.
Lisäksi automobilistit ajelevat joka puolella ja kaasuttelevat ja siten koko ajan säikyttelevät hevostani. Tiedossani on myös, että he saastuttavat ilman automobiileillaan, kun taas minun hevoseltani pääsee silloin tällöin vain pieru.
Voitaisiinko automobiilit jo vihdoin kieltää ja palata takaisin hevosliikennöintiin, sillä kavionkopse on paljon parempaa kuunneltavaa kuin automobiilin ärjyvä moottori. Jos kaikki liikkuisivat hevosella kuten minä, saastutus vähenisi ja ilma raikastuisi. Vaihtakaa hyvät ihmiset nyt hevoseen. Perheet, hankkikaa vaunut ja kaksi hevosta, niin voitte kuljettaa lapsosianne. Kyllä hevonen on paras kulkuneuvo meille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu