Ei, sillä se on syyn ja seurauksen lain mukaisen kehityksen tulos ihmisessä, eikä se kuole ampumalla kuulan päähänsä
Siinä vain kuolee viaton ruumiimme, mutta itse jää, ja se on ampumisen jälkeen liian myöhäitä korjata, sillä ne vaikeudet minkä takia itsari tehtiin eivät pääty fyysisessä kuolemassa vaan jatkuvat.
Syyn ja seurauksen lain mukaan, ne tulevat takaisin maan päälle,
jossa ne uusi syntyvä persoona joutuu ottamaan kannettavakseen
Itsen kuolema on kuitenkin mahdollista täällä maanpäällä oltaessa, mutta se edellyttään tuon itsen ymmärtämistä,
että miten ja miksi se on aikoinaan syntynyt ja miksi se seuraa perimänä sukupolvesta toiseen.
Kun tuo asia ymmärretään totaalisesti niin tuo itse hajoaa, ja kaikki kärsimykset ja tuskat päättyvät siihen ja voimme elää autuaallista elämää jo täällä ollessamme
Monet ovat sen tehneet, ja jokaisen pitäisi se tehdä, jotta vapaudumme tuosta itsen luomasta kärsimyksen pyörästä
Voiko itseään surmata
34
256
Vastaukset
- kokija
Oivallusta on paljonkin maailmassa. Tämä saavutus on nimeltään todistava tietoisuus tai ymmärtävä tietoisuus. On kuitenkin oleellista synnyttää sellainen oivallus, että se uusiutuu joka hetki tuoreena. Helpommin sanottu kuin tehty hetkestä hetkeen oivaltaen, aina vain uudestaan joka sekunti. Edellyttää suunnatonta hereillä olemisen kykyä ja mielen nopeutta, että pysyy harhan perässä ettei se vie mennessään ja nukahduta. Nukahtaminen ajatuksiin ja mielikuviin on niin helppoa.
Juuri tämän kestävyysehdon vuoksi se on helpommin sanottu kuin tehty. Helppoa on oivaltaa hetkellisesti tietyn tekniikan avulla, lopulta tekniikkakin pois heittäen. Jostain syystä nukahtaminen tuppaa syntymään uudestaan. Miksi? Tiettyihin käyttäytymiskaavoihin ehdollistumisen vuoksi. Tämä on kestävyysurheilua, ei sprinttilaji. Oivallus nykymenon harhasta...vaikka sen ymmärtäisikin totaalisesti..mikä voima vapauttaa kärsimyksistä?
Olisiko Jeesuksen kehoitus 'tehkää parannus' jotenkin yhteydessä 'oikean olemisen oivallukseen'?
Erinomaisen mutkikasta, kaikki alkaa heti lapsena mennä pieleen...koulun uskontotunnit...rippikoulu...hautajaiset ym kaikki kirkolliset menot....ovat valhetta?
Meitä kehoitetaan rukoilemaan...olematonta Jumalaa, huijaus on mennyt täydestä tuhansia vuosia?
Pitääkö ihmisen oivaltaa näin vaativa asia maallisissa oloissa....eikö olisi johdonmukaisempaa ymmärtää asioita korkeammassa tietoisuudessa...
Eikö syyn ja seurauksen laki auta etsivää ihmistä tarvittaviin kokemuksiin maan päällä, jotta ratkaisevaa kehitystä tapahtuisi....eihän tästä tule yhtään mitään.
Täytyyhän jälleensyntymillä olla tarkoitus...siis esim. juuri Karman laki...mutta että ilman Jumalaa....kuka ja ketkä ovat hienon systeemin luoneet?- kokija
"Oivallus nykymenon harhasta...vaikka sen ymmärtäisikin totaalisesti..mikä voima vapauttaa kärsimyksistä? "#
Oivallus kaiken menon harhasta on oivallus. Oivallus ei tarkoita älyllistä ymmärtämistä vaan kokemista joka hetki. Oivallus on oikea kun se muuntaa persoonallisuutta. Tunnet ihan konkreettisesti kuinka käpertynyt persoonasi alkaa SULAA. Konkreettinen tunne, konkreettinen kokemus, vakuuttava. Tällainen vaikutus oivalluksella on. Se on aluksi erittäinkin dramaattiselta tuntuvaa. Kun kpoertynyt persoonasi on riittävästi sukanut, et huomaa enääö itseäsi. Tämä on Itse, kun ei enää huomaa itseänsä käpertyneenä persoonaksi.
Oivallusta ei kannata yrittääkään ellei ole oikeasti valmis kuolemaan ja heittämään entisen menemään. - kokija
Kallisarvoisia kysymyksiä, kiitos että toit näitä palstalle. Olet saavuttanut aitouden ja sitä pidän kallisarvoisena. Sori, jos näytän puhuvani kuin joku paavi norsunluutornista, se on vain tyyli ja sille ei oikein mahda mitään. Vaikka olisi kuinka myllätty ja "kuolltu" niin me kaikki olemme vain ihmisiä. Näin sanovat mestaritkin, he haluavat että me kutsumme heitä ystäviksensä ja ihmisiksi. Koska ovat ihmisiä, eivät erikoisasemassa. Heitäkin koskee syyn ja seurauksen laki. Siitä ei pääse eroon edes mestarit käsittääkseni. kaikki maailmassa on alistettu sen alle, kun puhutaan jostain yksilöllisestä käyttöliittymästä eli persoonasta käsin.
"Pitääkö ihmisen oivaltaa näin vaativa asia maallisissa oloissa....eikö olisi johdonmukaisempaa ymmärtää asioita korkeammassa tietoisuudessa... "
Ihminen ei pystykään oivaltamaan omin voimin alemmalla persoonallisella mielellä. Ihminen tarvitsee oivallukseen apua omalta ikuiselta tietoisuudeltaan. Tällöin kohoat kuin ulkopuolelle tarkkailemaan tilannetta. Tämä ulkopuolelta tarkkaileminen ei ole OOBE eli ruumiista irtautuminen. OOBE on alemman tason juttuja. Tämä on vielä enemmän. Tämä poistaa psykologisne kärsimisen eli turhautumisen. Turhautumisen ja stressin mahdollisuuta ei ole.
Tätä tarkoitetan kärsimyksen poistolla maallisen elämän aikana. Vaativaa muttei mahdotonta. Samaan tilaan menevät monet ns. kuolleet kuoltuaan fyysisen kuoleman. Mutta he jotka oivaltavat kehon ollessa elossa, kuolevat myös mutta kansa näkee heidät keskuudessaan kulkevina ja elävinä. He ovat kuitenkin jo tietoisuudessaan rajan takana samalla kun ovat tällä puolen.
Tämä on 2. oivallus. Ensimmäinen oivallus on oivaltaa fyysisin harha. Fyysisen kehon luonne ymmärretään. 3. oivallus on oivaltaa sekä maailman että ylifyysisen maailman luonne eli tietty unenomaisuus. Eikä se pääty tähänkään.. kokija kirjoitti:
Kallisarvoisia kysymyksiä, kiitos että toit näitä palstalle. Olet saavuttanut aitouden ja sitä pidän kallisarvoisena. Sori, jos näytän puhuvani kuin joku paavi norsunluutornista, se on vain tyyli ja sille ei oikein mahda mitään. Vaikka olisi kuinka myllätty ja "kuolltu" niin me kaikki olemme vain ihmisiä. Näin sanovat mestaritkin, he haluavat että me kutsumme heitä ystäviksensä ja ihmisiksi. Koska ovat ihmisiä, eivät erikoisasemassa. Heitäkin koskee syyn ja seurauksen laki. Siitä ei pääse eroon edes mestarit käsittääkseni. kaikki maailmassa on alistettu sen alle, kun puhutaan jostain yksilöllisestä käyttöliittymästä eli persoonasta käsin.
"Pitääkö ihmisen oivaltaa näin vaativa asia maallisissa oloissa....eikö olisi johdonmukaisempaa ymmärtää asioita korkeammassa tietoisuudessa... "
Ihminen ei pystykään oivaltamaan omin voimin alemmalla persoonallisella mielellä. Ihminen tarvitsee oivallukseen apua omalta ikuiselta tietoisuudeltaan. Tällöin kohoat kuin ulkopuolelle tarkkailemaan tilannetta. Tämä ulkopuolelta tarkkaileminen ei ole OOBE eli ruumiista irtautuminen. OOBE on alemman tason juttuja. Tämä on vielä enemmän. Tämä poistaa psykologisne kärsimisen eli turhautumisen. Turhautumisen ja stressin mahdollisuuta ei ole.
Tätä tarkoitetan kärsimyksen poistolla maallisen elämän aikana. Vaativaa muttei mahdotonta. Samaan tilaan menevät monet ns. kuolleet kuoltuaan fyysisen kuoleman. Mutta he jotka oivaltavat kehon ollessa elossa, kuolevat myös mutta kansa näkee heidät keskuudessaan kulkevina ja elävinä. He ovat kuitenkin jo tietoisuudessaan rajan takana samalla kun ovat tällä puolen.
Tämä on 2. oivallus. Ensimmäinen oivallus on oivaltaa fyysisin harha. Fyysisen kehon luonne ymmärretään. 3. oivallus on oivaltaa sekä maailman että ylifyysisen maailman luonne eli tietty unenomaisuus. Eikä se pääty tähänkään..Voiko itseään surmata. Kehonsa kyllä. Henkeään ei se on ikuinen.
Muuten tuli mieleeni että jos tekee itsemurhan, sillä teolla tavallaan todistaa uskonsa kehoon, jolloin seuraa joka tapauksessa uudelleen syntymä jonkin ajan kuluttua. Koska usko kehoon on virhe, harha havainto.
Voisin ajatella että tehkä parannus tarkoittaa mielen oikaisua, mielen parantamista. Juuri kuten tuossa kuvailette, luopumista uskosta kehoon.- kokija
hellin63 kirjoitti:
Voiko itseään surmata. Kehonsa kyllä. Henkeään ei se on ikuinen.
Muuten tuli mieleeni että jos tekee itsemurhan, sillä teolla tavallaan todistaa uskonsa kehoon, jolloin seuraa joka tapauksessa uudelleen syntymä jonkin ajan kuluttua. Koska usko kehoon on virhe, harha havainto.
Voisin ajatella että tehkä parannus tarkoittaa mielen oikaisua, mielen parantamista. Juuri kuten tuossa kuvailette, luopumista uskosta kehoon." ...jos tekee itsemurhan, sillä teolla tavallaan todistaa uskonsa kehoon, jolloin seuraa joka tapauksessa uudelleen syntymä jonkin ajan kuluttua. Koska usko kehoon on virhe, harha havainto."
Taitavasti sanottu. Kehosta ei pääse eroon sitä kaltoin kohtelemalla. Kaltoin kohdeltu tuleen kuitenkin eteemme, jolloin saamme uuden mahdollisuuden kohdella sitä oikein. Kun havaitsee ettei sitä olekaan olemassaolevana, niin silloin se on tehty kehon osalta. Tämän perustelen sillä, etten kykene näkemään kehoa muulla kuin fyysisellä silmällä näennäisesti. Tarkemmin katsottuna sitä ei todellakaan ole. Tämä on mahdoton ymmärtää, jos on vain fyysiset silmät.
Koraanissa Muhammed sanoo, ettei Jeesusta ristiinaulittu vaan se vain näytti siltä. Tämä on totta. Se näytti siltä, sillä fyysinen keho ei näy olemassaolevana varsinaiselle tietoisuudelle. Tietoisuus katsoo sen läpi tai ei tunnusta sitä. Me tarvitsemme fyysiset silmät jotta voisimme luulla kehon olevan olemassa. Muhammed näyttää ymmärtäneen ainakin illuusiokehon eli että maailman tapahtumat ovat unenomaisia luonteeltaan. - kokija
hellin63 kirjoitti:
Voiko itseään surmata. Kehonsa kyllä. Henkeään ei se on ikuinen.
Muuten tuli mieleeni että jos tekee itsemurhan, sillä teolla tavallaan todistaa uskonsa kehoon, jolloin seuraa joka tapauksessa uudelleen syntymä jonkin ajan kuluttua. Koska usko kehoon on virhe, harha havainto.
Voisin ajatella että tehkä parannus tarkoittaa mielen oikaisua, mielen parantamista. Juuri kuten tuossa kuvailette, luopumista uskosta kehoon.Tuli tässä mieleen hersyvästi nauravat munkit, jotka kiersivät Aasiassa nauramassa ihmisille. Oli sellainen nauravien munkkien koulukuntakin jossain vaiheessa. persuteluna tuolle nauramiselle oli se, että he naureskelivat sille, kun tajusivat ihmiset unikuviksi. Tämä selittänee myös Dalai Laman ajoittaiset naurukohtaukset, kun häntä mahhtipontisesti ylistetään juhlapuheissa. Ihmiset ylistävät kehoa, eivät Dalai lamaa. He näkevät pelkän kehon. Onhan se tavattoman huvittava näytelmä, mitä saamme katsella. Me liikuttelemme olemattomia tavaroita, omistelemme olematonta, kirjoitamme olematonta, syömme olematonta ja ajattelemme olematonta. Jossain vaiheessa nauraminen kyllä loppuu, alkaa reagoimattomuus.
Olen käsittänyt, että nuo viisaat eivät synny sen vuoksi materiaan, koska eivät pysty. He eivät kykene enää tunnistamaan tätä senkään vertaa olemassaolevaksi kuin me. He tietävät kyllä prosessin, että olivat joskus tällaisia hassunkurisia kuin me nyt. Materian todeksi uskova hassunkurisuus kuuluu kouluun.
Tässä 'harhassa' naureskelijat toimitetaan suljettuun huoneeseen...ehkäpä pyöreään sellaiseen.
Joskus tekee kipeää ajatella, että ehkäpä suurin osa mielisairaalan potilaista ovat liian terveitä tähän harhaan....jota tämä 'harha' ei myönnä todeksi....siis järjestelmä ei tunne termiä 'harha'.
- kokija
Kun kielletään Jumala, myönnetään että järjestelmä on vain materiaa. Ja pitemmälle mennessä, myönnetään, ettei sitä ole. Ja lopulta..sitä ei edes havaita materiaalisena. Jotkut sanovat, että materiaalinen maailma putoaa havaintokynnyksen alle. Toiset sanovat, ettei sitä edes ole.
Merkityksellinen, se joka löydetään Jumalaa merkittävämpänä, on todellakin sanoin kuvaamattomissa. Se löydetään, kun kaikki kielletään mikä kiellettävissä on.
Onnellista on, että samalla kielletäan kaikki tuskakin ja kärsimys. Mikään ei voi enää aiheuttaa stressiä tai kärsimystä.
http://www.youtube.com/watch?v=jQFUpOOINd8
Tähän päätyvät kaikki, mutta askel askeleelta, koska lopputulos on niin rankka järjestelmän ja egon näkökulmasta katsottuna. Se merkitsee egon näkökulmasta täydellistä tuhoutumista. Mutta vain egon ja järjestelmän (Jumalan, materian) näkökulmasta. - kokija
Näissä puheenvuoroissa on paljon aukkoja, joiden kautta teksti voidaan ymmärtää miten sattuu. Ymmärrämme, että sana on vain viite jonnekin ja jos tahtoo saada lisänäkemystä niin aihetta tulisi pohtia omakohtaisesti lisää.
Lisänäkökohtia:
- Jumalankieltäjä ei välttämättä ole ateisti. Ateismi ja uskovaisuus ovat saman kolikon eri puolia ja kumpikin yhtä väärässä (tai oikeasssa). Samanarvoisia. Ateismi ja uskovaisuus kertovat kaksinaisen maailman kahdesta eri vastakkaisuudesta. Vastakkaisuuksista jos totuutta etsimme, olemme edelleenkin kaksinaisessa maailmassa kiinni.
- Jumaluutta on vaikka Jumalasta on muodostettu persoonallinen mielikuva eli feikki. Jossakin uskonnossa kerrotaan, ettei Jumalasta saa tehdä kuvaa ( mielikuvaa ). Tässä asiassa se viittaa ytimeen. Persoonallinen feikkijumala voi olla kyllä siedettävä välivaihe.
Myös eräs katolinen on ymmärtänyt tähän suuntaan: Eckhart. Hän kirjoittaa, että Jumala tulisi ymmärtää ei-Jumalana. Ja kun Jumalaa pilkataan [kielletään], niin Jumalaa [Jumaluutta] ylistetään.
'Kun tuo asia ymmärretään totaalisesti....'
Pitäisi löytyä avain, joka mahdollistaa totaalisen ymmärryksen?
Liittyykö tämä Jeesuksen lausumaan....?- -Brina-
"Tunne ITSESI, niin tiedät (ymmärrät) kaiken!" Joku suuri ajattelija on joskus sanonut näin. Olisikohan tässä se totaalisen ymmärryksen avain?
Raamatussa on säilynyt kohtia, joista selvästi ilmenee, että kaikki langenneet sielut palaavat lopulta takaisin taivaaseen ja viimeisenä palaa Lusifer.
(Room.11:25-32 , Kor. 15:22-28).
Tällöin Lusifer saa alkuperäisen asemansa valonkantajana.Pitäisi löytyä avain
On paljon kokemusta sen puolesta että meditaatio " Kuka minä olen" Saatta olla avain. Siis on ihmisiä jotka ovat näin kertoneet
http://www.valaistuminen.com/files/Ramana_Maharshi_-_Kuka_olen.pdf
Minua(self) ei ole--> minua(self) ei voi surmata---> silti ja siksi olen.
Aikamoinen paradoksi,,jopa kauhukuva?
Itse'minä--->minä'Itse---> syy&seuraus toteutuma sekin.
Koittakaa muistaa että syy&seuraus-laki ei toteuta muuta kuin syy/seuraus-suhteita.
Yksilöllinen vastuu syy&seuraus suunnasta,,no sekin jää paljolti avoimeksi koska 'kaikki vaikuttaa kaikkeen', mutta vastuu on silti todellinen,,aika haastavaa.ehditkö avata hiukan laajemmin ajatustasi. Kiinnostaa kuitenkin.
Minun ajatukseni menee niin että - Minä olen - tarkoittaa sitä todellista Itseä joka ei ole tämä keho. Keho on tarpeellinen kuin on polkupyörä pyörälijälle, tarpeettomana heitetään syrjään, kun käy tarpeettomaksi. Syy seuraus, erillisyys, kahtiajako, dualismi loppuu
Mieleni avulla luon kuvitelman itsestä, kehosta, pienellä alkukirjaimella, joka tarkoittaa tätä mitä kuvittelen olevani nimi, sukupuoli, ammatti jne. Olenhan koko ajan paljon muutakin. Tämä keho ja kuvitelma siitä on häviävä. Se todellinen Itse isolla alkukirjaimella on kömpelösti sanallisesti ilmaistuna se osa minutta jossa asuu Rakkaus. Se on ikuista ja häviämätön, sen pystyn myös löytämään, luopuessani pelkäämästä. Tässä pelko sanan syvimmässä merkityksessä, jolloin kysyminenkin ymmärretään osoitukseksi tietämättömyyden pelkäämisestä.
Valitetavasti sanat ovat vain viitteitä...
http://www.valaistuminen.com/files/Ramana_Maharshi_-_Kuka_olen.pdfhellin63 kirjoitti:
ehditkö avata hiukan laajemmin ajatustasi. Kiinnostaa kuitenkin.
Minun ajatukseni menee niin että - Minä olen - tarkoittaa sitä todellista Itseä joka ei ole tämä keho. Keho on tarpeellinen kuin on polkupyörä pyörälijälle, tarpeettomana heitetään syrjään, kun käy tarpeettomaksi. Syy seuraus, erillisyys, kahtiajako, dualismi loppuu
Mieleni avulla luon kuvitelman itsestä, kehosta, pienellä alkukirjaimella, joka tarkoittaa tätä mitä kuvittelen olevani nimi, sukupuoli, ammatti jne. Olenhan koko ajan paljon muutakin. Tämä keho ja kuvitelma siitä on häviävä. Se todellinen Itse isolla alkukirjaimella on kömpelösti sanallisesti ilmaistuna se osa minutta jossa asuu Rakkaus. Se on ikuista ja häviämätön, sen pystyn myös löytämään, luopuessani pelkäämästä. Tässä pelko sanan syvimmässä merkityksessä, jolloin kysyminenkin ymmärretään osoitukseksi tietämättömyyden pelkäämisestä.
Valitetavasti sanat ovat vain viitteitä...
http://www.valaistuminen.com/files/Ramana_Maharshi_-_Kuka_olen.pdfMerkitysten tarkkuus on tietty oleellista.
Sanalla; "minä" ymmärrän karkean syy&seuraus-suhteiden tuloksen eli mm. ihmisen kaikkineen.
Sana; "Itse" on jo kollektiivisempi sävyltään, siis jotain paljon yksittäistä ihmistä laajempaa tajullisuutta ja tietoisuutta merkitsevää.
Outoa maailmassa on aivan kaikki, mutta varsinkin se että tämän ideana olisi tarve "henkisen restoraation" (palauttamista materiaa edeltävään tilaan) kautta eheyttää kolletiivi ns. "rehabilitatioon" (tietoisuuden eheytyminen Rakkauteen)?
Miten niin kysyt?
No eikö tulla eittämättä paradoksiin?
Ensin kollektiivi luo ajatuksellaan luomuksia ja niille "alustan" jotta /maailma(illuusio)-->kasvattaisi "treenaisi tietoisuuksia" eli Itseään niiden kautta niin, ettei enää toisi maailma esiin näin(mm. kärsimys)?
Kyseessä on täydellinen kehällisyys, ei siis täydellinen alku tai loppu.
Tietysti jos itse tekee ja määrittää kaiken, niin kaikki on silloin myös mahdotonta ja mahdollista, mutta jos pohjalla onkin virhe, niin kuka, mikä auttaa?
Ajatus-virheen oikaisemiseen kun tarvittaisiin "ulkopuolista apua",,mutta mistäköhän sellainen "ulkopuoli" edes löytyy, mistä se tulisi ja kekä se "terapeuetti" olisi? :)
Juu kiitos. Olemme aika "ison" asian kimpussa.
Olen myös kuullut että ei ole tarpeen kysyä miksi, parempi olisi kysyä mitä varten.
Kollektiivi tosiaan luo alustan kuten sanot ja siihen oppilaan -ihmiskunnan- ja ehkä paljon muutakin vastaavaa. Mielenkiintoista on että kaikessa mitä on sisältyy toive tai pyrkimys jopa tieto "paremmasta". Solut, bakteerit ja kasvit ja eläimet, mitä nyt voi kuvitella "pyrkivät parempaan" kehittyvät. Tästä pyrkimyksestä kehittyy väistämättömiä eturistiriitoja. Ihmisten maailmassa sotaa kateutta jne...
Jos otetaan raamatun tarinat mielikuvituksen avuksi, saadaan mahdollinen skenaario. Miksi Aatami ei pyytänyt anteeksi erehdystään vaan syyllisti itsensä, Eevan ja käärmeen menemällä piiloon?
Vastaus; tuo alkulähde sulki pois Aatamilta sellaisen ajatusrakennelman? (myös aatami oli tuon -- pitää pyrkiä parempaan -- lumouksen vallassa ja hyväksyi "viettelyksen")
Olemme jälleen samassa kehässä -- mitä varten?
Vastausta ei minulla ole. Ehkä tuo alkulähde halusi tuolla tavoin laajentaa ( kokemusmaailmaansa = rakkautta.) jotain ihmisjärkeä suurempaa?
Tavoite voisi olla esim. Kun tämä ihmissolu omasta vapaasta tahdostaan hyväksyy olemassaolonsa. Luopuu eturistiriidoista itsenäisen ymmärryksensä avulla, silloin syntyy mahdollisuus "kvanttihyppyyn". Joka on raamatun mukaan "kaikkea ymmärrystä ylempi."
Ei ole mitään ulkopuolta, ei ole syyllistä, on vain prosessi joka lisäksi tapahtuu "unessa" Aatami nukutettiin kun Eeva muodostettiin. Tässä mielessä siis olemme unessa. (Se selittää sen miten tämä voi olla näin vaikeaa. Unessahan voi olla aivan mahdottomia kuvitelmia, kuten minulla nyt tässä). Soluviljelmä, sanoisi biologi? Mitään isompaa heräämistä ei näyttäsi olevan havaittavissa?
Eihän tässä mitään "järkeä" ole mutta toistaiseksi en ole parempaakaan kuullut.
Mitään ei tosiaan ole ulkopuolellani. Kaiken minkä koen ja havaitsen teen omassa mielessäni. Eikä kukaan voi nähdä minun mieltäni, mielikuviani. Kuitenkin omien mielikuvieni, uskomusteni mukaan päättelen ja ratkaisen jokaisen sekunnin. Joko matkin mitä olen kuullut ja oppinut, tai oivallan sisäisestä mielestäni. Mutta kaikki kuitenkin teen itse "sisälläni". Näin toimii jokainen.
Ulkopuolinen tarvitaan ilmaisemaan miten olen toiminut. "Sinun" jokaisen kommenttisi, vaikutus saa minussa aikaan oman "elämäni" oivallukset, kokemukset.
Näin ollen tietyllä tavalla olemme vain yhtä asiaa varten. Olemme ollaksemme avuksi toisillemme tuon oivalluksen löytämiseksi. Eväät vain on jo valmiina! Mielessäni!Juu, tuo syntiinlankeemus myytti on itsessään riittävän runsas ja hatara-kuvaelma niin, että siihen voidaan yhdistää hyvinkin erillaisia symbolisia merkityksiä.
Vaikkapa niinkin että ”Adam ja Eeva” merkitsevät symbolisesti yhden olennon kantalajin kehityksessä sen uinuvaa henkistä feminiinistä ja maskuliinista potentiaali?
Alkuolennon olemuspuolen eriytyminen henkisesti merkitsi siis fyysisesti ihmiseen johtavan kanta-olennon "Kainin" tuloa?
Lajina "Kainilla" oli tuosta henkisestä eriytymisestä johtuen jo ne erilliaiset ja erilliset sukupuolet ja niiden mukaiset elimet luonteen piirteet heti syntyessään?
No kuitenkin, varsinaisesti en pysty näkemään syvempää henkisen kasvun tai oikeudenmukaisuuden symboliikkaa ainakaan perinteisessä kristillisessä selityksessä(siis muuten kuin käänteisesti) tuosta myytissä koska se on logiikan, oikeudenmukaisuuden näkökulmasta mahdoton skenaario.
Mitä tulee ajatuksiimme ja niiden mahdolliseen vaikutukseen olemassaolossamme,,siis "uneemme" kuten ehkä ajattelet(?), niin tuomitseminen on nimenomaan kehittymättömän, eläimellisen kristillisen hapatuksen ja muiden tuomioita jakelevien ja saarnaavien ismien, uskomusten perus-ajatus joka peittää ihmiskunnassa sen lähes kaiken ajattelun.
Jopa ateistien näkemykset maailmasta joudutaan pukemaan kristilliseen kaapuun.
Se, että tuollainen mieliala ja ajatus ja sen "johdannaiset" hallitsevat pohjavireenä negatiivisuudessaan maailmaa,,se on vaarallista.
Miks?
No koska jos haluamme maailman muutuvan ja jatkuvan positiivisempana, on ajattelun muututtava erittäin ratkaisevasti ja siinä brutaali kristillinen maailma ei auta.
Tuostakin syvällisempi ja ratkaisevampi askel positiivisuuteen on ajatella sitä, olemmeko valmiit minä-uhraukseen niinkin totaalisesti, että herätään tästä unestamme, vaikka se merkitsee että kokonainen uni-maailma ja sen mukana sinä ja minä, myös "hentun lissu",ehkä maailmankaikkeus kaikkineen haihtuu pois?
Kuka rakastaa kokonais-oikeutta niin paljon että uskaltaa ajatella minäänsä vastaan?
Kuka rakastaa kokonais-oikeutta niin paljon että uskaltaa ajatella minäänsä vastaan?
Tosiaankin jotkut kuvailevat kokeneensa tuon "minän" häviämisen.
Luulisin (omaa kokemusta ei ole) että siinä tavoitetaan ainakin viittauksen omaisesti jotakin kokonais okeutta, rakkautta. Hämäräksi menee ainakin minulla?
Raamatun kuvailemasta kristillisyys ei tuossa auta. (luulisin)? Juuri ongelmana on kuten huomautat, raamatun tunteminen on enempi negatiivinen kokemus. Se ei ole hyväksi jos tarkoitus on löytää "sisänen rauha" taas tällainen hassu symboli.On aivan unohtunut aloittajan kysymys. itsensä surmaamisesta, anteeksi.
Olen rakentanut Baabelinntornin itselleni seuraavasti. Minussa on sisäinen Itse joka on samanlainen kuin kaikilla teillä muilla.
Ikäänkuin vesi pisara (tietoisuus) joka on erillinen pisara mutta joka yhtyy lopulta yhteiseen mereen (tietoisuuteen- mieleen) ja on silti omansa vaikka on samalla kaikki. Merta ei voi olla ilman vettä, ilman pisaraa. Vesi on tarvttaessa myös mahdollista nähdä yksittäisinä pisaroina höyrynä jonka jokainen osa sisältää kaiken saman minkä meri. Jokaisella on yht-aikaa kokemus sekä pisarasta että metrestä. Yksi mieli.
Pisara ei voi hävitä koska silloin meri häviäisi tai päinvastoin meri ei voi hävitä koska on pisaroita.
Tarinoita kaikki kun mielikuvitus eiriitä enempään. Minä olen. Tietoisuus - mieli on..... kuolematon.Olet aivan oikein ymmärtnyt tuon asian, mutta missä on ajatuksen juuret ja missä oivalluksen
Ajatus kumpuaa menneisyyden kokemuksista ja muistista, oivallus
taas kun ajatus on kumpuaa äärettömästä hiljaisuudesta, kaiken lähteestä, ja se on kaikille sama, asiat voivat vain olla erit mitä oivalletaan
Oivallus on suoraa näkemistä asian ytimeen, on myös intiutio ja on myös eräänlaista oivallusta, mutta se tapahtuu ajan puitteissa
Esim. monet suuret keksinnöt on tehty kun tutkija on päätymäss umpikujaan tutkimuksissaan, ja jättää asian mielestä, niin yhtä äkkiä hän ovaltaa ratkaisun asiaan
Ihmisen mieli on paljon enemmän kuin sisältönsä summa,
miksi, koska sisältö on täyttynyt ajallisella egolla, mutta mislen perusta, ajaton ja kuolematon joka ei ole koskaan syntynyt eikä koskaan kuole ja se on kaikille sama
Ääretön tietoisuus on sama kuin tuo paratiisitila jossa elimme,
ja josta egomme syntymisen takia jouduimme ulos
Egonsa takia jouduttuaan kokemaan kärsimystä, syntyi kaipuu takaisin tuohon tilaan, ja uskonnot saivat alkunsa tuosta kaipuusta, mutta ne ovat ajautuneet kauas tuostä alkuperästään
ja sen seurauksena on tämä kärsimysten täyttämä yhteiskuntaKirjoja näyttää ilmestyvän aika tiheään tahtiin
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525182207- muuan mies
Netistä löytyy haulla "ihmiskunta luomakunta talmud"Juutas iskariotin muisttiin kirjoittamat kääröt Jeesuksen opetuksista.
Ne löytyivät v 1963 luolasta israelista - Izumi1
Ihmisen Itse on lihalisen määräysvallan yläpuolella, siis itseään ei voi lopettaa.
- Lord Is There
Jeesus rakastaa sinua suuresti
http://www.youtube.com/watch?v=T5-6gwssX0Y
Häivähdys ikuisuutta
http://www.tv7.fi/vod/series/?series=629
siunausta päivääsi... hellästi hän rakastaa sinua. Olet rakas ja tärkeä Jumalalle. Itsensä voi lopettaa, mutta ei murhaamalla viattoman ruumiinsa.
Itse kuolee vain ns, psykologisessa kuolemassa, jossa ymmärretään miten se on syntynyt ja miksi se seuraa ihmistä sukupolvesta toiseen, ja miksi se on syyn ja seurauksen lain alainen
Kun nuo asiat on ymmärretty ja oivallettu niin vapaudumme siitä
ja saamme kokea todellisen vapauden koska tuo kaikkien vaikeuksiemme lähde ja lakkaa pitämästä meitä vankinamme'Sielu'.....'Itse'...miten sitä nyt kukin nimittää....mihin perustuu uskomus siitä, että sielu kuuluu materiamaailmaan?
Että 'psykologisessa' kuolemassa sielu kuolee ja 'korkein itse' sulautuu ajattomaan Rakkauteen....?- Teosofiasta lähtöisi
Teosofia opettaa, että aina kausaalikehoon saakka ulottuu vääjäämätön hajoaminen ja katoaminen. Kausaalikeho lienee tavallisen ihmisen korkein sielu. Kausaalikeho käsitetään sähkövirroista koostuvaksi materiaksi.
- Toinen tapaus
Varhaisempi tapaus.
2. Buddhalaisuus opettaa, että materiamaailman ulkolaita on arupa-tasoilla. Nämä ilman muotoa olevat arupa-tasot ovat Brahmanin maailma hindulaisuudessa. Arupa-tasot kuolevat tämän universumin rysähtäessä singulariteettiin aikojen lopussa. Brahman on kuolevainen buddhalaisuuden mukaan.
Tällöin arupa-tasoille valaistuneet imuroituvat oikeaan henkiseen maailmaan. He ovat viimeiset "eloonjäävät". Näin sanotaan. Tämän takia saarnataan altruismista, sillä täydellinen altruismi ilman persoonaa on vieläkin korkeammalta tasolta.
Syyn ja seurauksen lain mukaan sielu ego kehittyi materiasta kun ihminen oppi kommunikoimaan puhekielen avulla, niin siitä seurauksena oli ajatuksen syntyminen, joka on sitten tuon kielen mukainen.
Ajatuksen syntyminen oli hyvä asia, mutta kun se alkoi toimimaan myös ihmisen ajattomalla henkisellä alueella, jonne se tietämättään loi ajallisen keskuksen egon sielun, joka vangiksi sitten ajatus joutui
Tämä oli se tapahtuma jonka takia ihminen joutui ulos ajattomasta paratiisitilasta, ja sen seurausta on tämä sotien kärsimysten täyttämä kaaosmainen yhteiskunta.
Ego sielu elää vain niinkauan kun jatkuva ajatuksen virta pitää sitä hengissä
Kun ajatus vapautuu egon sielun alaisuudesta niin niin silloin päättyvät sen aihettamat kärsimykset, sillä se on kaikkien kärsimysten juuri ja syyHyvin tiivistety.
Huomaamme että on Mieli, Ajatus joka jostain syystä "harhaluomisena" kehitti ego mielen, Näin muodostui tunne tai käsitys kaksijakoisuudesta erillisyydestä.
Mysteeri kaikenkaikiaan.
Ego mieli on virhe, sairaus joka tuottaa sairautta.- izumi1
Aineellisen kehonsa voi surmata, mutta kukaan ei voi surmata todellista itseään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778