ja se minua niin ravistaa":
Valta ja vastuu
kulkevat käsi kädessä
Keskustan eduskuntaryhmä ei tyytynyt kesäkokouksessaan vain ruotimaan päivänpolitiikkaa. Toinen päivä oli pyhitetty teemaseminaarille, jossa kansanedustajat ja keskustan ministerit pohtivat avoimesti ja reippaasti ryhmän työtapoja, mahdollisuuksia parantaa kansanedustajien vaikutusmahdollisuuksia, ministeriryhmän ja kansanedustajien välistä yhteistyötä ja sen kehittämistä.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan seminaari oli hyödyllinen. Keskustan 55 kansanedustajan ryhmässä on paljon uusia kansanedustajia ja vanhemmistakin valtiopäivämiehistä vain osalla on kokemusta hallituspuolueen kansanedustajana toimimisesta.
Jokaisella kansanedustajalla kokemuksesta riippumatta on kuitenkin mandaatti kansalta. He haluavat myös tuota mandaattia käyttää ja vaikuttaa lainsäädäntötyön kautta yhteiskunnalliseen kehitykseen: kuten ryhmäjohtaja Kalli eilisessä Suomenmaassa totesi, pelkkä vihreän napin painaminen ei kansanedustajille riitä.
Samalla pitää muistaa, että politiikassa valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Kun puolue ei voi yksin muodostaa hallitusta, hallituspuolueen kansanedustajien on mukauduttava kompromisseihin ja maltettava odottaa. Kaikkea hyvää ja omaa tahtoa ei saada läpi, vaikka halua olisikin. Niinpä jokaisen kansanedustajan on hyväksyttävä tosiasia, että ”hyvä hallitus” joutuu joskus tekemään myös itselle epämieluisia päätöksiä. Yksittäiset päätökset on osattava peilata vasten kokonaisuutta.
Jos hallituspuolueen kansanedustaja kokee olevansa pelkkä tahdoton napin painaja, jonka ainoa tehtävä on määräajoin osoittaa lojaalisuutensa ja luottamuksensa hallitukselle, hänen on syytä seisahtaa hetkeksi peilin eteen.
Yksittäinen kansanedustaja, etenkin jos hänen puolueensa on hallituksessa, voi halutessaan varmasti vaikuttaa. Kansanedustajille aukeavat ovet kuin ovet. Hänellä on hyvät mahdollisuudet hankkia tietoa ja myös käyttää sitä. Ja mikäli keskusteluyhteys ja luottamus omiin ministereihin ovat kunnossa, asioita saa myös eteenpäin.
Aina tämä ei tunnu riittävän. Silloin saatetaan kääntyä julkisuuden puoleen. Etenkin jos oma mielipide ei ole tullut riittävästi huomioon otetuksi, tai poliitikko tuntee joutuneensa sivuraiteelle, tuskaa ja turhautumista puretaan sanomalehdissä. Usein arvostelu kohdistuu omaan puoluetoveriin.
Tällaisessa manööverissä sahataan kuitenkin omaa oksaa. Sellainen on nimittäin omiaan nakertamaan juuri sitä luottamusta, jonka varaan hyvä yhteistyö ja asioihin vaikuttaminen rakentuu.
Pääkirjoitus | Torstaina 19.08.2004

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.