Venäjällä on sikäläisten tietojen mukaan neljä miljoonaa alaikäistä lasta kaduilla ilman kotia. Kaksisataatuhatta alaikäistä on kurjissa kylmissä vankiloissa.
Semmoista on lastensuojelu sikäläsittäin.
Putin on juuri vaatinut tiukempaa lakia suojaamaan lapsia murhaamisilta. Lasten kuolleisuus murhien ja tappojen kautta on kai niin suuri, että oikei presidentti ja hallitus ovat aikeissa tehdä asialle lastensuojelutoimenpiteitä. Venäjän lapsiasiamies ei ole kuiden maiden uhkailukiireiltään ehtinyt hoitaa virkaansa. Kyseinen lapsiasiamies on käsittänyt virkansa olevan sitä, että levittää valheellista tietoa eli disinformaatiota muiden maiden, m.m. Suomen ja USA:n lasten oloista.
Onneksi viisaat ihmiset ymmärtävät, huolimatta yhden suomalaisenkin niinsanotun dosentin valhepropagandasta huolimatta, että Astahovi ja Bäkströmmi puhuvat vain soopaa. Tosin he itse katsovat Venäjän suuruuden ylistämiseen kuuluvan Stalinin aikaisen propagandasysteemin ylläpitämisen.
Isänmaallinen teko venäläiselle on ottaa heidän kaduiltaan suojattomia lapsia kotiinsa. Jos he eivät itse pysty ottamaan suojaansa, niin he voivat välittää hylättyjä orpolapsia ulkomaisille auttajille, luotettaville järjestöille, tai ainakin välittää lapsille hyviä sijoituskoteja omassa maassaan.
Isänmaallinen adoptioteko
1
<50
Vastaukset
- voi simppeli
Joo ne venäläiset oikein hakee konflikteja muiden maiden kanssa. Nyt ne haukkuu amerikkalaisia yhden lapsen kuolemasta, joka kuoli onnettomuudessa. USA:ssa on 60.000 venäjältä adoptoitua lasta vuosikymmenten kuluessa. Nyt yksi kuoli onnettomuudessa ja siitä Astahovin porukka on nostanut kansallistunnnetta kohottavan porun Venäjällä.
Muuten venäläisiä lapsia ja aikuisia on karannut siitä maasta varmaan miljoonittain huonojen, siis peräti surkeiden elinolojen vuoksi. Länsimaat ovat hyvän hyvyyttään ottaneet heitä vastaan.
Länsimaisiin oloihin päässeet venäläiset ovat varmasti kiitollisia, että pääsivät pois Venäjän kurjuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207081Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1214855L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634126TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143424Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7082181Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2521581- 671415
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581398Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j561354Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221216