Hyvä että löit lyttyyn tuon Fossiilin,Suomen Autokaupan Puolestapuhujan
Fossiilin asiahan on aina sama, autontuojat ovat tyhmää ja köyhäää rupusakkia, ja kaikki tuontiautot ovat väh, miljoona km ajettuja romuja, mitään muuta punaista lankaa ei niistä jutuista löydä.
Pisteet JoHanille taitavasta sanakäytöstä, jatka samaan malliin ! Juttujasi on nautinto lukea !
Fossiili voisi puhua muustakin kuin viinasta !
JoHan vs, Fossiili
3
577
Vastaukset
- Nemo
Minusta Fossiililla on mielenkiintoisia ja perusteltuja ohjeita, varoituksia ja esimerkkejä meille nuoremmille.
JoHan taitaa olla yksi näistä Fossiilin kokemuksista ärsyyntyvä, mutta enpä ole vielä tähän mennessä löytänyt JoHanin jutuista mitään punaista lankaa tai johdonmukaisuutta. Pelkkää *ittuilua ja inkuttamista.
Minä ainakin toivon että Fossiili kertoo jatkossakin kokemuksiaan meille muille. Tällainen kaupunkilaisasuja ei saa samanlaista kokonaiskuvaa muiden ihmisten elämästä eikä pysty ottamaan oppia niistä. Hienoa että Fossiili välittää tuokiokuvia maalaiskylän huoltoaseman baarin värikkäästä elämästä. Pitkää ikää sekä miehelle itselleen että suolamarinoidulle tojolleen.- ------->
Minusta fossiilillä ei ole kunnon perusteltuja esimerkkejä. Hän vain pitää ihmisiä ylimielisesti tyhminä. Asia on tietenkin päinvastoin.
- JoHan
Fossiili näköjään kehuu tuossa itse itseään, kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista sen huomaa....kukas sen kissan hännän nostaa ellei kissa itse...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380