Näitä suomenkieltä taitamattomia pizzamainosten jakajia varten vois joku lanseerata kieltokyltin Turkin, Kreikan, Italian ja jonkin muun maan murteella.
Kyltin vois sitten liimata postiluukun ylle ohjeitukseksi ummikoille.
EI MAINOKSIA KIITOS!
2
93
Vastaukset
- useasti vaihdettava
Minä olen aina ihmetellyt, miten he yleensä pääsevät sisään kerrostaloihin, kun ulko-ovet on lukossa. Varmaan, kun joku tilaa pizzaa ja aukaisee oven/ilmoittaa ovikoodin, niin samalla jakavat mainoksia. Ovikoodi tietysti jää muistiin ja sitä sitten käytetään. Asuin kerran Helsingissä talossa, jossa oli ovikoodi. Se vaihdettiin aika usein ja asukkaille tietysti ilmoitettiin etukäteen. Sitten olen asunut sellaisessa talossa yli vuoden, eikä koko aikan ovikoodia vaihdettu. Niinpä kulkijaa oli vaikka minkälaista. Eikä riittänyt, että vain pudottivat mainoksen, soittivat ovikelloakin. Kerran oli 2 miestä ennen joulua tarjoamassa kääretorttuja. Ihan mafia tuli mieleen niistä miehistä. Onneksi minulla on koira, joka oli heille vihainen. Olen ihan varma, että olivat tutkimassa onko ketä kotona. Siinä miehet erehtyivät, eivät tienneet, että talo on vuokratalo, jossa ei hirveän rikkaita ihmisiä asu.
- kovat piipussa?
Jossain lehdessä oli uutinen kuvan kanssa äskettäin, että joku oli laittanut oveensa kuvan, jossa joku sojottelee aseen kanssa ja pizzan kuva ruksilla.
Taitaa kuitenkin mennä jo laittoman uhkauksen puolelle, mutta asia ehkä tulee ymmärretyksi, vaikka olisi umpiummikko. Jos ei sitten lisäksi ole myös äärettömän tyhmä.
Itse kyllä kavahtaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475445Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612286Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181840Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171565
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301477Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5136881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se219989