Heran hinnat (etenkin fast!)

WheyMan

Hyvin on Fast petrannu omia hintojaan. Ajattelin, josko tässä alottelis pienen dietin kesäkuntoon pitkästä aikaa ja koittas muutenkin saada ruhoo vähän kuosiin. Kävin sit kattelee Prismasta jotain Fastin perusheraa. Kattelin ensin, et onpas pussukoiden hinta noussut sitten viimekertasen. Mutta vielä enemmän hämmästytti se, että Fast oli koko hyllyn kallein tuote kilohinnaltaan. Ja ennen törkykallis QNT olikin halvin. Päädyin kyllä lopuksi Leaderin heraan. Sekin oli hieman kalliimpi kuin QNT, mutta makuvaihtoehto vei voiton tällä kertaa.

Fast on selkeästi tehnyt hyvän diilin hankkimalla kaksi Suomen merkittävintä bodyskenen hahmoa talliinsa. Enpä oikein muuta syytä keksi, miten ennen suht halpana merkkinä pidetty brandi voi yks kaks nousta hinnassa ohi kalliiden merkkien ja silti pitää suht hyvin suosionsa.

Mutta eipähän siinä, siinä nähdään, mitä hyvällä tasaisella mainonnalla, parillakin merkittävällä yhteistyökumppanilla ja laajalla jakeluketjulla on merkitystä.

5

2505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fästiä on syöty

      Onko fast oikein koskaan mikään edullinen merkki ollut? Muistan 2000-2001 vuoden hinnatkin suunnilleen. Fast whey3 maksoi n.120mk. Whey noin 135mk.

      • WheyMan

        Kyllä Fast oli joskus ihan kilpailukykyinen hinnaltaan. Ei koskaan ole ollut mikään halpa, mutta ei mikään kalliskaan. Yritin löytää hintoja vuosien takaa ja karppausforumilta löysin seuraavan viestin vuoden 2006 alusta:"Itse käytän Fastin Hera80(n.17€/900g)". Mielestäni se oli aikaisemmin vieläkin edullisempaa jossain vaiheessa. UFS:n heralle löysin webarchivella hinnaksi p-storesta 12,90/800g. Käytännössä hinta oli hyvin samoja postikuluineen. Tietysti jos osti enemmän, sai ilman postikuluja, jolloin kilohinta jäi selkeästi edullisemmaksi. Mutta yhden pussin kohdalla hinta oli ihan kilpailukykyinen. Fastilla oli myös jossain vaiheessa American -sarja, jossa 800g hera maksoi alle 15 €. Laatu ei ehkä tietenkään ollut mikään paras mahdollinen ehkä, mutta tällaiseen ei niin himolisäravinnekäyttäjälle ihan passeli perusproteiini. Jos en muuten väärin muista, niin taisi tuoteselosteen mukaan olla jopa parempaa kuin kalliimpi isoveljensä Hera80. Sisälti muistaakseni vähemmän rasvaa?

        Hinta ilmeisesti lähti nousukiitoon jossain vuoden 2007 alku-/keskivaiheilla, koska pakkikselta löytyi viesti vuoden 2007 loppupuolelta, jossa Hera80 hinnaksi oli ilmoitettu yli 20 €.

        Muistan vain itse, kun olen noiden kanssa ollut enemmän tekemisissä viimeksi joskus juurikin kun tuo American -sarjan hera oli vielä hyllyissä ja Hera80 (nimi oli muuten aikaisemmin Hera85, eikö?) oli vielä kilpailukykyinen hinnaltaan. QNT maksoi tuohon aikaan varmasti 1,5 kertaa sen kilolta, mitä Fast. Nyt QNT näytti olevan kilohinnaltaan halvin proteiini Prisman hyllyssä, eikä sekään mitään halpaa ollut.

        En vain oikein jaksa uskoa raaka-aine ja muiden kustannusten nousseen niin huikeasti kuin proteiinin hinnat ovat nousseet. Näköjään proteiini on sama kuin viina. Ihan sama paljonko se maksaa, se menee aina kaupaksi.

        Hinnassa varmasti näkyy myös yhden merkittävän kilpailijan putoaminen markkinoilta, eli UFS:n. Taisi UFS pitää tuohon aikaan hintoja kurissa, mutta Fast vei voiton ymmärtämällä viedä tuotteet laajempaan jakeluverkostoon ja normaaleiden ihmisten ulottuville. Varmasti kuitenkin pakkis on melko mitätön jakelukanava, koska se palvelee lähinnä voimailulajien harrastajia ja sielläkin on melko kova kilpailu. Fast ymmärti tuoda tuotteet tavallisten lenkkeilijöiden, hiihtäjien ja sählynpelaajienkin ulottuville.

        Noh, sellasta se markkinatalous on. Kunhan vaan piti asiaa ihmetellä, kun pitkästä aikaa asioiden kanssa tulin tekemisiin.

      • Fästiä on syöty
        WheyMan kirjoitti:

        Jooo... Maustamaton hera80 vieläkin alle 20€. Maistettu n.22,50€. 7 vuoden jälkeen ei minusta iso korotus mutta koskaan ei ole kovin halpaa ollut. 90-luvun lopulla,2000-luvun alussa oli toki twinlabit ym. jenkit kovissa hinnoissa jos verrataan. Oliko se nyt sit whey85 vai hera85 joku sellainen. Niihin aikoihin ekat födtit ostin, 2000-2001. Oli se whey3 ja whey jossa whey oli violetilla tekstillä. ja whey3 sinisellä. Valkoiset "pölynimuri" pussit eli sellasta jännää ohutta paperia. Punaisella tekstillä oli legendaarista fast hydroa "saatanaa". Sellaiseksi kutsuttiin. Hinta oli tyyliin 200mk säkki. Kreatiini 200g maksoi myös 200mk paikkeilla.

        Proteiini myy nykyisen fitness-revolutionin aikana vaikka maksaisi tuplat nykyisiin hintoihin. 90-luvulla niitä osti vaan "oikeat" bodarit ja nyt jo pikkutyyötkin kantaa prismasta kotiin.

    • marketissa_kallista

      Kallista on ollut aina. Vuosituhannen alkupuolella syötiin UFS:ää(12,xx€/pussi - määräalennukset) ja wrangen(tais saada parhaillaan 50€/8kg tarjouksesta ja oli hyvän makuista) heraa, sen jälkeen Massia ja fitnesstukun heraa, nyt ylivoimaisesti halvinta ravinnetukulla 10e/kg. Fastia en ole ostanut koskaan korkean hinnan takia.

    • poopoilija

      Fitnesstukun whey-80 on ihan sopivan hintasta ja laatu on mielestäni hyvä.

      Mutant mass ei oo perusheraa mutta se vasta hyvää pulveria onkin. N. 11e/kg. Patti kasvaa niin perkeleesti ja kolmas käsiki on ilmestyny auttamaan kovimpien painojen kans. To the freak zone! :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      701
      2773
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1324
    4. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      51
      1259
    5. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1245
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1085
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      973
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      959
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe