Menin suruineni ja kommentteineni vahingossa tuonne ikävä palstalle.Koska oli kerran ikävä jne.halusin keskustella asioista.Ikävävöin myös menehtyneitä läheisiäni.
Rämä juttuni on siellä otsikolla-Tuoko kevät pahoja muistoja?Jos haluatte katsoa mitä vastauksia tuli.
Sain tuolla palstalta melkoiset lähdöt, ettei siellä saa ikävöidä kuolleita, että mene kuolema ja suru palstalle siitä ikävöimään :(
Älkää vaan koskaan ikävöikö siellä palstalla ketään menehtyneitä.Se ei kuulemma ole jonkun palstalaisen mielestä sallittua.Mielestäni jotenkin kummallisia tälläiset kiellot.
Rämä juttuni on siellä otsikolla-Tuoko kevät pahoja muistoja?Jos haluatte katsoa mitä vastauksia tuli.
Sain tuolla palstalta melkoiset lähdöt, ettei siellä saa ikävöidä kuolleita, että mene kuolema ja suru palstalle siitä ikävöimään :(
Älkää vaan koskaan ikävöikö siellä palstalla ketään menehtyneitä.Se ei kuulemma ole jonkun palstalaisen mielestä sallittua.Mielestäni jotenkin kummallisia tälläiset kiellot.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Rämä= korjaan tarkoitan =Tämä.
En löytänyt tarkoittamaasi Ikävä-palstaa, mutta ymmärrän tunteesi, Ajettiin pois. Varmasti tuntui pahalta, kun sinut kovin sanoin ajettiin pois, vaikka olit rehellisesti vain halunnut keskustelutukea ivällesi ja kaipuullesi.
Oikeastaan minulla on hiukan samanlainen kokemus. Kun itse olen tietoisen päätöksen ja kovan työn jälkeen toipunut mieheni kuoleman aiheuttamasta lamaannuksesta, halusin Kuolema ja suru-palstalla lohduttaa ja antaa toivoa niille, joitten suru on aivan tuore.
Minulle kävi kuin sinullekin, Ajettiin pois. Minun paikkani ei kuulema ollut surevien joukossa. Se satutti, kun suru kuitenkin kulkee mukanani niin kauan kuin elonpäiviä riittää ja siitäkin huolimatta, että olen aidosti taas oppinut iloitsemaan elämästä, lintujen laulusta, kesästä ja ystävistä.
Meitä on moneksi. On niitäkin, jotka haluavat jäädä surunsa vangiksi ja tekevät surustaan alttarin, jolle pyhittävät koko elämänsä. Minusta he ovat säälittäviä.
Autan sinua tässä, koska löysin itse tuon jutun.
Suomi 24 suhteet ja tunteet/ikävä täältä löytyy tuo kirjoitus vastauksineen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11311121
Olen muuten samaa mieltä, että surun lintujen pitää antaa lentää päänsä yli silloin kun on sen aika, mutta niiden ei saa antaa tehdä pesää hiuksiin.
Ei me voida kuolla kenenkään kanssa, jos jäämme elämään, meidän on vaan elettävä.
Mutta onhan toki muitakin tunteita, kuin suru, joihin ihmiset jäävät rypemään kun pitäisi mennä eteenpäin.Ne on sellaisia ikäviä noidankehätunteita.Joista haluaa ulos, mutta pyörii vaan ympyrää eikä löydä ulospääsyä.
Sääliä en halua ketään, osaan vain tuntea myötätuntoa.Sääli on mielestäni aina jotenkin niin halventava sana.
Kiitos avusta, Eteenpäin menijä :-)
Jäin miettimään tuota "sääliä" sanan sisältöä. En tarkoittanut käyttää sanaa mitenkään halventavassa mielessä. Meilläpäin se on nimenomaan synonyymi ilmaisulle "tuntea myötätuntoa".
Tulee niin surullinen olo, kun sillointällöin tapaa ihmisen, joka on jäänyt surunsa vangiksi. Esimerkiksi isoäidilleni kävi juuri niin. Hän ei koskaan toipunut isäni kuolemasta. Hänestä kuoli kaikki ilo, hänestä tuli ahdasmielinen ja katkera. Surettaa vieläkin.
Ei teitä kukaan ole ajanut pois ehdotin vain tätä palstaa, mutta minua siellä kiusattiin, viestejäni, koska tykkäsin keväästä ja kukista ja en olisi saanut olla keväästä iloinen.
Saan olla iloinen koska olen voittanut syövän.. Sen takia tykkään ajatella positiivisesti..
Enkä ole myöskään teini enkä vähä-älyinen minulle on tehty älykkyystestikin..mut muuta en viitsi kirjoittaa, hyvää kevättä teillekkin..
Kiitos itsellesi Valoa kohti :) ja olepa hyvä.
Monet vanhat, kauan yhdessä olleet parit ei toivu menetyksestään.Usein lähtevät aika pian puolisonsa perässä.En tiedä sitten, aiheuttaako tämän jonkinlainen läheisriippuvuus.
Kun toisen on ehkä jo jonkun aikaa pitänyt huolehtia sairaasta puolisostaan ja sitten huolehtiminen päättyy lopulta kuolemaan.
Toinen tuntee sen jälkeen itsensä sitten, jotenkin kai turhaksi, eikä opi enää elämään sitä omaa elämää ilman hoivattavaansa.
Eli, se loppuelämä meneekin siinä surussa eläen ja monta mukavaa asiaa jää leskeltä kokematta ja näkemättä, ellei ihminen ei pääse ulos surustaan.
Hautausmaalle vaan vie aina askeleet, uudelleen ja uudelleen.
Sururyhmiin kun ne sen sijaan veisivät heidät välillä.Sieltä löytyy uusia ystäviä ja saa uusia ajatuksiakin.
Otsikkoni tavallaan nappasi nimimerkkini nyt :)Mutta minä se olen.
NIINKKÖ