Usko on rakkaussuhde.

Uskossa oleminen on pohjimmiltaan rakkaussuhde Jumalan kanssa. Jumala on sovittanut meidät ja olemme vastaanottaneet armon, jonka vuoksi haluamme vapaasta tahdostamme olla Jumalan omia ja rakastaa häntä.
Joskus kuitenkin koemme rakkaus-sanan liian vaativaksi. Pidämme kyllä Jeesuksesta ja tavallaan myös rakastamme häntä, mutta emme ehkä aina ymmärrä, miten syvällistä rakkautta Jumala oikeasti odottaa. Rakkaus ei ole pelkkää tunnetta.
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.” (5 Moos. 6:5, Matt. 22:37, Luuk. 10:27)
Se tarkoittaa, että meidän tulisi rakastaa häntä kaikella sillä, mitä olemme ja mitä meillä on, koko olemuksellamme. Vaikka emme koskaan olekaan siinä täydellisiä, voimme ainakin tehdä parhaamme.
Ketä varten kaunistaudumme?

Otan esiin muutamia asioita, jotka voivat tulla esteeksi sille, että todella rakastamme Jeesusta.
Raamattu sanoo, että morsian kaunistaa itsensä ylkää varten. Morsian on seurakunta ja Jeesus on ylkä. Kaunistaako seurakunta itsensä yljälle vai vaan itsensä takia?
Haluamme tietysti elää uskossamme oikein ja hyvin ja olla moitteettomia. Haluamme, että meistä näkyisi, miten palavia olemme. Mutta pyrimmekö siihen seurakunnan, itsemme tai jonkun muun kuin Jeesuksen takia? Tähän kysymykseen joudumme jokainen vastaamaan.
Minäkin haluaisin olla synnitön ja kiillottelen mielelläni itseäni. Ei meidän toki tarvitse paljastaa kaikkia heikkouksiamme, mutta hengeltämme meidän tulisi olla sellaisia, että teemme kaiken Jeesukselle ja hänen vuokseen. Ja jos on tarpeen, astumme myös toisten eteen juuri niin vajavaisina ihmisinä kuin olemme. Meidäthän on armahdettu.

Jumala sallii joskus, että joudumme tilanteisiin, joissa meistä tulee syntisiä julkisesti. Hän myös haluaa, että olemme syntisiä hänen edessään – syntiä ei tarvitse piilotella. Tietoisuus siitä, että olet hengeltäsi syntinen ja annat Jumalan rakastaa ja antaa anteeksi, synnyttää rakkauden häntä kohtaan.
Tämä tietynlainen riisuutuminen Jumalan edessä on valtavan tärkeä asia.
Oman syntisyyden tunnustaminen

Paavali sanoo, että hän oli ”lakiin nähden nuhteeton, mutta silti syntisistä suurin”. Tavoite on, että Jumala saa luoda meissä synnintunnon, jotta ymmärrämme olevamme syntisiä ihmisiä.
Väitän, että kukaan meistä ei voi koskaan kokea olevansa niin syntinen, kuin minkälaisina Jumala näkee meidät ilman Jeesusta. Jos Jeesus ei ole sovittanut meidän syntejämme, olemme lokaa. Tärkeintä on se, ettemme itse yritä kiillottaa itseämme, vaan että avaudumme Jumalalle ja annamme hänen näyttää, keitä me olemme. Ja ettemme yritäkään enää kaunistaa itseämme kenenkään muun kuin Jeesuksen tähden.

Kun aikanaan tulin uskoon, jouduin kriisiin, kun huomasin, kuinka paha olen, vaikka minun uskovana olisi pitänyt olla hyvä ihminen. En ymmärtänyt Jumalan armoa. Se johti minut lain alle. Yritin olla hyvä, ja Jumalan piti kerta toisensa jälkeen näyttää, että en onnistu siinä. Yrittämällä emme parane tipan vertaa. Tämä on eri asia kuin parannus.
Mitä tarkoittaa, että morsian tai vaimo kaunistaa itsensä Jeesukselle? Oikeastaan se on sitä, että hän tekee parannuksen Jeesuksen tähden. Hän tunnustaa syntisyytensä ja vastaanottaa sovituksen ja lahjavanhurskauden, jonka jälkeen hän voi elää Jumalan lapsena.

Tämä on eräänlainen perusta jumalasuhteellemme ja luo pohjan sille, että voimme rakastaa ja vastaanottaa Jumalan rakkauden.
Jumala haluaa olla elämämme Herra
”Minä olen rakkaani oma.” (Kork.V. 7:10).
Yksi osa rakkauttamme Jeesukseen on se, että antaudumme Jeesukselle muutenkin kuin vain tekemällä parannusta synneistä. Uskon, että jos kirjaimellisesti annamme koko elämämme Jumalalle, hän myös haluaa vallata meidät kokonaan ja vaikuttaa koko elämäämme, ei vain suoranaiseen syntiin. Hän haluaa olla meidän Herramme.
Ensinnäkin voi olla, että sydämemme ajautuu joskus etäämmälle Jumalasta ja hän joutuu kysymään, rakastammeko häntä vielä. Toisaalta Jumala ei välttämättä vaatinut meiltä täydellistä rakkautta vielä silloin, kun tulimme uskoon ja annoimme elämämme hänelle. Hän tekee meissä jatkuvasti työtä ja haluaa syventää rakkauttamme häneen. Siksi kohtaamme yhä uudelleen kysymyksen, kuinka paljon me todella rakastamme Jeesusta. (T.Hokkanen refer.)