Kummaakin kummempi, vesivoima tappaa kalat Itävallassa.
Joet uhrattu vesivoimalle ja kalat kuolevat niin joista kuin järvistäkin.
On se vaikea löytää sellaista energiantuotantoa josta ei olisi harmia!
Ydinvoima sai plussa pinnan tuosta uutisesta, vaikka itse olen vesivoimaa pitänyt
parhaana, tähän asti!
http://yle.fi/uutiset/kalat_katoavat_itavallan_sisavesista/6526149
Kalatkin kuolevat!
4
74
Vastaukset
- Lohikalat
Hävisi ne kalat Suomenkin padotuissa vesistöissä 50-luvulla.Nyt puhuvat kalaportaista.
Aurinkovoima on aika hyvä. Siis ympäristön kannalta. Sopii kesämökeille, veneisiin, asuntoautoihin, yms. varsin hyvin. Siinä ei panelien (ja varsinkin akkujen) valmistuksen ja hävityksen lisäksi taida kovin montaa ympäristöä kuormittavaa tekijää olla.
Geoterminen myös hyvä, siellä missä sitä voidaan käyttää (Islanti).
Loput taitavat enemmän tai vähemmän ympäristöä kuormittaa. Ydinvoima yksi vähiten kuormittavista per watti.- 16+17
Myös maalämpö on ekologinen ja tuulivoima, kunhan ei rakenneta myllyjä lintujen pesimäalueiden tai muuttoreittien kohdalle. Lisäksi hyviä on aalto- ja vuorovesivoimalat. Viimeksi mainittua ei voi tosin Suomessa käyttää.
Ydinvoima on kaikkein huonoin. Jätteet säilyvät 200 000 vuotta vaarallisina, eikä niiden loppusijoittamista ole ratkaistu. - Lohiporshas
No vesivoima on siinä mielessä hyvä että kalat ovat tottuneet kuolemaan vedessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805