Pirkko Jalovaara

Lähdin vain siunattavaksi, mutta tulin ulos kirkosta kävellen - ilman pyörätuolia!Menehdynkö tähän? Keväällä, huhtikuussa yllättäen sairastuin syöpään. Veljeni oli puhunut minulle rukousilloista ja kertoi, että muillekin on siellä tapahtunut ihmeitä. Mietin, että pitäisiköhän kokeilla tuollaista ja veljeni kanssa lähdimmekin Kempeleen kirkkoon. Olin ensimmäistä kertaa matkalla rukousiltaan ja matkalla mielessäni aprikoin, että saattaa käydä niin, että muut paranee ja minä en!

Pian rukousillan jälkeen kilpirauhassyöpäni leikattiin ja ennuste oli erittäin hyvä. Fysioterapeutti yritti saada minut liikkeelle. En tuntenut itseäni terveeksi, koska kaiken aikaa kivut ja iskias-oireet pahenivat. Jalat alkoivat heikentyä ja liikkuminen vaikeutua, koska jaloista alkoi mennä tunto. Kävin kymmenellä eri lääkärillä ja aina uudelleen, kolme kertaa minut määrättiin tarkkoihin kuvauksiin.

Lähdimme nykyisen mieheni Kimmon kanssa Sotkamon kirkon rukousiltaan. Kimmo oli jo tottunut siihen, että joutuu kärräämään minut pyörätuolilla ja usein, Lähtiessämme Kimmo auttoi minua pukemisessa ja meillä oli valmiina se ajatus, että käväistään vaan, pyydetään siunausta ja sitten Kimmo kärrää minut takaisin kotiin.

Mutta se ei mennytkään ihan niin kuin kuvittelimme! Jo heti kun sisään pääsimme, me molemmat tunsimme erityisen ilmapiirin ja Kimmo, joka on äitinsä puolelta ortodoksi, hänkin tunsi sen hyvän olon ja lämmön. Jo vuoroa odottaessamme meille tuli erilainen olo! Katso Jeesukseen! Rukousjonossa Pirkko tuli ensin Kimmon kohdalle ja rukoili hänen kipeän kätensä puolesta. Käteen tuli lämpö, eikä käsi ollut enää kipeä. Sitten Pirkko tuli minun kohdalleni ja – sen sijaan että olisi kauniisti hoivaillut ja voivotellut tilannettani – Pirkko napakasti ja käskevästi sanoi, että nouse ylös! Ala kävellä! Aloin selittää, että selkärangassani on onkalo ja jaloista puuttuu voima. En pysty liikkumaan! Mutta Pirkko järjesteli pyörätuolin jalustat ja taas komensi: ”Nouse ylös! Katso Jeesukseen!” Lähdin yrittämään, ja olin hetken perästä pystyssä. Otin varovasti ensimmäisen askeleen... Koko ajan tietenkin oletin, että kaadun lattialle. Mutta ei, kävelin alttarin päähän ja takaisin ja jalat kantoivat!

”Kiitos Pirkko, että otit minulta pyörätuolin pois. En ole istunut siihen kertaakaan sen illan jälkeen. Eilen kävelin jo noin 4–5 kilometriä omin jaloin. Kiitos Pirkko ja kiitos Jeesus!”

Nyt elän siinä luottamuksessa, että Jumala meitä auttaa. En enää ole yksin näiden vaikeuksien keskellä ja sain heti rohkeutta kertoa kenelle vain, miten olen parantunut.

http://www.rukousystavat.fi/index.php?option=com_k2&view=item&id=7:parantuneet&lang=fi

Kirjoitit väärin kun sanoit demonille että käänny ja tee parannus, eihän se voi sellaista tehdä, kun sille se on myöhäistä. Yliluonnollisuus on totta, usein sitä on vaikea käsittää. Tuossa laittamassani linkissä jossa nainen parantui pyörätuolissa on jutun jälkeen muitakin todistajia, heidän videoitansa, katsele niitä, sitä varten ne siellä ovat. Et voi hävitä yhtään mitään!

minun pitää sanoa kirjoitti:

Kirjoitit väärin kun sanoit demonille että käänny ja tee parannus, eihän se voi sellaista tehdä, kun sille se on myöhäistä. Yliluonnollisuus on totta, usein sitä on vaikea käsittää. Tuossa laittamassani linkissä jossa nainen parantui pyörätuolissa on jutun jälkeen muitakin todistajia, heidän videoitansa, katsele niitä, sitä varten ne siellä ovat. Et voi hävitä yhtään mitään!

Lue lisää

Viime syyskuussa Joutsenon kirkon rukousillassa Pirkko Jalovaara tuli luokseni opetuspuheensa aikana, siis jo ennen varsinaisen rukouspalvelun alkamista. Istuin pyörätuolissa kirkon keskivaiheilla. Pyysin Pirkkoa ensin rukoilemaan ”helpomman” vaivani puolesta. Vasen käteni oli murtunut ja kovin kipeä. Rukoiltuaan hän kehotti: ”Nosta kätesi ylös!” Nostin. En enää tuntenut kipua. Itsekin hyvin hämmästyneenä ja kädet koholla kiitin Jumalaa saamastani pika-avusta!” Juoksin ja hyppelin pitkin kirkon käytävää.

Olin ollut kaksi vuotta pyörätuolipotilaana jalkojeni halvaantumisen vuoksi.

Nyt rohkenin pyytää esirukousta myös jalkojeni parantumisen puolesta. Pirkko pyysi minua nousemaan pyörätuolistani lattialle seisomaan. Horjuen kohottauduin jalkeille...
”Kävelehän nyt!” Pirkko rohkaisi.
Aluksi olin nöksähtää nenälleni, mutta sitten jalkani alkoivat kantaa.
Pirkkokin riemastui ja jo kyseli: ”Kuinkahan juoksu sujuisi?”
Nostelin jalkojani yhä korkeammalle ja korkeammalle. Lisäsin vauhtia, juoksin ja hyppelin pitkin kirkon käytävää. Salissa kuului kohahdus.

Toinen henkilö:
Olin niin terve. Ollin 44-vuotiaaksi niin terve, että olin ollut vain yhden päivän poissa työstäni. Mutta sitten tuli ongelmia: Korvastani alkoi kuulua hurinaa ja minulta löytyi kuuloluiden luutumatauti. Jouduin leikkaukseen ja sen jälkeisenä päivänä kaulalleni nousi kananmunan kokoinen patti. Lääkäri piti sitä outona, ja väitti, ettei se liity korvaleikkaukseen. ”Olette terve kuin pukki”, sain lääkärin lausunnon. Mutta viiden kuukauden kuluttua ruokatorvi ahtautui niin, että leivänpalakaan ei enää mennyt alas.
Jouduin kuvaukseen ja minusta löytyi kateenkorvasyöpä, joka oli jo levinnyt molempiin keuhkoihin ja sydänpussiin. Siis aivan sama sairaus kuin isälläni! Pääsin kiireelliseen leikkaukseen ja olin samassa sairaalassa, samassa huoneessa, jossa 32 vuotta aikaisemmin isäni oli samana päivänä kuollut!

Keskitin voimavarani. Kun lääkäri kertoi sairaudestani, minuun tuli se urheilijan asenne: Vedän tämän 100 metrin suoran vilkuilematta oikealle tai vasemmalle ja haluan ylittää sen maaliviivan.

Putosin syvälle. Leikkauksen jälkihoitojen aikana sain uuden tiedon: Minulla on aivokasvain! Vasta silloin putosin todella syvälle! Tuli niin suuri hätä, että tästä en selviä. Tein testamentin ja pohdin kaiken aikaa, miten pahassa paikassa kasvain löytyi a miten leikkauksessa menetän myös näköni. Millaisena herään?

Ja heräänkö enää koskaan?

Menin Kallion kirkon rukousiltaan, Pirkon rukoillessa kellahdin selälleni ja sain valtavan rauhan ja käsittämätön lämpö, Hengen lämpö kulki ruumiini lävitse! Magneetin tulokset. Mutta taaskin,
Jumala antoi jatkoaikaa: Silmieni näkö on 100 prosenttisesti palautunut takaisin, selästä löytynyt seitsemän millimetrin kasvain on hävinnyt

ja vasta nyt ymmärrän, että rukous on totista sodankäyntiä!

Se rauha jäi sydämeeni, sillä kovankin taistelun jälkeen saan illalla nukahtaa kuin lapsi.

tässä kaksi henkilöä kirjoitti:

Viime syyskuussa Joutsenon kirkon rukousillassa Pirkko Jalovaara tuli luokseni opetuspuheensa aikana, siis jo ennen varsinaisen rukouspalvelun alkamista. Istuin pyörätuolissa kirkon keskivaiheilla. Pyysin Pirkkoa ensin rukoilemaan ”helpomman” vaivani puolesta. Vasen käteni oli murtunut ja kovin kipeä. Rukoiltuaan hän kehotti: ”Nosta kätesi ylös!” Nostin. En enää tuntenut kipua. Itsekin hyvin hämmästyneenä ja kädet koholla kiitin Jumalaa saamastani pika-avusta!” Juoksin ja hyppelin pitkin kirkon käytävää.

Olin ollut kaksi vuotta pyörätuolipotilaana jalkojeni halvaantumisen vuoksi.

Nyt rohkenin pyytää esirukousta myös jalkojeni parantumisen puolesta. Pirkko pyysi minua nousemaan pyörätuolistani lattialle seisomaan. Horjuen kohottauduin jalkeille...
”Kävelehän nyt!” Pirkko rohkaisi.
Aluksi olin nöksähtää nenälleni, mutta sitten jalkani alkoivat kantaa.
Pirkkokin riemastui ja jo kyseli: ”Kuinkahan juoksu sujuisi?”
Nostelin jalkojani yhä korkeammalle ja korkeammalle. Lisäsin vauhtia, juoksin ja hyppelin pitkin kirkon käytävää. Salissa kuului kohahdus.

Toinen henkilö:
Olin niin terve. Ollin 44-vuotiaaksi niin terve, että olin ollut vain yhden päivän poissa työstäni. Mutta sitten tuli ongelmia: Korvastani alkoi kuulua hurinaa ja minulta löytyi kuuloluiden luutumatauti. Jouduin leikkaukseen ja sen jälkeisenä päivänä kaulalleni nousi kananmunan kokoinen patti. Lääkäri piti sitä outona, ja väitti, ettei se liity korvaleikkaukseen. ”Olette terve kuin pukki”, sain lääkärin lausunnon. Mutta viiden kuukauden kuluttua ruokatorvi ahtautui niin, että leivänpalakaan ei enää mennyt alas.
Jouduin kuvaukseen ja minusta löytyi kateenkorvasyöpä, joka oli jo levinnyt molempiin keuhkoihin ja sydänpussiin. Siis aivan sama sairaus kuin isälläni! Pääsin kiireelliseen leikkaukseen ja olin samassa sairaalassa, samassa huoneessa, jossa 32 vuotta aikaisemmin isäni oli samana päivänä kuollut!

Keskitin voimavarani. Kun lääkäri kertoi sairaudestani, minuun tuli se urheilijan asenne: Vedän tämän 100 metrin suoran vilkuilematta oikealle tai vasemmalle ja haluan ylittää sen maaliviivan.

Putosin syvälle. Leikkauksen jälkihoitojen aikana sain uuden tiedon: Minulla on aivokasvain! Vasta silloin putosin todella syvälle! Tuli niin suuri hätä, että tästä en selviä. Tein testamentin ja pohdin kaiken aikaa, miten pahassa paikassa kasvain löytyi a miten leikkauksessa menetän myös näköni. Millaisena herään?

Ja heräänkö enää koskaan?

Menin Kallion kirkon rukousiltaan, Pirkon rukoillessa kellahdin selälleni ja sain valtavan rauhan ja käsittämätön lämpö, Hengen lämpö kulki ruumiini lävitse! Magneetin tulokset. Mutta taaskin,
Jumala antoi jatkoaikaa: Silmieni näkö on 100 prosenttisesti palautunut takaisin, selästä löytynyt seitsemän millimetrin kasvain on hävinnyt

ja vasta nyt ymmärrän, että rukous on totista sodankäyntiä!

Se rauha jäi sydämeeni, sillä kovankin taistelun jälkeen saan illalla nukahtaa kuin lapsi.

Lue lisää

”Kun tuli avioero, se oli minulle niin kova paikka, että aloin juoda. Isäni ehdotti, että mene uskon tielle, mutta vastasin, että nyt menen viinapullon tielle". Kunto rapistui. Menimme naimisiin vuonna -75. Mutta avioero astui voimaan 26.5.82 ja siitä minulle tuli niin kova paikka, että aloin lohduttautua juomalla. Sitä jatkui ja jatkui ja joskus join kolmen tai neljän viikon putkiakin. En lähtenyt katkolle. Join talon, autot ja perintörahat.

Kerran keskellä katua minulle tuntemattomat uskovaiset tulivat juttusille ja sanoivat, että Jeesus voi auttaa minua, jos vain annan elämäni Jeesukselle. Kuuntelin, mutta unohdin, enkä enää ajatellut koko asiaa. Puolisen vuotta olin koetusajalla ja aloin huutaa Jumalaa avuksi, että enää en jaksa! En enää jaksa juoda! Menin olohuoneen lattialle ja pyysin tosissani: ”Jeesus, auta minua!”

Kiirastorstaina menin Kansanlähetyksen päiville ja kun kutsuttiin, menin myös alttarille. Miehet siunasivat minut ja ihmeellistä: Jeesus tuli ja otti viinan himon pois. Sain ympärilleni Jeesuksen suojamuurin kaikkia niitä demoneita vastaan, jotka olivat minua piinanneet! Olenko valo? Join kaiken kaikkiaan 17 vuotta ja siitä seitsemän vuotta oli oikein raakaa ja ankaraa juomista. Kun olin lopettanut, monet epäilivät ja luulivat, etten pysy irti viinasta. Mutta uusi elämä alkoi ja näin ensimmäistä kertaa kukat ja puut, näin kevään ja kesän – näin syksyn ja talven...

Jumala on antanut minulle lauluäänen – kauniin lauluäänen – ja ainakin pyhänä veisaan kiitos- ja ylistysvirsiä. Saan siitä voimaa. Löysin myös tieni rukousiltaan ja minusta tuli Pirkon esirukoilija. Voimakkaasti rukoilin silloinkin, kun Pirkon mies kuoli, ettei hän itse murtuisi.

Suojamuuri. Kun vaan saan olla Jeesuksen seurassa, en enää vaihtaisi sitä mihinkään – en taloon, en autoon – en mihinkään! Kun saan olla Jeesuksen seurassa, saan Jeesuksen veren suojamuurin ympärilleni. Se on turvani ja suojani kaikissa elämäni taisteluissa: ”Minä luotan sinuun, Herra, sinä olet minun Jumalani, kuuntele, mitä sinulta pyydän! Herra, sinä olet väkevä auttajani, sinun kätesi suojaa minua taistelussa” (Ps 140: 7-8).

tässä vielä yksi kirjoitti:

”Kun tuli avioero, se oli minulle niin kova paikka, että aloin juoda. Isäni ehdotti, että mene uskon tielle, mutta vastasin, että nyt menen viinapullon tielle". Kunto rapistui. Menimme naimisiin vuonna -75. Mutta avioero astui voimaan 26.5.82 ja siitä minulle tuli niin kova paikka, että aloin lohduttautua juomalla. Sitä jatkui ja jatkui ja joskus join kolmen tai neljän viikon putkiakin. En lähtenyt katkolle. Join talon, autot ja perintörahat.

Kerran keskellä katua minulle tuntemattomat uskovaiset tulivat juttusille ja sanoivat, että Jeesus voi auttaa minua, jos vain annan elämäni Jeesukselle. Kuuntelin, mutta unohdin, enkä enää ajatellut koko asiaa. Puolisen vuotta olin koetusajalla ja aloin huutaa Jumalaa avuksi, että enää en jaksa! En enää jaksa juoda! Menin olohuoneen lattialle ja pyysin tosissani: ”Jeesus, auta minua!”

Kiirastorstaina menin Kansanlähetyksen päiville ja kun kutsuttiin, menin myös alttarille. Miehet siunasivat minut ja ihmeellistä: Jeesus tuli ja otti viinan himon pois. Sain ympärilleni Jeesuksen suojamuurin kaikkia niitä demoneita vastaan, jotka olivat minua piinanneet! Olenko valo? Join kaiken kaikkiaan 17 vuotta ja siitä seitsemän vuotta oli oikein raakaa ja ankaraa juomista. Kun olin lopettanut, monet epäilivät ja luulivat, etten pysy irti viinasta. Mutta uusi elämä alkoi ja näin ensimmäistä kertaa kukat ja puut, näin kevään ja kesän – näin syksyn ja talven...

Jumala on antanut minulle lauluäänen – kauniin lauluäänen – ja ainakin pyhänä veisaan kiitos- ja ylistysvirsiä. Saan siitä voimaa. Löysin myös tieni rukousiltaan ja minusta tuli Pirkon esirukoilija. Voimakkaasti rukoilin silloinkin, kun Pirkon mies kuoli, ettei hän itse murtuisi.

Suojamuuri. Kun vaan saan olla Jeesuksen seurassa, en enää vaihtaisi sitä mihinkään – en taloon, en autoon – en mihinkään! Kun saan olla Jeesuksen seurassa, saan Jeesuksen veren suojamuurin ympärilleni. Se on turvani ja suojani kaikissa elämäni taisteluissa: ”Minä luotan sinuun, Herra, sinä olet minun Jumalani, kuuntele, mitä sinulta pyydän! Herra, sinä olet väkevä auttajani, sinun kätesi suojaa minua taistelussa” (Ps 140: 7-8).

Lue lisää

Tutkin huolestuneena lääkärin kirjaa ja siinä oli arvio, että kahden vuoden sisällä menetän näköni ja olen sokeutumassa. Näiden tietojen jälkeen ei ollut iloinen mieli. Mutta sitten aloin miettiä tätä asiaa hengellisesti ja oikein sanoin Jeesukselle, että Hän on jo parantanut sokeana syntyneen miehenkin!

Vaikka rukoilin, kuitenkin epäröin, että jos Jumala tahtoo minulle vain pimeyden, täytyyhän siihen tyytyä. Näin se menee…

Kerran sitten menin vessaan ja aloin tuijottaa peiliä. Minähän näen siinä likaiset sormenjäljet! Olen ollut niin siivoava ihminen, että mikään paikka ei ole saanut olla likainen, mutta nyt se ilo tuli: Minähän näen likaiset sormenjäljet! Kiitän Herraani, että tällä hetkellä näen silmilläni paremmin kuin ennen sairautta!” Sydän Jeesukselle.

Karjalasta lähtöisin kirjoitti:

Tutkin huolestuneena lääkärin kirjaa ja siinä oli arvio, että kahden vuoden sisällä menetän näköni ja olen sokeutumassa. Näiden tietojen jälkeen ei ollut iloinen mieli. Mutta sitten aloin miettiä tätä asiaa hengellisesti ja oikein sanoin Jeesukselle, että Hän on jo parantanut sokeana syntyneen miehenkin!

Vaikka rukoilin, kuitenkin epäröin, että jos Jumala tahtoo minulle vain pimeyden, täytyyhän siihen tyytyä. Näin se menee…

Kerran sitten menin vessaan ja aloin tuijottaa peiliä. Minähän näen siinä likaiset sormenjäljet! Olen ollut niin siivoava ihminen, että mikään paikka ei ole saanut olla likainen, mutta nyt se ilo tuli: Minähän näen likaiset sormenjäljet! Kiitän Herraani, että tällä hetkellä näen silmilläni paremmin kuin ennen sairautta!” Sydän Jeesukselle.

Lue lisää

Mentyämme lääkäriin minä - terve ja voimakas mies, en millään tahtonut pysyä tuolilla putoamatta. Lääkärin arvion mukaan minulla oli sepelvaltimon tukos. Otettiin sydänfi lmi, keuhkot kuvattiin ja tehtiin kaikki tutkimukset, mutta mitään vikaa ei löytynytkään. Seuraavan yön vietin teho-osastolla. Ja kun vikaa ei löytynyt, lähdin kotiin, vaikka en tahtonut millään pysyä pystyssä. Mutta kotiin tuli lääkärin soitto ja hän oli sitä mieltä, että minulla on sisäinen verenvuoto ja jouduin menemään takaisin sairaalaan. Heikkous oli johtunut veren vähyydestä, mutta nyt huolen aiheena oli se, että jo seuraavana viikonloppuna oli varattuna paluulento USA:han. Minuun tiputettiin suuri määrä verta niin nopeasti kuin mahdollista, mutta lääkäri sanoi, että henkilökunta ei laske minua koneeseen, jos tietävät kuinka huonossa kunnossa olen. Olin vieläkin valkoinen kuin lakana ja pelkäsin tulevaa lentoa. Ihmisenä olin niin nollarajalla, mutta ajattelin: On armoa, että meidät viedään välillä katsomaan totuutta silmiin ja punnitsemaan elämän todellisia arvoja…

Onnellisena kotiin. Jonkin esteen vuoksi koneen lähtö vielä viivästyi tunnin ja aloin voida pahoin kuumassa koneessa. Otin lääkäriltä saamani tabletin ja nojasin ikkunanpieltä vasten.

Silloin muistin kokemukseni tuona tuskan yönä. Koin uudelleen tuon kummallisen, lämpimän virran kulkevan lävitseni - ja koin olevani vihdoinkin terve. Ja todellakin: Heikkouden ja tuskan tunne loppui ja sain matkustaa aivan kuin toisetkin onnellisena kotiin. Uudelle tielle. Niin elämä jatkui, mutta samalla vahvistui kaipaus Jumalan yhteyteen.