Lapuan virkamiehet tuuliajolla

lähtölaskenta alkanu

Onko sivistysjohtaja Mika Kamusella ja hallintojohtaja Toni Leppäsellä sama kohtalo edessä kun edeltäjillä sivistysjohtaja Vallalla ja hallintojohtaja Särkelällä ?
Molemmat johtajat ovat "surullisen kuuluisan" Lapuan kaupungin johtoryhmän jäseniä.
Kaupungilla huhutaan, että olisivat "vehkeileet" kaupunginjohtajan erottamisasiassa. Lienee toimineet virkavastuulla. Tulisiko tilapäisen valiokunnan selvittää myös heidän virkatoimet asiassa totuuden saavuttamiseksi.

35

1809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyhäyksinkertaisuus

      olisiko näin yksinkertaista:
      kj valinta on epäonnistunut täydellisesti ja ihmiset, jotka ovat hänen kanssaan oikeasti työskenneet toivat epäkohdat esiin.

      virkamiehet toivat huolensa kj esimiehelle hallitukselle pj lle jonka täytyy lain mukaan tehdä tarvittavat toimet/selvitykset.

      ilmeisesti selvitykset tehtiin mm. kj:n kehityskeskustelussa ja valtuuston pj teki kyselyn kj luottamuksesta.

      vasemmiston tästä suututta asia lähti sivuraiteille (kassakaappi sopimus) ja kaikki asian esille tuoneet lynkattiin.

      lopputulos: kj sta ei enää keskustella ja kaikki tanssivat hänen pillin mukaan seuraavat 8 vuotta. varmaan liittyy takaisin demareihin muutaman vuoden sisällä.

      • arvoton kaksinkertai

        Eikö kaupunginjohtaja saanut kaupunginvaltuuston luottamuksen, vaikka valtuuston puheenjohtaja Kai Pöntinen esitti koeäänestystä virkasuhteen päättämieseksi koeaikapurkuun ?
        Syy siihen oli siinä, että uusi kaupunginjohtaja ei ottanut kokoomuksen jäsenkirjaa salaisesta esisopimuksesta huolimatta.


      • täydellinen fiasko

        Onneksi olkoon kokoomuksen "poikakerho" ja kepun Hella. Epäonnistuitte kahteen kertaan kaupunginjohtajan valinassa. Ei suurempaa epäonnistumista voi tapahtua, kun minkä teitte. Kuin hölmölässä taloa rakentaessa.
        Olisiko jo teidän aika siirtyä sivumalle ?


      • j9ijo9jj

        Juuri noin se meni. Valitettavasti. ...


    • konseptin mukaan

      Jos kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kai Pöntisen ja Panu Lahdensuon "koplaus" kaupunginjohtajan koeajan purkamiseksi olisi toteutunut, olisi sivistysjohtaja Kamusesta leivotto vs.kaupunginjohtaja ylimenokaudeksi.
      Aivan uskomatonta tämä kokoomuksen "poikakerhon" vedätys.

    • sisar hento

      Olishan ylimenokauden kj.n.nimi ainakin ollut Lapualaiseen käytäntöön sopiva " Kamunen " olisko mistään löytynyt koomus.pojille neiti Kanasta kj.

      • Nomen est omen.

        Hyvä havainto. Vielä kun muistaa, että kamunen on diminutiivimuoto (hellyttelyä, pienentämistä) sanasta kamu, alkaa jo ihmetellä ...


    • pimiässä
      • viimenen uunista

        Lapualla on "pudotuspeli" vasta alkamassa. Pesuveden mukana on mennyt kyllä jo kaupunginarkkiteti ja hallinto ja sivistysjohtajat kertaalleen. Samoin kaupunhinhallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja on vain rivivaltuutettu ja syrjässä kaikessa.


    • Halvaantuva

      Arkkitehdin virkaa ei kannatakaan pitää näillä budjeteilla. Muutenkin parempi kilpailuttaa arkkitehtejä tapauskohtaisesti. Tuohan on ollut selvää jo pitkään.

      Yleensäkin yhdyskunnan palveluksessa arkkitehdin luovuus halvantuu ja henkilö laiskistuu, en suosittele.

      • yleissivistystä

        Viestistäsi näkee, että et edes tiedä mitä kaupunginarkkitehti pääasiassa tekee. Se ei ole rakennusten piirtämistä.


    • Sivistystä liikaakin

      Jos niin on ettei osaa piirtääkään, sitte on järkevää olla pitämättä sellaista syytinkiläistä virassa. Valvonnankin hoitaa nurkkakunta kolmannen sektorin ominaisuudessa. Hyvin menee.

      • läpinäkyy

        Ei onnistunut hämäyksessäsi, johon tuli äkillinen pakottava tarve, kun kävi ilmi ettet edes tiennyt mitä kaupunginarkkitehti kaupungissa tekee.


    • Vielä veronmaksaja

      Kannatan muidenkin teknisen osaston virkojen vähentämistä. Verratkkaa asukasluvun suhteessa naapureihin. Koska rahaa on niukasti, pitää säästää ja turhimmista viroista ensisijaisesti. Arkkitehdin virka on turhin.

      • Huvittavaa!

        Tällä sivulla tyhmyys tiivistyy! Lapualla ei ole mitään arkkitehdinvirkaa! Kuinka monta vuotta liekään siitä kun lopetettiin.


      • heitettiin ulos
        Huvittavaa! kirjoitti:

        Tällä sivulla tyhmyys tiivistyy! Lapualla ei ole mitään arkkitehdinvirkaa! Kuinka monta vuotta liekään siitä kun lopetettiin.

        Kaupunkiarkkitehdin virka lopetettiin kun hänen ajatukset ja mielipiteet eivät mielyttäneet valtaapitävia. Perusteena säästöt ja tehtävien ulkostaminen. Uskoisin säästöt jääneen vähäiseksi koska töitä on sen jälkeen oiken urakalla ulkoistettu kaverikonsultelle.
        Saakohan siellä oma väki enää minkäänlaisia piirrustuksia aikaan ? Epäilen.


      • QQR

        Lapuan kaupunkikuvasta ja yleissuunnittelusta näkyykin, että siellä ei ole mitään kaupunginarkkitehtia ylläpitämässä jonkunlaista yleissuunnittelun tasoa ja jatkuvuutta vaan kaikki suunnittelu on ulkoistettu tilaispäisille konsulteille ja rakennusliikkeiden , vain rahantulon maksimointia tavoitteleville suunnittelijoille, joita ei yleinen viihtyisyys, laajemmat kokonaisuudet, saati tulevaisuuden kehityslinjat kiinnosta. Näin menetellen pienet piirit ja hyvävelikerhot voivat rauhassa hääriä pikku etuja toisilleen siinä sivussa ja tuntea olevansa suuriakin Lapuan "kehittäjiä". Lopulliseksi symboliksi tästä kehitysvaiheesta Lapuan historiassa tuulee jäämään ikiajoiksi oudossa paikasssa yksin pönöttävä mittakaavaltaan ylikorkea pihaton asuintalo.


      • Valtus unohtui
        QQR kirjoitti:

        Lapuan kaupunkikuvasta ja yleissuunnittelusta näkyykin, että siellä ei ole mitään kaupunginarkkitehtia ylläpitämässä jonkunlaista yleissuunnittelun tasoa ja jatkuvuutta vaan kaikki suunnittelu on ulkoistettu tilaispäisille konsulteille ja rakennusliikkeiden , vain rahantulon maksimointia tavoitteleville suunnittelijoille, joita ei yleinen viihtyisyys, laajemmat kokonaisuudet, saati tulevaisuuden kehityslinjat kiinnosta. Näin menetellen pienet piirit ja hyvävelikerhot voivat rauhassa hääriä pikku etuja toisilleen siinä sivussa ja tuntea olevansa suuriakin Lapuan "kehittäjiä". Lopulliseksi symboliksi tästä kehitysvaiheesta Lapuan historiassa tuulee jäämään ikiajoiksi oudossa paikasssa yksin pönöttävä mittakaavaltaan ylikorkea pihaton asuintalo.

        Niin, sehän oli selvästi kolmannen sektorin laiminlyönti. Nurkkakuntalaiset olivat kukin lomillaan eivätkä huolehtineet valitustoimesta, joka on heille säädetty lainmukainen tehtävä.


      • Sääntörike
        Valtus unohtui kirjoitti:

        Niin, sehän oli selvästi kolmannen sektorin laiminlyönti. Nurkkakuntalaiset olivat kukin lomillaan eivätkä huolehtineet valitustoimesta, joka on heille säädetty lainmukainen tehtävä.

        Rikkoivatko omia sääntojään? Tutkintapyynnön paikka.


      • QQR
        Valtus unohtui kirjoitti:

        Niin, sehän oli selvästi kolmannen sektorin laiminlyönti. Nurkkakuntalaiset olivat kukin lomillaan eivätkä huolehtineet valitustoimesta, joka on heille säädetty lainmukainen tehtävä.

        Ehkä ne porttitornit oli heistä niin absurdeja ajatuksenakin, että oli pakko jättää koko asia "silleen" (vrt. Wittgenstein).


    • näin täälä

      Voi kuinka paljon helpompaa olis työntekijöiden työnteko kun hallinnon pomot potkittais pihalle ne mitään oikeesti tee kunhan nuoleskelevat virkamiehiä ja hankaloittavat alaistensa työntekoa laittamalla kapuloita rattaisiin,ovat tietävinään kaikesta kaiken vaikkeivat oikeesti tiedä juuri mitään.

      • Sylttytehdas

        Taitaa iso osa kuohuntaa olla hallintopomojen masinoimaa. Uusi kaupunginjohtaja näki heti, minkälaiset ylisuuret sisäiset hallintopyramidit pieneen kuntaan on rakennettu. Ja kansa maksaa.

        Ilman kuntaliitostakin voi säästää kymmenisen johtaja- ja pomotason virkamiehen kulut. Ja kysehän ei ole pelkistä palkkamenoista, katsokaa vaikka paljonko toimistotilaa, varikkotilaa ym kiinteää kulua kaupungilta löytyy.


    • Pomotteluako

      Tarvitaan näköjään laajat keskustelut, vaikka nyt kehityskeskustelut, Tosin kehityskeskutelusana on inflaation kärsinyt.

      Onko tosiaan pomottelulähtöistä käyttäytymistä. Pomon pitäisi lähestyä asioita ongemanratkaisuun kannustaen. Eikai meillä täällaisia pomoja ole enää. Jos on, niin hiiteen ne.

      • Totuus esiin

        Olisi hyvä että uusi Kj toisi nämä täällä esitetyt mielipiteet ihan julkisesti esille että jos on liikaa johtajia ja jos huonosti hommia hoitavat..,
        Tällä kerrottuna nuo jutut on pahaa puhetta ja voi jopa olla ettei edes totta

        Mutta jos noin Lepistö on puhunut, hänen pitäisi ne kertoa Lapuan sanomis ja valtuustolle


      • on pomottelua
        Totuus esiin kirjoitti:

        Olisi hyvä että uusi Kj toisi nämä täällä esitetyt mielipiteet ihan julkisesti esille että jos on liikaa johtajia ja jos huonosti hommia hoitavat..,
        Tällä kerrottuna nuo jutut on pahaa puhetta ja voi jopa olla ettei edes totta

        Mutta jos noin Lepistö on puhunut, hänen pitäisi ne kertoa Lapuan sanomis ja valtuustolle

        Työntekijöiltä siis alaisilta sitä pitää kysyä ,ne kyllä tietää miten täälä toimitaan,mutta kuka nyt tällähetkellä uskaltais kertoa yhtään mitään kun uhka on se että:"erestäs löyrät."


    • tärkeysjärjestykseen

      Meillä on 12 kuntalaista yhtä palkansaajaa kohti. Emme saa kuitenkaan kotitalusvähennysta vaikka työllistämme suuren joukon ihmisiä. Tuo määrä ei olla millaan oikea, kuka paljastaa kuplan. Se olisi epäluottamussirkusta kertaluokkaa tärkeämpi tehtävä.

      • kestämätöntä

        Tarkennuksena tarkoitit varnaan, että yksi kaupungin palkollinen, aina kauupungin 12 asukasta kohti. Suhdehan aivan kestämätön


      • pienionkallista

        Aivan niin. Kuntakoot ovat Suomessa liian pienet. Samalla virkamieskunnalla hoituisi suunnittelu isommillekin alueille. Palvelutuotantohan on toiminnan monistamista. Huomioikaa kuitenkin, opettajat ja hoivahenkilöstö ovat suurimmat henkilöstöryhmät. Noin 130 kuntaa ja kaupunkia riittäisi ja 8 sote-aluetta.


    • Painetaan duunia

      On suhde vielä noin päin ;) Silti aivan posketonta ja jokuu vielä haikailee kaupunginarkkitehdin perään...

      Itsenäiselle kunnalle luotaisiin perusteet saada asiat toimimaan kohtuullisemmalla palkatun henkilökunnan määrällä. Miksi yhteiskunnan palkollisena ollaan kuin Ellun kanat, miksei paineta vauhdilla töitä.

      On aina poikeuksiakin joukossa, yksi poikkeus tekee 10:n tavallisen työt. Tällaisesta pitäisi maksaa.

      • QQR

        Asiallinen kaupunkisuunnittelu saattaisi säästää pitkän pennin kuntalaisten rahoista.


      • satraapitasialla
        QQR kirjoitti:

        Asiallinen kaupunkisuunnittelu saattaisi säästää pitkän pennin kuntalaisten rahoista.

        Vika on siinä ettei Lapualla virkamiesten anneta tehdä niin kuin on hyvä, vaan siten kuin satraapit haluavat ja susihan siitä aina tulee. Satraapit kokoustavat ja kasvattavat omaa kukkaroaan kokoustamalla mahdollisimman usein.


      • Rqqq
        QQR kirjoitti:

        Asiallinen kaupunkisuunnittelu saattaisi säästää pitkän pennin kuntalaisten rahoista.

        Kuinkahan paljon rahaa olisi säästynyt, jos teiden suunnittelu ei olisi karannut käsistä?


    • ehtolaiskurssi

      Kertaus on opintojen äiti

    • juipljjj

      Virkamiesten, niin lapualaisten ja kaikkien muidenkin julkisten puolen pomojen ongelma on se, että heillä ei ole periaatteessa tulosvastuuta. Jos ei itseä huvita tai taidot ei riitä, ostetaan palvelu joltain Rambolin 13 200 yhteskuntasuunnittelijalta. Julkinen puoli ei toimi missään kunnassa tehokkaasti. Eikä tule toimimaan, ennenkuin siihen tulee tulos tai ulos systeemi.

      • ttwe

        JUURI NÄIN TÄMÄ ASIA ON


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5815
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3093
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2298
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2025
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1928
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1202
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1191
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe