Luulin että sodan jälkeen vuonna 1945 oli hirvittävä asuntopula mutta eipä se Suomisen perheessä tunnu. Kahdella lapsella isot omat huoneet, kodinhoitajalla oma huone, vanhemmilla ja kaksosilla oma huone. Iso keittiö ja olohuone, neliöitä vähintään parisataa. Isä muistaakseni juristi, äiti kotirouva. Todella leveästi asuvat, onko tuo todenmukaista?
Tuollaista mietin kun katsoin "Suomisen Olli yllättää" elokuvaa.
Tuollaista mietin kun katsoin "Suomisen Olli yllättää" elokuvaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tässä fiktiossa. Onko sitä jossain väitetty dokumentiksi?
Eikö elokuvien pitäisi olla uskottavia? Asutaan Helsingin kantakaupungissa helvetin isossa asunnossa vaikka maassa ja etenkin Helsingissä on armoton asuntopula. On mahtanut elokuvissakävijöitä naurattaa.
Helsingissä jotkut joutuivat majoittamaan kaksioon parikin vierasta, riippuen oman perheen lapsien lukumäärästä.
Toisaalta muutamalla lihakilolla ja lupauksella viikoittaisesta kananmunamäärästä asutuslautakunnan oikeille jäsenille sai aina muutaman kuukauden siirrettyä vieraita nurkistaan.
Sukulaiseni omisti ison huoneiston MEritullinkadulla ja asuivat kahdestaan siinä. Samassa talossa oli yksiöissäkin 3-4 henkeä. Sukulaiseni oli ollut mustanpörssin kauppias koko sodan ajan ja tunsi korkeita virkamiehiä, upseereita ja ennen kaikkea asuntojakolautakunnan johtajan. Tietysti se oli maksanut muutamia kymmeniä kiloja salalihaa, kananmunia, maalaisleipää ja kermaa.
"Sukulaiseni oli ollut mustanpörssin kauppias koko sodan ajan ja tunsi korkeita virkamiehiä, upseereita ja ennen kaikkea asuntojakolautakunnan johtajan. Tietysti se oli maksanut muutamia kymmeniä kiloja salalihaa, kananmunia, maalaisleipää ja kermaa. "
Alivuokralaiset määräsi poliittisesti kokoonpantu huoneenvuokralautakunta. Korkeilla virkamiehillä tai upseereilla ei ollut mitään sananvaltaa sen asioissa. Tietysti oli mahdollista lahjoa sen puheenjohtaja tai joku jäsen, mutta ei kaikkia.
tiedät hyvin asiat mutta jos/kun ilmiannettiin että asuu kaksistaan isossa asunnossa ei auttanut vaikka tunsi kuinka korkeita herroja!
"Todella leveästi asuvat, onko tuo todenmukaista?"
Ei ollut. Sodan aikana ja sen jälkeen oli etenkin kaupungeissa huutava asuntopula. Valtiolla oli instanssi nimeltä 'Huoneenvuokralautakunta', joka mittasi asuntojen pinta-alat ja siinä olevat asukkaat ja jos vapaita (liikoja) neliöitä löytyi lautakunta osoitti tiloihin alivuokralaisia. Suomisilla oli elokuvassa liian väljää.
Oli elokuvassa kyllä myös todenmukaisia kohtia. Tuolloin 30- ja 40-luvuilla ei ihmisillä ollut yleensä kovinkaan monta vaatepartta tai kenkiä. Armeijasta kotiutetuille annettiin päällä olevat vaatteet mukaan ja monellakin ne olivat ainoat käyttökelpoiset asusteet, joita sitten pidettiin.
Suomisen fiktiivisen perheen koti on sijoitettu todelliseen taloon, Töölön kulmalinnaan. Yhtiön suurimmissa asunnoissa on 6h k, mikä tarkoittaa noin 150 m2. Suomiset olivat ilmeisesti "asuneet" talossa sen valmistumisesta asti (1937), jolloin suht. hyvätuloinen "tuomari" pystyi sen hankkimaan, ehkäpä omien ja vaimon vanhempien avustuksella.
Sotien jälkeen asunnossa "asui" siis 6-henkinen perhe ja kodinhoitaja, eli "asukastiheys" olisi ollut vähän yli 20 m2 / henkilö. Tuo ei käsittääkseni vielä velvoittanut ottamaan vuokralaista. Eri asia olisi ollut, jos vaikkapa "Olli" olisi muuttanut pois kotoaan ja jättänyt huoneensa tyhjilleen.
Huoltosuhdetta mietin myös. Kaikkiaan 7 henkeä elää mukavasti yhden henkilön työllä.