"En tekisi asiasta suurta numeroa"

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Sipiläinen suhtautuu maltilla aloitteen tulevaisuuteen. Hänen mukaansa ei voi automaattisesti olettaa, että aloite etenisi eduskunnan suureen saliin.

"Hyvä että kielikysymys nousee taas keskusteluun," Sipiläinen sanoo.

Sipiläinen korostaa, että kokoomusnuoret eivät ole poistamassa perustuslain takaamaa kaksikielisyyttä.

Kokoomusnuoret ovat kielikysymyksessä täysin eri mieltä puoluejohdon kanssa. Kokoomus päätti viime kesän puoluekokouksessaan, että puolue kannattaa ruotsin säilyttämistä pakollisena aineena.

Kokoomusjohto ei hätkähdä nuorisojärjestön toimia. Puolueen varapuheenjohtajan Janne Sankelon mukaan mitään ongelmaa ei ole.

"En tekisi asiasta suurta numeroa", Sankelo sanoo.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sankelo vastustaa itse nykyistä pakkoruotsijärjestelmää kuten vaalikoneista käy ilmi.

Ei hän sitä tietenkään voi haastattelussa alkaa mainostamaan, ettei hallituksen sveko-politiikoille tule paha mieli.

http://www.hs.fi/politiikka/Pakkoruotsista halutaan eroon kansalaisaloitteella/a1362725529781

Äänestä

Tämä tulee joka tapauksessa olemaan historiallinen käänne kohti järkevämpää ja oikeudenmukaisempaa kielipolitiikkaa.

50 000 kansalaista ei ole vähän. (luultavasti paljon enemmänkin nimiä tulee) Se on merkittävä määrä etenkin politikassa. Se pakottaa kansanedustajat, kansanedustajaehdokkaat ja puolueet ottamaan entistä selkeämmin/intensiivisemmin kantaa kielipolitiikkaan. Ja näihin kantoihin tulee luollollisesti vaikuttamaan 50 000 kansalaisen mielipiteen ilmaisu.

Seuraavassa eduskuntakokoonpanossa alkaa varmasti tapahtua. Ensiksi kielivapaus saadaan itä-suomen kouluihin kokeiluluontoisena. Käytäntönä, mitä on jo jokunen vuosi monen mm. paikallisten kouluviranomaisten toimesta toivottu.

Siitä se sitten pikkuhiljaa laajenee muualle Suomeen, ja kohta on pakkoruotsi historiaa.

Äänestä

Pakkoruotsi-teema on JO iso kysymys, sanoo poliitikot mitä tahansa.

Kokoomuksenkin on syytä olla huolissaan, koska tätä rataa PS on suurin puolue ensi vaaleissa.

Tuo kommentti "en teksi suurta numeroa" on vain kaino toive, mutta turha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvä Kokoomus! kirjoitti:

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Sipiläinen suhtautuu maltilla aloitteen tulevaisuuteen. Hänen mukaansa ei voi automaattisesti olettaa, että aloite etenisi eduskunnan suureen saliin.

"Hyvä että kielikysymys nousee taas keskusteluun," Sipiläinen sanoo.

Sipiläinen korostaa, että kokoomusnuoret eivät ole poistamassa perustuslain takaamaa kaksikielisyyttä.

Kokoomusnuoret ovat kielikysymyksessä täysin eri mieltä puoluejohdon kanssa. Kokoomus päätti viime kesän puoluekokouksessaan, että puolue kannattaa ruotsin säilyttämistä pakollisena aineena.

Kokoomusjohto ei hätkähdä nuorisojärjestön toimia. Puolueen varapuheenjohtajan Janne Sankelon mukaan mitään ongelmaa ei ole.

"En tekisi asiasta suurta numeroa", Sankelo sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu