Kreationismihömpän gravitaatioromahdus

Valheenpaljastin

Tässä taas yksi opettavainen kertomus siitä, kuinka kreationistien väitteet osoittuvat lopulta poikkeuksetta virheellisiksi.

Lordi Kelvin laski 1800-luvun lopulla silloisten fysiikan tietojen varassa, että Aurinko ei ole voinut säteillä kauempaa kuin n. 15 miljoonaa vuotta.
Tämä siitä syystä, että silloin oletettiin Auringon säteilemän energian voivan olla peräisin vain omasta painovoimastaan romahtavan vedyn potentiaalienergiasta.
Tämä oli kiusallista, sillä jo silloin geologit ja biologit olivat päätyneet tulokseen, jonka mukaan Maan on oltava huomattavasti vanhempi.
Kreationistit olivat tietysti mielissään, sillä olihan tässä heille yksi argumentti nuoren Maan puolesta.

Aikanaan Einstein keksi, että massa on energiaa, ja muutenkin ytimien salatut voimavarat alkoivat paljastua.
Hans Bethe esitti 30-luvun puolivälissä ensimmäisen version siitä mallista kuinka Auringon säteilemä energia saattaisi olla peräisin ydinfuusiosta, jossa 4 vety-ydintä yhtyy heliumytimeksi, jolloin massaa vapautuu jonkinverran energiaksi ja samalla "pääsee irti" kaksi pikku neutriinoa.
Näin energiaa riittäisi kevyesti miljardienkin vuosien tarpeiksi.
Mallia kehiteltiin eteenpäin kuin myös erinäisiä koejärjestelyjä.
Lopulta 60-luvulla oltiin valmiita kokeellisesti havaitsemaan nämä teorian ennustamat neutriinot.
Niitä havaittiinkin, mutta järjestään vain kolmasosa teorian ennustamasta määrästä.
Kreationistit olivat edelleen mielissään, sillä he saattoivat edelleen pitää kiinni gravitaatioromahdusväitteestä myöntäen korkeintaan Auringossa tapahtuvan vain hieman fuusiota.
Tämä ns. aurinkoneutriino-ongelma on ollut yhtenä kohtana heidän listoillaan aina viime vuosiin asti.
Samaan sarjaan kuulunee myös kokeellisesti havaittua Auringon kutistumista esittävä väite, joka johtunee virheellisestä, ja myöhemmin kumotusta, mittauksesta vuosikymmenten takaa.
Todellisuudessa Aurinko kasvaa hitaasti, mikä johtuu sen sisuksien hiljalleen kasvavasta lämpötilasta.

Neutriinot ovat muissakin yhteyksissä vielä paljolti arvoitus, ja alettiinkin pohtia, että niillä saattaisi sittenkin olla massa ja sen kautta kyky muuttua toisenlaisiksi neutriinoiksi eli myoni- tai tau-neutriinoiksi.
Pitkään ei kuitenkaan ollut tiedossa minkäänlaisia kokeita, joiden avulla nämä erikoisneutriinot voitaisiin havaita.
Lopulta sopiva koejärjestely keksittiin, ja se toteutettiin viime vuonna.
Ja - yllätys, yllätys! - koe osoitti selvästi, että Aurinko tuottaa kaikenkaikkiaan neutriinoita juuri fuusioteorian ennustaman määrän.

Mitä opimme tästä?
No tietenkin sen, että kreationismin tarjoamat selitykset tulevat kyseeseen vasta viimeistenkin vaihtoehtojen jälkeen, vaikka jokin asia olisikin tilapäisesti tieteelle arvoitus.
Niin poikkeuksetta kreationistien teoriat lopulta romahtavat oman mahdottomuutensa alle.

3

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kimnice

      Nykyään kreationistit yhä enemmän käyttävät seuraavaa argumenttia: Jumala laittoi maailman näyttämään vanhalta. Yhä useampi kreationisti ymmärtää, että ajoitusmenetelmät antavatkin tarpeeksi luotettavia.

      • Avatara

        Mikä vaiva laittaa universumi näyttämään vanhalta! Jos se olisi tehnyt sen nuoreksi niin näiltäkin keskusteluilta vältyttäisiin. Ergo: there is no god.


      • ...
        Avatara kirjoitti:

        Mikä vaiva laittaa universumi näyttämään vanhalta! Jos se olisi tehnyt sen nuoreksi niin näiltäkin keskusteluilta vältyttäisiin. Ergo: there is no god.

        "Ergo: there is no god."

        Pieni korjaus...

        kreationistien aikajanat ovat todennäköisesti väärässä...

        Mutta tämä ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö minkäänlaista jumalaa voisi olla olemassa... Ehkäpä jopa raamatun jumalakin saattaa olla olemassa, mutta luomiskertomusta ei vain pitäisi ottaa ihan niin kirjaimellisesti kuin mitä fundamenttalisti-kreationistit tekevät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe