Vihreistä maksamme kalliin hinnan

Tuulivoimasta ei ole oikein hyötyä muussa kuin tukiaisten kalastelussa.

Jonkun pitäisi osata laskea kokonaiskustannukset elinkaarimallin mukaisesti. Sellaisia tuskin hallinnosta löytyy.

Suomessa on pinta-alaan nähden paljon turvesuota, joten Suomelle turve olisi kotimainen energialähde.

Turve on kerran ollut vähällä saada synninpäästön EU:ssa.

Euroopan parlamentti hyväksyi turpeen määritelmän muuttamisen uusiutuvaksi energiamuodoksi vuonna 2000, ja komissio oli valmis hyväksymään muutoksen.

Määrällinen osa joka vuodessa kasvaa soille, saisi uusiutuvan kohtelun. Se olisi kestävää kehitystä: korjataan vuotuiset korot .

Turve on kuitenkin ”meidän öljymme ja kaasumme”.
Sieltä se jonain päivänä esille otetaan.

Nyt menemme mutkien kautta ja maksamme kalliisti energiasta vihreitten malliin.
Suomi ainoa pohjoismaa joka ei omavarainen sähköenergiassa.
mm Norja tuottaa kaiken sähkön vedellä. ( ihan pikkasen vain muuten)
Ruosilla hyvä vesisähkö myös.
Siletä mekin sähkömme ostamme Venäjään ydinsähkön ohella.

Ilman Hassin taistolaisuutta oltaisiin mekin sähkö omavarasia.
Silloin oltaisiin 3 -pienempåää ydinvoimalaa tehtyn, ne olisi kaikki nyt käytössä.
vesivoima olisi saatettu ajantasalle mm Vuotos Kollaja jne
Jo yksin Vuotos antaa säätösähkönä jopa 500 MW
10 -alapuolista voimalaa ohjaillen.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"Tuulivoimasta ei ole oikein hyötyä muussa kuin tukiaisten kalastelussa"

Nyt sait laiskoihin uuninpangolla makoileviin kepulaisiin liikettä.

Äänestä

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman-tila/Sivut/Pohjoismainen-voimajarjestelman-tila.aspx

10 MW nytkin tuulisähkö.
Käytännössä ei juuri mitään.
Kokonaiskulutus yli 11 000 MW -nyt

Jos tuulisähkö jaetaan tukiaisilla, sen hinta kW -kohti monta euroa.

Vuotos / Kollaja jo kaksistaan antaa tasaisesti 5-uutta vesivoimalaa säännöstelyn lisäksi.
n 150-200 MW
Sääntelyyn sitten ryppäitä " n 600-700 MW

Pilvet vie vedet ylämäkeen.
Kuljetus alas myös täysin energia yställistä.

Äänestä
  • Vesivoima on veden liikkeen muuntamista johonkin ihmiselle hyödyllisempään muotoon. Nykykielessä vesivoimalla tarkoitetaan ensisijaisesti uusiutuvan energian tuotantomuotoa, jossa veden potentiaalienergiaa hyödyntävät vesivoimalat tuottavat sähköä.

    Vesivoima on tulen jälkeen vanhin tunnettu energian tuottamisen tapa. Aurinko haihduttaa ensin vettä meristä ja vesistöistä pilviin, joista se sataa alas kerääntyen sisävesistöihin merenpinnan yläpuolelle. Koskissa ja putouksissa virtaavalla vedellä on potentiaalienergiaa, joka muuttuu liike-energiaksi. Sitä hyödyntävät vesipyörät ja vesirattaat on tunnettu jo tuhansia vuosia.

    Energian varastointi ja kulutushuippujen tasaaminen on helppoa tekojärvien ansiosta, joihin varastoidun veden potentiaalienergia hyödynnetään sähkön kulutushuippujen aikana vesivoimalassa. Hyötysuhde on erittäin hyvä ja voimalan huolto- ja hoitokustannukset ovat alhaiset. Vesivoiman tuotantoa voidaan säätää helposti ja nopeasti, ja siksi niitä käytetään erityisesti säätelyvoiman tuotannossa. Vesivoiman tuotantoa siis lisätään kulutushuippujen ajaksi ja vähennetään alhaisen kulutuksen aikana.

    Äänestä

  • Kuin ei osattaisi kirjoitti:

    Vesivoima on veden liikkeen muuntamista johonkin ihmiselle hyödyllisempään muotoon. Nykykielessä vesivoimalla tarkoitetaan ensisijaisesti uusiutuvan energian tuotantomuotoa, jossa veden potentiaalienergiaa hyödyntävät vesivoimalat tuottavat sähköä.

    Vesivoima on tulen jälkeen vanhin tunnettu energian tuottamisen tapa. Aurinko haihduttaa ensin vettä meristä ja vesistöistä pilviin, joista se sataa alas kerääntyen sisävesistöihin merenpinnan yläpuolelle. Koskissa ja putouksissa virtaavalla vedellä on potentiaalienergiaa, joka muuttuu liike-energiaksi. Sitä hyödyntävät vesipyörät ja vesirattaat on tunnettu jo tuhansia vuosia.

    Energian varastointi ja kulutushuippujen tasaaminen on helppoa tekojärvien ansiosta, joihin varastoidun veden potentiaalienergia hyödynnetään sähkön kulutushuippujen aikana vesivoimalassa. Hyötysuhde on erittäin hyvä ja voimalan huolto- ja hoitokustannukset ovat alhaiset. Vesivoiman tuotantoa voidaan säätää helposti ja nopeasti, ja siksi niitä käytetään erityisesti säätelyvoiman tuotannossa. Vesivoiman tuotantoa siis lisätään kulutushuippujen ajaksi ja vähennetään alhaisen kulutuksen aikana.

    http://www.vihrealanka.fi/uutiset/lapissa-kaavaillaan-uutta-vesivoimalaa-–-perhoset-vaarassa

    Äänestä

Paljonko vesivoiman osuus on Norjassa?

Äänestä

Norjassa vesivoimaa tulee noin 25 000 MW ja siitä alaspäin tarpeen mukaan näin hyvinä vesivuosina.

Norja käyttämä sähkö on lähes kaikki vesivoimaa.
Ja myy paljon vesisähköä mm Suomeen.
Ruotsilla kanssa hyvällä mallilla vesisähkö. noin 15 000 MW tekee max.

Viheriät parkui aikanaa Altankin vesivoimalan rakennustyömaalla, ettei saa tehdä, kuin mm Vuotos meillä parkuna. Meillä ei tuon suuruisa vesisäiliöitä ole, kuin Norjan vuonoissa..

Suomen vesisähkö noin max 3000 MW
Nostetaavissa helposti 3500 MW
Ja säätösähköä lisää n 500 -700 MW jos jo suunnitellut altaat tehdään.
Joskushan pakko tehdä, kun tuuli ja ydinsähkö lisääntyy.

Nyt näkyi tuulisähköä tulevan 10 MW
Ei juuri mitään, vaikka olisi seis.

Äänestä

minkälaista on Norjan vesisähkö menetelmät.

Noi Megat ei kerro paljoa osuudet pitää olla prosenttiosuuksina.

Äänestä

Norjan vesisähkön osuus omasta kulutuksestaan paljon suurempi, mutta myy liiat ulkomaille.

Norjan vesisähkö osuus melkein 100 % omasta kulutuksesta.
Kun aamu ja päivä koittaa kulutus Norjassa n 20 000 MW
Josta vedellä tekee sähköä n 19 700 MW
tuulella vähän ja lämpövoimaloilla n 150 MW

Eli 98,5 % norja tekee sähköstään vesivoimalla josta myykin sitten n vaihtelevasti aina 3000 MW asti.
Eli, vesisähkön teko paljon suurempaa kuin oma kulutus.

Norjalla ei ydinvoimaloita.

Norjan vesisähkön teko menetelmä sama kuin meilläkin, joka pienemmässä mittakaavassa.
Kun kulutusta vähemmän patoluukkuja suljetaan ja taas avataan kun kulutusta enemmän.
vesi virtaa alamäkeen turbiinien läpi sähköksi.

Nerokas ja aina moderrni systeemi.
Kuin kaupunkien vesitornit, kun kulutusta vedellä vähemmän, vesitorneihin pumpataan vettä joka paineellan tulee sitten päiväkäyttöön suurempana.

Meillä vain ei nerokasta vesisähköä saa poliittisesti tehdä lisää ja viisaasti, varastoimalla sähköä vesialtaisiiin.
Siksi me poloiset joudumme ostamaan sähköämme ulkomailta 20 - 25 %

Äänestä
  • Valitettavasti näin on. Viher-eliitti tuhoaa Suomen kaiken kieltävällä energiapolitiikallaan.
    Lokan, Porttipahdan ja Uljuan ym. tekoaltaat ovat nykyisin kalastajien suosiossa.
    Vuotso ja Kollaja odottavat vuoroaan kitukasvuisena suometsänä ja hakkuu aukioina.

    Äänestä

  • vihreys sokaisee kirjoitti:

    Valitettavasti näin on. Viher-eliitti tuhoaa Suomen kaiken kieltävällä energiapolitiikallaan.
    Lokan, Porttipahdan ja Uljuan ym. tekoaltaat ovat nykyisin kalastajien suosiossa.
    Vuotso ja Kollaja odottavat vuoroaan kitukasvuisena suometsänä ja hakkuu aukioina.

    takovat Vuotson suolla toistensa anuksia ruisrääkän livertäessä?

    Äänestä

Olen kansanne samaa mieltä. Etenkin virheistä joita keskusta on tehnyt.
Maamme tehottomuuden maatalouteen syynä ole kolme tohtoria aikoinaan.
Jos meillä olisi jo 1970 metsä- ja maatiloja ollut kemenen kertaa vähemmän.
Parhaatkin puhujat vihreän hinta on 5% ja maatalouden loput ysiviis.
Yksikään muu Pohjoismaa ei ole ollut niin suljettu markkina-alue kuin Suomi.
Maatalous tuotteiden tuontii oli säädeltyä aina pitkälle 1980 lukua.

Virolainen, Karjalainen ja Kepponen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt maksun aika kirjoitti:

Tuulivoimasta ei ole oikein hyötyä muussa kuin tukiaisten kalastelussa.

Jonkun pitäisi osata laskea kokonaiskustannukset elinkaarimallin mukaisesti. Sellaisia tuskin hallinnosta löytyy.

Suomessa on pinta-alaan nähden paljon turvesuota, joten Suomelle turve olisi kotimainen energialähde.

Turve on kerran ollut vähällä saada synninpäästön EU:ssa.

Euroopan parlamentti hyväksyi turpeen määritelmän muuttamisen uusiutuvaksi energiamuodoksi vuonna 2000, ja komissio oli valmis hyväksymään muutoksen.

Määrällinen osa joka vuodessa kasvaa soille, saisi uusiutuvan kohtelun. Se olisi kestävää kehitystä: korjataan vuotuiset korot .

Turve on kuitenkin ”meidän öljymme ja kaasumme”.
Sieltä se jonain päivänä esille otetaan.

Nyt menemme mutkien kautta ja maksamme kalliisti energiasta vihreitten malliin.
Suomi ainoa pohjoismaa joka ei omavarainen sähköenergiassa.
mm Norja tuottaa kaiken sähkön vedellä. ( ihan pikkasen vain muuten)
Ruosilla hyvä vesisähkö myös.
Siletä mekin sähkömme ostamme Venäjään ydinsähkön ohella.

Ilman Hassin taistolaisuutta oltaisiin mekin sähkö omavarasia.
Silloin oltaisiin 3 -pienempåää ydinvoimalaa tehtyn, ne olisi kaikki nyt käytössä.
vesivoima olisi saatettu ajantasalle mm Vuotos Kollaja jne
Jo yksin Vuotos antaa säätösähkönä jopa 500 MW
10 -alapuolista voimalaa ohjaillen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu