Tuulivoimasta ei ole oikein hyötyä muussa kuin tukiaisten kalastelussa.
Jonkun pitäisi osata laskea kokonaiskustannukset elinkaarimallin mukaisesti. Sellaisia tuskin hallinnosta löytyy.
Suomessa on pinta-alaan nähden paljon turvesuota, joten Suomelle turve olisi kotimainen energialähde.
Turve on kerran ollut vähällä saada synninpäästön EU:ssa.
Euroopan parlamentti hyväksyi turpeen määritelmän muuttamisen uusiutuvaksi energiamuodoksi vuonna 2000, ja komissio oli valmis hyväksymään muutoksen.
Määrällinen osa joka vuodessa kasvaa soille, saisi uusiutuvan kohtelun. Se olisi kestävää kehitystä: korjataan vuotuiset korot .
Turve on kuitenkin ”meidän öljymme ja kaasumme”.
Sieltä se jonain päivänä esille otetaan.
Nyt menemme mutkien kautta ja maksamme kalliisti energiasta vihreitten malliin.
Suomi ainoa pohjoismaa joka ei omavarainen sähköenergiassa.
mm Norja tuottaa kaiken sähkön vedellä. ( ihan pikkasen vain muuten)
Ruosilla hyvä vesisähkö myös.
Siletä mekin sähkömme ostamme Venäjään ydinsähkön ohella.
Ilman Hassin taistolaisuutta oltaisiin mekin sähkö omavarasia.
Silloin oltaisiin 3 -pienempåää ydinvoimalaa tehtyn, ne olisi kaikki nyt käytössä.
vesivoima olisi saatettu ajantasalle mm Vuotos Kollaja jne
Jo yksin Vuotos antaa säätösähkönä jopa 500 MW
10 -alapuolista voimalaa ohjaillen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Uudet teknologiat vastaavat tarpeeseen hitaasti.
Runsaiden sateiden ansiosta vesivoimalaitokset tuottivat sähköä viime vuonna peräti 45 prosenttia edellisvuotista enemmän. Vesivoimalla tuotettiin lähes viidesosa kulutetusta sähköstä, mikä on selvästi keskimääräistä vuosituotantoa enemmän. Sateiden seurauksena syntyvien tulvavahinkojen ehkäisemiseksi voimalaitokset joutuvat käyttämään ohijuoksutuksia. Esimerkiksi Kemijoen voimalaitosten ohi juoksutetaan yli sadan tuhannen kotitalouden sähkönkulutuksen verran sähköä vuodessa.
Ohijuoksutuksia voitaisiin estää varastoimalla vettä sähkön tasaiseen tuotantoon. Sähkön vaihteleva tuotanto ja kaiken aikaa muuttuva kulutus eivät kohtaa toisiaan, kun toistaiseksi sähkön laajamittaiseen varastointiin ei ole kyetty kehittämään kaikkialle soveltuvaa taloudellisesti kannattavaa varastointiteknologiaa. Vaihtelevan tuuli- ja aurinkovoiman lisääntyminen tulee kasvattamaan säätövoiman tarvetta ja siitä seuraavaa sähkön varastoinnin ongelmaa nykyisestään. Laajamittaisen sähkön varastoinnin tarve on noussut säätövoiman tarpeen kasvaessa energiapoliittisen keskusteluun.
Viime vuosi oli vesivoimatuotannon kannalta ennätyksellinen. Runsaiden sateiden seurauksena vesivoimalaitokset tuottivat sähköä 45 prosenttia edellisvuotista enemmän. Vesivoimalla tuotettiin sähköä noin viidesosaa kulutetusta sähköstä, mikä mahdollisti kivihiilen kulutuksen vähentämisen 35 prosentilla. Vesivoimalla on myös turvattu sähköntuotantoa ydinvoimalaitosten tilapäisten huoltotöiden aikana.
Sähkön tuonti Pohjoismaista Suomeen yli kolminkertaistui viime vuonna edellisvuodesta. Ruotsin tuottamasta sähköstä puolet ja Norjan sähköstä lähes kaikki tuotetaan vesivoimalla. Sähkö-markkinoilla pohjoismainen vesivoima nähdään "isona akkuna" ja uskotaan, että pohjoismaisen vesivoiman kysyntä Keski-Euroopan säätövoimamarkkinoilla tulee kasvamaan. Tämä tulee nostamaan vesivoiman arvoa, kun sen merkitys kasvaa vesivoiman säädettävyyden ansiosta.
- Tarve sähkön varastointiin kasvaa säätövoiman tarpeen kasvun rinnalla valtavasti kaikkialla
Vihreät & kivihiili
Vihreät & öljy
Ilemeisesti teollisuus maksaa vihreille.
Siksi jarrutus ekologiselle sähköntuotannolle.
Vain tuulisähköstä vouhkaavat, kun se ei ole mikään kilpailija sähköntuotannossa.
Vihreitten laittaa äärisiipensä (kettupojat)
Asialle että isommat jää jalkoigin huonosti hoidetussa puolueessa.