rintojensuurennus

Tietenkin saat halutessasi ottaa silikonit, mutta tässä olisi muutamia näkökulmia vähän varttuneemmalta rouvalta (35v) jolla oli silikonit ikävuosina 22-33v. Vähän samanlaisissa lähtökohdissa ne aikoinani otin, eli normi B/C ei tuntunut riittävältä vaan halusin "hyvät tissit". 360cc implanteilla sitten sen E-kupin sainkin. Ikä ja elämänkokemus saivat ne pari vuotta sitten poistattamaan, ja hyvä niin. Nyt on arvet enää muistona.

Oletko miettinyt että:

-E-kupit hoikassa varressa herättävät epäilykset silikoneista, sitäkö todella haluat? Mitä vastaat kysymyksiin, tykkäätkö katseista? Haluatko todella profiloitua "tisseiksi" varsinkin kun ne eivät sitten ole aidot? Haluatko olla se silikonitissinen tyttö?

-mitä miesten huomioon tulee, niin ne ei ole aina ne parhaat ja fiksuimmat miehet joita kerää tissien avulla luokseen; osa suorastaan kaihtaa sellaista habitusta varsinkin jos niitä vielä kovin tuo esiin.

-tissimiehistäkin iso osa haluaa nimenomaan luomua, ja väheksyy silikonia. "Ai ne olikin kumia?" Silikoni ei ole sama kuin luomu, varsinkaan ne ei koskaan tunnu samalta kuin aito. Moni mies aidosti tykkää enemmän aidosta C-kupista kuin silikonisesta E:stä. Et sä silikonilla sitä mennyttä D-kuppiasi takaisin saa, kopion vain. Silikoni on silikonia ja luomu luomua.

-olet nuori eikä sulla ole lapsia. Raskauksien ja imetysten myötä tulee usein kapseloitumista. Oletko varma että se kannattaa, varsinkin kun tarve ei ole ns. pakottava.

Itse nimenomaan haluaisin kertoa kaikille sunkaltaisillesi, että arvostakaa niitä ihanan pehmeitä, luonnollisesti liikkuvia aitoja rintojanne, ne on paljon paremmat kuin mitkään implantit. Eri asia jos niitä rintoja ei oikeasti ole, tai ne on imetysten jälkeen aivan patalaput, silloin implantit todennäköisesti on se parempi vaihtoehto.

Mutta kuten sanottu, jos siltä tuntuu niin ei siinä mitään, go for it.

Miehenä voin kertoa että monet silikonirinnat tuntuvat aivan luonnollisilta. Kommentti "ai ne olikin kumia" kuulostaa aika kusipäiseltä, varsinkin aikana kun miehet tatuoi, meikkaa, lävistelee jne.

Kuitenkin on aina hyvä muistaa riskit. Itselläni tämä implattelen leikkaus ei ole sujunut aivan mallikkaasti. Kopioin tähän tekstin, jonka alotin yhdessä keskustelussa.
Itselläni rinnat olivat aikasemmin 75a, jos edes sitäkään ja mitat 168cm/61g.




'Leikkauksestani on nyt kulunut 6 viikkoa. Viikko sitten huomasin, että toisen rintani haava oli hieman auvennut ja tuli kirkasta nestettä. (hengittävä laastari oli kuitenkin)
Oli vkl ja tietenkin heti lähiterveysasemalle lähdin jonottamaan.
Multa otettiin tulehdusarvot ja bakteeriviljely.
Kummastakaan ei löytynyt mitään.
Söin viikon antibioottikuurin nyt.

Olen käynyt siellä klinikallakin, jossa mut leikattiin.
Ohjeeksi sain huuhdella haavaa päivittäin ja laittaa betadinea laastarit vaihdettiin kiilamaisiin teippeihin, jotta haava saa hengittää.
Tuntuu, että tää on vain koko ajan pahentunut ja nesteen vuoto ei lopu..haavakin lähtenyt laajentumaan.

Onko kenelläkään ollut ongelmia haavojen parantumisen kanssa? '






Edelleen vastauksia haen, jos jollakin on ollut samoja kokemuksia!

Moni ei välttämättä ymmärrä että silikoneja otetaan muistakin syistä kuin "liian pienien" tai imettämisen takia.
Esim silminnähden erikokoiset rinnat voivat todella nakertaa naista. Samoin tubulaarisuus, muodon puute jne...

Itsellä oli tubulaariset rinnat, joissa nännipihat olivat häiritsevän paljon koholla. Siis todella koholla, sellaiset kupolit, eivätkä nännit juuri koskaan nöpöttäneet söpösti. Nännipiha oli valtava.
Olin ihan p*skana koska mielestäni rintani olivat kamalan rumat, en halunnut olla edes yksin kotona ilman rintaliivejä kun en halunnut joutua itsekään niitä katsomaan, saati että olisin jossain yleisessä suihkussa alasti käydä tai pukkarissa kehdannut riisua muuten kuin selkä tiukasti muihin päin pyyhkeen suojissa. Oli todella epämiellyttävää kun poikaystävät halusivat koskea ja nähdä rintani, ja itse olisi halunnut vajota maan rakoon kun häpesin rumia rintojani niin syvästi. Rintaliivit olivat kuin liimatut päälleni, myös öisin ja seksin aikana, niin paljon rintani minua vaivasivat. Vihasin niitä koko sydämestäni.

Mietin leikkausta vuosia, olin kovasti silikoneja vastaan aluksi. Katselin vuosien mittaan rintoihin liittyviä dokumentteja ja luin leikkauskokemuksia. Tajusin etteivät rintani muutu itsestään paremmiksi, ja tiesin etten saisi mielenrauhaa jos vaan aina stressaisin tisseistäni.
Viime vuonna varasin ajan konsultaatioon ja olin jo mennessä päättänyt että otan ensimmäisen vapaan leikkausajan. Oli sitä sen verran pitkään mietitty, ja olin punninnut plussat ja miinukset tarkkaan. Plussia oli omalla kohdalla paljon enemmän kuin miinuksia. Rintojeni ulkonäkö oli aiheuttanut mulle niin paljon ahdistusta.
Pääsi itku onnesta kun konsultti tiesi sanomattakin että rintani olivat tubulaariset ja kertoi heti että ongelman voi helposti korjata leikkauksessa. Gynet olivat vuosia jankuttaneet että ihan normaalit rinnat sulla on, kaikilla on erilaiset, get over it. Oli niin helpottavaa kun ei tarvinnut selitellä miksi halusin muutosta.

Rintani leikattiin nännin kautta, mulle laitettiin anatomiset 275cc. Nännejä pienennettiin huomattavasti, ja ommel tehtiin niin että nännipihan "kupolimaisuus" katosi täysin. Nyt nännini ovat nätit ja normaalit. Rinnan muoto on klassisen kaunis eikä nännit roiku tubulaarisesti alaspäin, vaan ovat korkeammalla kuten ihannerinnassa kuuluukin.

Seksi on ollut aivan erilaista nyt kun en enää piilottele ja häpeä rintojani, vaan voin nauttia menosta kirjaimellisesti täysin rinnoin! Mä missasin aiemmin sänkyhommissa niin paljon kun keskitin energiat ja ajatukset nolosteluun. Ei enää hävetä olla alasti pukkareissa ja suihkutiloissa, rakastan nyt rintojani enkä koe tarvetta piilotella.
Nyt kuljeskelen kotonakin paidatta koska pidän ulkonäöstäni, ja elin pitkään peilejä vältellen joten nyt otan takaisin sen ajan minkä menetin ulkonäköäni vihaten.

Nykyinen poikaystäväni tuli kuvioihin vasta leikkauksen jälkeen, saan olla kokonaan uusi minä hänen kanssaan koska hän ei tiedä miten epävarma olin itsestäni aiemmin. Hän rakastaa itsevarmuuttani, eikä malta pitää näppejään erossa rinnoistani. Nyt rintojeni koskeminen ja katsominen tuntuu hyvältä, nännit ovat itseasiassa tuntoherkemmät nyt kuin ennen leikkausta. On ihanaa voida nauttia toisen käsistä ja katseista omalla vartalolla, ilman että tuntee tarvetta peitellä itseään yhtään.

Tottakai luomut tuntuu kivemmilta kuin silikonit, sille ei mahda mitään. Mutta tää fiilis mikä on leikkauksen jälkeen ollut on mulle ihan korvaamaton. Kun ei tarvi hävetä enää, eikä ajatella koko ajan rintojaan, kun itse tykkää niistä. En ole viimeiseen vuoteen käyttänyt läheskään yhtä paljon aikaa rintojeni ajatteluun kuin implantteja edeltäneinä kymmenenä vuotena. Ja nyt kun ajatukset on pelkästään positiivisia niin se itsetuntoa kaiveleva ja kuluttava olo on tiessään.

Mulle on ihan sama mitä muut on mieltä. Mä menin leikkaukseen itseni takia, eikä olo oo koskaan ollut parempi kuin nyt! Mulla on vihdoinkin hyvät tissit, itsetunto korkealla ja näistä syistä olen nykyään mukavampi ja iloisempi ihminen kaikkiaan. :)

Edelliselle: olisiko kyse vaikka siitä, että nämä silikoneja hankkimaan lähtevät tytöt ovat jo entuudestaan mielenterveysongelmista kärsiviä? Jo ennen rintojakin ja niiden tuomaa lohtua alakuloisia?