Himas-kohun päätös - tulee osoittamaan

kansalaisillemme millainen oikeusvaltio Suomi on.

Luulenpa, että päätös tulee romahduttamaan valtaosan kansalaisten luottamuksen oikeuslaitokseemme.

Miten toimiii hyvä veli-järjestömme?

Mitenhän olisi tilanne, jos joku rivikansalainen olisi toiminut vastaavalla tavalla?
566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Himas ennustus suomen kallein fiktio romaani!

Äänestä

SUOMI ON KUIN VENÄJÄ.

Äänestä

Hiukan toivo on vielä oikeusasiamiehessä ja perustuslakivaliokunnassa Katais-asian ratkeamisessa rehellisin keinoin?
Hyvät veljet ovat saaneet tahran otsaansa, joka seuraa heitä hamaan hautaan tatuoinnin lailla. Kataisella se jo loistaa jokaisessa esiintymisessä.

Äänestä

niinpä

Äänestä

Kun sekä Katainen että Hautala pääsevät hymistelyllä lainrikkomisesta, kuka enää viitsii laista mitään piitata.

Ensi töikseni aion ajaa autolla niinkuin kivalta tuntuu. Matkaani nopeuttaakseni, bussi- tai kevyen liikenteen kaistaa ja kovaa...

Toiseksi lupaan, etten tule kertomaan ikinä yhdestäkään teettämästäni remontista - kukin takuuvarmasti nippanappa alle 1500 euroa - sanan sanaa verottajalle! Ja niitä piiisaa, useampia päivää kohen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ennustus??? kirjoitti:

kansalaisillemme millainen oikeusvaltio Suomi on.

Luulenpa, että päätös tulee romahduttamaan valtaosan kansalaisten luottamuksen oikeuslaitokseemme.

Miten toimiii hyvä veli-järjestömme?

Mitenhän olisi tilanne, jos joku rivikansalainen olisi toiminut vastaavalla tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu