Metsästäjätkö muka vastuullisia aseenkäyttäjiä?

6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja aselakejako pitäisi väljentää?

Äänestä

Ajattele jos aseista olisi vastuussa

hämeenlinnalainen psykologi viherpupertaja Pekka Sauri
joka on valittu helsingin tekniseksi isopalkkaiseksi johtajaksi
vaikka ei tunne ruuvin ja mutterin eroa eikä tietenkään helsinkiä
kun ei ole ollut edes kansanedustaja (lumet eivät hoidu koskaan
helsingissä sauri-menetelmällä)

mutta kun sellossa ei-suomalainen ei-suomen kansalainen eli mustasukkainen
ulkkari ampui laittomalla aseella viattomia suomalaisia Sauri esitti että lailliset aseet on otettava pois suomalaisilta.

Mainittakoon että Brax ja Soininvaara ovat samasta viherhömppäpuolueesta
ja heillä on ongelmia päästä verovaroilla maksetuiksi johtajaksi Sauri-katastrofin jälkeen Helsingissä mikä näkyy Brax-Soinin väsyneistä ilmeistä


http://yle.fi/uutiset/pajunen_tienaa_enemman_kuin_new_yorkin_ja_lontoon_pormestarit/6423106

Itse asiassa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri esitti Pajuselle alun perin vieläkin suurempaa, 10 prosentin korotusta, mutta se ei mennyt läpi. Sauri ei halunnut keskiviikkona kommentoida korotusesitystään eikä perusteluja sille. Myöskään Pajunen itse ei halunnut kommentoida asiaa.



Miksi Helsingin johtaminen on niin paljon haasteellisempaa johtaa kuin vaikka New Yorkin, taivasteli mm. blogissaan Pajusen palkankorotusta vastustanut kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja Jussi Halla-aho.

Äänestä

Lukekaa kansanedustaja Hongiston blogi ja kirjalliset kysymykset.....

Äänestä
  • Lopetetusta sudesta löytyi vanhoja hauleja

    Keskiviikko 13.3.2013 klo 20.34

    Kouvolassa lopetettua pantasutta oli ammuttu jo aiemmin.

    Helmikuussa poliisin määräyksestä lopetetusta pantasudesta on löytynyt vanhoja, koteloituneita hauleja.

    Löydösten perusteella sutta on ammuttu ilmeisesti tammikuun alkupuolella.
    Susi päätettiin lopettaa, koska se kulki kolmella jalalla. Takajalassa olleen vamman ei uskota olleen ihmisen aiheuttama. Suden jalka oli mennyt sijoiltaan ja jäänyt asentoon, jossa se ei voinut enää toimia. Jalasta ei löytynyt ulkoisia jälkiä vammoista.

    Asiaa tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena.
    IL

    Äänestä

No kait ne salakaatajat nyt väkisinkin tulee metsästäjien piiristä, koska muuten se ase millä hän salaa kaataisi, olisi luultavasti laiton. Ei

Linkatussa artikkelissa esitettiin lukukin: 32.

Savossa on 27 500 metsästyskorttia (v.2011). Laskepa osuus. Tai minä lasken: se on 0,001. Siis promille. Yksi tuhannesta.

Oikeutettua siis on syyllistää 999 yhden tekemisistä?

Äänestä

Nämä järjestäytyneet liivijengit pitäisi saada kuriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pahimpia kaikista kirjoitti:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/yle-salakaatojen-takana-usein-aktiivimetsastaja/1306061

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu