Tässä ero Ps, Vasemmisto AY.näkemyksistä

Perussuomalaiset haluaa ottaa enemmän myös työnantajien näkemyksiä huomioon kun tehdään työmarkkina päätöksiä. Vasemmisto katsoo asioita vain työntekijän näkökulmasta.

Putkosen mukaan työmarkkinapolitiikka on luonteva osa perussuomalaisten toimintaa, sillä suurin osa puolueen kannattajista on palkansaajia.

– Perussuomalaiset ovat ennen kaikkea työväenpuolue. Olemme pragmaattisia. Haluamme edistää työväestön ja pienipalkkaisten etuja ja suomalaista työtä. Emme näe työn ja pääoman välillä ristiriitaa kuten vasemmistopuolueet vaan yhteistyön mahdollisuuden.
17102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ministeri tyrmää työnantajien ehdotuksen: "Härskeintä"
Talouselämä

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) kirjoittaa Turun Sanomien kolumnissaan, että työmarkkinaosapuolet ovat ajautuneet täydelliseen umpikujaan ja tässä taloustilanteessa tarvittaisiin kuitenkin yhteisiä ratkaisuja.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK vetäytyi jo aiemmin saavutetusta sovusta kolmen päivän koulutusoikeudesta.

"Nyt vaikuttaa siltä, että EK haluaa käyttää vaikeaa tilannetta hyväkseen ja ajaa kylmästi vain omaa etuaan", Arhinmäki kirjoittaa kolumnissa, jonka on otsikoinut "EK:n saatanalliset säkeet".

Hänen mukaansa EK:n vaatimuksista "härskein" on se, että yritysverotusta Suomessa alennettaisiin 9,5 prosenttiyksiköllä.

"Samalla kun kaikilta muilta vaaditaan uhrauksia, työnantajat esittävät aivan pokkana omien verojensa laskemista lähes 40 prosentilla. Samalla mitään muita veroja ei kuitenkaan saisi korottaa ja työntekijöiden pitäisi tyytyä nollalinjaan palkoissa."

Arhinmäen mukaan yhteiskunnan hyväosaisten ja isotuloisten pitäisi kantaa nyt muita suurempaa vastuuta.

Äänestä
  • Arhinmäki yrittää jatkuvasti istua kahdella eri pallilla. Kommenteissaan hän esittää olevansa suurikin sosialisti, mutta kuitenkin siunaa sen hallituksen linjan missä istuu. Ja sen hallituksen linja on, että EK vie ja muut vikisevät.

    Äänestä

Minä kannatan uusia vaaleja. Katainenkin on väläytellyt sellaista. Vasemmisto, Vihreät ja mielellään myös SDP vähäksi aikaa oppositioon. Tekisi hyvää kansantalouden elvyttämistalkoisiin. Velkakellon "aika" näyttää nyt siltä.

Äänestä
  • Eikö työnantaja ole saanut näkemyksiään riittävästi esille Perussuomalaisten mielestä? Minusta niitä on kuultu liikaakin.

    Äänestä

  • Kaksilla rattailla kirjoitti:

    Eikö työnantaja ole saanut näkemyksiään riittävästi esille Perussuomalaisten mielestä? Minusta niitä on kuultu liikaakin.

    Persujen mielestähän on vain oikein, että työttömistä tehdään työnantajille ilmaista orjatyövoimaa. Hehän ovat ehdottaneet työttömille pakkotyötä ilman erillistä korvausta ja nuorille työntekijöille palkanalennusta vielä nykyisistäkin sopimuksista tinkimällä. Työttömyyskorvausten heikentäminen on myös persujen listalla. Yrittäjäriski yritetään kaataa työntekijöiden niskaan, mutta voittoja ei tietenkään jaeta työntekijöiden kanssa.

    Sen sijaan että persut keskittyisivät uusien työpaikkojen luomiseen yritetään luoda jotain kuriyhteiskuntaa, jossa ihmisarvo on tuntematon asia. Kyllä persujen toiminnasta on työntekijöiden asioiden ajaminen todella kaukana. Sitähän todistaa Soininkin lausunto halusta samalle puolen aitaa Kataisen kanssa. Työväenpuolue kyllä hakisi yhteistyötä aivan eri suunnasta.

    Äänestä

  • Työväenkurituspuolue kirjoitti:

    Perussuomalaiset sanoo olevansa palkansaajien puolue mutta miksi EU-asiat vie suuremman osan ajasta kuin kotimaassa velvova palkkakeskustelu?

    Äänestä

  • Kotimaassa tapahtuu kirjoitti:

    Perussuomalaiset sanoo olevansa palkansaajien puolue mutta miksi EU-asiat vie suuremman osan ajasta kuin kotimaassa velvova palkkakeskustelu?

    Olli Immonen vertasi juuri antamassaan haastattelussaan Ylelle rauhanomaisia mielenosoittajia mellakoitsijoiksi. Eikä todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun uusnatsijärjestö Suomen Sisun perussuomalaisjäsen vertaa demokratian kulmakiveä - kokoontumisvapautta ja mielenosoitusta - laittomaksi huliganismiksi. Tällaista kansanvallan vastaista puhetta ei olla Suomessa kuultu kertaakaan sitten 1930-40-lukujen jolloin Sisun esikuvat Lapuan liike, AKS ja IKL terrorisoivat työväestöä ja muiluttivat kansan valitsemia poliitikkoja.

    Äänestä

Pois vasurit ja demarit hallituksesta ja ps tilalle, jo alkaa homma luistamaan. Ei tähän maahan kaivata mitään vasemmistolaisuutta, ei demuja eikä kommareita.

Äänestä
  • Keskittyisikö uusi hallitus enemmän Euroopan ongelmiin ja vähemmän kotimaan asioihin?

    Äänestä

"Putkosen mukaan työmarkkinapolitiikka on luonteva osa perussuomalaisten toimintaa, sillä suurin osa puolueen kannattajista on palkansaajia."

Mutta eipä oikein tuokaan pelittänyt. Suurella metelillä ay-vaaleihin mennään, mutta tulos on vain murto-osa porvarillisen Keskustankin kanntuksesta. Puhumattakaan varsinaisista työväenpuolueista.

"Emme näe työn ja pääoman välillä ristiriitaa kuten vasemmistopuolueet vaan yhteistyön mahdollisuuden. "

Hieno ajatus, mutta miten se ilmenee politiikassa? Voisko Putkonen yrittää olla itse hiukan pragmaattinen, kun hän itseään sellaisena mainostaa?

Yhteistyö nyt ainakin on sana joka sopii kaikista vähiten juuri Perussuomalaisille. PS on sen sijaan erittäin ivallinen puolue retoriikaltaan. Se ei edistä ainakaan yhteistyötä.

Äänestä

Perussuomalaiset on kaikista suorimpia ja rehdimpiä äijiä, jotan luulen että he ovat oikea työväenpuolue tänään

Äänestä
  • Tietääkö edes puolueenjohtaja mitä se oikea työ on?

    Äänestä

En kannata vasemmistoa ja siksi en äänestä liittovaaleissakaan mutta. Tiedä sitten mikä muuttuisi jos Vasemmiston (Demarit mukaan lukien) valta murenisi? Mentäisiinkö silti parempaan suuntaan?

Äänestä
  • Pakko meidän on tässä työllisyystilanteessa kuunnella työnantajaakin jos meinataan pitää työpaikat Suomessa. Myös hallituksella on vastuu tuoda työmarkkinaosapuolet vaikka väkisin samaan pöytään.

    Äänestä

Ps johtoon niin loppu vasureiden ja demareiden vikinä. Nyt tarvitaan lujaa nyrkkiä ja sen ps lyö pöytään ja siihen loppuu lakkoilu ja mukamas työväenliikkeen uhoaminen, joku roti saadaan tähän maahan.

Äänestä

Ammattiyhdistysliike on yhtä kuin sen jäsenet. Jos kuuntelee niitä, joiden mielestä on turha maksaa ay-jäsenmaksuja, kun ei liitto kuitenkaan sitä eikä tätä, olisi viisasta vilkaista peiliin.

Persut ovat varmasti tuomassa oman surkuhupaisan lisänsä ay-toimintaan, kuten ovat jo tuoneet valtakunnan- ja kunnallispolitiikkaan. Ihan hauskaa viihdettä se olisi, mutta kun siinä leikitään vakavilla asioilla ja viedään rajallisia resursseja niiltä, jotka oikeasti haluaisivat ja pystyisivät tekemään jotain muutakin kuin uhoamaan tyhjää, niin viisas duunari pitää huolen siitä, ettei persusyöpä tärvele ammattiyhdistystoimintaakin.

Kenen kanssa persut muuten luulevat ammattiyhdistysten neuvottelevan työehdoista, jos ei muka työnantajapuolta kuunnella ollenkaan? Taas sitä samaa vanhaa persuhuuhaata, jolla ei ole mitään sidosta todellisuuteen!

Äänestä
  • Pitääkö politiikan olla liian vakavaa? Sopiva huumori tuo mielestäni lisää äänestäjiä koska politiikkaa seurataan enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kumpaa kannatat? kirjoitti:

Perussuomalaiset haluaa ottaa enemmän myös työnantajien näkemyksiä huomioon kun tehdään työmarkkina päätöksiä. Vasemmisto katsoo asioita vain työntekijän näkökulmasta.

Putkosen mukaan työmarkkinapolitiikka on luonteva osa perussuomalaisten toimintaa, sillä suurin osa puolueen kannattajista on palkansaajia.

– Perussuomalaiset ovat ennen kaikkea työväenpuolue. Olemme pragmaattisia. Haluamme edistää työväestön ja pienipalkkaisten etuja ja suomalaista työtä. Emme näe työn ja pääoman välillä ristiriitaa kuten vasemmistopuolueet vaan yhteistyön mahdollisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu