Aikuisopiskelijan verovähennys oikeus

Voiko aikaisopiskelija tehdä verotuksessa verovähennyksiä mm.tietoliikenneyhteys kuluista,matkakuluista sekä lähiopiskelu paikkakunnalla olevan asunnon kuluista.
Opiskelu tapahtuu pääasiassa etäopiskeluna,netin kautta luentoja seuraten,kuukaudessa 4-6 lähiopetus päivää opiskelupaikkakunnalla.
Tulot muodostuvat aikuisopintorahasta.
23204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Peruskoulutuksesta ja tutkinnon suorittamiseen tähtäävästä jatkokoulutuksesta aiheutuneita menoja on oikeuskäytännössä yleensä pidetty elantomenoina, jotka eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia (mm. KHO 1990 B 529 ja 1992/2196). Menot, jotka ovat aiheutuneet yleissivistävästä koulutuksesta tai tutkinnon suorittamiseen taikka ammattiin tähtäävästä koulutuksesta esim. lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai muussa korkeakoulussa, eivät siten yleensä ole verotuksessa vähennyskelpoisia.

Vähennyskelpoisina on pidetty koulutusmenoja, joita työntekijällä on ollut hänen tehtävässään tarvittavan ammattitaidon ylläpitämiseksi tai täydentämiseksi (mm. KHO 1997/551 1997:14 ja 1996 B 522). Merkitystä on ollut paitsi koulutuksen sisällöllä ja sen liittymisellä koulutukseen osallistuvan työtehtävään myös hänen pohjakoulutuksellaan ja aikaisemmilla ja koulutuksen jälkeisillä tehtävillään.

Oleellista siis on, miten koulutus liittyy nykyiseen työhön.

Äänestä

Saako aikuisopiskelija vähentää verotuksessa työssä oppimis jaksolla syntyvät matkakulut? TOP paikkaan on 100 km suuntaansa ja harjoittelusta ei makseta palkkaa. harjoittelun kesto on 2 kk.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Verottajan bestis kirjoitti:

Voiko aikaisopiskelija tehdä verotuksessa verovähennyksiä mm.tietoliikenneyhteys kuluista,matkakuluista sekä lähiopiskelu paikkakunnalla olevan asunnon kuluista.
Opiskelu tapahtuu pääasiassa etäopiskeluna,netin kautta luentoja seuraten,kuukaudessa 4-6 lähiopetus päivää opiskelupaikkakunnalla.
Tulot muodostuvat aikuisopintorahasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu