Miten evankelisen herätysliikkeen isä Fredrik Gabriel Hedberg opastaa armon omistamiseen? Ensiksi on sanottava, että Hedbergillä ei ole mitään erityistä metodia siihen, kuinka armo omistetaan. Hänen löytönsä päinvastoin liittyi siihen, ettei kyse ole mistään meidän metodistamme, suorituksestamme eikä oppimisestamme. Mutta aiheen antaja on oikein lähtenyt siitä, että isillä (eri liikkeissä ja kirkossa laajemmin) on ollut sellaista hengellistä annettavaa, josta edelleen saamme oppia. Minun osalleni tässä on tullut sanoa jotain Suomen evankelisen liikkeen perustajan rovasti Hedbergin hengellisestä perinnöstä, josta voimme ammentaa ja oppia tänäänkin
Vastaan alun kysymykseen Hedberg-tuntemukseni pohjalta seuraavasti.
F. G. Hedberg opastaa meitä:
osoittamalla alati armoa, vain vapaata armoa
osoittamalla armon salaisuutta ja perustaa, Kristusta
osoittamalla kärsivää, itsensä syntiuhriksi antavaa Kristusta
osoittamalla luoksemme sanan kautta tulevaa Kristusta
osoittamalla kasteessa yhteyteemme tullutta Kristusta
osoittamalla ehtoollisessa itsensä antavaa Kristusta
osoittamalla Kristusta koko autuutenamme ilman mitään ehtoja.(Suokunnas)
Uskonperinnön merkityksestä
7
<50
Vastaukset
- 3333
Hilja Aaltosen mielilause. "Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa."
Hän osoitti sitä armoa, vapaata armoa. Oli Kristusta lähellä ja se näkyi myös hänestä monella tapaa. - )(:
Tässä kiteytettynä tärkein.
"F. G. Hedberg opastaa meitä:
osoittamalla alati armoa, vain vapaata armoa
osoittamalla armon salaisuutta ja perustaa, Kristusta
osoittamalla kärsivää, itsensä syntiuhriksi antavaa Kristusta
osoittamalla luoksemme sanan kautta tulevaa Kristusta
osoittamalla kasteessa yhteyteemme tullutta Kristusta
osoittamalla ehtoollisessa itsensä antavaa Kristusta
osoittamalla Kristusta koko autuutenamme ilman mitään ehtoja" - Lahjaksi saanut
Hedbergin opastusta. Tuntuu niin oikealta osoittamalla kärsivää, itsensä syntiuhriksi antavaa Kristusta kohtaan. Kuka voi enemmän tehdä jonkun puolesta kuin antaa henkensä, ettei kukaan, joka hänen uskoo,hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sitä on armo. Ilman meidän suoritustamme.
Efesolaiskirje:
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - - risti vain
>Sitä on armo. Ilman meidän suoritustamme.
Efesolaiskirje:
2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - >
Amen!
Samaa Herra puhunut liki joka päivä itsellekkin hiljaisuudessa.
Ja jaksaa siinä armossa kulkea eteenpäin vaikeinakin päivinä.Ei tarvii suorittaa.
Kaikki on lahjaa. Kiitos Jeesus.. - Vain Jeesus yksin
Totisesti, nim. risti vain. Olet Jumalan lapsi. Emme tunne, mutta kirjoituksesi kertoo sen. Todella ihanaa. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua kaikilla poluillasi. Amen.
- risti vain
Olen nim, risti vain sama, kuin ristin kantaja.
Laulu risti vain, on mun kunniani, nous sydämmelle, kun luin tätä ketjua.
Kiitos rakas toinen Jumalan lapsi. Herra meitä ravitsee. Kiitos myös sinusta! Ja jokaisesta!
Meille on kaikille tehtävät.Ja saamme kasvaa armossa ja vapaina.
Tämän ketjun kautta on hyvä painautua Herraa lähelle lepäilemään.
Ja rukoilin, että rakkaat toisetkin matkalaiset ja etsijät löytäs lähteille.
Tällä palstalla en käy enää usein, kun monesti ikävää..ja keskinäinen rakkaus ei oikein aina " tuoksu".
Herra siunatkoon myös teitä jokaista ja varjelkoon!
Tit. 2:11
Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille - Vain Jeesus yksin..
Risti vain. Pidin itsestään selvyytenä, että olet myös nim. ristin kantaja. Hämmästyin kirjoitustasi kun - risti vain, risti vain on mun kunniani - on myös minun lempilauluni. Olipa uskomatonta.
Harvoin näin voi kirjoitellakaan täällä. Tulee väliin toinen henki.
Uskossa ja Kristuksen tuntemisessa jatkamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872