Julian Assange/Bradley Manning rauhannobelehdokkaiksi

Manning koki tärkeäksi paljastaa ne hirvittävät sotarikokset ja ihmisoikeusrikkomukset mihin USA on syyllistynyt, ja Assange niiden julkaisemisen Wikileaks -sivustollaan.

Manningia on nyt pidetty vuosi eristyssellissä 23 tuntia vuorokaudessa, hirvittävä kohtalo josta oikeissa demokratioissa jotka ihmisoikeuksia kunnioittavat annettaisiin ehdotonta vankeutta jos noin tekisi eläimelle. Assange on joutunut pakenemaan USA:n tekaistuja syytteitä vastaan vieraan maan suurlähetystöön.

Nämä kaksi ovat tehneet suuren palvelun koko ihmiskunnalle, paljastamalla tämän kaksinaamaisen "demokratian esitaistelijan" ja "ihmisoikeuksien puolustajan" nimeltä Yhdysvallat rikokset, pyyteettömästi, itseään säästelemättä ja ketään pelkäämättä.

Vähemmästäkin on rauhan Nobeleja jaettu.

Ellei näitä kahta ole jo ehdotettu ensi vuoden rauhan nobelisteiksi niin alkaa olla jonkin tahon aika ehdottaa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mainitut henkilöt toimittivat eteenpäin asiakirjoja, joita sattuivat käsiinsä saamaan. Kaltaisesi pukevat touhun ylevyyden kaapuun, vaikka se on omiaan ruokkimaan ristiriitoja ja levottomuutta rauhan sijaan. Mainitut henkilöt toimivat ajattelemattomasti nimenomaan rauhan kannalta. Kyseinen Nobel-palkinto on muuttunut vitsiksi sen vuoksi, että Nobel-komitea käyttää sitä lapsellisen politikointinsa välineenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mass distraction kirjoitti:

Manning koki tärkeäksi paljastaa ne hirvittävät sotarikokset ja ihmisoikeusrikkomukset mihin USA on syyllistynyt, ja Assange niiden julkaisemisen Wikileaks -sivustollaan.

Manningia on nyt pidetty vuosi eristyssellissä 23 tuntia vuorokaudessa, hirvittävä kohtalo josta oikeissa demokratioissa jotka ihmisoikeuksia kunnioittavat annettaisiin ehdotonta vankeutta jos noin tekisi eläimelle. Assange on joutunut pakenemaan USA:n tekaistuja syytteitä vastaan vieraan maan suurlähetystöön.

Nämä kaksi ovat tehneet suuren palvelun koko ihmiskunnalle, paljastamalla tämän kaksinaamaisen "demokratian esitaistelijan" ja "ihmisoikeuksien puolustajan" nimeltä Yhdysvallat rikokset, pyyteettömästi, itseään säästelemättä ja ketään pelkäämättä.

Vähemmästäkin on rauhan Nobeleja jaettu.

Ellei näitä kahta ole jo ehdotettu ensi vuoden rauhan nobelisteiksi niin alkaa olla jonkin tahon aika ehdottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu