Heidi Hautala eroaa "oma-aloitteisesti"

Heidi Hautala eroaa Ville Niinistön mukaan harmaan talouden vastaisesta ministerityöryhmästä kuulemma vapaaehtoisesti ja oma-aloiteisesti?! Ville Niinistö taitaa olla huumori miehiä?

Oli miten oli, niin voiko Hautala jatkaa ministerinäkään, on myös hyvä kysymys? Hautala voi jatkaa ehkä lain mukaan, jos asiaa jostakin syystä kallistuttaisiin vähättelemään mutta voiko hän jatkaa lain hengen mukaan rikollisena ministerinä ja rikokseen yllyttäneenä ministerinä on kokonaan toinen juttu. Tietysti jos Heidiltä itseltään kysytään niin hän ei lähde ministerin paikalta kuin tunkkaamalla ja voimakkailla taljoilla vetämällä.
884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

.

Hautala säästetään likaisiin töihin Käteisen toimitusministeriöön?????

.

Äänestä

Kovin livakasti lähti tuosta harmaan talouden vastaisesta työryhmästä. Voihan olla että, kun vauhti tästään kiihtyy, niin hän joutuu myös lähtemään ministerinvirasta, sen verran epämiellyttävä tilanne tämä on ja kaksi vuotta omatunto kolkuttaisi kolkuttamasta päästyään.

Äänestä

Ei tuossa Hautalan omatunto ole paljoa kolkutellut. Hänhän kielsi ensin koko asian ja lopulta kun tunnusti, niin kertoi tehneensä kaikki ihan hyvää hyvyyttään, auttamistarkoituksessa.

Sitten on vielä sekin, että Hautala jatkaa valehteluaan maksamistaan palkoista mikä koettelee jo entuudestaan menetettyä luottamusta.

hautala on todennäköisesti käyttänyt pimeää työvoimaa jo aiemminkin koska hänen mielestään kyse on pikku jutusta. Minusta on naurettavaa puhua Hautalan omasta tunnosta kaiken tämän farssin jälkeen. Jos omatunto kerran kolkuttaa niin luulisi eroavan vapaaehtoisesti myöskin ministerintehtävistään!

Äänestä

Keskustanuoret: Hautalan erottava ministerin tehtävästä" Suomenmaa 16.3.

Oletteko huomanneett että keskustanuoret ajavat optiomiljonäärien etuja.

Hautala astui heidän varpaille kun erotti Finnairin hallituksen sisäisten sekoilujen takia.

Äänestä

Se on aivan sama kenen varpaille Hautala on astunut ja vainoharhaisia kostosalaliittoteorioita voi jauhaa vaikka loputtomiin. Tosiasia on se että hautala on rikkonut lakia käyttämällä hyväksi pimeitä töitä tekeviä maahanmuuttajia. Samalla hän on syyllistynyt myös rikokseen yllyttämiseen ja mahdolliseen orjatyövoiman hyväksikäyttöön ja ihmiskauppaan.

Äänestä

Jos tavallinen kansalainen varastaa työnantajaltaan tai kavaltaa
niin kenkää tulee välittömästi. Ministeri kavalsi tai varasti
työnantajaltaan,valtiolta ja yhteiskunnalle kuuluvia rahoja.
siis työnantajaltaan. Tapaus kuitataan pahoittelulla ja anteeksipyynnöllä.
Tekohan on tahallinen ja tarkoituksella tehty.
Voiko henkilö toimia tämän jälkeen ministerinä?
Jos ei itse pysty tekemään johtopäätöksiä ja eroamaan
niin oppositiolta välikysymys välittömästi.
Kataisella oma lehmä ojassa himas-sekoilunsa kanssa.
Ei nyt pidä kolleegaa arvostella. Kansa kuitenkin maksaa
Tosi vihreää

Äänestä

Ymmärrä nyt Heidi. Häpeä ja lähde ihan oma-aloiteisesti siitä ministerin paikalta koska eihän ministerin sovi olla mikään roisto?!

Äänestä

Eiköhän oikeus tapahdu vielä tässäkin asiassa ja joku kertoo Hautalalle, että täytyy elää niin kuin saarnaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heti lähti..? kirjoitti:

Heidi Hautala eroaa Ville Niinistön mukaan harmaan talouden vastaisesta ministerityöryhmästä kuulemma vapaaehtoisesti ja oma-aloiteisesti?! Ville Niinistö taitaa olla huumori miehiä?

Oli miten oli, niin voiko Hautala jatkaa ministerinäkään, on myös hyvä kysymys? Hautala voi jatkaa ehkä lain mukaan, jos asiaa jostakin syystä kallistuttaisiin vähättelemään mutta voiko hän jatkaa lain hengen mukaan rikollisena ministerinä ja rikokseen yllyttäneenä ministerinä on kokonaan toinen juttu. Tietysti jos Heidiltä itseltään kysytään niin hän ei lähde ministerin paikalta kuin tunkkaamalla ja voimakkailla taljoilla vetämällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu