SHARON JATKAA HALLITUKSENSA LAAJENTAMISNEUVOTTELUJA.
Likudin 2900 jäsenen konventio hylkäsi keskiviikkona Tel Avivissa äänin 765-753 päätöslauselman, jonka mukaan Sharon saisi ottaa Laborpuolueen kansallisen yhteistyön hallitukseen. Toinen, kansanedustaja Landaun esittämä päätöslauselma, hyväksyttiin 843-612. Sen mukaan Sharon ei saa muodostaa yhteishallitusta Laborin kanssa. Sharonin kannattajat ilmoittivat heti äänestyksen jälkeen, että Sharon tulee jatkamaan hallitusneuvottelujaan äänestysten tuloksista riippumatta. ”En tiedä, mitä kansa haluaa, mutta tiedän, mikä on sille parasta” on Sharonin mottona.
KORKEIN OIKEUS PYYTÄÄ HALLITUKSEN LAUSUNTOA TURVA-AIDASTA.
Korkein oikeus antoi päätöksensä käsitellessään tehtyjä valituksia muutamissa turva-aidan kohdissa, joissa se tulee lähelle arabikyliä. Valittajien joukossa on myös juutalaisia. Valitukset ovat keskeyttäneet aidan rakennustyöt monin paikoin erikoisesti Jerusalemin ympäristössä, mitä terroristit ovat käyttäneet hyväkseen päästäkseen Israelin puolelle. Korkein oikeus antoi luvan rakentamisen jatkamiseen Shukban ja Budrusin kylien lähellä itään Lodista, sekä Beit Jalan kylän lähellä Jerusalemista etelään. Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan Itä Jerusalem on oikeuden päätöksellä osa Israelia, eikä Kansainvälisen oikeusistuimen (ICJ) päätös siten koske sitä.
IDF SAARTOI GAZAN ALUEEN JAKAEN SEN KOLMEEN OSAAN.
IDF:n saarron tarkoituksena on estää aseiden, rakettien ja terroristien pääsy pohjoisesta etelään. Humanitäärinen apu kuitenkin sallitaan saarron läpi. Päätöksen takana on lisääntynyt Kassam rakettien ja kranaattien ampuminen Israelin asutuskeskuksiin. Torstaiaamuna Kassam raketti putosi aukealle pellolle lähelle kibbutsia Negevin länsiosassa. Torstaina kello 15.00 aikaan kaksi rakettia räjähti Sderotin kaupungissa. Toinen osui kansoitetun ostoskeskuksen parkkialueelle osuen yhteen paikoitettuun autoon tuhoten sen. Yksi poika sai sirpaleita alavatsaansa ja pari kymmentä ihmistä hoidettiin sairaalassa shokin vuoksi, yksi heistä odottava äiti. Toinen raketti putosi avoimelle pellolle ilman vaurioita. Yksi raketti ammuttiin torstai-iltana Neveh Dekalimiin. se ei aiheuttanut vahinkoa. IAF:n helikopterit ampuivat ohjuksia Beit Hanua ympäröivälle avoimelle kentälle estääkseen rakettien ampumisen sieltä. IDF:n sotilaat vetäytyivät alueelta 5. päivä elokuuta. Rakettien ja kranaattien ampuminen Israelin asutuskeskuksiin on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen. Torstaina iltapäivällä sotilaat ampuivat 16-vuotiaan palestiinalaisen ja haavoittivat 13-vuotiasta, jotka olivat asettamassa pommia IDF:n aseman lähelle Rafahista etelään Gazan alueella.
HAMAS JOHTAJA AHMED AL-JABARI VÄLTTYI IAF:N OHJUSISKULTA.
IAF:n ohjukset iskivät al-Jabarin taloon Shijaiyan kaupunginosassa Gazan pohjoisosassa keskiyön aikaan tiistaina. Iskussa kuoli viisi palestiinalaista, al-Jabari haavoittui jaloistaan. Iskussa kuolivat al-Jabarin poika, veli, vävy, serkku ja aiemman Hamasjohtajan Abdel Aziz Rantisin sukulainen. Lisäksi seitsemän palestiinalaista haavoittui ohjusiskussa.
Kaksi israelilaista haavoittui kranaatti-iskussa keskiviikkoiltana Neveh Dekamlimin asutuskeskuksessa Gush Katifissa. Yksi kranaateista putosi talon katon läpi laueten huoneessa, jossa Donald Binyamin oli työskentelemässä tietokoneellaan. Hän sai sirpaleita olkaansa ja päähänsä.
EGYPTIN VAATIMUKSET GAZAN ALUEELLE KOHTUUTTOMAT.
Ehtona osallistumisestaan Gazan turvallisuus järjestelyihin egyptiläiset vaativat, että Israel avaa vapaan pääsyn Gazan alueelta Länsirannalle; IDF vetäytyy kokonaan Gazan alueelta; sallii palestiinalaisten avaavan ilma- ja meriyhteydet alueeltaan; sallii palestiinalaisten työntekijöiden oikeuden työskennellä Israelissa ja varmistaa, ettei Gazan alueelle sijoitettuja egyptiläisiä turvallisuus asiantuntijoita vahingoiteta. Länsimaisten diplomaattien käsityksen mukaan Egypti ei halua lähettää turvallisuusasiantuntijoitaan Gazan alueelle. Israelin viranomaiset tähdentävät, että vapaa Gaza on edullinen sekä Israelille että Egyptille. Israel ei kuitenkaan halua sallia Egyptille oikeutta neuvotella palestiinalaisten puolesta. Egyptin vaatimuksilla, ettei sen asiantuntijoita vahingoiteta IDF:n toimesta, pyritään estämään Israelin iskut Gazan alueelle vetäytymisen jälkeen.
Israelilainen asiantuntijaryhmä matkustanee ensi kuussa Egyptiin jatkoneuvottelujen vuoksi. Egyptiläiset haluavat nostaa Israelin vastaisen rajansa vartijoiden määrän kahteen tuhanteen pystyäkseen paremmin valvomaan laitonta aseiden, räjähteiden ja ihmisten salakuljetusta.
USA:n vaikutusvaltainen kongressin edustaja Tom Lantos (D) sanoi tiistaina Kairossa, että Egypti voisi tehdä paljon enemmän saadakseen salakuljetuksen loppumaan. Lantos vaati Syyrian vierailullaan keskiviikkona Syyriaa muuttamaan politiikkaansa, jotta tulehtuneet suhteet USA:n kanssa voitaisiin parantaa. Lantos tuli Israeliin eilen.
PALESTIINALAISET TURVALLISUUSVANGIT JATKAVAT NÄLKÄLAKKOAAN.
Nälkälakkolaisten määrä on nyt yli 3000, mutta useat heidän johtajistaan ovat luopuneet lakostaan ja alkaneet nauttia aterioita. Salakameralla otettujen kuvien mukaan yksi lakon johtajista Marwan Barghouti söi sellissään kaikessa rauhassa verhottujen ikkuna- ja oviaukkojen suojassa. Lakko alkoi viime sunnuntaina. He vaativat julkisia puhelimia, lasiseinien poistamista vankien ja vierailijoiden väliltä sekä henkilökohtaisten tarkastusten lopettamista. Vartijat ovat takavarikoineet 850 laitonta kännykkää, joiden kautta vankien uskotaan antaneen ohjeita ja käskyjä terroristeille.
Israelin vankiloissa on kaikkiaan 3800 turvallisuusvankia.
RAJAPOLIISI AMPUI HÄNTÄ PUUKOTTANEEN JERUSALEMIN ARABIN.
Poliisi oli rutiinipartiolla Rehov Hanevi´im kadulla Jerusalemissa kymmenen aikaan sunnuntaina, kun häntä lähestynyt 40-vuotias arabi alkoi puukottaa häntä niskaan yrittäen avata hänen kurkkunsa. Haavoistaan huolimatta poliisi pystyi irrottamaan aseensa kotelostaan ja ampumaan miehen ennen vajoamistaan maahan. Hänet vietiin kriittisessä tilassa Ein Keremin sairaalaan.
IRAN UHKAA ISKEÄ ISRAELIIN SHIHAB-3 OHJUKSILLAAN.
Iranin viranomaiset ovat toistuvasti varoittaneet, että Iran tulee iskemään Israeliin uudella Shihab-3 ohjuksella, joka äskettäin teki onnistuneen kokeen, jos Israel uhkaa sen ydinlaitoksia. Sen kantomatka on 1296 kilometriä, joten koko Israelin alue on sen kantosäteen alaisena. Israelilla on Arrow-2 ohjustentorjuntaohjus, mutta sen tehokkuutta Shihabia vastaan ei ole kokeiltu. Suurin uhka Israelissa on Dimonan ydintutkimuslaitosta vastaan suunnattu ohjusisku.
Iran aloitti ohjus- ja aseteollisuutensa kehittämisen 1980-1988 Irakin kanssa käymänsä sodan seurauksena kompensoidakseen USA:n julistaman aseiden vientisaarron. Iran valmistaa omia panssarivaunujaan, panssaroituja miehistövaunuja, ohjuksia ja hävittäjiä. Se kehittää kovalla kiireellä ydinteollisuuttaan, johon uskotaan kuuluvan ydinpommien valmistus. Etelä Afrikan puolustusministeri vieraili äskettäin Iranissa. Maitten välillä solmittiin yhteistyösopimus, johon uskotaan liittyvän uraanin toimitukset Etelä Afrikasta, jolla on omia uraanikaivoksia ja ydinteollisuutta. Etelä Afrikka kehitti kuutisen ydinpommia apartheidhallitusten aikana. Sillä oli niihin aikoihin ydinyhteistyötä Israelin kanssa ydintutkimuksen alueella.
PALESTIINALAISET VAATIVAT UUDISTUKSIA JA KORRUPTION LOPETTAMISTA.
Viime lauantain koko sivun ilmoituksessa palestiinalaisissa lehdissä useat tunnetut ministerit, kansanedustajat, akateemikot, poliittiset ja ihmisoikeus aktivistit vaativat 129 allekirjoittajan joukossa painostuksen lisäämistä, jotta PA toteuttaisi uudistuksia ja lopettaisi jatkuvan turvallisuuskaaoksen ja korruption PA:n hallintoalueilla.
Arafat puhui kansanedustajille keskiviikkona Ramallahissa tunnustaen, että virheitä tuli tehtyä. Hän ei mennyt yksityiskohtiin eikä maininnut, mitä tuli tehtyä. ”Kukaan ei ole immuuni virheille, alkaen minusta alaspäin. Profeetatkin tekivät virheitä. Meidän tulee toimia yhdessä korjataksemme ja reformoidaksemme kaikki virheet”, hän sanoi. Hän lupaili uudistuksia ja lisää valtaa Qureille.
PA:N TURVALLISUUSPOLIISI AMPUI SEITSEMÄN LAPSEN ISÄN ITAMARISSA.
Yusef Ahmed Hanani, 29 Beit Furikista Nablusin läheltä, ampui Shlomo Millerin,50, perjantaina. Miller oli Itamarin turvallisuuspäällikkö. Hän ryntäsi tarkastamaan, miksi alueen vartioaseman luona ammuttiin joutuessaan terroristin luotisateeseen.
Arviolta 700-800 PA:n turvallisuuspalvelun jäsentä osallistuu aktiivisesti terrori-iskuihin. Nyt suunnitellaan PA:n uuden poliisin varustamista automaattiasein. Jotkut eivät opi koskaan.
Ajankohtaista
4
181
Vastaukset
- Fakta
”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua; Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen; Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Näin he laskekoot minun nimeni israelilaisten ylitse, ja minä siunaan heitä.”- Mooses
”Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut, ja palajat Herran, sinun Jumalasi, tykö ja kuulet hänen ääntänsä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, sinä itse ja sinun lapsesi, kaikessa, niinkuin minä tänä päivänä sinua käsken, niin Herra, sinun Jumalasi, kääntää sinun kohtalosi ja armahtaa sinua; Herra, sinun Jumalasi, kokoaa sinut jälleen kaikista kansoista, joiden sekaan hän on sinut hajottanut. Vaikka sinun karkoitettusi olisivat taivaan äärissä, niin Herra, sinun Jumalasi, kokoaa ja noutaa sinut sieltäkin. Ja Herra, sinun Jumalasi, tuo sinut siihen maahan, jonka sinun isäsi ovat omistaneet, ja niin sinä otat sen omaksesi; ja hän tekee sinulle hyvää ja antaa sinun lisääntyä enemmän kuin isiesi.”
- Maa
”Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksennne - että sinä pelkäisit Herraa, sinun Jumalaasi, ja noudattaisit kaikkia hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä sinulle annan, sekä sinä että sinun poikasi ja poikasi poika, kaikkena elinaikanasi, ja että saisit kauan elää. Niin kuule siis, Israel, ja noudata tarkoin niitä, että, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle luvannut, menestyisit ja te lisääntyisitte suuresti siinä maassa, joka vuotaa maitoa ja mettä. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.”
- Tosi on!
Ja minä muutan teidän kaupunkinne raunioiksi ja hävitän teidän pyhäkkönne enkä mielisty teidän uhrienne tuoksuun. Ja minä hävitän maan, niin että teidän vihollisenne, jotka siinä asuvat, siitä tyrmistyvät. Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi. Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa. Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan.
Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä. Ja niille teistä, jotka jäävät jäljelle, minä annan pelokkaan sydämen heidän vihollistensa maassa, niin että lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, niinkuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka ei kukaan heitä aja takaa. Ja he kompastuvat toinen toiseensa niinkuin miekkaa paeten, vaikka ei kukaan aja heitä takaa; ja te ette voi pitää puolianne vihollisianne vastaan. Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät. Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin. Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan, jonka tähden minäkin kävin heitä vastaan ja vein heidät heidän vihollistensa maahan. Silloin heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat syntivelkansa. Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan. Mutta ensin tulkoon maa tyhjäksi heistä ja saakoon hyvityksen sapateistansa olemalla autiona, niin kauan kuin he ovat poissa; ja he sovittakoot syntivelkansa sentähden, juuri sentähden, että he hylkäsivät minun säädökseni ja että heidän sielunsa vieroi minun käskyjäni. Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa. Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra." Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393