Taas Katainen perustelee PÄÄMINISTERIN suorassa radion lähetyksessä Kyproksen tukipakettia "ettei kriisi leviä muualle". Katainen on antanut samat perustelut aiemminkin. Islannin, Irlannin, Portugalin, Kreikan ja Espanjan tukipaketeille Katainen myöntyi vuoron perään, juuri siitä syystä "ettei kriisi leviä muualle". Mitähän Katainen oikein tarkoittaa tuolla argumentillaan. Minä en ainakaan millään ymmärrä hänen logikkaansa. Hokee hokemasta päästyään samaa mandraansa.
Kataisen perustelut Suomen tukipolitiikalle
Mistä kysymys?
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
miten olisi jos vaikka yrittäisit lukea ja ymmärtää vaikkapa tämän tekstin:
"Saksalainen Bertelsmann-säätiö julkisti Pognos AG:lla teettämän selvityksen, mitä eräiden euromaiden eurosta lähtö maksaisi. Selvityksessä arvioidaan vaikutuksia vuoteen 2020 saakka.
Kreikan ero eurosta johtaisi maan maksukyvyttömyyteen, drakman arvon ja kotimaisen kysynnän romahtamiseen, suurtyöttömyyteen ja moniin muihin suuriin ongelmiin. Kreikka menettäisi 164 miljardia euroa kasvutappiona vuoteen 2020 mennessä. Maailman 42 suurimmalle taloudelle Kreikan euroerosta koituisi yhteensä 647 miljardin menetykset. Saksalle Kreikan ja sen lisäksi Portugalin ero toisi 225 miljardin euron menetykset. Maailmanlaajuisesti kertautuvat kasvutappiot nousisivat 2 400 miljardiin euroon, josta Yhdysvaltain tappio olisi 365 ja Kiinan 275 miljardia euroa.
Jos Espanja eroaisi euroalueesta, Saksan menetykset talouskasvussa kasvaisivat 850 ja luottotappiot 266 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. USA:n vastaava tappio olisi 1 200 mrd euroa ja muiden 42 johtavan talousmaan yhteensä 7 900 mrd euroa. Entä Italian euroero. Saksa menettäisi 1 700 mrd ja joutuisi luopumaan 455 miljardin euron saatavistaan.
Kreikan, Espanjan ja Italian ero eurosta veisi maailmantalouden kriisiin ja syvään lamaan. Maailmantalouden 42 suurimman talouden menetykset olisivat yhteensä 17 200 mrd euroa. Maakohtaisesti suurimmat menetykset kärsisi Ranska (2 900 mrd)) ja sitten Yhdysvallat (2 800 mrd), Kiina (1 900 mrd) sekä Saksa (1 700 mrd)".
lisäksi voisi sanoa että kiinakin tukee kreikkaa. ei sen vuoksi että se olisi eu:n jäsen. tiettävästi kiinassa ei myöskään käytetä euroja. syynä kiinan tukeen on se että jos eurooppa ajautuu kriisiin niin sitä kautta myös koko maailmantalous ajautuu kaaokseen. juuri siksi myös kiina haluaa auttaa kreikkaa.
Sinähän vastasit väärään kysymykseen hei HALOO! Minä kysyin kyllä Kataisen perusteluista ja niiden kestävyydestä ankä seurauksista jos emme tue uudella velalla kriisimaita. Onko kriisi levinnyt kun olemme tukeneet maata kerrallaan Portugalista Kyprokseen? Minun logiikkani mukaan perustelut ovat todella huonot, jos muistamme miten olemme tukeneet ja miten kriisi on siitä huolimatta levinnyt. Tästä on kyse.
no jos sä et ymmärrä mitä tarkoittaa kriisin laukeaminen niin sillehän minä en voi yhtään mitään. miten olisi jos vaikka yrittäisit ajatella asiaa? aloita vaikka kysymällä itseltäsi että miksi ihmeessä kiina tukee kreikkaa?
Kyllä minä ymmärrän mitä kriisin laukeaminen tarkoittaa ja sitä minä en kysynytkään. Kysyn Kataisen perusteluista ettei kriisi leviä ja siitä on kysymys. Kyllä toki meidän pitää auttaa kriisimaita. Katainen vaan on kertonut perusteensa "ettei kriisi leviä muihin maihin" liian usein. Kreikkaa, Espanjaa, Portugalia hän mm. jo on kerinnyt auttamaan, perusteltuaan "ettei leviä muualle".
no minä en nyt haua että se leviää pankkikriisin kautta euroopan veturiin saksaan (ja ranskaan). sitten ollaan todella kusessa. suomen 90-luvun puolivälin lama olisi pientä siihen verrattuna.
" no minä en nyt haua että se leviää pankkikriisin kautta euroopan veturiin saksaan (ja ranskaan). "
Mikäs ja kukas sen nyt tietäisi vaikka niin tuleekin käymään tukimiljardeistamme huolimatta? Katainen ei ainakaan perusteluineen päde tippaakaan. Kaikki mahdollinen on jo tapahtunut perusteluista huolimatta. "Ettei kriisi leviäisi muualle" perustelut ei vaan pidä tippaakaan. Mikään yllätys ei todellakaan tule olemaan suraavan eli mahdollisen Italian kriisin yllättäessä Kataisen housut kintuissa perustelemassa Suomen tukipakettiaan - "ettei kriisi leviä muualle". Tätä päivää en odota, mutta näyttää juoksevia faktoja seuraamalla päivän olevan lähempänä kuin uskommekaan. Italia huutaa ilmeisen teennäisenä miljardeja Kyproksen auttamisesta huolimatta. Koska taloudessa ei ole kasvua eikä koskaan enää tule olemaan sellaista kasvua joka perustui osin rikolliseen ja vastuuttoman löysään velanottoon niin uskon Italian menevän ahdinkoon ennen syksyä. Näitä velka-kasvun vastaavaa kysyntää ja aikoja ei normaalitalous pysty koskaan luomaan. Ne ajat ovat ohi pysyvästi. Nyt EU:ssa edellytetään kriisissä solidaarisuutta Pohjois-Euroopan kansoilta, ettei Etelä-Euroopan maat ajaudu sisäisiin konfliktiin. Tätä Katainen ei uskalla ottaa perustelukseen Suomen hätävakuuksien junailuissa, vaan puhuu käsittämättömistä "ettei leviä mualle" perusteluista.
no sinä voit uskoa mitä tahansa. minä luotan mieluummin tietoo kuin joihinkin epämääräsäisiin hihhuleihin, jotka ääniä saadakseen ovat valmiita juoksemaan minkä tahansa vähänkin hitaammin liikkuvan junan perässä. se kun ei pelasta suomea mutta lisää hölmöjä populistiääniä.
se kun vain on niin että nykyinen "tukipolitiikka" elikkä siis lainojen takaaminen ei koske suomalaista köyhää pätkäänkään vaikka perSSut näin mielellään esittävätkin. ei ole kyse siitä että eurooppaan viedään rekka-autolla koko ajan rahaa sjomesta vaan on kyse lainan takaamisesta.
mutta sen sijaan jos kriisi todella leviää saksan / ranskan pankkeihin ja tulee pankkikriisi, niin silloin ollaan paljon syvemässä kusessa kuin suomi oli yksinään 90-luvun lamassa. silloin kriisin laukeaminen vaikuttaa suoraan suomen köyhiin, joilta leikataan ankaralla kädellä. yksinkertaisesti siksi että vientitulojen romahdus romauttaisi myös suomen verotulot.
" sinä voit uskoa mitä tahansa. minä luotan mieluummin tietoo kuin joihinkin epämääräsäisiin hihhuleihin,"
Niinpä, mitäs tuumaat Kataisen enneusteista kriisin hoidossa. Katainen ennustaa kuten aiemminkin nyt Kyproksen tukipaketin puolestapuhujana, "ettei kriisi leviä muualle". Paljon helpompaa on ennustaa että kriisi leviää seuraavaksi Italiaan kuin että kriisi ei Italiaa tavoittaisi. Kataisen loogisuus on sisäpolitiikkaa. Etelän valtiot eivät tule selviämään veloistaan talouksiensa kasvun tuomilla euroilla, koska näköpiirissä ei ole sellaista kysyntää heidän tuotteilleen kuin mitä oli ennen vuotta 2008. Etelä-Euroopan kaksituhat-luvun alun hyvinvointi ja kasvu perustui holtittoman velanoton tuomalle kysynnälle, jonka seurauksia mm. me suomalaiset veronmaksajat olemme joutuneet tai joutumassa solidaarisuuden nimissä otamaan osavastuun. Tätä perustelua en haluaisi kuulla Katainen sustaan suoltavan, mutta päivä päivältä totuuden puhuminen tulee ajankohtaisemmaksi niin Kataiselle kuin Urpilaisellekin.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11
meidän on erottava eu:sta, se on hajoamaisillaan ja vähimmällä
pääsee ne jotka lähtee ensin, niin on sanonut monet asiantuntijat,
esim uuden suomen sivustoilla, käykää lukemassa.
ei Suomi voi pelastaa koko eurooppaa, eikä muuta maailmaa,
hyvä jos pärjäämme itse.
osallistukaa aloitteeseen
hommaatko sinä kaikille niille työttömille töitä jotka jäävät sinun junaileman eu-päätöksen jälkeen työttömäksi? tässä tekstiä:
"Saksalainen Bertelsmann-säätiö julkisti Pognos AG:lla teettämän selvityksen, mitä eräiden euromaiden eurosta lähtö maksaisi. Selvityksessä arvioidaan vaikutuksia vuoteen 2020 saakka.
Kreikan ero eurosta johtaisi maan maksukyvyttömyyteen, drakman arvon ja kotimaisen kysynnän romahtamiseen, suurtyöttömyyteen ja moniin muihin suuriin ongelmiin. Kreikka menettäisi 164 miljardia euroa kasvutappiona vuoteen 2020 mennessä. Maailman 42 suurimmalle taloudelle Kreikan euroerosta koituisi yhteensä 647 miljardin menetykset. Saksalle Kreikan ja sen lisäksi Portugalin ero toisi 225 miljardin euron menetykset. Maailmanlaajuisesti kertautuvat kasvutappiot nousisivat 2 400 miljardiin euroon, josta Yhdysvaltain tappio olisi 365 ja Kiinan 275 miljardia euroa.
Jos Espanja eroaisi euroalueesta, Saksan menetykset talouskasvussa kasvaisivat 850 ja luottotappiot 266 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. USA:n vastaava tappio olisi 1 200 mrd euroa ja muiden 42 johtavan talousmaan yhteensä 7 900 mrd euroa. Entä Italian euroero. Saksa menettäisi 1 700 mrd ja joutuisi luopumaan 455 miljardin euron saatavistaan.
Kreikan, Espanjan ja Italian ero eurosta veisi maailmantalouden kriisiin ja syvään lamaan. Maailmantalouden 42 suurimman talouden menetykset olisivat yhteensä 17 200 mrd euroa. Maakohtaisesti suurimmat menetykset kärsisi Ranska (2 900 mrd)) ja sitten Yhdysvallat (2 800 mrd), Kiina (1 900 mrd) sekä Saksa (1 700 mrd)".
lisäksi voisi sanoa että kiinakin tukee kreikkaa. ei sen vuoksi että se olisi eu:n jäsen. tiettävästi kiinassa ei myöskään käytetä euroja. syynä kiinan tukeen on se että jos eurooppa ajautuu kriisiin niin sitä kautta myös koko maailmantalous ajautuu kaaokseen. juuri siksi myös kiina haluaa auttaa kreikkaa.
tarkoitako toi sitä että EU oli niin suuri virhe että sitä ei olis alunperinkään perustaa?
vaikuttaa siltä että se on ajanut meidät kuilun partaalle ja jos emme mene mukaan syvemmälle niin tuho on edessä. mutta kun menemme niin mites sitten kun seuraava maa menee konkkaan, mitkä ovat noi luvut silloin? million lie suomen vuoro joutua tuohon tilanteeseen ja selvitys tilaan, 5vuottako? kyllä noi jotka eivät hoida omaa talouttaan pitäs erottaa eurosta ja ehkä myös eu:ta
Miksi Katainen ei perustellut Kyproksen pakettia sanomalla "autamme siitä huolimatta, vaikka kriisi on levinnyt Portugalista Kreikkaan ja Irlannista Kyprokseen ja vaikka kriisi edelleen leviäisi Italiaankin. Näin erittäin todennäköisesti tulee tapahtumaankin. Totuudenpuhumisestahan ei kukaan tulisi Kataista arvostelemaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11344102
Täällä sitten toisenlaista tietoa eron seurauksista, on lunnollista
että eu:ssa pysymistä kannattavat ne jotka siitä hyötyvät, eli
pankkiirit ja pankkien osakkaat.
Kriimaista saa korkean koron sijoituksilleen, eikä niissä ole mitään
riskiä niinkauan kun riskit maksaa veronmaksaja.
http://www.taloussanomat.fi/jan-urri/2013/03/17/katkaiseeko-kypros-tuki-moraalisen-selkarangan/20133968/170
Tuota lamaa on nyt torjuttu jo muutaman vuoden ja se tulee vääjäämättä, siksi Suomen pitäisi hypätä pois kyydistä ajoissa,
kun katsoo tuota mustamaalausta tulevista tapahtumista niin
mitä pieni ja köyhä Suomi on sitä estämään, maksakoon ne jotka
ovat hyödynkin keränneet.
Pelastetaan oma maamme, jonnekin ne miljardit on kätketty.
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69729-heti-eroon-eurosta-ja-sen-jalkeen-eusta
Professori J. P. Roos kirjoitti selväsanaisen kannanoton Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 14.4.2011 otsikolla, joka sanoo jo kaiken, eli ”Suomelle olisi parasta erota heti eurosta”.
Vierailkaa tuolla uudensuomen palstalla, siellä on paljon asiaa
koskevia blokeja ja ne perustuvt tietoon, eikä oletuksiin.
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132764-kansanaanestys-eusta-on-valttamaton
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/08/23/otit-vain-pienia-askeleita-ja-olet-liittovaltiossa/201236102/12
Meille tavallisille äänestäjille ei missään vaiheessa ole kerrottu, että Suomea viedään kohti liittovaltiota. Päinvastoin meidän poliitikkomme kiistävät menon liittovaltiota kohti samalla kun hokevat unionin tiivistämistä ja vievät Suomea kohti liittovaltiota pienin askelin. EU-kansanäänestys ei koskenut Suomen sulauttamista EU-liittovaltioon (jossa ovat välimeren maat, mutta ei esim. meille paljon läheisemmät Britannia, Ruotsi ja Tanska). Minä EU-jäsenyyden puolesta silloin äänestäneenä en katso antaneeni poliitikoille valtakirjaa viedä Suomea liittovaltioon ja varsinkaan sellaiseen, josta puuttuvat meidän kannaltamme läheisimmät maat.
Miksi olisi kohtuutonta, että tästä liittovaltiokehityksestä järjestetään avoin kansanäänestys? Eikö ole kansalaisten halveksuntaa ja huiputtamista viedä pienin askelin Suomi liittovaltioon ja sitten selitetään, että hups ollaan näin pitkällä ja prosessia ei voi enää peruuttaa.
Tässä osa Ollin blokista, käykäähän sivustolla, sieltä löytyy
paljon tärkeää tietoa,
" Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan sijoittajavastuu toteutuu hyvin Kyproksen tilanteessa, koska sijoittajat ja tallettajat pannaan osaltaan vastuuseen. Tällä lainapaketin koko saatiin pienenemään ensin arvioidusta 17 miljardista enintään 10 miljardiin. "
Nyt taisi vaan Urpilaisen vene karahtaa kiville. Putin ärähti Venäjän oligarkien rahojen käyttämisestä Euron pelastamiseen. EI KÄY! Ilmoitettiin Venäjältä Kyprokselle.
Viime vuoden presidentinvaaleissa ehdolla ollut liikemies Prohorov muun muassa totesi Euroopan unionin avanneen ”Pandoran lippaan” ja luoneen vaarallisen ennakkotapauksen.
Vuonna 2011 muun muassa Venäjän hallitusta lähellä oleva sanomalehti Izvestija kertoi Prohorovin siirtäneen varojaan Kyprokselle.
Prohorovin mukaan EU ei kunnioita yksityisen omaisuuden koskemattomuutta verottamalla kyproslaisia talletuksia.
Prohorovin mukaan yksityiseen omaisuuteen kajoaminen johtaa "talletusten virtaamiseen muualle sekä pankkijärjestelmän ja talouden romahtamiseen", kertoo RBK.
Samaa sanoi tänään myös pääministeri Dmitri Medvedev, jonka mukaan vero on ”toisten omaisuuteen kajoamista”.
Interfaksin mukaan Medvedev jopa vertasi veroa neuvostoaikaan, jolloin yksityisomaisuudella ei ollut lainsuojaa.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/57743-kritiikki-kiihtyy-venajalla-eu-avasi-pandoran-lippaan
Katainen: Jotta kriisi ei leviäisi.......
Tätä on hoettu 10 vuotta ja kriisiä on levitetty. Tietoisesti. Valtio toisensa perään on laitettu polvilleen finanssioperaatioilla. Syyllinen on globaali pääoma miljardisijoittajineen.
Silti pääomat eivät ole hävinneet minnekään. Suursijoittajat ovat rohmunneet ja rohmuavat edelleen ylivoittoja (ennätyslainakorkoja). Valtion pankit vat tyhjentyneet. Varat ovat siirtyneet saatujen lainojen jälkeen korkoineen takaisin. kyseessä on kansallisvaltioiden varallisuuden varastaminen.
Suursijoittajat eivät ole menettäneet senttiäkään. Finanssikriisiä ei käytännössä ole. Valtionvelan avulla kansallisvatioilta nyljetään turkin lisäksi nahkakin. Tukipakettien nimissä kriisimaiden työläisiltä viedään perunoiden lisäksi saappaatkin.
Jokainen tukipaketti syventää ahdinkoa. Pääomien siirtyminen tuotantoon häiriintyy. Nopeammat voitot tulevat keinottelusta.
Lopputuloksena esittäytyy varallisuuden uusjako: Työkansa köyhtyy ja rikkaat rikastuvat. Suuren kansanosan ostovoima pienenee, työttömyys kasvaa, talous taantuu, kriisi syventyy ----tämä on tukipakettien takana olevan poltitiikan sisältö.