Egyptiläinen kristitty liikemies, Sherif Ramsis, pidätettiin Libyan Bengasissa helmikuun 10. päivänä (2013). Tämän jälkeen viranomaiset ovat pidättäneet lisäksi neljä egyptiläistä kristittyä ja kolme ei-arabikristittyä. Ramsis omisti pienen tulostuspalveluyrityksen ja kirjakaupan, joka myi kristillisiä ja ei-uskonnollisia kirjoja.
Muita pidätettyjä on käsitelty asiallisesti, mutta egyptiläiset ovat kärsineet ruuan ja lämpimien vaatteiden puutteesta. Heidän on täytynyt nukkua kylmällä betonilattialla. Heitä on myös kidutettu lisätietojen saamiseksi. Yksi näistä miehistä, Ezzat Hakim Atallah, kuoli vankilassa maaliskuun 10. päivänä kärsittyään vakavista rintakivuista. Hän oli käynyt sairaalahoidossa neljä päivää aiemmin, mutta hänet palautettiin selliinsä, jossa hän kuoli. Ezzat Hakim Atallah oli myös toiminut liikemiehenä Libyassa jo kymmenen vuotta. Hänellä on vaimo ja kaksi nuorta lasta.
Virallisesti pidätettyjä on syytetty vakoilusta. Mutta valtion turvallisuuspalvelun tiedottaja Hussein Bin Hmeid sanoi Reutersille, että neljä kristittyä pidätettiin alunperin kristillisten kirjojen välittämisestä ja käännyttämisestä. Hän sanoi Libyan olevan sataprosenttisesti islamilaisen ja käännyttämisen "vaikuttavan kansallisen turvallisuuden."
Kun Ramsis pidätettiin ja häneltä kysyttiin, kuinka hän ajatteli voivansa jakaa Raamattuja Libyassa, hänen kerrottiin vastanneen pidättäjille, "Minulle sanottiin, että Libya olisi vapaa maa."
Libyassa on hyökätty kristittyjä ja kristillisiä symboleja vastaan aiemmin. Joulukuussa kaksi egyptiläistä kristittyjä kuoli ja kaksi haavoittui, kun ääri-islamilaiset heittivät kotitekoinen pommin kopti-ortodoksiseen kirkkorakennukseen Dafniyassa, Länsi Libyassa. Usean katolisen yhteisön nunnat ovat joutuneet lähtemään Cyrenaican provinssista saatuaan vakavia tappouhkauksia.
Muutaman viime viikon aikana noin sata egyptiläistä koptikristittyä on pysäytetty aseellisten ryhmien toimesta. Heidän päänsä ajettiin paljaaksi ja heidät karkotettiin Libyasta.
Viime kuukausien kehitys on paha takaisku vapauden kehittymiselle Libyassa. Toivottavasti libyalaiset seisovat vapauden puolesta, jonka edestä he taistelivat kaksi vuotta sitten.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2013/03/libya-kristittyja-pidatetty-yksi.html
Kristittyjä pidätetty, yksi kuollut vankilassa
ihmisoikeus
0
73
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2363566- 623258
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I782761Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk392601Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve942266Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro281963Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä911961Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva411854Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.971750Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691093