Norjan valtiolla on n. 80 000 € säästöä / asukas. Valtion eli kansan omistama Statoililla on Norjassa yli 10 000 työtekijää joiden keskipalkka on n. 150000 €/v. Vuonna 2006 Statoil työllisti 32 eri maassa n. 25 000 ihmistä ja v. 2011 se tyllisti 40 eri maassa yli 31 000 työntekijää. Yhtiö laajentaa ympäri maailmaa ja tuotti v. 2011 puhdasta voittoa valtion kassaan n. 20 mrd €. Ei mene kuin muutama vuosi, niin Statoilin ansiosta Norjan valtion säästöt ovat yli 100 000 € / asukas. Jos Kataisen bisnesideologialla oltaisiin Norjassa hyödynnetty öljy ja kaasu, olisi maa köyhä kuin kirkonrotta ja mitä todennäköisimmin hyvin öljysaastunut.
Suomen ulkomaanvelka on n. 20 000 € / asukas, ja se kasvaa koko ajan. Suomessa kaikki vähänkin tuottava ja arvokas valtionomaisuus hävitetään laitalukien ja mm. maailman rikkaimpiin lukeutuvat ja mittaamattoman arvokkaat kultaesiintymät on jo lahjoitettu korruption seurauksena pois. Lisäksi kiihtyvällä tahdilla ohjataan kansantulosta yhä suurempia osuuksia niille ökyrikkaille jotka kiertävät kaikki verot. Taas ne, joiden verotusta kiristetään, heistä moni jo katselee vahvoja puiden oksia köydenpätkä kourassa koska velkataakka on ylivoimainen ja kasvaa, eikä ulospääsyä ole. Valtio köyhtyy ja EU:n maksut paisuvat kuin pullataikina.
Jo nyt Suomi on väistämättömästi ja täsmälleen samanlaisen kieroilun ja rikollisuuden seurauksena menossa kohti täydellistä taloustuhoa kuin mitä tapahtui energiajätti Enronille USA:ssa v. 2001. Kataisen Hallitus on Suomen kansalle täsmälleen yhtä tuhoisa kuin mitä oli Enronin johto yhtiön työntekijöille ja osakkaille jotka eivät olleet huijauksen toteutuksessa mukana. He menettivät kaiken.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.