Menkää sivariin, niin alkaa muutos.

minun elämäni

Mitä tapahtuisi ja kenties tulee tulvaisuudesa tapahtumaan. Jos ja kun enemmistä asevelvollisista valitsee sivarin.

Jos esim 30% valitsee intin ja 70% sivarin.

Miten mahtaa armeijan käydä?

Hyvin usein asevelvollinen valitsee arneijan esim. oman perheen tain ympäristön painostuksesta. Velvollinen ei uskalla olla menemättä armeijaan kun siitä voi seurata henkisiä vaikeuksia "kotirintamalla."

Itse kävin intin pelkästää sosiaalistenpaineiden vuoksi. Oikeistolainen perhetausta toimi minulle pelotteena suorittaa armeija, (siis 19-20-vuotiaana)

Nyt olisin valinnut toisin ja käynyt sivarin. Jopa silloin harkitsin sivaria. Mutta jos olisin käynyt sivarin vanhempani eivät olisi sitä koskaan hyväksyneet ja muun yhteisön vähättelevä, sekä ymmärtämätön suhtautuminen. Minua ei olisi pidetty enää "kunnon miehenä."

Armeija on vanhentunut laitos ja todella kallis ylläpitää.

Mitä sitten jos sota tulee. Ei Suomi pärjaa esim. Venäjälle sodassa. Se sota tultaisiin häviämään 100-0.

Armeija on vielä pakollinen paha. Kunpa siirryttäisiin palkka armeijaa. Ja sen budjetti laitettaisiin minimiin.

En halua on lla tukemassa maanpolustusta aseellisesti, enkä #sivarillisesti".

Turhapaikka koko armeija.

10

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ¢

      pelastetaan Suomen sotilaallinen koskemattomuus määräämällä naisille pakollinen asevelvollisuus. Nehän suoriutuu siellä nytkin kuulemma paljon paremmin kuin miehet.

      Ei tarvitse sitten sinunkaan pelätä, että kukaan ei puolusta sinua.

    • Reservin jehu

      "Mitä sitten jos sota tulee. Ei Suomi pärjaa esim. Venäjälle sodassa. Se sota tultaisiin häviämään 100-0."

      Alisuorittaja uskoo näin, koska olettaa, että muukin miesväestö koostuu samanlaisista löysistä p*skoista kuin hän itsekin on. Voi ottaa koville myöntää olevansa huonompi kuin suurin osa muista.

      • minun elämäni

        isäs oli löysä paska kun sua teki


    • LOL to you

      Ei se enää ole kiinni siitä miten kovia jätkiä on Suomessa on vaan että Venäjän armeijalle on sellaiset vehkeet että parissa tunnissa Suomi lamaantuissa ja sissi sota jäisi ainokasi vaihtoehdoksi (siinä kyllä on tärkeää kuinka kovia jätkiä on mutt siinä vaiheessa suomi on jo miehitetty). Niin että äläpä ala haukkua itteäs pätevämpia

      • Jynxtrop

        Juu, näinhän kävi Vietnamissa ja Afganistanissa, eikö niin? Kyse ei ole sodan voittamisesta vaan sen tekemisestä niin kalliiksi hyökkääjälle että ei kannata. Asevelvollisuuden vastustajat näyttävät jakautuvan kahteen kategoriaan - todellisuudesta vieraantuneet kermaperseet ja ne jotka toivovat että täällä olisi armeija joka ei puhu suomenkieltä. Ei siis mitään uutta taivaan alla.


    • Suomenmies 34 vuotta

      Nimimerkille minun elämäni => Mainitsit kommentissasi seuraavaa: "Mitä sitten jos sota tulee. Ei Suomi pärjaa esim. Venäjälle sodassa. Se sota tultaisiin häviämään 100-0."

      Saattaisi hyvinkin pitää paikkansa että mahdollinen sota Venäjän kanssa hävittäisiin 100-0 mutta ainakin on yritettävä puolustaa omaa itsenäisyyttä vaikka tulos näyttäisikin epävarmalta. Näin minä ainakin asiasta ajattelen. Jos sota syttyisi kyllä ainakin yritän parhaani mukaan puolustaa Suomea ja sen kansalaisia tänne hyökkäävältä vainolaiselta vaikka lähtöasetelma olisi kuinka "epäreilu" kaluston ja miehistön suhteen on silti yritettävä tehdä parhaansa. Ja eipä tuo mahdollinen vihulainenkaan niin tyhmä ole etteikö osaa "arvostaa" sisukkaasti omaa itsenäisyyttänsä puolustavaa kansaa. Hyökkääjän osa on aina heikompi ja mahdolliset miestappiot syövät hyökkääjän joukkojen moraalia erittäin paljon.Tämähän on nähty lähihistorian sodissakin kuten Vietnamin sota ja Afganistanin sota. Pienellä mutta silti sisukkaalla joukolla pystyy ja kannattaa puolustautua omalla maallaan.

      Elokuvassa Braveheart William Wallace kiteyttää minunkin ajatukseni maanpuolustamisesta mahdollisen sodan syttyessä: ( lue ajatuksen kanssa )

      And I see a whole army of my countrymen,
      here in defiance of tyranny! You have come to fight as free men. And
      free man you are! What will you do without freedom? Will you fight?"
      "Two thousand against ten?" - the veteran shouted. "No! We will
      run - and live!"
      "Yes!" Wallace shouted back. "Fight and you may die. Run and you
      will live at least awhile. And dying in your bed many years from now,
      would you be willing to trade all the days from this day to that for
      one chance, just one chance, to come back here as young men and tell
      our enemies that they may take our lives but they will never take
      our freedom!"

      • ---

        Mun mielestä romanttisten ideoiden puolesta ei kannata tapattaa itseänsä.


    • fwe werfw

      Huijatkaa vapautus, kaikki hyötyy

      Lausunto vapautusta varten yksityisellä polilla, noin 70€, yksityiset asemat hyötyy, valtio saa veroja

      Valtion ei tarvitse kustansaa sinulle vankilaa, ei armeijaa, eikä sivaria, valtiolta säästyy rahaa

      Sinä saat olla 6kk kaummin, siis 6kk enemmän töissä (noin 15.000€ varmaankin) jolloin valtio saa enemmän verotuloja, ja itse saat enemmän massia

      Olet 6kk pidempään vapaana, ja eikös "syyttömänä" vangitun korvaus ole noin 100€/päivä eli "hyödyt" 18.000€ edestä kosk et jotunut 6 kuukaudeksi linnaan.

      Ainut ketä tämä järjestely haitta,a on niitä kateellisia jotka on ollut armeijassa, vaikka ei olisi halunnut olla

      TYHMINTÄ on mennä sivariin, siinä menee vuos, eikä ole mahdollista tehdä töitä samaan aikaan, toisin kuin esim. avovankilasta käsin.

      Ja rikosrekisteriinhän tulee mekrintä ehdollisista, ja ehdottomasti vankeustuomioista paitsi jos ne on tullut sakkojen muunnosta tai armeijasta kieltäytymisestä

      Ja vapautus ei siis vaadi aijempaa "hullun taustaa" eikä siitä jää merkintää mihinkään, kun tekee tuon jutun yksityisellä, eikä edes vaadita kummempia näyttelijäntaitoja, itse olin silloin lääkärillä suoraan sanottuna aika "häijyn" näkösenä, koska oli tulossa yks pieni rooli kesäteatterissa, mutta sitähän ei tietenkään kerrottu polilla :)

    • yks tyhmä

      Kuullostaa järkevältä siinä tapauksessa, jos on aivan varma että
      ei aio mennä intissä johtajakoulutukseen.
      Tai kuljetusjoukkoihin ajamaan kortteja.

    • soveltumaton

      Kannataa mieluummin hankkia vain vapautus. Lääkärille kun kerroin että minua ei armeija kiinnosta ja että siellä menee elämstä melkein vuosi vain hukkaan niin lääkäri kirjoitti C paperit ja sanoi että armeijassa ei ole minun kaltaisistani mitään hyötyä. Todennäköisesti myös tehokkaampaa asevelvollisuuden lakkauttamisen kannalta jos mahdollisimman moni hankkisi vapautuksen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      67
      2483
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2147
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2127
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      97
      2097
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      8
      2026
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1875
    7. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      581
      1826
    8. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1743
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      17
      1657
    10. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      61
      1609
    Aihe