Hämeenkyrön palsta on hiljainen kuin hautausmaa, kun taas Ikaalisten sivuilla on vilinää ja vilskettä. Voisivatko palstat lyödä hynttyyt yhteen?
Hämeenkyrön ja Ikaalisten palstat voisi yhdistää
avaranäkö
28304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei helkkarissa, emme halua ikaalisten hillopieksujen kanssa samaan palstaan, seillä on niin sekopäistä kirjoitusta.
Noh noh, samaa sukujuurta kaikki tyynni. Tälläkään palstalla ei ole ollut aikoihin mitään järkevää luettavaa. Itse seuraan nykyään mieluummin naapurikylän fobia vivahteista keskustelua kun tätä palstaa. Lisäksi siellä ovat selvästi myös aidot paikallispoliitikot mukana jutturingissä. Kuulin että parissakin valtuustokokouksessa on viitattu palstan juoruiluun :) Jos siitä ei muuta hyvää ole, niin ainakin avoimuutta äänestäjiä kohtaan. Miten täällä? En ole huomannut että täällä tai muuallakaan juurikaan keskusteltaisiin päivän polttavista paikallispoliittisista asioista ollenkaan.
Kyllä meidän "kyröt" on nykyään ankeita nukkumapitäjiä, joissa kaikki toiminta tapahtuu piilossa suljettujen ovien takana tai sitten erään baarin "pyöreässä pöydässä".
Juuri kyselin ikaalihlaisilta ,että ellääkö sie ennää kettää niin vanhaa jotta muistais koska sieltä poistu viimene järjenommaava immeinen. Ei tullu yhtää vastausta
Olisiko vastaamattomuus johtunut kysyjästä? Jos oikein kunnon asennevammainen kyrpänaama kysyisi minulta jotain, niin tuskin vaivautuisin paljoa jaarittelemaan. Tosin epäilen että sinäkin kuulut niihin henkilöihin, jotka eivät poistu omalta paikkakunnalta kuin sinivilkkuisella autolla kun naapurit ovat älynneet ensin apua hälyttää :)
Juurikin tähän on tultu.
Harmonikka musiikki ja varsinkin Jorma Kääriäs?? tyyppiset konsertit joissa ihmiset käyvät esim.(eilen teeveessä, kamalaa ja yleisö taputtaa tahtiakin miten sattuu) aihettanee mielenalisuorittamista.
Ikaalisten sivut on piekanmaan luetuin sivusto.Hämpän väen pitäis kyllä ottaa mallia naapureista.Ikaalisissa näkyy olevan imua mutta meillä on ihan runkkumeininki täällä.
Ei voi yhdistää, emme ole missään tekemisissä Hämeenkyrön kanssa, ainoa suunta on Tampere.
Ikaalisten hyviä kirjoittajia tarvittaisiin myös Hämeenkyrössä. Yhdistäminen olisi todella tervetullutta.
Emme halua kuuna päivä Hämeenkyröläisten kanssa samaan veneeseen, tai sitten on parempi muuttaa Ikaalisistakin pois. Jämijärveä vois digata, Parkanokin menettelee, mutta Hämeenkyrö EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA.
Ikaalisten sivuilla olisi paljon homojuttujakin,,,,
Sama täällä EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA Ikaalisten kaa samaan veneeseen.
Ehrottomasti tulee liittää yhteen..
Hyvähän siitä tulee saaraan mekin saman Suur-Hämeenkyrön pitäjän nuaremmatki osat vähän luettavaa kun kyrön sarvesta jatketaan vääntöä nuarempien polvien toimesta pitäjän vanhojen keskuksien kesken..
Samaa mieltä ollaan.. Ikaalisten palstan vireys voi tehrä tännekin hyvää..
Ei missään tapauksessa. Ikaalinen on aivan erijuttu kuin Hämeenkyrö, eikä ikaalislaiset halua liittöutua Hämeenkyrön kanssa ja sillä siisti.
niin luin tässä hämeenkyröläisten sivuja ja tulin siihen tulokseen, että ne menkööt Häijääseen ja me ikaalislaiset menenmme Tampereen suuntaan tai pysymme itsenäisnä, jotta silleen teemme. Ja jos joku erehtyy meitii sotkeen hämeenkyröläisten kans yhteen ni sitten pitänee vaihtoo maisemaa.
Maisemanvaihto on todella sinulle suositeltava vaihtoehto. Ehkä Savukoskelta löytyy sinulle sopiva työpaikka (mikäli pystyt lukemaan sanan "työ" ilman inhon irvistyksiä). Siellä on kuulemani mukaan paikka vapaana poronpurijalle.
Sekä Ikaalinen että Hämeenkyrö olisivat tyytyväisiä. Työkkäri maksaa siirtymiskorvausta sopivasti yhteen suuntaan. Sen verran olen seurannut Ikaalisten sivuja, että poronpurenta olisi ikaalilaiselle toiveammatti. Voisihan sitä teurastuksilta ostaa poron periä iltapuhteen askarteluksi.
Muuten tämä ikaalilaisen murteen hakemisesi on täysin epäonnistunutta. Yrityksesi on perin huvittavaa, eikä murteesi ole mistään kotoisin. Olet kuitenkin lukeneempi kuin tekstisi antaa ymmärtää. Koetat hävittää koulupohjasi näkymättömiin, mutta kun olen äidinkielen suhteen aivan suvereeni, niin haistan kielelliset häivytysyritykset.
Sanan: "eikä" eteen ei tule pilkkua, koska tässä tapauksessa on kyseessä kaksi päälausetta!
Kuntaliitoskeskustelujen nojalla kuntalaisten keskustelutilaisuudessa enemmistö kuntalaisista kannatti Ikaalisten suuntaa..
Kuntaliitoskeskustelutilaisuudessa kuntalaisten enemmistö kannatti Ikaalisten suuntaa..
elä sie minnuu mihinkään savukoskelaiseen vertaa, oon paljasjalkanen ikaalihlainen ja pysyn. Sitten jos liitetään hämmeenkyrröön niin lähen muuanne.
Ei missään tapauksessa Hämeenkyrön kanssa yhteen, sillä en ole koskaan saanut asiallista tai oireisiin kuuluvaa hoitoa, kun päivystys on ollut Hämeenkyrössä.
Viimeksikin kun kotiin lähettivät, niin kolmen tunnin kuluttua ambulanssilla Acutaan ja onneksi siellä erikoissairaanhoito osasi asiansa.
Kunnon lääkäreitä kaivataan, niitä ei löydy Hämeenkyröstä eikä Ikaalisista. Ennen Ikaalisissakin oli vielä kunnolliset lääkärit.
Niinpä niin, kunnon lääkäreitä löytyy tuolta Koskikeskuksesta. Ei se loppujen lopuksi niin hirveän kalliiksi tule siellä asioida, saa ainakin avun. Ei tarvitse arvauskeskusten kanssa ihmetellä.
Muistaakseni ensivuonna voit valita oman terveyskeskuksesi ja lääkäriasemasi, taitaa tulla tunkua tuonne Hesan suuntaan tai Espooseen. Tosin Tays olisi myös joiltakin osastoilta hyvä vaihtoehto. Ortopediaa saat hakea sitten joko Coxasta tai sitten Turusta, missäs se Orava taas tekikään töitä.
Sitten yksityinen, kun poistetaan verot. Niillä verorahoilla, jota Ikaalisiin maksan pitää saada myös vastinetta ja terveyspalvelut ovat yksi sellainen asia. Myöskin vanhustenhuolto ja lasten asiat pitää olla kunnossa. Turvallisuuskin nousee kehiin mukaan.
Kunnat ja palstat voisi hyvinkin yhdistää
Aivan näin.. Ikaalisten palstan vireys on huomioitavaa kuten myös H-kyrön palstan flegmaattisuus.. ihan kuin Ikaalinen on se isompi paikkakunta.
Palstoja ei pidä yhdistää. Muualta muuttaneena on vähän helpompi ymmärtää mistä puhutaan, kun paikkakunta/alue jollakin lailla heti selvillä. Ne jotka moittivat oman paikkakunnan keskustelujen tasoa, katsokoon peiliin, siellä se ongelma on.
Ikaalisten palsta on paljon vireämpi ja monipuolisempi, kannatan yhdistämistä.
Ei helkkariss noita hulluja tälle palstalle, pysyköön ikaalisissa.