Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Hautala oli teettänyt siivous- ja remonttityötä henkilöillä, joilla kummallakin oli samaan aikaan ao. töitä varten perustettu firma.
Työ päätettiin kuitenkin siitä huolimatta teettää kuititta, pimeästi ja ehken edullisemmin kuin firmojen laskuttamana! Täyttyvätkö harkitun vakavan rikkomuksen tuntomerkit? Antanee pääministerille aiheen uuteen harkintaan ministerin oman työrupeaman jatkopestistä?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuvitteletteko, että joku työkaveri (pääministeri , vihreiden liiton puheenjohtaja) antaisi potkut työkaverilleen. Siitähän saisi elinikäisen vihamiehen.
Jonkun ulkopuolisen puolueettoman elimen on tällaisissa tapauksissa tehtävä päätökset. En sitten tiedä, onko oikeuskanslerikin "työkaveri". Tuttu on ainakin ja eduskunnan nimittämä.
Muissa maissa asianomaisen itsekunnioitus, omatunto, kansalaismielipide sekä yleinen käytäntö vaatii itse eroamista tällaisissa tapauksissa. Jatkaminen on mahdotonta, koska luotto on mennyt. Suomessa toimi eliitin hyväveliverkosto, joka suojaa "jäseniä".
Tässä tapauksessa syylliseksi epäiltyä ei pelasta edes teon tuoman hyödyn vähäisyys. Tärkein pointti asiassa on teon tietoinen tahallisuus. Oikeudelle valehtelua ei sallittane edes tavalliselle kansalaiselle, saati sitten ministerille.