pakkomielteinen ihastuminen - miten siitä pääsee yli?

Sama juttu näkyy täällä olevan kaikilla varatuilla, että oman kumppanin kanssa ei ole sellaista tunnetta ikinä koettu. Kumma juttu. Sehän johtuu juuri siitä että kyseessä on kielletty hedelmä ja se on hullaantumista ja himoa uuteen ihmiseen.

Jos et kerran aio rikkoa perhettäsi niin et tietenkään enää keskustele tai muutenkaan ole tekemisissä hänen kanssaan, sillähän ruokit vaan ihastumistasi! Työasiat pitää tietysti puhua mutta muu kannattaisi jättää.

Itseäni kyllä ällöttäisi jos oma mies vaan jäisi velvollisuudentunnosta luokseni, ihan kuin tekisi suuren palveluksen minulle roikkumalla luonani vaikka haluaisi olla ihan muualla. Käskisin häipymään jos tunteet toiseen eivät katoaisi. Ansaitsen olla ensimmäinen vaihtoehto.

Hyvä ettet ole kuitenkaan pettämään ryhtynyt, tunteillehan ei voi mitään mutta juuri sitä tarkoitin että keskity omaan suhteeseesi josnet kerran aio sitä päättää.

Sama tilanne,mutta olen nainen ja ihastunut...ei ole helppoa.

varmaan saat ap hyvää tarkottavia neuvoja että sun pitää ensiksi keskustella kumppanisi kanssa tästä ja parisuhdeterapiaa jne ja jos oikeast rakastatte niin löydätte keinot. Varo kuitenkin, toi sun tilanne kuulostaa niin tutulta, ja mulla kävi just niin että otin asian rehdisti puheeksi ja luottamus meni vaikka en ollut tehnyt mitään "oot jo henkisesti pettänyt" oli se perusviesti. No ei tää ihastus ollut musta kiinnostunut ja menetin molemmat, nyt ollaan vuoroviikkoisä. Ei exälläkään ketään oo mutta ei kuulemma uskalla luottaa. Kyllä nyt tajuan että ei se mun ihastuminen ihan normaalia ollut, en suosittele lääkkeitä mutta mulla laukesi masennus päälle kun ero tuli ja sitä kautta sain lääkkeet ja se pakkomiellekin häipy pikkuhiljaa kun aistit turrutettiin (tai no, on pysynyt poissa kun on ne lääkkeet).

sori ei neuvoja, jos tietäsin miten mun olis kannattanut toimia niin varmaan osaisin vastata mutta mulla meni elämä laarista alas kun aloin tehdä jotain, ehkä olis pitänyt vaan kärvistellä tai käydä valittamassa masennusta lääkkeiden toivossa. Sun tilas tunnistan kyllä ja ei se normaalia oo jos noin kauan jatkuu.

Et todellakaan ole tunteinesi yksin, ihastumisia tapahtuu varmaan kaikissa hyvissäkin parisuhteissa, mutta eri asia on sitten se suuri jysäys, joita tapahtuu ehkäpä vain kerran elämässä. Voin hyvin kuvitella tilanteesi, itsellä on hyvin samankaltainen tilanne päällä, tosin olen nainen.

Elämä on opettanut että aika parantaa, et ole pettänyt vaimoasi, etkä sitä tahdo. Tunteet haalistuu ajan mittaan (jos haluat). Eri asia on, jos itse tahdot ruokkia ihastumistasi mielikuvilla, kuten itse nyt teen...=( tällöin kärsimystä saa pitkitettyä ja itseään piinattua helposti puolikin vuotta, jopa enemmän! En sano että se on järkevää, mutta kun ei malta irrottautua ihanan kiperästä ihastumisesta ja häneen liittyvistä haaveiluista.

Mitäs jos vain nautit tunteesta, (tiedän, ihastuksissa eläminen on toisinaan kaikkea muuta kuin nautinnollista), toisina päivinä leijailen pilvissä , mutta toisina taas murheen alhossa...Olen onnellinen että tämä ihminen on elämässäni, vaikka en häntä varmasti koskaan saa, mutta ainakin olen elossa!

Oletko varma että nainen on täysin välinpitämätön ja ihastuksesi yksipuolista? Mitä jos hänkin vaan pelkää rikkovansa perheen "väärillä" tunteillaan? Jos tunteet ovat molemminpuolisia, ainoa ihminen jolle voit tuskaasi purkaa on tämä nainen, joka tuntee sinua kohtaan samoin. Eikä sen tarvitse johtaa mihinkään fyysiseen pettämiseen, tai sen enempää henkiseenkään, eikö ole helpotus että asia tulisi tunnustettua, jonka jälkeen molemmat mahdollisesti voivat jatkaa omissa elämissään eteenpäin? Aikuiset ihmiset kyllä osaavat hoitaa asiat korrektisti, varsinkin kun ollaan samassa työpaikassa. Ei siis missään työpaikan pikkujouluissa tai muissa kekkereissä, eikä alkoholin rohkaisemana! =)

Joko sinä vaihdat työpaikkaa, eroat vaimostasi tai päätät pääkopassasi että tuo nainen ei merkitse sinulle mitään. Käytä järkeä äläkä alapäätä, olet kuitenkin aikuinen mies ja kaikki vaikuttaa negatiivisesti sun muuhun elämään. Herää ennen kuin perheesi on hajalla.

Hei tsemppiä! Ehdotan myös että juttelet tämän ihastuksesi kanssa tai ainakin yrität ja selität tilanteen. En menisi ensiksi puolison puheille jos siis olet ihan rehellinen noiden aikeidesi kanssa ja pystyt ne kasvokkaine myös ihastuksellesi kertomaan.

Voi olla että välit häneen menevät poikki tai hän reagoi jotenkin oudosti - esimerkiksi jos hän itse onkin ihastunut sinuun mutta ei halua leimautua perheenrikkojaksi. Tiedän että joskus olen itse toiminut noin kun olen halunnut unohtaa toisen, eli kun olen itse ollut yksipuolisesti ihastunut ja on ollut pakko vain katkaista kaikki yhteydet jotta saa rauhan.

No, vaikka en tunnusta itseäni sarjaihastujaksi, niin minulla oli vastaava tilanne (olen nainen) pari vuotta takaperin ja löysin uuden elämän tämän ihanan miehen kanssa. Eli tuli se suuri jysäys ja se oli menoa =).

Voimia ap:lle, tilanne ei ole helppo. Minulla on kokemusta sellaisesta kuviosta, jossa keskusteltiin "aikuisten kesken" ja päästiin hetkeksi sellaiseen moikkailutasoon, eli sovittiin yhdessä että tästä ei sitten tule mitään isompaa mutta kavereina pysytään. Siinä vaiheessa kun toinen osapuoli oikeasti sitten meni eteenpäin elämässään, tuli melkoinen vyöry tunteita ja en loppujen lopuksi pystynyt sitten kuitenkaan olemaan "vain ystävä", valitettavasti, vaan piti tehdä täysi pesäero ja unohtaa ja se vasta oli tuskaista. Olin pitkään katkera siitäkin että hän oli päässyt niin helposti eteenpäin ja minä jäin yksin tilanteeseen. Ei taida tällaisesta pääst yli kuin täydellä unohtamisella.

Elämää tämä vain on, ei sen vakavampaa.

Tunnusta ihastuksellesi tunteesi, oli hän sitten kuinka välinpitämätön tahansa! Se todennäköisesti auttaa tilannettasi parhaiten. Jos hän suhtautuu negatiivisesti, et jaksa kauaakaan ihastunut olla :)

Mitäos koittaisit ensin puhua asiasta jollekin luotettavalle miespuoliselle kaverillesi? Ehkä hän on jopa kokenut saman tai osaisi muuten asettua kenkiisi. Saisit hänen kanssa ainakin puhua asiasta ja tukea tilanteeseesi. Monesti asioista puhuminen tekee niistä helpommin käsiteltäviä. Ja saisit ehkä myös omat ajatuksesi selvemmiksi.

Ehkä kannattaisi koittaa myös mahdollisimman objektiivisesti miettiä kuinka paljon kokemistasi tunteista johtuu juuri siitä pakahtumisen tunteesta, kun toista ei heti saakkaan. Jospa kyse ei olekkaan elämää suuremmasta rakkaudesta, vaan kuukausien aikana kasvaneesta pakahtumisen tunteesta. Tämä tunne häväisi nopeasti sitten kun toisen saisi.

Tsemppiä!

Kannatan kanssa kaverille puhumista, jos ei löydy sopivaa läheistä kaveria niin löytyisikö joku vähän kaukaisempi mutta jota pidät luotettavana kuitenkin?

En mäkään varmaan lähtisi puolisolle ensimmäisenä kertomaan että olen palavasti ihastunut toiseen ihmiseen, aika harvoin kuitenkaan tuossa varmaan hänkään pystyisi ihan objektiivisesti arvioimaan tilannetta ja pian on kaksi tulipaloa sammutettavana samaan aikaan.

En kyllä sille ihastuksellekaan, voi mennä pahemmin solmuun.

aina kun tulee haluja paina mieleesi lapsiesi ja vaimosi kasvot.siirrä huomio työpaikalla työn tekemiseen ja jutelkaa vain työ asioista .eli järkeä.itse kiinnitän kaiken huomioni siihen että käyttäydyn mahdollisimman luontevasti ja asiallisesti silloin tunne ei lähde liiaksi viemään.

Voi kohtalotoverit,
Voimia!
Omassa tilanteessa olen ihastunut esimieheeni jonka kanssa on aivan pakko olla paljon tekemisissä. Kuvio haittaa mun työntekoa kun ajatukset harhailee. Sit välttelen mikä on täysin idioottimaista. Mut kelle hitolle tästä puhuu en voi sille pomolle

Olin itse hirveän ihastunut yhteen mieheen vuoden verran. Näin häntä säännöllisesti, mutta en kuitenkaan työpaikalla. Hän kuten minäkin oli varattu ja aika hämmentynyt, kun huomasi tilanteen. Kun tajusin, miten hämmentynyt hän oli, niin tunnustin hänelle tilanteeni ja saatiin sovittua, että tämä ei johda mihinkään ja ollaan vain toisillemme asiallisen ystävällisiä. Pitkän aikaa meni hyvin, mutta en päässyt tunteestani eroon millään. Oli kiva nähdä häntä kaikesta huolimatta, mutta toisaalta tuskat oli kovat, kun en voinut saada häntä. Sitten kun hän jossain vaiheessa tajusi, että minun tunteeni eivät ole sopimuksesta huolimatta laantuneet, hän selvästi alkoi käyttäytyä hermostuneesti minun seurassani. Silloin tajusin, että minun täytyy jättää hänet täysin rauhaan ja onnistuin järjestämään elämäni niin, ettemme enää kohdanneet. Se oli ehdottomasti ainoa oikea ratkaisu.

Nyt olen päässyt elämässäni eteenpäin, olen eronnut silloisesta puolisostani ja minulla on uusi, rakas mies. Olen jälkeen päin tajunnut, että raju ja hallitsematon ihastukseni johtui siitä, että olin vuosia kärsinyt huonosta parisuhteesta ja kaipasin epätoivoisesti rakkautta.

Aloittajalle neuvoisin, että älä missään tapauksessa puhu vaimollesi. Ihminen saa ihastua eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta sen pidemmälle ei pidä mennä eikä myöskään puhua sille kohteelle, ellei tule jonkinlainen pakkotilanne, jolloin asiaa on välttämätöntä selvittää.

Voit yrittää ottaa tilanteesta ilon irti ja nauttia salaisesta ihastuksestasi. Mutta jos se on niin pakkomielteistä että häiritsee elämääsi ja aiheuttaa syyllisyydentunteita vaimoa kohtaan, niin yritä sinäkin järjestää elämäsi niin, ettet enää joutuisi kohtaamaan kyseistä naista.

Suosittelen keskusteluterapiaa, vaikka yksityisellä p. Mitä siinä naisessa viehettää, mitä sillä on? Varmaa jotain sellaista mitä sinussa ei oo :-)

Pakko mielteinen ihastuminen. Muutaman kerran elämässä olen sen kokenut. Kun sitten kerron asiasta avoimesti ja toinen katkaisee täysin välit sitä jää pitkäksi aikaa tyhjyyteen. Masentuu.

TOivon etten koskaan ihastu enää! Ihmiset ovat alkaneet herättämään minussa vihaa! Jos muutama kerran olisin jäänyt ilman vastakaikua mutta kun ei sitä ole koskaan päässyt kokemaan! Mikä minussa on pielessä!

onko ap:n tilanteessa tapahtunut muutosta, itsellä samankaltainen tilanne, kestänyt myös pari kuukautta...kiinnostaisi tietää miten aiot hoitaa tilaneen?

Minun ihastuksellani on aivan ihana katse, joka kestää ja kestää...... HUH! Maailma on täynnä ihania miehiä, mutta kun just tämä yksi on ylitse muiden. Mies, johon ei ole mitään asiaa... :(

Olen lueskellut näitä vastauksia silloin tällöin, eikä täältä mitään kultajyvää taida löytyä. Tilanteessa ei ole tapahtunut mitään muutosta, paitsi että en näe ihastustani ennen kuin parin päivän päästä.

Yhtä kärvistelyä tämä elämä on nyt. Kuvittelen koko ajan hänet tekemään niitä asioita mitä teen vaimoni ja perheeni kanssa, vaikken haluaisi niin ajatella. Vähän naivia ajatella, että joku mielikuvaharjoittelu auttaisi, millä ihmeellä ihminen (ainakaan minä) pakottaa ajatuksensa johonkin muottiin - tuntuu itsensä huijaamiselta.

Ainoa hetki kun oikeasti pääsin hetkeksi eroon tästä, oli lauantai-iltana kun käytiin kaverin kanssa parilla (no, neljällä) oluella - ja ai että oli hienoa olla vähän aikaa ilman puristavaa tunnetta rinnassa. Kuningas alkoholi...

Keskusteluterapia voisi tietty olla vaihtoehto, mutta luulen, että liian kallista. Kavereille puhumisen voi hylätä tässä vaiheessa - kukaan heistä ei ole riittävän kaukainen että uskaltaisin keskustella suoraan. Ammattiauttaja tuskin moralisoisi, kaveri saattaisi.

Luulen että jossain kohtaa pyrin avaamaan keskustelun ihastuksen kanssa ja selittämään tilanteen - toivoen, että hän ei pidä minua jotenkin vinksahtaneena ja ala siksi välttelemään. Jotenkin tuntuu siltä, että totuuden kertominen auttaisi osaltaan aloittamaan sen toipumisprosessin tai mikä se nyt sitten onkaan. Toisaalta, pelkään että hän alkaa tietoisesti vältellä minua, enkä sitäkään halua.

Hirvittävän ahdistunut ja nyt myös surullinen olo on tässä tilanteessa, enemmän kuin aiemmin. Osa minusta pelkää myös sitä että menetän hänet kokonaan.

naisen näkökulmaa..

Luen ap:n viestejä ikään kuin ne olisi oman mielitiettyni. (niinhän ne kaikki muutkin täällä tekee..).

Otin itsekkin muutaman(8) viikonloppuna ja avauduin lapsuuden kaverille tästä miehestä. Suhdehan olisi kaikin puolin sopimaton. Selitin kuitenkin tilanteen että tässä mistään järjestä olekkaan kyse. Kaveri vain tokaisi että ei enään järkyty mun kohdalla mistään. oli vain että selvä. sen jälkeen hän uskalsi avautua omista miesasioistaan. No nyt tavallaan olen tuonut julki ajatukseni. Helpottiko? ehkä vähän.
tajusin ainakin kuinka hullu olen.

btw. en tajua miksi tällä palstalla lukee paljon niitä juttuja, joissa naiset ovat haukkuneet tunteistaan kertoneet miehet pystyyn. toisaalta nämä kylmästi dumpatut miehet ovat päässeet samalla hetkellä ihastumisen tunteestaan eroon.

itse en voisi kertoa tunteistani koska leimautuisin jonkun tason perheenrikkojaksi. enkä ole mies, heh.

(ja luulenpa että osassa dumppaus-tapauksista nainen on pelännyt että hänen tunteillaan leikitään. kannattaa varmaan tehdä selväksi heti ettei se ole mikään vitsi. mikäs sen hienompaa olisikaan kun mies sanoo ''tykkään susta''. nainen vastaa ''niin minäkin.'' ja sen jälkeen mies alkaisi nauramaan,)

No, jopas osui ja upposi! Samaan tuskaan ap:n kanssa olen näitä palstoja toisinaan lueskellut. Ap:n (ja muutaman muunkin tässä ketjussa) kanssa minulla on aivan prikulleen sama tilanne. Tai, no, oli vuoden verran. Nyt pikkuhiljaa olen päässyt tilanteen herraksi, kun olen oikein yrittänyt pitää yhteiset työasiat viileästi työasioina. Vaikka eihän sekään ole aina onnistunut. Tunteeni ovat nyt toisaalta laantuneet siedettäviksi, mutta tiedän myös, että olisin "kypsää viljaa" tilanteen niin edetessä.
En ole varma, tietääkö ko. nainen todelliset tunteeni häntä kohtaan, mutta arvelen, että ainakin aavistaa. Minulla ei itselläni olisi estettä ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, mutta pelissä on aivan liian paljon menetettävää alkaen esim. perheistä.
Ei näistä voi aivan kenen kanssa tahansa jutella (niinkuin joku tuossa mainitsikin) ja paras olisi varmaan joku luotettava kaveri (itselläni ei tällä haavaa ole, aika erottanut), jolla kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Luulisin, että varmaankin kaikilla on jonkinlaista ihastumista varattunakin ollut tai ainakin varattuun. Lääkäri ei ehkä myöskään ole paras vaihtoehto, kun kyse EI ole sairaudesta vaan jostain aivan muusta.
Toivon ap:lle ja muille lukemattomille kohtalotovereille jaksamista sen mahtavan/kamalan pakahtumisen tunteen keskellä!

Tutulta kuulostaa. Minulla on myös ihastus työpaikalla, ja hän on kuin huumetta. Jos juttelemme ohimennen, seurauksena nauramme usein yhdessä, ja sen jälkeen parin tunnin ajan on hyvä ja seesteinen olo, sitten pitää "saada uusi annos".

Kun tulee viikonloppu, vierotusoireet alkaa ja paranee vasta maanantaina. Molemmat varattuja. Ei ole tunnustettu mitään puolin tai toisin tai edetty mihinkään ja tuskin edetäänkään, mutta tilanne on jotenkin selvä muutenkin - niin hyvin viihdytään toistemme seurassa. Toisaalta välillä sitä miettii että ei tää näinkään voi ikuisesti jatkua.

http://www.youtube.com/watch?v=KuofE13pFCM

Olet luuseri, Unohda se nainen ja keskity perheeseesi. Jos se ei onnistu. Ota ero, mutta älä leiki toisten tunteilla. Näitä kaapissa yms. salasuhteissa olevia tuntuu maa olevan täynnä ja suorastaan oksettaa!

valheella on lyhyet jäljet et ole aviossa eikä ole lasta muuten vaan jumittaa. molemmat höyryää.

Muistat vaan tumputtaa kovasti tuo ihastus mielessä,kyllä se siitä tokenee..!

Tuttu tunne älä kuitenkaan poikkea kaidalta tieltä Sinulla on lapset ja vaimo sinulla on niistä suuri vastuu Ihastuksia tulee ja menee Luulen ,että jokaisessa avioliitoss on ihastuksia ne menee ohi Siirrä ajatuksesi muualle vaikka harrastuksiin...jne

Tekee mieli sanoa; käytä järkeä, älä tunteile ja haaveile. Hoida arki ja rutiinit, pidä elämä kondiksessa, kyllä se siitä ...

Kaikkea sitä aikuinen mies viitsii laskettaa !

Hai yks antaa yhtä ja toinen toista mutta arkisiin huoliin kaatunee jokainen tommoinen päähänpisto.

Hulluinkin ihastus menee ohi. Siihen voi mennä helposti aikaa pari vuotta.

Neuvoni: psykan kanssa juttelu voi olla ihan paikallaan, koska syyt rajuun ihastumiseen voivat olla itselläsikin piilossa.

Toinen neuvo: mitä jos yrittäisit ajaa kaiken tämän lemmenenergiasi vaimoosi? Kaipaus on tietenkin vahva tunne, vahvempi kuin mikään mikä on tässä ja nyt, koska siinä on puolet omiin toiveisiisi pohjautuvaa mielikuvitusta. Tämän kun muistat ja vielä ymmärrät, olet jo voiton puolella.

Likaa hänet mielikuvissasi. menet vessaan ja masturboit muutamia kertoja ajatellessasi häntä. Se auttaa. Kukapa sitä haluaisi hutsun kanssa seurustella.

Oli vähän samankaltainen tilanne menneinä vuosina. Ihastuin tulisesti -omaksi suureksi yllätyksekseni, ei yhtään ns. tyyppiäni- varattuun työkaveriin(mies). Olin aika sekaisin, pelkkä hänen hymynsä sai aikaan valtavan tunnemyrskyn ja ajatus hänestä tuntui vatsanpohjassa asti. Ihastus säilyi pari vuotta. Olin sen ajan sitten sinkkuna, kun en muitakaan osannut ajatella. Ihastus oli molemminpuolista, mutta mitään katseita, hymyjä kummempaa ei tapahtunut. Hän varmasti rakasti puolisoaan ihastumisestaan huolimatta, enkä minäkään halunnut yrittää viedä juttua pitemmälle. Vaihdoin sittemmin muista syistä työpaikkaa, ihastus jäi taakse ja lopulta haaleni. Jos nyt tulisi kadulla vastaan, tervehtisin, mutta se toisi vain muistoja menneisyydestä eikä samaa tunnetta takaisin.

Näin jälkeenpäin ajatellen hän oli ehkä turvallinen kaukoihastus. Vanhempi, vakaampi mies, joka oli sopivan tavoittamaton. Hänellä ehkä oli omassa elämässään jokin valjumpi jakso/kriisi, joka puolestaan sai hänet alttiiksi ihastumaan. Jos olisimme olleet vapaita, tilanne olisi saattanut johtaa johonkin mutten usko että meistä olisi tullut hyvää paria ja että olisimme todella rakastuneet. Sen perusteella mitä häntä tunsin, epäilen elämäntavoitteidemme, arvojemme jne. olevan liian erilaiset. Se oli vain järkisyistä riippumatonta vetovoimaa, joka lopulta haaleni.

Oot sä vaikeessa tilanteessa, ei käy kateeksi. Arvostan suuresti, että olet tosissasi yrittänyt päästä irti tuosta tunteesta ja pitänyt jalkasi todellisuudessa. Mondet olisivat tässä tilanteessa jo "antaneet mennä". (Ja sitten on usein mennytkin: avioliitto, perhe ja lopulta myös tuo uusi suhde.) No, tunnustan, että itse olen ihastunut vain kerran ja senkin seurustelukumppaniini. Muilta olen sitetn kuullut sydäntäsärkeviä tarinoita. Mitään keinoa en kyllä osaa tuohon neuvoa. Toivon vain sulle sitä, että nuo kiusaavat tunteet häippäisisivät ennen kuin jotain ehtii mennä rikki. Tekisi mieli jopa pyytää "apua ylhäältä" sulle. Voimia!

oiskohan ihastuksesi narsisti,neosaa antaa väärää infoa ja sit ??

Kuuluu elämään. Uskoakseni lähes jokaisella. Pitää vain sitkutella, kyllä se ohi menee. Voi kestää parikin vuotta.

Rakkaus ei ole mitään lepoa ``herrassa``. Sen hoitamatta jättäminen saattaa kostautua juuri näin.

Olen kokenut tuon suuntaista toisesta suunnasta - naisena, johon hyvinkin korkeassa asemassa oleva mies ihastui tilanteessa, jossa meillä oli muutaman viikon ajan tilaisuus olla samassa seurueessa. Ikäeroa toistakymmentä vuotta. Mies pyrki selkeillä kysymyksillä kartoittamaan mahdollisuuksia jatkaa tapaamista, vaikka oli naimisissa ja minä en. Ajattelin hänen yhteiskunnallisesti näkyvää ja arvostettua asemaansa, laajaa sosiaalista ympäristöään ja sitä, millainen katastrofi se olisi nimenomaan hänen perheelleen, elämälleen ja elämän piirilleen. Asia puhuttiin auki: tunteita oli kummallakin, mutta en pystynyt kuvittelemain itseäni avioliiton rikkojana. Ajatus tuntui kerta kaikkiaan mahdottomalta.

Koska emme enää luontojaan tavanneet tai nähneet, pystyimme irtaantumaan toisistamme myös henkisesti. - Mitä asiasta sanoisi jälkeenpäin? Jäi kiitollisuus siitä, että koin sen mutta toisaalta kiitollisuus siitä, että voitin itseni. Mutta jäi myös vielä jotain: ainutlaatuisuuden tunne, tunne siitä että olin kohdannut niin korkeassa asemassa olevan erityisen hyvän ihmisen. Hänet tulen aina muistamaan yhtenä niistä unohtumattomista ihmisistä, jotka minun suotiin tällä elämäni matkalla kohdata.

Lääkkeillä ei rakkautta sammuteta. Mä muuten tiedän miltä tuntuu, kun saa kuulla että oma mies on rakastunu toiseen. Ristiriitasta. Mä ymmärrän että tunteilleen ei voi mitään, mutta mieti miltä susta tuntus jos sulle kerrottas et sun vaimo on rakastunu toiseen.. Jos sun naine sua rakastaa, eiköhän se ymmärrä.

Ihminen rakastuu monta kertaa elämässään eikä aina järkevästi - ei auta sekään että oma liitto on suht´ hyvä. Rakastuminen vie ajatukset, voimat jne. mutta voin kokemuksen suurella rintaäänellä sanoa että se menee kyllä ohi.
Hullaantuminen tulee omista aivoistamme, omista mielikuvistamme, halutaan taas kokea se ihanuus kun joskus ensi kerran rakastuttiin - ihan normaalia joskin hankalaa. Hullaantuminen vie ajatuskyvyn joten näemme ihastuksemme kohteen oman ihastumisen peilinä - totuus on toisenlainen.
Anna ajan kulua - se menee ohi ja alat taas työtoveriasi pitää ihan tavallisena ihmisenä. Ei hän ole niin ihana tms. kun ymmärrät että se ihanuus tulee omasta mielikuvituksestasi.
Parempi kun alat pikkuhiljaa ajatella miten muuten voisit rikastaa elämääsi ja avioliittoasi. Älä tee hätiköityjä ratkaisuja ettet pilaa elämääsi! t. isomummi

Keskustelun välttely tekee pakkomielteen, asia jää kesken. Jos keskustelisitte, huomaisit että nainen on vain ihastus, ei sitä mitä oikeasti haluat. Jos ette voi keskustella - tai se ymmärretäisiin väärin, käy mielessäsi läpi mitkä tai mikä on se ihastuksen syy - jokin sama asia kuin sinussa? Huomaat, että ajatus - eikä ihminen kiehtoo enemmän kuin esim. perheen rikkominen tai muiden ihmisten tunteiden satuttaminen.

anna mennä ohi, älä ikinä pilaa nykyistä parisuhdettasi...tulet katumaan ja katkerasti..jos alat pettämään..

Jua es ;;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

mulla ei ole samanlainen tilanne kuin alottajan kanssa, olen sinkku, ja olen ihastunut naapurin mieheen, hänellä on naisystävä, ja pieni lapsi. miksi se vaan kaivelee mielessä eikä lähde pois,ihastuminen. todella ihana,mutta ärsyttävä tunne. enhän minäkään voi ihastukselleni mennä sanomaan että kappas olen muuten miettinyt sinua paljon. mitähän se kuvittelee? tiedän jo itse että olen ihan pöllö ajatusteni kanssa. menettäisin hyvän naapurisuhteen oman hölmöyteni takia. en todella puhu nyt aloittajalle, mutta viime suhteeni alkoi sillä, että ihastuin palavasti mieheen ja hän myös minuun, silloin seurustelin. annoin tunteen viedä ja lähdin siitä suhteesta tämän entiseni matkaan, se kannatti, sitä kipinää riitti kyllä, suhde katkesi muista syistä. mutta sain siitä kaksi ihanaa lasta. tuntuu vaan että kyllä niitä palavia ihastuksia kaikilla tulee ja menee, joskus ehkä kannattaa lähteä sen aallon mukana, joskus ei. eihän kukaan osaa tulevaisuutta ennustaa:(.
mutta kuitenkin jos on jo naimisissa ja lapsia ja kaikki hyvin, järkevintä olisi pysyä vaan siinä jo olemassa olevassa suhteessa,eikä lähteä hölmöilemään.

Höpö, höpö...
Taidat olla homouteen taipuvainen.

Vedä perskänni ja yritä iskeä ihastuksesi. Pakit tulee ja pääset pakkomielteestäsi. Sinulla on kaksi lasta. Olet heistä vastuussa. Älä särje heidänkin kotia.

Minä varmaan miettisin tuossa tilanteessa että kerranhan sitä vaan eletään ja että kuolinvuoteella varmaan katuisin jossen kerrankin eläisi täysillä. Paitsi että en välttämättä miettisi koska tapana on toimia. Varovasti ehkä, koska olen pelkuri, mutta toimia jotenkin kuitenkin.

Vaistosi huutaa että tartu tilaisuuteen, mutta kiellät sen itseltäsi jonkin ulkoa oppimasi ihmissivistyksen kehittämän sovinnaisuuskonstruktion nimissä. Mahdatko uskoa johonkin palkintoon kuolemanjälkeisessä kompensaatioksi siitä jos nyt pidättäydyt kaikesta? Mitä jos siellä on vastassa vain jumala joka sanoo että vittu sä olit tyhymä nuoleskelija, ei teitä ihmisiä varten ole muuta kuin yksi elämä, ja sitten jumalan mielenkiinto sinua kohtaan loppuu ja sinä päätyt siihen.

Ei tuo todellakaan sairasta ole, mutta toki kannattaa puhua asiasta jollekin, ettet jää yksin tunnekuohun kanssa. En suosittele kertomaan heti kumppanille, vaan ota yhteyttä vaikka johonkin auttamispalveluun. Noin vahvoja tunteita on turha yrittää tukahduttaa. En osaa neuvoa mitä pitäisi tehdä, mutta juttele tosiaan jonkun kanssa ja mieti tilannetta.

"Vetoamme kaikkiin suomalaisiin, että käsitystä avioliitosta naisen ja
miehen välisenä julkisena liittona suojellaan ja edistetään lastemme ja
yhteiskuntamme parhaaksi."

Allekirjoita, jos yhdyt tähän vetoomukseen.

http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto

Nimeä ei julkisteta listassa, jos ei halua. Vaatii sähköpostiosoitteen. Allekirjoitus vie noin minuutin. Vahvista allekirjoitus sähköpostissa vielä. Kertokaa tästä adressista eteenpäin.

Ihastuksesi kohteessa tuksuu tiedostamattasi sellaiset feromonit jotka aistit sopivan yhteen omien geeniesi kanssa. Lisäksi hän ehkä muistuttaa jotakuta aiemmin tuntemaasi henkilöä, jonka vuoksi sinusta saatta tuntua kuin olisitte aina tunteneet toisenne tai olisitte sielunkumppaneita.

Ihastuksesi tulee päättymään luultavasti siihen että nolaat itsesi hänen silmissään ja sen jälkeen joudut vaihtamaan työpaikkaa. Koita odottaa että keväinen into vaihtuu syksyn harmauteen ja usko siihen että hän ei tule tekemään sinua onnelliseksi ennen kuin seuraavassa elämässä sitten.

Minusta näistä asioista voi puhua jonkun verran parisuhteessakin koska ihastuminen on täysin luonnollista ja olisi ihme jos ei niin olisi käynyt tai tulisi käymään vaimollesikin. Puhuminen helpottaisi ja muodostaisi mieleesi uusia ajatusratoja.

Mieti tilanne,jos lapsesi joutuu tehohoitoon,sinä siinä hänen sairaalasängyn vierellä toivomassa ihmettä, että lapsi selviää. Tuntuuko ihastuminen enää silloin miltään? Mikä elämä on tärkeintä sinulle? Pohdi kauan, saat vastauksenja toivut hetkellisestä hurmiosta.

Potkase ittees munilles ja anna aivojen tulla takasin päähäs. Lopeta haihattelu ja ruppee olemaan mies perheellesi. Sinä oot vastuussa perheesi hyvinvoinnista, etkä itsekeskeisestä itserakkaudestas. Älä säre perhettäs fiilistelyn takia, se on kallis hinta ihastuksesta.

ajattele se pieree ja haisee ,aamuisin pesemättömät hampaat ,ruuan jälkeen röyhtäisee aivan tavallinen ihminen

Keskity vaimoosi ja perheeseesi. Älä menetä niitä. Ihastuksesi ei ole sen arvoinen, että hylkäisit jo saavutetut edut. Puhun kokemuksesta. Aika latistaa nopeasti sen ihastuksen, jos vaikka erehtyisitkin hänen pauloihinsa. Se voi olla voimakas roihu, mutta palaa nopeasti loppuun. Siinä vaiheessa se on jo myöhäistä, koska oma perheesi on hajonnut. Älä lähde haihattelemaan. Jäitä hattuun, anna ihastuksesi mennä. Nauti elämästä perheesi kanssa. Se on paljon arvokkaampaa. Ole mies.

Entäs jos tilanne onkin se että suhde vaimoon on käytännössä ollut kuollut viimeisen vuoden, eikä asia juurikaan parane ja molemmat ovat tietoisia tilanteesta, mies ehkä enemmän. Eikö saa ihastua, jos se tuntuu ns. oikealta. Mielestäni tässä ei pettämisestä taas ole kysymys jos omaan vaimoon tunteet ovat rehellisesti sanottuna kuolleet ja varsinaisessa suhteessakaan ei olla oltu enää pitkiin aikoihin?

Tapasin kuukausi sitten miehen baarissa; ihastusta kummankin puolelta ensi silmäyksellä, sillä erotuksella, että mies on varattu ja minä vapaa. Yksiä elämäni parhaita viikkoja ja pahimpia. Onhan näitä varattuja ollut ennenkin, mutta nyt lähti ihastumisessa täysin mopo käsistä. Ei auta järkeily. Sanoin tälle miehellekin, että onneksi asuu niin kaukana, ettei voida nähdä usein ja että yrittäisi nyt vielä lämmittää väljähtynyttä liittoaan. Mutta jos oikeasti vain voin mitenkään vaikuttaa niin kyllähän minä sen itselleni otan. Sitä jo luuli, että ei tässä seestyneessä neljänkympin iässa mitään tällaista enää eteen tule ja tässä sitä vahdataan puhelinta ja pähkäillään, että mitä se mussa näkee ja että milloin se huomaa, että olen tavallistakin tavallisempi. Kun olis joku kristallipallo, että miten käy. Jos huonosti niin voi kuitenkin olla onnellinen siitä, että on saanut kokea edes tämän onnen. Kaikille ei suoda edes tätä!

Unohda ja kärsi. Muu tuhoaa sinut.

En voi ymmärtää näitä vastaajia lainkaan. Olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen ihmisoikeus on löytää rakkautta ja intohimoa, eikä kenenkään tarvitse tyytyä elämään rakkaudettomassa ja intohimottomassa parisuhteessa edes lasten takia. Jotenkin naurattaa tämä avioliiton sosiaalinen konstruktio, miten ihmiseltä odotetaan koko elämänsä uhraamista jonkun liiton takia, joka on usein solmittu iässä, jossa rakkaudesta ei vielä ymmärretä mitään. Minusta jokaisen kuuluisi kokea intohimoista rakkautta ainakin kerran elämässään, eikä tyytyä olemaan sen ns. hyvän rationaalisen valinnan kanssa.

Tuntuu, että ihmisillä on joku outo sisäänrakennettu pyrkimys tylsään elämään jonkun keskinkertaiselta tuntuvan kumppanin kanssa, eikä oikeasti etsitä sitä, joka herättää sen roihun, tai ei ehkä edes tiedetä, mitä rakkaus on. Varsinkin miehet tuntuvat tekevän näitä rationaalisia järkivalintoja tuon tuosta ja sitten vanhempana ihmetellään ihastumisia.

Onhan se ihan fakta, ettei onnellisessa intohimoisessa parisuhteessa normaalit ihmiset ihastu toisiin. Minusta ap. tekisi vaimolleenkin palveluksen antaessaan hänenkin löytää jonkun, joka häneen tuntee tällaista intohimoa.

Sinulla on sama ongelma,kuin Aimolla "LOMA"Elokuvassa.Katso DVD ja näet itse mikä tulee olemaan ns. vahvan ihastumisen lopputulos........................:))))))))).

Nyt on aika lähteä vaimon kanssa kahdestaan etelänlomalle siis.

Minäkin olen pakkomielteisesti ihastunut. En kuitenkaan anna emotionalisten seikkojen sekoittaa rationaalista ajattelumalliani. yksinkertaista.

ISO MUNA PALJON NAISII! TRALALLAA HUIPATI HEI JA JONO KASVAA KUN LISÄÄ TAHTOO LISÄÄ!!! PÖSILÖ TOI TOIMITUKSEN VÄKI?

Se on NORMAALIA ja hyväksyttävää että on rakastunut tai rakastaa. Ahdistaa että niin kauniin asian luokittelet sairaaksi, oudoksi tai epänormaaliksi... Joko liittosi on lopussa tai sitten tuo ihastus menee ohi jonakin vuonna. Miksi syytät itseäsi? Uusi nainen pelkää siksi sinua koska olet varattu. Ilmeisesti hän ei ole kiinnostunut vai onko. Rakkaus vaan jatkuu... monilla muillakin.

Ihmisen rakastuminen on usen sokea. Sille ei mahda mitään. Lääkäri ei saa ihastusta loppumaan ja miksi pitäisikään.

parempi se on kotivessassa sitä tattia hakata ja unelmoida työpaikan akasta,kun rikkoa avioliitoansa

oikeesti jos rakastaa omia lapsia niin kannattaa ottaa aika lisä ja miettiä tosisaan mitä tekee turha valittaa jälki käteen kaikki voi muuttua

ei siinä auta kun käy laskemassa mällit sen akan kitalakeen, huomasin sen namisissa ollessani että se helpotti heti asiaa kun sihteeriä jyystin joka reikään. eikä akkakaaan narissut että aina vonkaan värkkiä siltä, itse asiassa sai olla aika rauhassa mitä nyt viikonloppuna vedin sitä tunteella ettei epäilyt herää
eri asia oi se että akat liimantui kinni ja niiden ukot soitteli iltaisin ovikelloa, vitutti
siirryin sitten nuorempiin lasten vahteihin ja niihin upposi joka osastoon, ai ai että oli makeaa laskea mälli ensin kurkkuun ja sitte b rappuun joka oli 17 v tytöllä aikas tiukkaa, vieläkin mulkku nytkähtää kun muistelen asiaa vaikka siitä on kulunut jo tovi
nykyään ajelen vain vakiovuoroa ja paria muuta hoitosuhdetta

Tätä on joskus tuumailtu kaveriporukassa, että osa ihmisistä varmaan on yhdessä kumppaninsa kanssa ilman, että on tuntenut sitä jalat alta vievää ihastumisen/rakastumisen tunnetta. Ja koska sitä ei ole koskaan kokenut, niin siitä ei ole tiennyt mitään, vaan on ehkä kuvitellut, että "tämä nyt kai on sitä rakkautta", on muutettu yhteen, tehty lapsia jne. Sitten kun oikeasti se tunne tulee jonkun toisen kanssa, niin ei ihme jos on pieni pää sekaisin. Mutta ... sellaista se elämä joskus on.

Osa tekee asialle jotain, osa vaan koittaa haudata sen ensimmäistä kertaa tuntemansa tunteen jonnekin. Kumpikaan ei ole helppoa.

hankala on tilanne. itse olen "se ihastuksen kohde", varattu naimissa oleva mies jolla lapsia on iskenyt silmänsä minuun. tavattiin myös työpaikalla. olin ennen parisuhteessa mutta erosin silloisesta poikaystävästä hänen takiaan. nyt jo vuoden verran on tätä säätöä jatkunut. ja näyttää ettei se lopu. itse umpirakastunut ja hankala tehdä itse mitään, odotan vain että tämä mies tekee jonkun askeleen johonkin suuntaan... mistään ei voi vielä tietää vaikka tuleekin haaveiltua ties mistä. vaikea tilanne tietysti meille molemmillekkin, tunnen itseni perheenrikkojaksi mutta minkä tunteille mahtaa. molemminpuolista on mutta mihinkään suuntaan ei pysty etenemään kun on niin paljon pelissä. miehen perhekin tietää tästä... itse oon melkeen masennuksen partaalla, mustasukkasuudesta ja ahdingosta. koskaan tällaista tilannetta ollut ja aika selväksi olen itelleni tehnyt että pysyn kaukana varatuista tästä eteenpäin.
jaksamista kaikille samantyyppisessä tilanteessa oleville, ei tämmönen ole helppoa kellekkään.

Todella tutulta tuntuu. Itsekkin olen kokenut tuon saman painajaismaisen ihastuksen naimisissa olevaan mieheen. Tunnustin sen hänelle. Mielestäni hän laittoi tulta pesään, Huomasi ihastukseni ja loi pitkiä katseita ja hymyili, minusta niin ei kaikille tehdä. Hän kuitenkin sanoi hymyilevänsä kaikille..Vähitellen viileni kun ei ollut silmissä niin ei ollut sydämmessäkään..

Hetken huumaa tai sitten ei. Vakavat suhteet sucks. Niihin kyllästyy, niissä kyllästyy. Seksi ei maistu, arki alkaa tuntua kurjalta. Mies tarvitsee virikkeitä, uusia seikkailuita, intohimoista kiihkeää rakastelua ja vauhtia elämään. Parisuhde on kuin vankila, keskitysleiri jossa olet vankina. Älä ikinä mene naimisiin. Yli puolet eroaa. Yli puolet kiroaa miksi ikinä tuli tehtyä näin. Suurin osa miehistä ajattelee, että eroan hänestä kun lapset ovat vähän vanhempia..

Tee kerrankin elämässsäsi jotain räväkkää. Oikean hetken tultua tartu naisesta, suutele häntä himokkaasti ja katso miltä tuntuu, miten vastapuoli reagoi. Saat vastauksesi. Voit myös elää lopun elämääsi nynnynä nössönä tekemättä ratkaisevaa liikettä. Voit vaan arvuutella lopun elämääsi mitä olisi käynyt jos.. Mies on tehty saalistamaan, ei yhden naisen kotimieheksi. Anna palaa, muistele millaista oli olla nuori. Älä kadu mitään. Saat paljon vastauksia kun teet asialle jotain. Kunhan et sekoita sitä seksiin, tyhjennä kassit ennen tätä tekoa. Katso naista silmiin, suutele, kosketa, tunne. Jos vielä tämän jälkeen tunnet samanlaista himoa ja kaipuuta, niin sitten pitää istua alas vaimon kanssa juttelemaan.

Haluatko muistella elämääsi lampaana vai leijonana? Mitä olisi voinut olla..? Kerran täällä eletään vaan, anna mennä ja repäise kunnolla! Jos oma vaimo ei enää sytytä, niin haaskaat elämääsi. Lapsia näet erosta huolimatta tarpeeksi. Kaikki järjestyy. Huonossa liitossa, missä intohimo on kadonnutta on turha olla vain olemisen pakosta, tai lasten takia. Tämän moni tajuaa liian myöhään ja menettää paljon vuosia..

Nimimerkille "tee näin!": Hieno kirjoitus!

Mielestäni myöskään lapset eivät ole ainut syy olla suhteessa ihmisen kanssa joka muuten on kuollut. Toki ero ottaa lapsillekkin koville varmast
i.
Miettikääpä tilanne, että pariskunta jolla on lapsia, ja suhteessa on tunteet käytännössä kuolleet, ja molemmat on onnettomia.
Kärsivätkö lapset enemmän erosta vai siitä kun vanhempansa ovat onnettomia, mahdollisesti riitelevät päivittäin, näyttävät hapanta naamaa toisilleen? Lapset elävät vanhempiensa kautta, ja jos vanhemmat ovat onnettomia, se kyllä ennen pitkään heijastuu lapsiinkin.

Kun taas tilanteessa, jossa vanhemmat eroavat toisistaan, ovat tahoillaan onnellisia ja näyttävät sen myös lapsille, lapset ovat varmasti myös paljon onnellisempia ja hyvinvoivempia. Pääasia on ettei kumpikaan vanhempi hylkää lapsiaan, vaan erosta huolimatta osaisi osoittaa lapsille rakastavansa heitä edelleen yhtä paljon vaikka eivät olekaan yhdessä.

Laiha sopu on parempi kuin lihava riita?

Ap, missä sun munat on? Älä ruikuta kuin muijat. Kaikki ihastuu työpaikoilla, ja joskus pahasti. Mutta tosi kovat äijät osaa pitää munat housuissaan ja käyttäytyä duunissa kuin arvostettu ammattilainen. Siihen riittää ihan pelkästään miehen oma päätös: "Tää juttu jää täysin mun oman pään sisälle eikä kukaan, ei edes ihasrtuksen kohde, saa tietää."

"ahdingossa"
Asia on niin että tunteet viilenee ajankuluttua. Ei niitä tarvitse aviossa olevan testata, että riittäisikö ne pidempään suhteeseen.

Miten on tunteesi lapsia kohtaan? Haluatko heille kärsimystä?

Onko tunteesi riittävän hyvät ja kestävät lapsiisi nähden, vai ajatteletko, että vaimosi voisi heidät hoitaa, jos eroatte ja sinä eläisit raukkauden tunteessasi sen ajan, jonka se kestää? Kuitenkin arki astuisi elämääsi jossain vaiheessa tämän ihastumisen kohteesi kanssa ja hänen huonot puolet saattaisivat ärsyttää ja jatkuva lasten riepottelu paikasta toiseen.

Eikä ihastuksesi kohde voi lapsiasi pitemmän päälle sietää, kun sen ihastumisen ajan? Vieraat lapset ovat vieraat.
Oman ex-än puoliso alussa näytteli lapsilleni hyvin rakastavaa ja lähestyttää ihmistä, mutta kun olivat muuttaneet yhteiseen kotiin puolisoni kanssa loppuivat lasten tapamaamiset tynkänään tai korkeintaan päiväksi, mutta ei enää yön yli ollut heillä sijaa. Lasten välit tähän puolisoon on olemattomat vielä tänäkin päivänä, kun on osa jo lapsista maailmalla.

Mikä on elämässä arvokasta ja oikeaa siitä kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain.

Jos elämäsi arvokkain asia on ihastuksesi kohde, niin kerro siitä kaikille ja pidä siitä kiinni niin kuin ainokaisesta pidetään. Kerro siitä ystävillesi, työkavereillesi, vaimollesi ja lapsillesi, jos todella häntä rakastat ja riittävästi arvostat.

Rakastuin vuonna 1968 yhteen tyttöön eikä se ole mennyt vieläkään ohi.
Enkä usko että meneekään.

Itselläni sama tilanne, olen nainen ja olen rakastunut tulisesti varattuun mieheen..Tapailemme salaa ja se ruokkii vain tätä tunnettani.

En kuitenkaan halua hänen perhettään rikkoa, enkä häneltä vaadi mitään.
Hän voi käydä luonani aina kun voi. Sepä siinä onkin vaikeaa kun ei ole kenenkanssa tällaisesta keskustella. Alkaa omien korvienväli savuta.

Jos vain mahdollista puhu tämän ihastuksesi kohteenkanssa asiasta totuudenmukaisesti ehkä asia siitä selviää..

Kun et halua lähteä kokeilemaan hänenkanssaan salasuhdetta niin ota etäisyyttä. Perhettä ei kannata tällaisten ihastumisien vuoksi särkeä. Ihastus menee ohitse vaikka kipeää tekeekin.

AP, oletko rakastunut nykyiseen varsinaiseen puolisoosi? Oletko ollut koskaan rakastunut? Oletko valinnut hänet, kun parempaa ei ole ollut tarjolla? Mielestäni tämä olisi olennaisin kysymys selvitettäväksi, eikä sitä voi sinulle kertoa kaverisi, puolisosi eikä terapeutti tai lääkäri. Vain sinä tiedät, mitkä ovat todelliset tunteesi vaimoasia kohtaan, ja ovatko ne koskaan olleet aidot.

Minäkin olen ollut jo kohta vuoden todella pahasti ihastunut mieheen, joka alussa antoi ymmärtää olevansa kiinnostunut ja vasta myöhemmin sain tietää hänen olevan naimisissa ja pienen pojan isä. Mitään en sen jälkeen ole enää asian suhteen tehnyt, mutta tunteet ovat edelleen vahvat ja hän on mielessäni joka ikinen päivä.

Olen ollut useasti ihastunut vaikka päällä on ollut pidempikin suhde. Sen olen oppinut, että päätä ensin toinen ja aloita vasta sitten uusi suhde. Jos et jostain syystä noin vain voikaan päättää suhdetta, ehkä teillä vielä voisi olla toivoa. Jos aloittaa uuden suhteen entisen aikana, siitä kärsii lopulta kaikki. Mutta kun se ei tietenkään silloin tunnu siltä, ymmärrän sen. Olen oman kantapääni kautta oppinut että 1) parisuhde vaatii työtä, 2) ei samanaikaisia suhteita, 3) ole rehellinen, itsellesikin.

Monelta itkulta ja tuskalta olisi vältytty, jos olisin itse tajunnut nuo asiat aikaisemmin. Nyt onnellisesti naimissa jo 8:tta vuotta, enkä oikeasti harkitsisi enää ketään muuta. "Rakastuminen" on vain hetkellinen hölmö tila. Arki kyllä iskee joka suhteeseen, ja se on se missä rakkaus punnitaan.

Olen ollut useasti ihastunut vaikka päällä on ollut pidempikin suhde. Sen olen oppinut, että päätä ensin toinen ja aloita vasta sitten uusi suhde. Jos et jostain syystä noin vain voikaan päättää suhdetta, ehkä teillä vielä voisi olla toivoa. Jos aloittaa uuden suhteen entisen aikana, siitä kärsii lopulta kaikki. Mutta kun se ei tietenkään silloin tunnu siltä, ymmärrän sen. Olen oman kantapääni kautta oppinut että 1) parisuhde vaatii työtä, 2) ei samanaikaisia suhteita, 3) ole rehellinen, itsellesikin.

Monelta itkulta ja tuskalta olisi vältytty, jos olisin itse tajunnut nuo asiat aikaisemmin. Nyt onnellisesti naimissa jo 8:tta vuotta, enkä oikeasti harkitsisi enää ketään muuta. "Rakastuminen" on vain hetkellinen hölmö tila. Arki kyllä iskee joka suhteeseen, ja se on se missä rakkaus punnitaan.

Olen ollut useasti ihastunut vaikka päällä on ollut pidempikin suhde. Sen olen oppinut, että päätä ensin toinen ja aloita vasta sitten uusi suhde. Jos et jostain syystä noin vain voikaan päättää suhdetta, ehkä teillä vielä voisi olla toivoa. Jos aloittaa uuden suhteen entisen aikana, siitä kärsii lopulta kaikki. Mutta kun se ei tietenkään silloin tunnu siltä, ymmärrän sen. Olen oman kantapääni kautta oppinut että 1) parisuhde vaatii työtä, 2) ei samanaikaisia suhteita, 3) ole rehellinen, itsellesikin.

Monelta itkulta ja tuskalta olisi vältytty, jos olisin itse tajunnut nuo asiat aikaisemmin. Nyt onnellisesti naimissa jo 8:tta vuotta, enkä oikeasti harkitsisi enää ketään muuta. "Rakastuminen" on vain hetkellinen hölmö tila. Arki kyllä iskee joka suhteeseen, ja se on se missä rakkaus punnitaan.

Tapahtumasi on normaali reaktio hs sitä. Ei voi tukahduttaa pois, kysy itseltäsi, mitä eroa on " ihastumisella" ja " rakkaudella"?. Ok.
Periaattellisesti on että, " rakkaus" ei luonnollisesti aiheuta pahaa toiselle osspuolelle, mutta "ihastuminen" ei tiedä ja ei huomio rajoja, ymmärrätkö eron?
Henkilöön joka on "niin ihana", et oikesstaan tunne häntä sisäisesti, eikö olekin niin, voi olla yhtähyvin olla niin että kun opit tuntemaa hänet sisäiset ominaisuudet, ehkä " ihastuminen" loppuu siihen, huomioi tärkeä asia tässä pulmassa, että perhesuhdettasi lappsesi et voi verrata tähän " ihastumis tunteisiin"?!
Huomioi että Sinulla mahdottomasti hyviä ja huonoja kokemuksia perhehenkilöittesi kansss, mutta ei yhtään tämän " ihastus haamion" kanssa?!
Siis; Ajattele ja elä!
Kognitiivinen keskustelu voisi olla vaihto ehto kokeneen henkilön kanssa.
Ymmärrän "tuskasi" se on normaali, mutta ratkaisusi tulee aihettamaan suuremman tuska monille, jos ratkaiset pulman väärin
Näin on. Kokemuksia löytyy miljoonia.

Anteeksi. Tulikin sitten useaan kertaan, vaikka Suomi24 väitti että laskutulos oli joka kerta väärä?!?!?

Saa nähdä miten tämä viestin kanssa käy...

taas on sekotettu ihastuinen ja kiima, itsekin paneskelisin kaikkia isoperseisiä naisia jos saisin . menis siinä sivussa parit pikkupeputkin..

Mä itse uskon että ajan kanssa... Itse olen nainen ja vähän saman tyyppinen tarina takana.. Mä lopulta luovutin ja järjestin itteni ulos tämän "tunteideni" kohteen kanssa. Kaikki tapahtui ja olo vielä entistäkin sekavampi. Lienee turhaa alleviivata, että tuntemukset ovat yksipuolisia. Olo on kuin jollakin pahaisella teinillä ja pakko kyllä myöntää, että en edes silloin tainnut olla näin typerä. Mulla ei ole mitään viisasta vinkkiä tähän, mutta ... Semmosta vaan sattuu... Itse tein nyt sitten sen päätöksen, että lähden itsenäiseen elämään, koska ei se oikein ole jäädäkkään jos alkaa tuntemaan kaikenlaista ja toimimaan miten toimin, parempi mennä ennen kun rikkoo sitä kenen kanssa on kaiken maailman vastuuttomilla tempauksilla. Tsemppiä sulle.

Noniin justiinsa juu. Oletkohan aivan varma että tämä ihastuksesi tuntee yhtään mitään sua kohtaan. Monet suomalaiset miehet kuvittelee että nainen on heti kiinnostunut, jos tämä hymyilee, nauraa jutuillesi tai tulee viereen istumaan työpaikan taukotilassa. Koitahan koota itsesi ja pitää realiteetit mielessä, jos sulla kerran perhe elämä muuten on kunnossa.

Vaikea sanoa miksi edes tähän mitään kommentoin. Ehkä siksi, että luulisi aikuisten ihmisten osaavan toimia ja ajatella fiksusti.

Ei kai ongelma ole siinä, että tykkää aina vaan uusista naisista! Ongelma on se, että olet naimisissa ja estäny näin itseäsi elämästä täyttä miehen elämää. Voit korjata tämän virheesi.

että on kevät.

Ylläpidossa on idiootteja jotka ei osaa muuta kuin jankuttaa jatkuvasti suhteista/tunteista. Ylläpito vaihtoon.

Sulla on liikaa estrogeeniä aivoissa, syö testosteroiinia niin ei rakkaus pakota päätä!

Mieti seuraavia:
- Miksi et halua erota?
- Rakastatko vaimoasi todella?
- Miksi pidät ihastuksestasi?

Kannattaa keskittyä että miten rakastat vaimoasi, jos tämä on vain hetkellinen vaihe jossa haikailet että olisikohan tuo ihminen erilaisempi tai ns. parempi? Oletko ehkä kyllästynyt arkielämääsi? Jos et rakasta enään ollenkaan vaimoasi niin sitten tämä on väärin, että pidät vaimoasi sellaisessa suhteessa, ja se on myös väärin itseäsi kohtaan. Muista että tämä voi olla vain vaihe. Koita muistaa että miksi rakastat vaimoasi ja lapsiasi, ja että miten hyvin elämäsi on. Miksi keskittyä johonkin työpaikka naiseen? Ei hän sen ihmeellisempi ole kuin muutkaan. Jos et todella rakasta vaimoasi niin kerro se hänelle. Jos haluat olla vaimosi kanssa niin koita tehdä hänen kanssaan enemmän kaikkea. Vietä perheesi kanssa vapaa-aikaa ja nauti!

Ole iso mies äläkä haikaile turhaan muiden perään. (ellet todella rakasta vaimoasi)

tiedätkö mitä minä tekisin?
ensin salaa vaimolta,
selvittäisin ensin tunteeko nainen sinua kohtaan mitään, jos vastaus on ei, koita unohtaa se. eiköhän ns.pakit anna sinun mielellesi jo jonkinmoista toppuuttelua tunteillesi. silloin et ole sotkenut omaa vaimoasi vielä yhtään mihinkään.
ja jatkat omaa suhdettasi, punnitsien kuitenkin onko silläkään suhteella tulevaisuutta. voithan toki puhua vaimon kanssa ihastumisesta ihan yleensä, jos vaimon vastaus on jyrkkä ei ja itku kurkussa, älä pahoita hänen mieltään enempää tällä aiheella.

jos ihastuksesi kokee myös ihastumista sinuun, tee valinta.
ei ne lapset ole syy jäädä suhteeseen, ei ne siitä hajoa, ihan yhtä hyvän tulevaisuuden lapset saa, kun kuitenkin on kaksi rakastavaa vanhempaa. Eli vaikka lähtisit uuteen suhteeseen, ne lapset on silti pidettävä mielessä, sinulla on niitä kohtaan velvollisuuksia.

Ehkäpä hiukan kierolla ajattelutavalla mietitty, mutta sinulla on molemmat suhteet uhattuna jos kerrot ensin vaimollesi, ja jätät hänet, ihastuksesi ei ole kiinnostunut sinusta, ja loppujen lopuksi jäät nuolemaan näppejäsi...:(

Ei ihastumiselle mitään voi. ja tuntuu iskeneen kyllä aika kovaa.

Hhblllnnnbnnk

Tumputa 5 - 7 kertaa päivässä, se pitää tunteet aisassa.

Jostain kuultua:

Te ette ole pelkästään parisuhteessa, te olette PERHE ja vanhempia pienille lapsille. Haaveilla saa, fantasioida saa, mutta tosiasioihin pitää suhtautua realistisesti! Mieti elämää eron jälkeen lasten itsesi kannalta (muutto, koulunvaihdot, joulut, synttärit, tuttu turvattu arki poissa) niin alkaa varmasti alkaa muuttua tuskan hieksi tuo ihana kuumotuksesi!

Hei! Täällä on nuori kova nainen bailaaja, olisi ongelma että olen ihastunut tälläiseen upeaan mieheen, olen pyytänyt tälläiseen tapahtumaan kuin bimmerpartyt, niin huom kaikille ne on ( 5.7-6.7 ) nyt kesällä. Lähdemme tyttöporukalla ja olemme pyytäneet tuota miestä mukaan, mutta hän on perheellinen ja vaimo haluaa miettiä miten hän pärjää vauvan kanssa.
Meillä on aina ollu hauskaa,kun nämä juhlat ovat olleet, ja nyt saisimme tuon miehen taas mukaan vaan. Kaikkki vaan Kalajoen hietikoille bailaamaan.

Ap:n kannattaisi nyt ensimmäisenä hidastaa, pitää vielä suunsa kiinni ja lukea ensin pari rakastumista käsittelevää tietoteosta ja tutkimus aivokemiasta, ennen kuin alkaa söhläämään useamman ihmisen elämää (3 aikuista lapset) pelkästään oman tietämättömyytensä ja -anteeksi sanavalinta- keskenkasvuisuutensa takia. Ymmärrän täysin tunteesi ja sen ihanan/tuskaisan rakkauden voiman, mutta sinun olisi hyvä kerätä faktaa päätöstesi tueksi, ettet tule tehneeksi hormoonipäissäsi ja rakkaudenkaipuussasi typeriä ratkaisuja.

Ensinnäkin: Sielunkumppanuutta tai kuvailemaasi elämää suurempaa rakkautta ei ole olemassakaan. Kahdestakaan syystä. Toinen on aivokemia/hormoonit ja toinen omien tunteiden projisointi.

Hormoonit menevät tunnetusti sekaisin jo pienestäkin poikkeamasta normaalitilanteeseen (stressi, stimuloiva ruoka, vuodenajan muutos, elämäntilanteen muutos, omat ajatukset, jne.) ja joskus syy poikkeamaan voi olla niin hienovarainen, ettet sitä itse edes tiedosta. Aivosi kuitenkin alkavat syystä tai toisesta kehittää hormooneja, mitkä laittavat sinut rakastumaan. Ne viestittävät kehollesi: rakastu nyt äkkiä, aivan sama keneen, kunhan on suhtkoht sopiva ja mahdollinen kumppani paritteluun, aika on otollinen juuri nyt! Näin vain on, koska olemme biologisia ja psykofyysisiä olentoja. Mutta se, miksi olet ihastunut juuri tähän kyseiseen henkilöön, on ainoastaan sinusta itsestäsi johtuvaa. Se tunne mitä nyt kuvailet suureksi rakkaudeksi, juontaa juurensa aivan muusta kuin tästä ihastumisesi kohteesta. Se johtuu elämässäsi olevasta fyysisestä, emotionaalisesta ja/tai spirituaalisesta tyydyttymättömyydestä (vaje) ja vastaavasti jostakin pelosta mikä estää sinua saamasta sitä mitä tarvitset (este). Tämän vajeen ja sen täyttymisen esteen voit vain sinä yksin tietää, ei lääkäri. (Toki esim. terapeutti voi auttaa kaivelemaan ne esille, jos et itse niitä tiedosta.)

Toisekseen, se mitä tunnet (rakkaus, kaipuu, ihan mikä tunne tahansa) johtuu ainoastaan omista ajatuksistasi. Et voi tuntea mitään, ellet ajattele mitään. Kuten huomasit, viina vaikuttaa juuri näin. Tutki siis ajatuksiasi, ja haasta itsesi löytämään se todellinen syy, miksi ajattelet niin ihanasti tästä vieraasta naisesta ja niin kyllästyneesti omasta vaimostasi ja avioliitostasi. Älä siis projisoi tunteitasi kehenkään muuhun, vaan myönnä itsellesi mitä tunnet ja mitä tarvitset. Tämän jälkeen on helppo nähdä oikea ratkaisu tilanteeseesi.

Ei siis ole väliä, kehen olet nyt ihastunut. Hän voisi olla kuka tahansa ja ei ole sen kummoisempi kuin kukaan muukaan, mutta ajattelet että vain ja ainoastaan tämä kyseinen henkilö voi antaa sitä suurta rakkautta. Usein jalat alta vievä "suuri rakkaus" astuu kuvioihin juuri silloin kun sitä tunnetta -suurta rakkautta- eniten kaipaa. Ja vielä useammin kaukoihastumiset ovat merkki siitä, että ihastunut ei edes oikeasti halua suhdetta ihastumisen kohteensa kanssa, hän vain kaipaa tuota rakkauden tunnetta. Kyse ei siis ole siitä, saatko tältä ihastuksen kohteeltasi kuvailemaasi suurta rakkautta, kyse on siitä, että sinä itse kaipaat tuota rakkauden huumaa.

Ts. sinä olet ihastunut tähän vieraaseen naiseen, koska a) et saa nykyisessä elämässäsi sitä täyttymystä mitä tällä hetkellä tarvitset (ja kuvittelet vieraan naisen korjaavan asian) ja b) koska aivosi tuottavat rakastumishormooneja johtuen mistä lie syystä (esim. kevät muuttaa aivokemiaa halusimme tai emme).

Sulla on nyt jokatapauksessa vain kaksi vaihtoehtoa: mennä itseesi (eli ratkaista ongelman ydin) tai lopettaa toinen suhteistasi (eli jättää ongelma myöhemmin ratkaistavaksi).

Mutta jos tällä kertaa laistat itsesi tarkastelun, on sama tilanne vastassasi takuuvarmasti myöhemmin uudessa suhteessasi ja sama "taas ihastuin toiseen" -kierre toistuu tulevissa suhteissasi. Lienee paikallaan silloin myös kysyä itseltäsi, aloitko seurustella ensimmäisenkin kumppanisi kanssa samasta syystä?

En suosittele kertomaan asiasta kenellekään asianosaisille, varsinkaan ihastumisesi kohteelle. Sillä nyt ei ole kyse hänestä. Ei edes vaimostasi. On kyse VAIN JA AINOASTAAN sinusta. Sinun täyttymättömistä tarpeistasi ja sinun valinnastasi ongelman ratkaisemiseksi tai ratkaisematta jättämiseksi. Sinun mahdollisuudesta kasvaa ja kehittyä. Sinun arvoistasi ja vaivannäöstäsi ponnistella omien arvojesi eteen.

Joten mieti mikä on minkäkin arvoista, se johdattanee sinut oikealle polulle. Jos et näe avioliittoasi tai omaa henkistä kasvuasi minkään arvoisena, silloin ratkaisu lienee helppo.

Ps. Helppoheikkejä on maailmansivu täynnä, haluatko todella kuulua siihen porukkaan? Olet selvästikin fiksu ja vastuuntuntoinen (et muuten kysyisi neuvoa tilanteeseesi), joten käytä näitä ominaisuuksiasi sekä itsesi että muiden hyväksi.

Pakko itekkin kirjoittaa, harvoin kirjoitan mitään tänne..
Itsellä sama tilanne, olen vahvasti ihastunut mieheen jolla lapset ja vaimo ja mitä huonoa, itselläkin mies ja lapset..
Ei oikein ruoka maistu ja unet ihan sekavia..
Tuntuu, että tähänkö sitä masentuu.. Pitäis nauttia pienistä hetkistä ja yrittää unohtaa... Mutta jokainen laulu saa mielen alas ja tuntuu kun ei happea sais.. :(
Mutta olen yrittänyt unohtaa ja katkaissut välit ihastumiseen vaikkei se todellakaan helppoa ole.. Mutta jos meinaa piettää perheen yhdessä niin pakko kait se on unohtaa..
Mutt tiedän todella kuinka ikävä tilanne!! :(
Onko ihastuksellasi perhettä? sekin vaikeuttaa varmaan jos hän sinkku ja itse naimisissa...

luuseri. Älä vaan lisäänny lisää.

Toi on jotenkin naurettavaa, että vieläkin ajatellaan, ettei miehillä saa olla tunteita. Saa ja pitääkin olla, itse en ainakaan jaksaisi suhdetta, missä en tuntisi mitään naista kohtaan, siis muutakin kuin seksuaalista himoa. Ja seksikin on vaan kummasti parempaa, kun tunteet on pelissä.

Itse olen ollut n. 8 vuotta jo rakastunut samaan naiseen enkä tule sitä koskaan saamaan.Pakkomielteinen rakkaus on raastavaa!Huvittavaa on kun en ole edes nähnyt kyseistä henkilöä pitkään aikaan!

Oispa joku lääkitys tähän :(

Nappi ottaan kyl auttais.

Kiitos vastauksista (niistä asiallisista). Mielestäni en missään vaiheessa ole indikoinut olevani rikkomassa nykyistä perhettäni, vaan sitä, että haluan tästä tunteesta eroon.

Kävin keskustelemassa asiasta ammattilaisen kanssa. Hän ei tuominnut minua vaan antoi samansuuntaisia ohjeita kuin tässä ketjussa on annettu (olisi kai säästynyt nekin rahat). Koska tämä on nyt selvästi herättänyt mielenkiintoa, kerron mitä ne ohjeet olivat.

1) selvitä tunteet itsellesi: kirjoita ylös mitä ovat ne asiat jotka herättävät tunteesi tätä uutta henkilöä kohtaan.

Minä olen ihastunut häneen ihmisenä: erityisesti siihen, että hän on itsenäinen - minun mielestäni avioliitto on kahden tasavertaisen ihmisen tahto jossa molemmilla on myös omat elämänsä ja päämääränsä mutta toisaalta kyky ja halu tukea toista tarvittaessa.

Hänessä on myös ne ominaisuudet joita ehdottomasti vaadin puolisolta: lapsi- ja eläinrakkaus ja se tietty elämänmyönteisyys joka huokuu kaikesta - hän "kuplii" elämää ilmeillään ja eleillään.

Meillä on samankaltaisia mielenkiinnon kohteita, mutta en usko että olettaisimme toisen hullaantuvan omasta intohimostamme, vaan osaisimme antaa toisillemme tilaa riittävästi.
2) millä tavalla tämä kokemasi ihastus korjaisi asioita, joita nykyisessä suhteessasi koet vaikeiksi?

En ole kokenut tällaista ihastusta nykyisen kumppanini kanssa, vaan kyse on olosuhteiden ja toiveiden hetkellisestä kohtaamisesta. Toisaalta: joku viisas ihminen on sanonut, että rakkaus ja avioliitto on pääosin tahtomista. Kuitenkin tämä asia mietityttää - miksi en ollut yhtä hullaantunut silloin kun tapasimme, seurustelimme, kosin, menimme naimisiin.

Puolisoni on myös vahvasti ripustautunut minuun. Minä pärjäisin ilman häntä, hän ei pärjäisi ilman minua. Tämä ahdistaa, mutta siitä on vaikea puhua järkevästi (yritetty on) ilman että leimautuisi itsekkääksi henkilöksi joka ei halua auttaa (tai on laiska) arjen kiireissä.

Koen myös, että saisin hengittää, kun rakastamallani henkilöllä olisi myös muita aikuiskontakteja kuin minä. Erityisesti tilanteissa, joissa miehen ja naisen ajattelumallit kohtaavat - niitä on vaikea purkaa naisen kanssa. Tällä ihastuksellani on laaja tukiverkosto ja ystäväpiiri.

Mutkattomuus - hän ei ota asioita liian vakavasti, vaikka omaakin erittäin vankkumattomia periaatteita. Pidän tästä. Oma puolisoni pyrkii täydellisyyteen, joka aiheutta koko ajan kitkaa arkeen. Minä en ole täydellinen ja odotus minun täydellisyydestäni ahdistaa.

Eipä vielä mitään konkreettista, mutta näin on menty eteenpäin.

Viestissäsi herätti mielenkiintoni tuo, että puolisosi ei pärjäisi ilman sinua. Etköhän nyt hieman liioittele omaa tärkeyttäsi = )? Vaimosi on syntynyt tähän maailmaan ilman sinua, kasvanut aikuisuuteen ilman sinua ja tehnyt monen monta juttua ihan ilman sinua. Hän pärjäisi ilman sinua aivan varmasti.

Mieleeni tuli myös ikäkriisi. Sellainen tai jokin muu merkittävä muutos elämässä voi aiheuttaa tuollaisen hullaantumisen tunteen.

Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, mitä hyviä puolia omassa vaimossasi on. Ihastuneena näet tunnekohteesi täydellisenä ja etsit vaimostasi vain huonoja puolia. Kerro meille niistä hyvistä puolista. Entä mitä ja kuinka paljon olet itse panostanut oman avioliittosi hoitamiseen? Koet ilmeisesti tehneesi väärän valinnan aikoinasi kosiessasi vaimoasi? Onko sinulla huono itsetuntemus ja arviointikyky? Voisiko nytkin olla kyse samasta asiasta?

Minulla on hyvä ystävä, Jarno, jonka luemme samoja kirjoja, istumme baarissa ja vaikka ajattelenkin joskus hänen fyysistä koksketusta, emme ole menneet sen pidemälle kuin nukkuneet yhdessä, ja vaatteet päällä. Mieheni tietää, ja olen ollut rehellinen hänelle, ja ns tykkäämisen kohdekin pitää minusta. He ovat joskus ryypänneet rajusti yhdessä. Välillä mieheni tuhahtaa, että aina Jarno ja sen jutut... Mutta hänelläkin on oma eämä, sinkku, eronnut ja ylä-aste-ikäisiä lapsia. Itse olen ollut avioliitossa 26 vuotta. Että näinkin voi elämä mennä...

Nyt meillä kaikilla kolmella on niin paljon tekemistä, ettei aina jaksa istua baarissa juttelemassa, vaan senkin alkoholiin kulutetun rahan aion käyttää nyt järkevämmin. Muutos on käynnissä. Lanka palaa,.. emmekä ole kuitenkaan pelkkiä ryyppykavereita, joiden aika menee vain kapakassa notkumiseen...

Sinulle, ahdingossa olevalle; Pari kuukautta on lyhyt aika, ja jos et todellakaan tahdo häntä elämääsi, olosi saattaa pikkuhiljaa helpottaa ajan myötä.

Luot ihastuksesi kohteesta todella puoleensavetävän kuvan. Et missään vaiheessa sano rakastavasi häntä, vaikka siltähän tuo vaikuttaa.

Luottaisin sinuna siihen, että voisit jutella asiasta tämän työkaverisi kanssa. Kertomasi perusteella, hänellä on elämän perusasiat oikealla tolalla, joten oletan hänen olevan luotettava, joten voisit kertoa hänelle aivan saman, kuin täällä netissä olet kirjoittanut. Ehkä voisitte päätyä helpottavaan halaukseen ja tunnustukseen, että katsotte ystävinä, ehkä tavallisempaa läheisempinä ystävinä tätä elämää eteenpäin.

Hänellä on kaiketi myös perhe, ja jos hän alkoi vältellä sinua tunteiden alkaessa syventyä, se kertoo ilmeisesti suurinpiirtein samanlaisesta tilanteesta hänen omien tunteidensa kohdalla. Eli tässä ei näytä olevan mitään flirttailun tai leikkimielisen kosiskelun merkkejä, vaan oikea rakkauden syttyminen. Onko se niin yleistä, että sen voi noin vain ohittaa?

ja sitten se Mutta:

Puolisosi on todennäköisesti jo ymmärtänyt ihastumisesi.

Kun kerran haluat perheesi parasta, sinun on nyt vain kerrottava vaimollesi, että tämä ja lapset ovat tärkeintä sinun elämässäsi. Hän saa siitä tukea ajatuksilleen, ja ymmärtää, että tällaisia ihastumisia tulee suurella todennäköisyydellä vastaan pitkässä parisuhteessa.

Valehdella ei pidä, mutta voi jättää jotain kertomatta. Tätä helpottaa myös se, että mystinen tunteiden myllerrys on jo keskusteltu läpi tämän ihastuksesi kanssa ja hyväksytty tilanne, platonista rakkautta vain on olemassa. Saat pitää sinulle tärkeän perheesi ja kasvattaa lapsesi lähellä olevana isänä ja samalla olet saanut työkaveristasi sydänystävän. Vaatteet päällä.

En lukenut kaikkia vastauksia, mutta itse pääsin eroon ihastuksestani työpaikkaa vaihtamalla. Tosin työpaikan vaihtaminen oli ollut jo muutoinkin mielessä.
Silloinen ihastukseni kohde oli sihteerinäni työskennellyt nainen. Vaikka hän oli minua 10 v vanhempi, hänessä oli jotain jota en voinut vastustaa. En koskaan kertonut hänelle ihastumisestani sillä olen sitä mieltä että kuormasta ei syödä.
Vaikkakin on jopa tilastossa todettu että työpaikalla alkaneet parisuhteet ovat kestävää laatua. Itselläni on 4 lasta enkä missään tapauksessa olisi voinut ajatella eroavani vaimostani.
Työpaikan vaihdos teki muutoinkin hyvää parisuhteelleni.
Mieti olisiko mahdollista vaihtaa työpaikkaa.
Tämä on vain oma kokemukseni joka sai minut "järkiini"

Hei ap "ahdingossa". Joko olet valintasi tehnyt?
Olen malttamattomana odotellut mihin tarinasi päättyy..
Olen myös tilanteessa jossa kultaiset neuvot olisivat tarpeen.
Vaikka minulla ei ole mitään menetettävää. Lapset ovat jo miltei aikuisia eikä mikään pidättele "suhteessa", joka ei ole ollut mikään suhde enää vuosiin.
Kuitenkin jokin velvollisuudentunto estää lähtemästä..
Kumma kuinka ennen niin kultaiselta tuntunut kumppani on vaihtunut kodinhoitajaksi joka kuitenkin nukkuu samassa sängyssä.
Kaiken lisäksi kaiken pitäisi olla niin hiton hyvin silloin on sukua paikalla.. Mikä näytelmä!
Minä viis veisaan muutamasta villakoirasta tai katinkarvasta.
Tärkeintä olisi lämmin halaus ja yhteinen illallinen keskusteluineen.
Ei, meillä ei saa olla pölyäkään missään. Kuoit koneeseen ja imurointi joka päivä. En tiedä tehdäänkö joka kodissa näin.
Ymmärrän että täytyy huolehtia kodista ja että on puhdasta, mutta kun kaikki on mielestäni LIIAN puhdasta ja siistiä
Silloin harvoin rakastelemme, hän toivoo että en missään nimessä tulisi hänen sisäänsä ja likaisi häntä... Olenko teidän mielestänne normaali?

Ap:n viesti kuvaa pitkälti sitä tilannetta, jonka kanssa painin tällä hetkellä. Minulle ei ole selvinnyt vastapuolen todelliset tunteet, mutta nenilleni olen kuitenkin saanut, mutta onko asia kuitenkaan näin yksinketainen.

Mutta mielenkiintoista asiassa on se, kun jokunaikkonenvaan vastaus kuvaa hyinkin sitä mitä mielitiettyni olisi voinut kirjoittaa.

Kysynkin jokunaikkoselta onko hänen mielitiettynsä etunimessä kuinka monta samaa kirjainta kuin hänen omassaan ?

Ahdingossa, kerrothan mitä kuuluu!

No, kerrotaanpa. Kävin pari kertaa keskusteluapua hakemassa, ja sen tuloksena käyn nyt vaimoni kanssa parisuhdeterapiassa. Tämän prosessin edetessä alkaa käydä selväksi, että avioliitollamme ei ole tulevaisuutta. Todella surullista, koska näen hänestä kuinka hän aidosti välittää minusta ja perheestämme ja haluaa ymmärtää ja jatkaa ja löytää keinot, mutta minä olen menettänyt sen kipinän jo kauan sitten. Itse asiassa sitä ei ole tainnut koskaan ollakaan, vaan kyseessä on ollut ns. järkiliitto, sopiva ihminen sopivaan aikaan, ja paine olla kuten muutkin. Hän on vihainen, loukkaantunut ja surullinen, ja minulla ei ole keinoja suojella ja lohduttaa häntä.

Mitä tulee ihastumiseeni - se ei ole laantunut, ehkä kuitenkin tasoittunut niin, että se ei enää kontrolloi elämääni, pystyn taas nukkumaan ja syömään normaalisti, tekemään normaaleja asioita. Välillä kuitenkin tietoisuus viiltää syvältä ja lujaa, tuska jostain saavuttamattomasta.

Selvennyksenä tässä: hän ei siis ole itse perheellinen, vaan ollut vajaan vuoden sinkkuna erottuaan silloisesta avopuolisostaan.

Päätin puhua hänen kanssaan, olin miettinyt kaiken valmiiksi, sain hänet jutulle, ja mitä tapahtui - hän ilmeisesti säikähti siitä mitä olin aikeissa sanoa (en ehtinyt kuin katsoa ja sanoa, että haluaisin keskustella hetken rauhassa meidän väleistämme) ja perääntyi välittömästi. Seurasi monen viikon omituinen jakso kun hän vältteli minua korostetusti, oli suorastaan kylmä ja tyly, siten että muutkin huomasivat. Sitten tilanne lähti korjaantumaan, ja olemme taas moikkailu- ja keskusteluväleissä. Tämä oli todella outoa, koska seinä, johon törmäsin, oli niin totaalinen. Osuin johonkin arkaan

Syykin ehkä mutkan kautta selvisi. Hän on ilmeisesti ihastunut toiseen, itselleen sopivampaan ihmiseen, molemmat tunnemme ko henkilön. Sanon "sopivampaan" siksi, että en voi uskoa että tämä oli vain yksipuolista minunkaan kanssani. Jos hän olisi ollut hämmästynyt tai hämmentynyt tai jotain kun otin asian esille, olisin todennäköisesti uskonut vain tulkinneeni tilanteen kokonaan väärin. Se, että hän reagoi noin vahvasti ja asiasta ei voi edes puhua tai edes aloittaa puhumaan, tuntuu taas siltä, että hänellä on ollut tunteet mukana ainakin jollakin tasolla. Kummallista kyllä, olen jotenkin onnellinen hänen puolestaan, vaikka tietoisuus siitä että en pääse koskaan hänen lähelleen onkin välillä sietämätöntä.

En tiedä mihin tämä johtaa. Todennäköisesti siihen, että jään yksin elämään elämääni eteenpäin, vuoroviikkoisänä tmv.. Uskon että ihastukseni haluaa unohtaa minut mielestään, koska hänkin haluaa "soveliaamman" ratkaisun kuin "vampata perheellisen miehen", tai pelkää uusioperheen arkea, tmv. Tai sitten pääsemme jonkinlaiseen sovitteluratkaisuun vaimoni kanssa, mutta vaikeaa sekin on tästä eteenpäin pelkällä tahdolla edetä. Tahdolla on tultu tähän asti, mutta eipä taida kantaa loputtomiin.

Melkoinen kuilu ammottaa edessä, eikä mitään tietoa siitä mihin kaikki johtaa.

Hei, voimia sulle. Kyllä asiat selviää, älä huoli. Toivottavasti pärjäät, vaikka typerältä se kuulostaakin näin anonyymin suusta. Mutta toivon vilpittömästi voimia, että jaksat.

Näin siis sinun elämässäsi. Ehkä tämä on vain vaihe johonkin parempaan, pakko olla....

Kirjoitan vaimon ominaisuudessa. Mieheni työkaveri (nainen) paljasti minulle ennen joulua järjestämissämme pikkujouluissa, siis meidän kotonamme, että hänellä ja miehelläni on suhde! Pikkupäissään jossain omakotitalomme rauhallisessa nurkkauksessa istuessamme tuo nainen näytti minulle tekstiviestejä, joita mieheltäni oli tullut. Tuntuu, kuin olisin halunnut oksentaa siihen paikkaan.

Päivämääristä näin inhottavia yksityiskohtia, että mm. erään työmatkani aikana, muistan sen vaan niin tarkasti: Taksi tuli hakemaan minut kotimme pihasta klo 18.00. Samana iltana klo 18.10 mieheni oli lähettänyt naiselle viestin, että "Vihdoinkin! Nyt syömään ja juttelemaan kunnolla :)" ja he olivat tavanneet. Muistan, että mies vielä soitti minulle lentokentälle, ennen kuin koneeni lähti joskus klo 21. En ole aavistanut mitään. Muutenkin mieheni lähettämiä viestejä ihan tavallisina arki-iltoina tyyliin, "Olen ajatellut sinua paljon, koska nähdään?" jne. paljon hymiöitä.

Typeräksi ja hyväksikäytetyksi tunsin oloni erityisesti, kun osoittautui, että niinä kertoina, kun olen ollut miehen lapsen (edellisestä liitosta siis, en ole lapsen äiti) kanssa kotona, siis hoitanut lasta, kun mies on työ-yö-reissuillaan. Hakenut päiväkodista, hoitanut kaiken.

Miksi tämä nainen sitten paljasti kaiken? Hänellä oli pieni humalainen uho päällä, hän oli kyllä ystävällinen, mutta asenteeltaan vähän sellainen, että halusi sanoa, että sori, teidän liitto on nyt ohi, hän on tässä. Naisen käytöksestä huomasi, että hän on ollut ihastunut jo pitkään. Sitten osasin yhdistää aiemmista yhteyksistä muutamia asioita, joita olin katsonut sinisilmäisesti ja kuvitellut heidän olevan pelkkiä työkavereita.

Kun miehelle paljastui, että minä tiedän, hän lopetti yhteydenpidon ihastukseensa ja haukkui naisen minulle. Minä kylmenin täysin ja vaikka olisin ehkä halunnut, en enää pystynyt yrittämään. Hankin yksiön ja muutin pois. Mies ruikutti perääni pitkään. En vaan enää saanut rakennettua luottamusta takaisin.

Tiedän, että miehen kiinnostus naiseen sammui saman tien kun asia paljastui. Eikä minua enää kiinnosta, olen rakentanut luottamukseni toiseen henkilöön uudelleen ja elämä on uomissaan.

Kannattaa miettiä tarkkaan. Ihastuksen huumassa saattaa kuvitella, että tätä juuri haluatkin, mutta onko se sitten niin? Mieti.

Nimimerkille jokunaikkonenvaan. Ei ole kahta samaa kirjainta. Miten oletkaan voinut kirjoittaa ne kaksi sanaa viestissäsi 25.3 ne sopivat niin hyvin ja muutenkin se teksti voisi sopia. Mikä pettymys, jos et ole hän, se ihana herkästi tunteva vaaleatukkainen nainen.

olen minäkin.ihastukseni kohde on ottanut heti kielteisen kannan,koska olen naimisissa.mutta sepä ei auttanut tämän taltuttamisessa.eli vain aika auttaa ja huomaat että kohde muuttuu sun silmissäsi.erota ei kannata.ja jos olet harkinnut
kumppanille kertomista,niin siinä voi käydä huonosti,vaikka et oo tehny mitään.
miten sulla menee nyt,tuostahan on jo aikaa kun oot tänne kirjoitellut.elämä on vain niin monimutkaista. ja ihastuminenkin kuuluu siihen.

Hei,
Aikaa on kulunut ja luultavasti myös ihastumisesi laantunut.
Kesä lisää vapaa-aikaa ja perheen kanssa tulee vietettyä aikaa enemmän.
Kenties sinäkin olet jo unohtanut kuinka ihastunut olit?
Ihastumisille käy yleensä niin.
Olet mies joka punnitsee eri vaihtoehdot ja ei voisi koskaan jättää perhettään.
Mistäkö tiedän? Kokemuksesta. Olet tutustunut elämäni aikana muutamaan ukkomieheen. Eivät mistään hinnasta eroaisi vaimostaan. Hauskaa kyllä pidetään ja jopa pidetään sivusuhdetta siinä perheen ohessa mutta aina palatatan vaimon luo. Ensin vaimo haukutaan ties miksi pihtariksi ja kun seksiseurasta on nautittu, palataan kotiin häntä koipien välissä. En yleistä tätä enkä halua Sinua leimata samaan muottiin. Tämä on vain oma henkilökohtainen kokemukseni vuosien ajalta. Me sinkkunaiset olemme hyvää seuraa, mutta vain hetkeksi.
Toivotan Sinulle lempeää ja rakkauden täyteistä kesää ja lomaa miten sen vietätkin!

Aikaa on kulunut ja vettä virrannut päijänteessä.. Mitä Sinulle kuuluu nykyään?
Toivottavasti olet saanut lomailla perheesi kanssa monta viikkoa ja ajatuksesi ovat kaukana työstä. Tällöin myös ihastuksen kohde on kauempana. Saa etäisyyttä ja tunne hiipuu.
Kerro olinko oikeassa.

Hei,
Mitä Sinulle kuuluu? Kuinka voit? Onko tunteesi tuota naista kohtaan muuttuneet vai oletko päässyt jo siitä yli?
Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan ratkaisun Sinunkin elämääsi!
Toivon kaikkea hyvää!

Minäkin olen ihastunut Sinuun. En uskalla lähestyä, pelkään että sen jälkeen kaikki muuttuu. Jos tapaisimme töiden jälkeen? Tiedän että se ei sovi tänään, olet lomalla.
Mutta lähiaikoina, joku ilta kun tulet huoneeseeni ja en voi enää esittää välinpitämätöntä. Poistun pian kuvioista ja ennen sitä aion tehdä sen.. ;)

Edelliseen lisäyksenä; olemmehan samassa kaupungissa? Kuopiossa