Sijaisperheeksi....

Me käymme vasta pride-koulutusta, mutta sitä voin suositella lämpimästi :) Ainakin kaikki ruusuiset ajatukset karisee kätevästi :D Ja tulee sitten samalla oikein hyvä parisuhdekurssi ja oman elämän läpikäyminen myöskin. Ajatukset lentelee laidasta laitaan, välillä on olo, ettei todellakaan ryhdytä tällaiseen, oma perhe riittää...ja väliin taas sitten on sellainen olo, että tää on ihan meidän tehtävä. Nyt ollaan koulutuksessa loppusuoralla ja päällimmäisenä ajatuksena on, että meistä on siihen ja meillä on tilaa lapselle tai mahdollisesti jopa kahdelle. Mutta aikalisä tässä täytyy ottaa ehdottomasti, mietitään valmennuksen jälkeen muutama kuukausi ja sitten vasta ryhdytään odottelemaan jos sossut ovat kanssamme samaa mieltä.

Tilanteenne kuulostaa hyvin tutulta, olimme vastaavassa joitain vuosia sitten. Pride-koulutuksessa ajatuksemme risteilivät suuntaan jos toiseen, vaikka olimme sinne lähtiessämme asiaa miettineet jo useita vuosia. Omat lapsemme olivat aikuisia ja aikaa, tilaa ja voimia tunsimme omaavamme sijaislapsillekin.

Ajatuksenamme oli, kuten teillä, noin 5v poika tai sisarukset. Sisaruksia ei ollut perheen tarpeessa seudullamme niihin aikoihin, mutta pieniä poikia oli useampiakin. Sosiaalityöntekijät miettivät tarkkaan mille lapselle olisimme sopivimmat sijaisvanhemmat ja niin meille löytyi pieni "ihana" poika. Tutustuminen sujui loistavasti ja muutto meille uskomattoman hyvin. Kuherruskuukausi kesti vain pari kuukautta, jonka jälkeen realismi paukahti voimalla päällemme. Lapsen traumat osoittautuivat valtaviksi. Olemme joutuneet kamppailemaan niiden kanssa välillä kohtuuttomankin paljon. Avun saanti ei ole itsestäänselvyys, se vaatii meiltä vahvaa luonnetta. Ryhdyimme tehtäväämme täydestä sydämestämme ja olemmekin olleet valmiita lähes mahdottomiin suorituksiin tämän pienen pojan elämän vuoksi. Ammatti-ihmiset pyörittelevät päätään ja kyselevät: "Kuinka kauan meinaatte jaksaa?". Hyvä kysymys! Emme vielä osaa siihen vastata, mutta koetuksella olemme.

Lapsesta saamamme tiedot olivat aikanaan todella puutteelliset, vaikka kaikki tieto olisi ollut puhelinsoiton päässä. Emme osanneet, emmekä ymmärtäneet tuolloin vaatia lasta aiemmin hoitaneilta tahoilta tietoja. Ja sosiaalityönteikijöillä ei jostain kumman syystä niitä ollut!!???? Nyt olisimme huomattavasti viisaampia, jos meille vielä olisi tulossa uusi/uusia lapsia.

En missään nimessä halua pelotella, mutta kannattaa olla erityisen tarkkana kaikista lapsesta saatavista tiedoista ennen, kun tekee toimeksiantosopimuksen sosiaalitoimen kanssa.

Onnea matkaan!

Kiitos kommenteista ja tuota halusinkin...aitoja tilanteita ja kommentteja.Itselläni on paras lapsuudenystävä ollut lastenkoti/adoptio kierteessä ja haastattelin juuri häntä näistä asioista "lapsen" kannalta.Olen elänyt hänen rinnalla lapsesta asti ja jännää että lapset voivat tukea toisiaan niin paljon.Hän on kertonut minulle asioita joita itse olen unohtanut ja nyt tajunnut kuinka tärkeä ystävä olin hänelle ja olen edelleen.Taustat ja traumat voivat olla hyvinkin syviä ja onneksi mieheni on hoitoalalla ja kiinnostunut ehkä jatkossa suuntautumaan tähän asiaan ammatillisesti vaikkakin työelämässä.Olemme uusioperhe ja olen ollut yrittäjä ja yksinhuoltaja ja siinäkin on huumori ollut kaukana mutta onneksi on ollut tukiverkosto ja perhe apuna.Samoin mieheni on "menettänyt" oman lapsensa 10v avioerossa vaikka onkin ollut viikonloppu iskä.Paljon on mietittävää ja tässä ehkä tosiaan on päälimmäisenä se että ne lapset saavat perheen missä arki , rajat ja yhdessä olo ovat sitä parasta terapiaa jos asian voi näin ilmaista.Itse ehkä miettii juuri sitä riittääkö paukut jos lapsella on isot ongelmat.Koska lähtökohta on se että näihin lapsiin sitoudutaan ja ei heitä voi heitellä paikasta toiseen jos "kotileikki" ei kiinnostakkaan.Itselläni on myös ollut asiakkaina ihmisiä jotka on olleet sijaislapsia ja tarinat eivät olleet kyllä kivoja.Niistä tarinoista on ollut apua kun itse on selvittänyt itselleen onko meistä siihen.Onneksi tänäpäivänä sijaisperheiden tuki on ilmeisesti erittäin hyvä ja itse olen valmis taistelemaan näiden lasten puolesta että keinoja kaihtamatta nämä tulevay saamaan kaiken mahdollisen avun mitä he tarvitsevat että elämänlanka saataisiin johonkin kuosiin.Paljon on tosiaan pohdittavaa mutta uskon myös että tässä on myös saatavaa näiden lasten myötä:)Sana on edelleen vapaa ja kiitos tosiaan vastanneille...!

Edellinen varmaan kommentoi tuota aikaisempaa "älyvaapaata" kommenttia :)
Ja todettakoon että jokaisella on oikeus mielipiteeseen...toiset tuijottavat omaa persettään koko elämänsä ajajn ja toisilla on ehkä tahtoa jeesata jotakin :)Näillä mennään :)

really?

Pride koulutus on hevonpaskaa 2 viikkoa mitä siinä oppi.Ottaisit toisilta lapset,kenen luulisit siitä innostuvan,vanhempien vihat saat niskaasi ja lapsi kaipaa kotiin koko ajan.Rahaa jos haluat niin etsi joku toinen ammatti,vai luulisitko jotta vanhemmat olisivat kiitollisia sinulle,ei varmasti ole

Montakos tuntia kerrallaan ja kuinka usein tuo kurssitus toteutuu, vai onko yhtenäistä ja päätoimista opiskelua ihan? Voiko olla myös työvaoimapoliittista koulutusta?

Tunteja tietääkseni jotain 40. Eli viikon verran opetusta?

Silmänlumettako?

Nimimerkki paljon tunteja? Mikä tuntimäärä olisi mielestäsi sopiva?

Pitäisikö niille vanhemmille joilta on lapset huostaanotettu, antaa jotain koulutusta myös? Kuinka monta tuntia?

No niin...olemme päätyneet siihen että lähdemme PRIDE- koulutukseen...siinä toivottavasti herää kaikki tunteet ja ajatukset asiasta ja tulee käytyä asiat mitkä ehkä on jäänyt miettimättä.Mutta täytyy todeta että olemme innoissamme ja mukava nähdä mihin tämä johtaa...paljon on aiheesta luettu ja kuunneltu ja serkkuakin piinattu joka on perhekodissa töissä....mielenkiintoista nähdä mitä tämä PRIDE tuo tullessaan...