eThtynä tutkimus riivaajista kirkossa

Tutkin tässä juttua riivaajat kirkossa, P.Paavolan tekemän tutkimuksen pohjalta

http://koti.phnet.fi/petripaavola/riivaajatkirkossajalovaara.html

Maanantaina 25.2.2013 esitettiin YLE:n TV1 kanavalla ohjelma MOT kirkon riivaajat. Ohjelmassa tuodaan esille Pirkko Jalovaaran rukoustoimintaa, jossa hän sanoo ajavansa riivaajia (demoneita) ulos ihmisistä rukouksen voimalla.

Sisällys linkissä jonka annoin:
MOT dokumentti
- Sairaus ei ole aina demonin syytä
- Demonit ja sairaus
- Demonien vaikutus ihmisissä
- Mistä voi tunnistaa riivatun ihmisen?
- Lääkkeet ja riivaajat
- Kundaliinivoima
- Demonien ulos ajamisesta
- Valheparantumiset
- MOT dokumentin motiivit
Jalovaaran "voitelun" lähde ja tausta
- Jalovaaran "usko"
- Kaataminen
- Pyhä Henki kirkastaa Herraa Jeesusta
- Eksytys
Jumala on suurempi kuin väärä voitelu
- Olenko saanut valhehengestä tartunnan?
- Maailman pilkka
Todellinen evankeliumi

En ole kirjoittanut kirjoitustani lyödäkseni ketään, enkä siksi että kiihottaisin ihmisiä toinen toisiaan vastaan, vaan siksi että tutkisimme mitä Raamattu opettaa riivaajista ja sairauksista. Minua kiinnostaa Raamatun sanan totuus ei ihmisten lyöminen ja parjaaminen. (Paavola)

Dokumentin alussa kuvataan tapahtumaa, jossa Jalovaara puhuu seuraavasti: Herra me käsketään niitä sairauden henkiä, joita täällä moni kantaa mukanaan, syövän henkeä ja kipujen henkeä ja demonisia voimia jotka on saanut tuon sairauden alun ja joka etenee etenee ilman, että ymmärrät mistä se on tullut.

Raamatun opetuksen mukaan kaikki sairaudet eivät johdu demoneista, eikä kaikki sairaat ole riivattuja.

Luuk 4:
38 Niin hän nousi ja meni synagoogasta Simonin kotiin. Ja Simonin anoppi sairasti kovaa kuumetta, ja he rukoilivat Jeesusta hänen puolestansa.
39 Niin hän meni ja kumartui hänen ylitsensä ja nuhteli kuumetta, ja se lähti hänestä; ja heti vaimo nousi ja palveli heitä.
40 Auringon laskiessa kaikki, joilla oli sairaita, mikä missäkin taudissa, veivät ne hänen tykönsä. Ja hän pani kätensä heidän itsekunkin päälle ja paransi heidät.
41 Myös lähtivät riivaajat ulos monesta, huutaen ja sanoen: "Sinä olet Jumalan Poika!" Mutta hän nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät hänen olevan Kristuksen.
660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos ihmisessä ei ole riivaajaa ja hänet parannetaan sairaudesta, niin sairauden aiheuttaa aina joku muu tekijä kuin demoni. Seuraavaksi käyn läpi Raamatun kohtien kautta Jumalan parantamia sairauksia joihin löytyy luonnollinen selitys, joilla ei ole mitään tekemistä demonien kanssa:

Luuk 14:
1 ¶ Ja kun hän sapattina tuli erään fariseusten johtomiehen taloon aterialle, pitivät he häntä silmällä.
2 Ja katso, siellä oli vesitautinen mies hänen edessään.
3 Niin Jeesus rupesi puhumaan lainoppineille ja fariseuksille ja sanoi: "Onko luvallista parantaa sapattina, vai eikö?" Mutta he olivat vaiti.
4 Ja hän koski mieheen, paransi hänet ja laski menemään.

Luuk 14 1-4 kohdassa on alkutekstin mukaan kyse vesipöhöstä, eli nesteen kertymisestä kudoksiin. Raamatun mukaan vesitautisessa miehessä ei ollut demonia, eikä demoni aiheuttanut vesitautia.

Apt 28:
8 Ja Publiuksen isä makasi sairaana kuumeessa ja punataudissa; ja Paavali meni hänen luoksensa, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet.
9 Kun tämä oli tapahtunut, tulivat muutkin sairaat, mitä saarella oli, ja heidät parannettiin.

Apt 28:8,9 ei ole ollut kyse demonin aiheuttamasta sairaudesta, vaan kuumeesta ja punataudista. Kuume johtuu yleensä virus- tai bakteeritartunnoista. Flunssa, poskiontelontulehdus, influenssa, angiina, keuhkokuume, suolistotulehdus sekä joku muu tulehdustila voi nostaa kuumeen. Punatauti on suoliston bakteeritauti, joka esiintyy huonon hygienian olosuhteissa.

Matt 9:
20 Ja katso, nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta, tuli takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua.
21 Sillä hän sanoi itsekseen: "Jos vain saan koskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen terveeksi".
22 Silloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: "Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi". Ja sillä hetkellä nainen tuli terveeksi.

Alkutekstin mukaan oli kyse verenvuototaudista. Sairauden mahdollisia syitä ja aiheuttajia voisi olla kasvaimet kohdussa, verenvuotohäiriö, veri ei hyydy normaalisti, ongelmia kilpirauhasissa, joku tulehdus, munasarjoissa ongelmia, polyyppi (epämuodustuma) kohdussa tai syöpä.

Mark 7:
31 ¶ Ja hän lähti jälleen Tyyron alueelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse.
32 Ja hänen tykönsä tuotiin kuuro, joka oli melkein mykkä, ja he pyysivät häntä panemaan kätensä hänen päälleen.
33 Niin hän otti hänet erilleen kansasta, pisti sormensa hänen korviinsa, sylki ja koski hänen kieleensä
34 ja katsahti ylös taivaaseen, huokasi ja sanoi hänelle: "Effata," se on: aukene.
35 Niin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän puhui selkeästi.

Herra Jeesus paransi kuuron ja puheongelmasta kärsivän, eikä tässäkään kohtaan ei ollut kyse demonien aiheuttamasta ongelmasta ja häiriöstä.

Monet oudoksuvat ja ihmettelevät miksi Jeesus käytti tässä ja muutamassa kohdassa sylkeä parantaessaan ihmisen. Herran Jeesuksen aikainen lääketiede uskoi syljessä olevan sairautta parantavia ominaisuuksia. Nykylääketiede tietää, että syljellä on parantavia vaikutuksia, sillä syljessä on entsyymejä, jotka torjuvat ja hillitsevät bakteerien kasvua.

Joissakin tapauksissa Herra Jeesus halusi poistaa ihmisen turhat pelot ja epäluulot, siksi Hän käytti sylkeä ikään kuin rauhoittaakseen sairasta, mutta itse parantuminen tapahtui Jumalan voiman kautta, ei syljen kautta.

2 Tim 4:20 Erastus jäi Korinttoon, mutta Trofimuksen minä jätin Miletoon sairastamaan.

Raamatun esimerkin mukaan Jumala ei paranna kaikkia sairauksia, kuten käy ilmi Trofimuksen tapauksessa. Monet sairaudet parantuvat itsestään sekä lääkkeillä, siksi Jumala ei paranna kaikkia sairauksia. On myös paljon sairauksia, jotka eivät parannu itsestään ja joihin ei edes lääkkeet tehoa. Näillä alueilla tarvitsemme Jumalan voiman ilmestymistä sekä uskoa Jumalaan, että saisimme nähdä Hänen voimansa parantavan sairaita.

Sairauden alueella uskomme tulee kuitenkin pysyä terveessä uskossa, ettemme pistä kaikkia sairauksia riivaajien syyksi, emmekä syyllistä niitä jotka sairastavat.

Jos kaikki sairaudet johtuisivat demoneista niin mikään lääke ei voisi parantaa sairauksia, vaan jokaisen sairauden kohdalla tulisi aina ajaa ulos riivaaja. Mutta koska on tosiasia, että lääkkeillä voidaan ihmisiä parantaa, niin sekin todistaa että kaikkien sairauksien takana ei ole riivaajahenget.

1 Tim 5:23 Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden ja usein uudistuvien vaivojesi vuoksi.

Suositus oli pieni määrä viiniä, sillä Raamatun opetuksen mukaan viinistä juopuminen on syntiä. Pieni määrä viiniä estää sen ettei ihminen humallu siitä.

Äänestä
  • Raamattu opettaa, että joidenkin sairauksien takana voi olla riivaajahenget (demonit). Käyn läpi seuraavaksi Raamatun kohtia, joista käy ilmi Raamatun opettamia riivaustapauksia.

    Matt 17:
    14 ¶ Ja kun he saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hänen eteensä
    15 ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.
    16 Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö, mutta he eivät voineet häntä parantaa."
    17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."
    18 Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve.

    Tämä Raamatun kohta kertoo selvästi että kuunvaihetautisen pojan sairauden takana oli riivaaja, jonka Herra Jeesus ajoi ulos ja niin poika tuli terveeksi.

    Jotkut epäilevät tämän sairauden olevan epilepsia ja että epilepsia on riivaajan aiheuttama sairaus, mutta minä en usko siihen teoriaan. Epilepsiaa voidaan hoitaa lääkkeillä ja sairaus pysyy kurissa lääkehoidolla. Epilepsiaa sairastavista n. 75-80%:sti kohtaukset saadaan hallintaan lääkkeen avulla. Jos kyseessä olisi demonin aiheuttama sairaus, niin lääkkeet eivät kykenisi lopettamaan kohtauksia.

    Matt 17:14-18:ssa oleva riivattu alkutekstin mukaan kärsii pahasta sairaudesta, jonka kautta riivaajahenki kaataa hänet maahan, milloin tuleen ja milloin veteen. Kyseessä on riivaustila, jossa henkilö on riivaajien vallassa tahdottomassa tilassa täysin avuttomana riivaajien vallassa. Herra Jeesus nuhteli riivaajaa, jolloin se lähti pojasta ja hänestä tuli siitä hetkestä täysin terve.

    Tämä Raamatun kohta tuo esille sen, että ihminen voi olla riivattu ja sairaus voi johtua riivaustilasta. Silloin kun oikeasti kyse riivaustilasta ja Jumalan voiman kautta riivaaja ajetaan ihmisestä ulos, niin hän tulee täysin terveeksi, kuten tämä Raamatun kohta asian selkeästi todistaa.

    Äänestä

  • nyt riivaajista kirjoitti:

    Raamattu opettaa, että joidenkin sairauksien takana voi olla riivaajahenget (demonit). Käyn läpi seuraavaksi Raamatun kohtia, joista käy ilmi Raamatun opettamia riivaustapauksia.

    Matt 17:
    14 ¶ Ja kun he saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hänen eteensä
    15 ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tuleen, milloin veteen.
    16 Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö, mutta he eivät voineet häntä parantaa."
    17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet tänne minun tyköni."
    18 Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve.

    Tämä Raamatun kohta kertoo selvästi että kuunvaihetautisen pojan sairauden takana oli riivaaja, jonka Herra Jeesus ajoi ulos ja niin poika tuli terveeksi.

    Jotkut epäilevät tämän sairauden olevan epilepsia ja että epilepsia on riivaajan aiheuttama sairaus, mutta minä en usko siihen teoriaan. Epilepsiaa voidaan hoitaa lääkkeillä ja sairaus pysyy kurissa lääkehoidolla. Epilepsiaa sairastavista n. 75-80%:sti kohtaukset saadaan hallintaan lääkkeen avulla. Jos kyseessä olisi demonin aiheuttama sairaus, niin lääkkeet eivät kykenisi lopettamaan kohtauksia.

    Matt 17:14-18:ssa oleva riivattu alkutekstin mukaan kärsii pahasta sairaudesta, jonka kautta riivaajahenki kaataa hänet maahan, milloin tuleen ja milloin veteen. Kyseessä on riivaustila, jossa henkilö on riivaajien vallassa tahdottomassa tilassa täysin avuttomana riivaajien vallassa. Herra Jeesus nuhteli riivaajaa, jolloin se lähti pojasta ja hänestä tuli siitä hetkestä täysin terve.

    Tämä Raamatun kohta tuo esille sen, että ihminen voi olla riivattu ja sairaus voi johtua riivaustilasta. Silloin kun oikeasti kyse riivaustilasta ja Jumalan voiman kautta riivaaja ajetaan ihmisestä ulos, niin hän tulee täysin terveeksi, kuten tämä Raamatun kohta asian selkeästi todistaa.

    Jatkuu:

    Usein jotkut epäterveessä uskossa olevat ihmiset syyllistävät mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä sanoen heidän olevan riivattuja.
    Suurin osa mielenterveysongelmista kärsivistä ihmisistä eivät ole riivattuja.

    Epäterveessä uskossa olevat ovat kuvitelleet "ajaneensa" ulos demoneita joistakin mielenterveysongelmista kärsivistä ihmistä. Jos heissä olisi ollut riivaajia, niin he olisivat tulleet täysin terveiksi yhdessä hetkessä sen jälkeen kun heistä olisi ajettu ulos riivaajahenget.

    Luuk 13:
    10 ¶ Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.
    11 Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä.
    12 Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi,"
    13 ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa.
    14 Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä".
    15 Mutta Herra vastasi hänelle ja sanoi: "Te ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä härkäänsä tai aasiansa seimestä ja vie sitä juomaan?
    16 Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"

    Alkutekstissä on sana astheneia, joka tarkoittaa heikkous, voimattomuus ja sairaus. Tämä Raamatun kohta todistaa sen, että joissakin ihmisissä voi olla "sairauden henki", joka tarkoittaa sitä, että riivaajahenget sitovat ihmistä, jonkun sairauden kautta. Raamatun todistus on täysin selvä siitä, että riivaajahenget voivat aiheuttaa sairauksia ja tuottaa niiden kautta kärsimyksiä ihmisille. Sairauden henki ei tarkoita sitä, että riivaajahenki on sairauden henki, vaan että riivaajahenki sitoo ihmistä jonkun sairauden kautta.

    Herra Jeesus vapautti ja paransi riivaajahengen vallassa olleen naisen ajamalla ulos hänestä riivaajan. Riivaajahenki ei voi päästä asumaan Herran Jeesuksen opetuslapsen sisälle, eli todellinen Uuden Liiton uskova ei voi olla riivatussa tilassa.

    Kuitenkin Uuden Liiton aikakaudessa, jota nyt elämme on olemassa jumalattomia ihmisiä, jotka ovat riivattuja ja joissa voi olla riivaajahengen aikaansaama sairaus.Riivaajan uosajon hetkellä heille tulee myös julistaa pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksessa.

    Riivaajista. Monet luterilaisen kirkon liberaaliteologit sanovat, että Jeesuksen aikana sairauksista joita ei tunnettu ja tiedetty, niin niiden sanottiin olevan riivaajien ja demonien aiheuttamia. Nämä liberaaliteologit antavat ymmärtää, ettei mitään riivaajia ja demoneita ole olemassa, sillä ne olivat vain aikansa kielikuvia, joilla kerrottiin asioista, joita he eivät tietäneet, ymmärtäneet ja tunnistaneet. Tämän seurauksena nämä liberaaliteologit opettavat, että demoneita ja riivaajia ei ole olemassa, eikä kukaan ihminen voi olla riivattu, eikä demonit aiheuta sairauksia.

    Riivaajahenget ovat yhä tänä päivänä todellisuutta aiheuttaen joitakin sairauksia sekä demonit yhä tänä päivänäkin voivat riivata joitakin ihmisiä.

    Äänestä

se että nykyajan valistunut ihminen on kaikista eksytetyin tässä riivaja-asiassa ja kaikessa hengellisessä kun ei Raamatun opetusta arvosta eikä usko. Tietysti hyvinkin oppinut ihminen voi myös uskoa Raamatun sanoman. Ongelma meillä ihmisillä on se, ettemme voi erottaa näitä riivaajia emmekä poiskaan siten ajaa, jos emme edes niitä erota. Samoin ongelma on se, että mielemme ovat tähän maailmaan ja pyhittyneitä uskovia joilla on se Jeesuksen Hengen voima, ei kenties juuri ole. Tietysti Jumalan armolahjat voivat tiedottaa näistä asioista mutta kuinka mitään voidaan sitten koetella muutoin kuin sen mahdollisen muutoksen kautta ihmisessä. Helposti ihminen voi uskoa valheita, jos ei voi tietää totuutta, ja valheiden esittäjä on vakuuttava kuten myyntityötätekevät ihmiset tässä maailmassa.

Tietysti seurakunnassa olisi hyvä olla aidosti henkien erottamisen armolahjaa, mutta Paavalillakin meni tietäjätytön kanssa useita päiviä ennenkuin vapautti sen tuosta hengestä. Paavali kenties toimi Jumalan Hengen mukaan tässä kaikessa, mutta Jeesus olisi heti ensi tapaamisella vapauttanut tytön tuosta pahasta. Monia myös Jeesuksen opetuslapset vapauttivat mutta ihan kaikkeen eivät pystyneet mainitusta syystä.

Äänestä

Onhan se uskontietä aloittelevalle hyvin vaikea aihe, mutta kun sitä tutkii niin ymmärtää miksi siitä puhutaan ja mitä se on. Mutta Raamatusta pitääkin löytyä kysyttävää että se pysyisi kiinnostavana, kuten eräs vanhemman puoleinen uskovainen sanoi.

Äänestä
  • Riivaajia on todella olemassa, vaikka emme hyväksyisi. Jos jotakuta ihmistä vihataan ilman syytä, se johtuu pahoista hengistä.
    Ihmisellä on taipumus vetäytyä kuoreen ja kieltää asioista puhuminen, on kivaa olla salaperäinen. Mielenterveysongelmia ei täysin ymmärretä, avointa keskustelua niin ei tarvitsisi supattaa ja pelätä, ei kai minua vaan leimata hulluksi.
    Miksi leimataan, asiaan liittyvän pelon ja taikauskon tähden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelen aiheesta kirjoitti:

Tutkin tässä juttua riivaajat kirkossa, P.Paavolan tekemän tutkimuksen pohjalta

http://koti.phnet.fi/petripaavola/riivaajatkirkossajalovaara.html

Maanantaina 25.2.2013 esitettiin YLE:n TV1 kanavalla ohjelma MOT kirkon riivaajat. Ohjelmassa tuodaan esille Pirkko Jalovaaran rukoustoimintaa, jossa hän sanoo ajavansa riivaajia (demoneita) ulos ihmisistä rukouksen voimalla.

Sisällys linkissä jonka annoin:
MOT dokumentti
- Sairaus ei ole aina demonin syytä
- Demonit ja sairaus
- Demonien vaikutus ihmisissä
- Mistä voi tunnistaa riivatun ihmisen?
- Lääkkeet ja riivaajat
- Kundaliinivoima
- Demonien ulos ajamisesta
- Valheparantumiset
- MOT dokumentin motiivit
Jalovaaran "voitelun" lähde ja tausta
- Jalovaaran "usko"
- Kaataminen
- Pyhä Henki kirkastaa Herraa Jeesusta
- Eksytys
Jumala on suurempi kuin väärä voitelu
- Olenko saanut valhehengestä tartunnan?
- Maailman pilkka
Todellinen evankeliumi

En ole kirjoittanut kirjoitustani lyödäkseni ketään, enkä siksi että kiihottaisin ihmisiä toinen toisiaan vastaan, vaan siksi että tutkisimme mitä Raamattu opettaa riivaajista ja sairauksista. Minua kiinnostaa Raamatun sanan totuus ei ihmisten lyöminen ja parjaaminen. (Paavola)

Dokumentin alussa kuvataan tapahtumaa, jossa Jalovaara puhuu seuraavasti: Herra me käsketään niitä sairauden henkiä, joita täällä moni kantaa mukanaan, syövän henkeä ja kipujen henkeä ja demonisia voimia jotka on saanut tuon sairauden alun ja joka etenee etenee ilman, että ymmärrät mistä se on tullut.

Raamatun opetuksen mukaan kaikki sairaudet eivät johdu demoneista, eikä kaikki sairaat ole riivattuja.

Luuk 4:
38 Niin hän nousi ja meni synagoogasta Simonin kotiin. Ja Simonin anoppi sairasti kovaa kuumetta, ja he rukoilivat Jeesusta hänen puolestansa.
39 Niin hän meni ja kumartui hänen ylitsensä ja nuhteli kuumetta, ja se lähti hänestä; ja heti vaimo nousi ja palveli heitä.
40 Auringon laskiessa kaikki, joilla oli sairaita, mikä missäkin taudissa, veivät ne hänen tykönsä. Ja hän pani kätensä heidän itsekunkin päälle ja paransi heidät.
41 Myös lähtivät riivaajat ulos monesta, huutaen ja sanoen: "Sinä olet Jumalan Poika!" Mutta hän nuhteli niitä eikä sallinut niiden puhua, koska ne tiesivät hänen olevan Kristuksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu