Vanhoillislestadiolaisuudesta, eli konservatiivisesta lestadiolaisuudesta on viime aikoina ollut tunkua pois päin. Monet eivät ole halunneet kuitenkaan luopua lestadiolaisesta identiteetistään. Itsekin näihin lukeudun.
Lestadiolaisuudessa on paljon hyvää, vaalimisen arvoista. On paljon myös sellaisia, joista olisi hyvä luopua.
Vanhoillislestadiolaisten parissa on paljon vääränlaista opetusta, kuten vaikkapa se, että omitaan pelastus vain omien keskuuteen. Voiko olla lestadiolainen hyväksymällä myös muut Jumalan lapsiksi?
Kyllä voi! Raamatussa kerrotaan, että Jumalan valtakunta kulkee sydämestä sydämeen. Emme voi maallisin silmin Jumalan valtakunnan rajoja nähdä. Emme voi myöskään piirtää niitä koskemaan vain tiettyä joukkoa.
Vanhoillisten sulkiessa muut ulos, me liberaalimmat lestadiolaiset hyväksymme uskovaisiksi kaikki, jotka sydämestään uskovat. Emme voi tietää, ketkä ovat uskovaisia ja ketkä ei, mutta eihän meidän tarvitse sitä tietääkkään. Jokainen vastaa omasta itsestään. En usko, että Jumala on niin pikkumainen, että jättää jonku pelastumatta, kun hän uskoo jossain asiassa vähän väärin.
Nykyään yhä useampi lestadiolainen uskoo vapaammin, ja meistä voikin käyttää nimitystä liberaalilestadiolaiset.
Liberaalilestadiolaisuus.
5
162
Vastaukset
- kristuslainen
Hyvä kirjoitus sinulta. Olisi tietysti hyvä tietää hieman laajemminkin käsityksiäsi hengellisistä asioista. Mitä ovat sitten ne muutama vuosi sitten ärhäkästi esiintyneet "uuslestadiolaiset"? Ovatko samaa porukkaa?
- Leesley.
Jep. uuslestadiolaisilla nimenomaan tarkoitetaan vapaammin uskovia lestadiolaisia, jotka ovat erkaantuneet esikoisista tai vanhoillisista. Sekä esikoiset, että vanhoilliset edustavat konservatiivista lestadiolaisuutta. Esikoiset ovat monissa asioissa tiukimmat, joskin heidän sääntöjään on rukattu eri suuntaan, mitä vanhoillisten.
Ja sehän on selvää, että näin käy, kun molempia haaroja johtaa eri henkilöt.
Vanhoillisuus on muuttunut paljon vähemmän, koska se on paljon pidemmälle organisoitunut lestadiolaisuuden haara, mitä esikoislestadiolaisuus.
Uuslestadiolaiset, liberaalilestadiolaiset, tai miksi näitä vapaammin uskovia lestadiolaisia sitten haluaakin kutsuttaman, haluavat ottaa uskomisen vapauden omiin käsiin. Sallii itselleen oman raamatun tulkinnan ja useimmiten nämä uudislestadiolaiset tuntevat raamattua paljon paremmin, kuin konservatiiviset lestadiolaiset, jotka kuuntelevat vain, mitä ylempää opetetaan.
Konservatiivilestadiolaiset ovat uskollisia kollektiiville, kun taas liberaalilestadiolaiset luottavat omaan tuntoon. Myös konservatiivilestadiolaisuudessa puhutaan paljon uskomisen vapaudesta. Heidän käsittämä uskomisen vapaus on kuitenkin sitä, että täytyy uskoman tismalleen niin, kuin ylempää opetetaan.
Konservatiivilestadiolaisista lähtee myös toisenlaisia lestadiolaisia. Heitä nimitettäköön agnostikkolestadiolaisiksi taiateistilestadiolaisiksi. Nämä ovat niin sanottuja tapalestadiolaisia, jotka ovat omaksuneet lestadiolaisen elämäntavan, tai kokevat, että lestadiolaisuus on osa heidän identiteettiään. Nämä ns. tapalestadiolaisuuden suunnat eivät liiemmin raamatuita tunne. Tietysti näissä etnisissä yms. saattaa olla niitäkin, jotka lukevat, kuin piru raamattua. Eli he kokevat näkevänsä raamatussa niin paljon ristiriitoja, etteivät siihen kykene enää uskomaan.
Ns. etniset vanhoillislestadiolaiset ovat identiteetiltään vanhoillislestadiolaisia. Heidän seassaan on niin tapavl:iä, kuin liberaalilestadiolaisiakin, jotka uskovat yhä, mutta vapaamin. Etniset vl:t kokoavat allensa myös agnostikkoja ja ateisteja.
Eli etniset vl:t eivät ole mikään ns. vanhoillisuuden eriseura. - pirullinen piru
Leesley. kirjoitti:

Eli etniset vl:t eivät ole mikään ns. vanhoillisuuden eriseura."etnisissä yms. saattaa olla niitäkin, jotka lukevat, kuin piru raamattua"
Kiitos analyysistä! Oli kuin uskontotieteilijän gradun lyhennelmä. Tuo yllä oleva lause jäi kuitenkin kaihertamaan.
Mistä tiedät, että piru lukee raamattua?
Osaako piru yleensä lukea?
Onko piru yleensä olemassa; oletko hänet ehkä tavannut?
Pitääkö piruun uskoa, jotta usko Jumalaan olisi kelvollista? - ex-vl.
pirullinen piru kirjoitti:
"etnisissä yms. saattaa olla niitäkin, jotka lukevat, kuin piru raamattua"
Kiitos analyysistä! Oli kuin uskontotieteilijän gradun lyhennelmä. Tuo yllä oleva lause jäi kuitenkin kaihertamaan.
Mistä tiedät, että piru lukee raamattua?
Osaako piru yleensä lukea?
Onko piru yleensä olemassa; oletko hänet ehkä tavannut?
Pitääkö piruun uskoa, jotta usko Jumalaan olisi kelvollista?Tuo sanonta, lukea kuin piru raamattua tarkoittaa sitä, että lukee raamattua sillä mielellä, että löytää sieltä inhimilliset virheet ja näin haluaa kumota raamatun olevan Jumalan sanaa. On totta, että raamattu ihan vilisee asiavirheitä ja ristiriitoja. Mitäpä sitä kieltämäänkään. Uskovaiset luottavat jonkin kuviteltuun Pyhään Henkeen, joka on avaavinaan näitä ristiriitoja yms. ihmeellisyyksiä.
Kyllä Jumalan valtakunta näkyy ja kuuluu myös korville, nimittäin siellä oikein Jumalan sanaa julistetaan ja pyhät sakramentit oikein toimitetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 97962
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54898Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142731- 65675
- 78531
- 39508
- 40496
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86487- 70476