Miksi Jumala rakastaa uhrilihan tuoksua?

Eikö siis Jumala enää rakastakaan uhrilihan tuoksua?

Kristinuskon Jumalahan on muuttumaton, ei siten noin vain tapojaan ja halujaan muuta.

Eihän Jeesuksesta Jumalalle ollut edes kunnon suupalaksi. Eikös tuollainen Jumalan/ihmisen lihan syöminen ole kannibalismia?

Lihansyöjä kirjoitti:

Eikö siis Jumala enää rakastakaan uhrilihan tuoksua?

Kristinuskon Jumalahan on muuttumaton, ei siten noin vain tapojaan ja halujaan muuta.

Eihän Jeesuksesta Jumalalle ollut edes kunnon suupalaksi. Eikös tuollainen Jumalan/ihmisen lihan syöminen ole kannibalismia?

Lue lisää

Turhaan veivaat veiviäsi, ei sinulla ole osaa eikä arpaa Jumalassa noilla mentaaleilla.

herää unestasi !

Otapa tietämätön selville mitä Raamatun teksitit oikeasti tarkoittavat ja mistä ne ovat peräisin.

Tutki nyt edes aluksi "sijaiskärsimyksen"-historiaa, niin huomaat mistä se on Raamattuun tupsahtanut.

Löydät sen primitiiviset ja taikauskoiset lähteet, joita Raamattu edelleen siis jatkaa.

Söin äskettäin rusakkoa, oli hyvää !

Jeesus on essealaisten kirjoittamien tekstien pohjalta tulkittava samanlaiseksi SIJAISKÄRSIJÄKSI, joita vilisee muidenkin uskontojen ja tarustojen kertomuksissa. Sijaiskärsijä sai kuitenkin jumalallisen ulottuvuuden, koska hänestä odotettiin juutalaisten vapauttajaa.

Ajatus siitä, että joku voi ottaa toisen synnit kannettavakseen ja toimia ns. sijaiskärsijänä, on tunnettu hyvin kaukaisilta ajoilta ja kaikilla mantereilla. Vieläkin puhutaan syntipukista ajattelematta, että aikoinaan suurena sovituspäivänä ylipappi pirskotti teurastetun pukin verta Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmässä ja eri rituaalissa tunnusti kansan synnit ja sälytti ne toisen pukin kannettavaksi pois erämaahan.

Tämä ajatusleikki huipentui tuhansien vuosien kehityksen tuloksena Paavalin sovitusoppiin. Hellenistisessä perinteessä, josta Paavali monet ideansa oli löytänyt, sijaisuhrikäsite oli tärkeässä asemassa. Esim. Apollo-jumalan palvontaan kuului riitti, jossa valittiin mies, jonka päälle kanssaihmisten synnit sälytettiin ja joka sitten syöstiin mereen (vrt. Matteus 8:32).

Ateenalaisten Thargelia-juhlassa valittiin kaksi sijaisuhria, nainen ja mies, joita sitten kidutettiin usein kuolemaan asti. Mesopotanialaisissa uskonnoissa sijaiskärsimys tunnetaan eri muodoissa. Esim. Assyrian kuningasta vastaan kapinoineet vasallit joutuivat sovittamaan syntinsä polttamalla rakkaimpansa, viattomat poikansa elävältä (vrt. Aabraham).

Myös karitsan uhraamien manalan jumalille kuolemansairaan sijaista oli yleinen mesopotanialainen parannusriitti. Syntiä tehnyt kuningas saattoi pelastua erittäin raskaista synneistä sijaiskärsijän avulla. Tällöin kuninkaan sijaiskärsijäksi, ”sijaiskuninkaaksi”, valittiin yleensä rikollinen, joka kruunattiin ja puettiin purppuravaatteeseen. Hän sai uhrilampaan tavoin kuulla taivaallisen tuomioistuimen (auringon) langettaman tuomion. ”Hallittuaan” vartioituna kirjoituksissa säädetyn ajan, yleensä 100 päivää, hänet surmattiin.

Antiikin yhteiskunnissa kasvatus perustui suurelta osalta esikuviin. Kaukaiset ja liian helppoon elämään tottuneet perinteiset jumalat eivät kauankaan riittäneet tyydyttämään ihmisten esikuvien ja sijaiskärsijöiden kaipuuta, vaan tarvittiin joukko myyttisiä sankarittaria ja sankareita, joilla oli sekä jumalallisia että inhimillisiä ominaisuuksia. Useat sankareista olivat syntyneet jumalten ja kuolevaisten välisistä suhteista, he olivat itsekin kuolevaisia mutta jotkut heistä saattoivat kuolemansa jälkeen päästä astumaan ylös taivaisiin asumaan jumalten keskuudessa. Sankareista tunnetuin oli Herakles, joka vietti vaikean ja kiusauksia täynnä olevan elämän, kärsi tavattoman kivuliaan kuoleman ja nousi sen jälkeen isänsä luo taivaaseen, Olymposvuorelle.

Apostoli Paavali ymmärsikin Jeesuksen juuri Herakleen inkarnaatioksi. Hänen oli helppo yhdistää essalaisten kuolleista noussut Vapahtaja hellenistisiin sankarijumaliin. Koska Paavali syntyi kahden erilaisen kulttuurin välimaastoon - hellenistinen sivistys ja juutalainen kirjanoppineisuus - hänellä avautui verraton mahdollisuus uuden uskonnon kehittämiseen. Siinä hän myös onnistui erinomaisesti.